Ei olis pitänyt lukea tätä ollenkaan, nyt mun itkusta ei tule loppua ollenkaan :(

["tutti"]

[QUOTE="Vieras";26310147]Riipivää, kyllä joo. Mutta kun siellä saatetaan elvytellä useampaa pientä potilasta samanaikaisesti, tai toiselle tehdä jotain toimenpidettä kun toinen on kriisitilassa. Ynnämuutaynnämuutaynnämuuta - sinne ei voi ottaa pataljoonaa vanhempia, eikä mitenkään voida rankata että "sinä saat tulla kun lastasi elvytetään, sinä puolestasi et...". Tuo on ainoa toimiva systeemi. Ei sinne mahdu kaikki, ei voida ottaa sitä riskiä että panikoivat vanhemmat vaikeuttavat toimintaa. Ja lisäksi on se tietosuoja mikä on pirullisen tiukka. Jos siellä olisi vanhempia alvariinsa, niin seuraavaksi joku ruinaisi siitä miten hänen lapsensa asioista on kerrottu muiden kuullen. Ja koska laki säätelee tätä asiaa, niin on paha pullikoida vastaan.

Teho on teho. Teholla ei ole yksityishuoneita. Teholla taistellaan elämästä, se ei ole tarkoitettu perhetapaamisille. Jokainen ymmärtänee että se väenpaljous ei olisi eduksi kenenkään hoidolle. Ja yöpyminen... Jokainen K9:llä käynyt tietää tasan tarkkaan ettei sinne saa millään halvatullakaan sujutettua vieraspetejä. Valtaosa kuitenkin pääsee alkuvaikeuksien jälkeen osastolle missä vanhemmat saavat olla läsnä. VALTAOSA.

Lapsi voi toki "kärsiä" siitä ettei kriisissä ole vanhempia paikalla, mutta ne nyt on niitä ikäviä elämän faktoja joiden kanssa on joskus tultava toimeen ja rakennettava sitä kiintymys-turvallisuus-suhdetta sitten kun tilanne on stabiili.

Jos elämä olisi optimaalista, niin toki meillä olisi oma yksityinen lääkäri-hoitajapari yksityishuoneessa - jokaista lapsipotilasta kohden. Nyt on kuitenkin elettävä näillä näreillä mitkä ovat olemassa ja tehtävä parhaansa niiden kanssa.[/QUOTE]

Näin se menee. Meillä esikko syntyi rv29+1, eli jo suhteellisen turvallisilla viikoilla. Mutta eihän hän vielä itse hengittänyt, nesteytettiin kun suolisto ei ollut valmismaidolle ja jokunen infektio.

Kaksoset syntyi rv 26+5. aivan liian pieninä. Ongelmien lista on loputon, en tässä käy luettelemaan. Mutta kriittisiä hetkiä oli molemmilla. Silti, en koskaan itse kokenut millään muotoa vääränä että meidät vanhemmat "ajettiin"osastolta pois operaatioiden vuoksi tai yöksi jos tilanne oli stabiili. En itse ainakaan halunnut että lastani operoitaessa paikalla on kaikkien muiden teholla olleiden lasten vanhemmat, kauhistelemassa ja kummastelemassa selviääkö meidän lapsi vai ei. Ja totta sekin, avoleikkauksetkin tarvittaessa suoritettiin tuolla. Voin vaan kuvitella miten paljon infektioriskit kasvaa ulkopuolisten ollessa paikalla. Ja infektiot noille pienimmille keskosille voi olla helposti tappavia. Pätee varmasti myös isompiin lapsiin, jotka muutoin ovat heikossa kunnossa.

Tuossa kirjoituksessa puhuvat pelkät tunteet. Se on toki suotavaa. Mutta pitää muistaa että se oman lapsen paras on voinnut olla se ettei vierustoveri lasten kaikki vanhemmat ole olleet läsnä. Joskus nähdään vaan tilanne niin täysin omalta kantilta.

 

[Blue]

[QUOTE="tutti";26310182]Näin se menee. Meillä esikko syntyi rv29+1, eli jo suhteellisen turvallisilla viikoilla. Mutta eihän hän vielä itse hengittänyt, nesteytettiin kun suolisto ei ollut valmismaidolle ja jokunen infektio.

Kaksoset syntyi rv 26+5. aivan liian pieninä. Ongelmien lista on loputon, en tässä käy luettelemaan. Mutta kriittisiä hetkiä oli molemmilla. Silti, en koskaan itse kokenut millään muotoa vääränä että meidät vanhemmat "ajettiin"osastolta pois operaatioiden vuoksi tai yöksi jos tilanne oli stabiili. En itse ainakaan halunnut että lastani operoitaessa paikalla on kaikkien muiden teholla olleiden lasten vanhemmat, kauhistelemassa ja kummastelemassa selviääkö meidän lapsi vai ei. Ja totta sekin, avoleikkauksetkin tarvittaessa suoritettiin tuolla. Voin vaan kuvitella miten paljon infektioriskit kasvaa ulkopuolisten ollessa paikalla. Ja infektiot noille pienimmille keskosille voi olla helposti tappavia. Pätee varmasti myös isompiin lapsiin, jotka muutoin ovat heikossa kunnossa.

Tuossa kirjoituksessa puhuvat pelkät tunteet. Se on toki suotavaa. Mutta pitää muistaa että se oman lapsen paras on voinnut olla se ettei vierustoveri lasten kaikki vanhemmat ole olleet läsnä. Joskus nähdään vaan tilanne niin täysin omalta kantilta.[/QUOTE]

Mitäs sitten jos tilanne ei olisi ollut stabiili? Tai olisitko halunnut että osastolta olisi soitettu jos tilanne huonontuisi kriittiseksi? Tai olisitko halunnut olla paikalla jos tilanne olisi mennyt siihen että lapsesi olisi tehnyt kuolemaa?

 

["tutti"]

Mitäs sitten jos tilanne ei olisi ollut stabiili? Tai olisitko halunnut että osastolta olisi soitettu jos tilanne huonontuisi kriittiseksi? Tai olisitko halunnut olla paikalla jos tilanne olisi mennyt siihen että lapsesi olisi tehnyt kuolemaa?

Jos tilanne ei ollut stabiili, osastolle sai jäädä, vanhempien huoneeseen "nukkumaan". Siellä oli pari isompaa sohvaa, mahdollisuus laittaa ruokaa, keittää kahvia jne. Teholla ei yöllä saannut olla-olla. Ja kriittisessä tilanteessa operaatiot todellakin tehdään ILMAN vanhempia. Juurikin infektioriskien vuoksi (ei ole aikaa "puunata" vanhempia steriileiksi) ja toisaalta juurikin siksi että lääkäreille tulee suoda työrauha. Minä ainakin olin välillä niin itkuinen ja hysteerinen etten voinnut olla vaan tyyni, puhumattakaan että olisin kyennyt olemaan kyselemättä. TÄRKEINTÄ kuitenkin on se että lääkärit ja hoitajat saavat tehdä työnsä kunnolla koska minä en siihen pysty. Kurjapuoli on se että en voinnut olla läsnä lapselle - mutta toisaalta, entäs jos minun käytös olisi johtanut hoitovirheeseen ja lapsen kuolemaan?

 

[witc]

Tämä juttu on vanhempien luvalla kirjoitettu ja ihan tosi. Ja nythän ei ollut kyse saattohoitopotilaasta tain dnr päätöksellä olevasta lapsesta.

 

[Blue]

[QUOTE="tutti";26310226]Jos tilanne ei ollut stabiili, osastolle sai jäädä, vanhempien huoneeseen "nukkumaan". Siellä oli pari isompaa sohvaa, mahdollisuus laittaa ruokaa, keittää kahvia jne. Teholla ei yöllä saannut olla-olla. Ja kriittisessä tilanteessa operaatiot todellakin tehdään ILMAN vanhempia. Juurikin infektioriskien vuoksi (ei ole aikaa "puunata" vanhempia steriileiksi) ja toisaalta juurikin siksi että lääkäreille tulee suoda työrauha. Minä ainakin olin välillä niin itkuinen ja hysteerinen etten voinnut olla vaan tyyni, puhumattakaan että olisin kyennyt olemaan kyselemättä. TÄRKEINTÄ kuitenkin on se että lääkärit ja hoitajat saavat tehdä työnsä kunnolla koska minä en siihen pysty. Kurjapuoli on se että en voinnut olla läsnä lapselle - mutta toisaalta, entäs jos minun käytös olisi johtanut hoitovirheeseen ja lapsen kuolemaan?[/QUOTE]

Nii, eli jos lapsi olisi kuollut niin vanhemmat olisivat päässet lapsen luo. Juuri noin kun meni tuossa toisessa tapauksessa kirjoittajan kertomuksessa. Ja kuten asiat olivat silloin kun oma lapseni oli vastavalla osastolla taysissa.

Tässä ei todellakaan puhuta operaatioista ym. vaan siitä että sitten kun tilanne on se että lapsi kuolee niin vanhemmilla pitää olla oikeus olla lapsen luona.

Kukaan ei peräänkuuluta vanhempien oikeutta olla leikkauksissa ym. operaatioissa lääkärin rinnalla kurkkimassa. Tässä peräänkuulutetaan vanhempien oikeutta olla kuolevan lapsensa luona.

 

["tutti"]

Nii, eli jos lapsi olisi kuollut niin vanhemmat olisivat päässet lapsen luo. Juuri noin kun meni tuossa toisessa tapauksessa kirjoittajan kertomuksessa. Ja kuten asiat olivat silloin kun oma lapseni oli vastavalla osastolla taysissa.

Tässä ei todellakaan puhuta operaatioista ym. vaan siitä että sitten kun tilanne on se että lapsi kuolee niin vanhemmilla pitää olla oikeus olla lapsen luona.

Kukaan ei peräänkuuluta vanhempien oikeutta olla leikkauksissa ym. operaatioissa lääkärin rinnalla kurkkimassa. Tässä peräänkuulutetaan vanhempien oikeutta olla kuolevan lapsensa luona.

Edelleenkään, osastolla sai käydä, mutta ei, sinne ei saannut yöllä jäädä olemaan. Ja aika harva kai tietää tarkalleen milloin se kuolema tulee. Saattohoito toimitettiin eri huoneessa. Eli jos lapsella ei ollut mitää toivoa, hänet kytkettiin irti laitteista ja vanhemmat saivat mennä saattohuoneeseen odottamaan kuolemaa.

Tuosta kirjoituksesta päätellen ko. lapsi ei ollut saattovaiheessa vaan hänen eteensä yritettiin tehdä ihan kaikki mahdollinen. Aktiivisen hoidon "piirissä". Siinä onnistumatta valitettavasti.

Mutta en käy tälläisestä väittämään, jokainen saa tuntea niin kuin tuntee. Mutta itse mieluummin annoin hoitajilla ja lääkäreille tilaa tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista vaikka se oli sydäntä särkevää ja pelko on niin käsin kosketeltavan kamalaa. Ja se avuttomuuden tunne kun ei voinnut olla lasta lohduttamassa.

 

[Blue]

[QUOTE="tutti";26310282]Edelleenkään, osastolla sai käydä, mutta ei, sinne ei saannut yöllä jäädä olemaan. Ja aika harva kai tietää tarkalleen milloin se kuolema tulee. Saattohoito toimitettiin eri huoneessa. Eli jos lapsella ei ollut mitää toivoa, hänet kytkettiin irti laitteista ja vanhemmat saivat mennä saattohuoneeseen odottamaan kuolemaa.

Tuosta kirjoituksesta päätellen ko. lapsi ei ollut saattovaiheessa vaan hänen eteensä yritettiin tehdä ihan kaikki mahdollinen. Aktiivisen hoidon "piirissä". Siinä onnistumatta valitettavasti.

Mutta en käy tälläisestä väittämään, jokainen saa tuntea niin kuin tuntee. Mutta itse mieluummin annoin hoitajilla ja lääkäreille tilaa tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista vaikka se oli sydäntä särkevää ja pelko on niin käsin kosketeltavan kamalaa. Ja se avuttomuuden tunne kun ei voinnut olla lasta lohduttamassa.[/QUOTE]

Vanhemmilla olisi saattanut olla mahdollisuus nähdä lapsensa elossa, päättää elvytetäänkö ym jos heille olisi soitettu yöllä että vointi huononi kriittiseksi.

Nyt sitä mahdollisuutta ei ollut. He eivät päässeet enää katsomaan lastaan, eivätkä voineet kertoa toivettaan kuinka pitkään yritetään ym.

He lähtivät illalla osastolta vielä hyvissä voimissa olevan lapsensa luota ja tulivat aamulla sairaalaan kuolleen lapsensa luo. Vaikea kuvitella että mihinkään vaiheeseen tuota yötä ei olisi mahtunut visiitti lapsen luo, siinä vaiheessa kun huomattiin että lapsen tila huononee jatkuvasti. Ja usein vanhempia helpottaa jo se että ovat siellä sairaalassa lapsen luona vaikkeivat vosikaan olla lapsen vuoteen vierellä.

 

[tehon hoitaja]

Vanhemmilla olisi saattanut olla mahdollisuus nähdä lapsensa elossa, päättää elvytetäänkö ym jos heille olisi soitettu yöllä että vointi huononi kriittiseksi.

Nyt sitä mahdollisuutta ei ollut. He eivät päässeet enää katsomaan lastaan, eivätkä voineet kertoa toivettaan kuinka pitkään yritetään ym.

He lähtivät illalla osastolta vielä hyvissä voimissa olevan lapsensa luota ja tulivat aamulla sairaalaan kuolleen lapsensa luo. Vaikea kuvitella että mihinkään vaiheeseen tuota yötä ei olisi mahtunut visiitti lapsen luo, siinä vaiheessa kun huomattiin että lapsen tila huononee jatkuvasti. Ja usein vanhempia helpottaa jo se että ovat siellä sairaalassa lapsen luona vaikkeivat vosikaan olla lapsen vuoteen vierellä.

Teholta ei liikoja soitella koska siihen ei välttämättä ole aikaa. Tilanteet on aina kriittisiä tai kriittisempiä. Vain teholle joutuminen ilmoitetaan jos esim.potilas joutuu tavalliselta osastolta teholle.

Ja valitettavasti, teholla kuollaan yleensä "yksin". Ei voiveiden mukainen tilanne toki, mutta tarkoitus on kuitenkin loppuun saakka taistella hengissä pysymisestä. Osastolla voi olla samaan aikaan useampikin elvytys menossa. Ja ennustaminen on mmahdotonta ja turhaa. Kukaan loppupeleissä ei tiedä koska kuolema ottaa vallan.

Tämä tapaus on surullinen, mutta tilanne on se että tiettyjen ohjeiden mukaan on vaan mentävä. Ja ne ohjeet on kirjoitettu vain ajatellen potilaan fyysistä selviytymistä. Henkinen puoli tulee kakkosena, koska se ei valitettavasti riitä pitämään hengissä. Meidän hoitajien tehtävä on myös rauhoittelu. Tuossa kirjoituksessa suuttutta "jenkkimäinen" yliampuminen. Kuinka yksin lapsi oli, kuinka on itkenyt ja kuinka hädissää. Hänellä kuitenkin on teholla 1-2 omaa hoitaja jotka ovat kokoajan läsnä. Ja meidän tehtäviin todellakin kuuluu rauhoittelu. On se sitten kädestä kiinni pitoa, silittämistä, juttelua, mitä ikinä. Ei se toki vanhempaa korvaa - mutta ei ole kirjoituksen mukaan "tilanne jossa lapsi on jätetty yöpöyksin kuolemaan".

 

[ontuva selitys]

Mikä ihme siinä sitten on, että K7:lla (vastasyntyneiden teho-osasto) tämä kuolevan lapsen kanssa oleminen onnistuu? Miksei siellä sitten toimita samoin kuin K9:llä, jos se kerran on ainoa oikea vaihtoehto?

 

[Blue]

Teholta ei liikoja soitella koska siihen ei välttämättä ole aikaa. Tilanteet on aina kriittisiä tai kriittisempiä. Vain teholle joutuminen ilmoitetaan jos esim.potilas joutuu tavalliselta osastolta teholle.

Ja valitettavasti, teholla kuollaan yleensä "yksin". Ei voiveiden mukainen tilanne toki, mutta tarkoitus on kuitenkin loppuun saakka taistella hengissä pysymisestä. Osastolla voi olla samaan aikaan useampikin elvytys menossa. Ja ennustaminen on mmahdotonta ja turhaa. Kukaan loppupeleissä ei tiedä koska kuolema ottaa vallan.

Tämä tapaus on surullinen, mutta tilanne on se että tiettyjen ohjeiden mukaan on vaan mentävä. Ja ne ohjeet on kirjoitettu vain ajatellen potilaan fyysistä selviytymistä. Henkinen puoli tulee kakkosena, koska se ei valitettavasti riitä pitämään hengissä. Meidän hoitajien tehtävä on myös rauhoittelu. Tuossa kirjoituksessa suuttutta "jenkkimäinen" yliampuminen. Kuinka yksin lapsi oli, kuinka on itkenyt ja kuinka hädissää. Hänellä kuitenkin on teholla 1-2 omaa hoitaja jotka ovat kokoajan läsnä. Ja meidän tehtäviin todellakin kuuluu rauhoittelu. On se sitten kädestä kiinni pitoa, silittämistä, juttelua, mitä ikinä. Ei se toki vanhempaa korvaa - mutta ei ole kirjoituksen mukaan "tilanne jossa lapsi on jätetty yöpöyksin kuolemaan".

Tässä ravistellaankin sen puolesta että asiat voidaan tehdä myös toisin, eikä aina vain niiden mukaan miten on aina menty.

Muutosta ei synny jos ei kukaan sitä muutosta vaadi.

Teholle voi aina soittaa, koska tahansa, hoitajat kertovat aina tilanteen. Mutta silti ei ehditä soittaa yhtä alle minuutin puhelua että kannattaa tulla sairaalaan, tilanne on paha.

 

["mimmi"]

voi luoja minkä takia en saa öisinkään unta ontää hitsin nälkä voi eiiiii
t:mimmi

 

["Vieras"]

Mikä ihme siinä sitten on, että K7:lla (vastasyntyneiden teho-osasto) tämä kuolevan lapsen kanssa oleminen onnistuu? Miksei siellä sitten toimita samoin kuin K9:llä, jos se kerran on ainoa oikea vaihtoehto?

Täysin erilaiset osastot, K7:lla valtaosa on kasvamassa tai pienten alkuhankaluuksien takia, tai vaihtoehtoisesti jo syntyessään siinä jamassa ettei ole mitään toivoa; K9:llä on ne hieman vanhemmat pienet (esim. mun 2kk oli jo siellä) jotka ovat tehohoidon tarpeessa ja usein myös kaikin puolin riskaabelimmassa tilassa. Toisella operoidaan ja säädetään jatkuvasti, toisella säädetään pääosin vain laitteita ja annetaan pienten kasvaa.

 

[Blue]

[QUOTE="Vieras";26310619]Täysin erilaiset osastot, K7:lla valtaosa on kasvamassa tai pienten alkuhankaluuksien takia, tai vaihtoehtoisesti jo syntyessään siinä jamassa ettei ole mitään toivoa; K9:llä on ne hieman vanhemmat pienet (esim. mun 2kk oli jo siellä) jotka ovat tehohoidon tarpeessa ja usein myös kaikin puolin riskaabelimmassa tilassa. Toisella operoidaan ja säädetään jatkuvasti, toisella säädetään pääosin vain laitteita ja annetaan pienten kasvaa.[/QUOTE]

Teho-osastoja molemmat, joissa on lapsia ihan yhtälailla kriittisessä tilassa.

Ainakaan taysissa ne vain kasvavat vastasyntyneet eivät olleet tehohoitohuoneessa vaan ihan eri huoneissa, vaikka samaa osastoa olikin.

 

["minä"]

[QUOTE="tutti";26310139]Kamala tilanne - mutta haluan ottaa tähän taas sen realistisen linjan. Mistä rahat yksityisiin tiloihin? Operaatioita ei voida suorittaa jo hygieenia syistä samalla osastolla jossa on vaikkapa 3 lapsen vanhemmat, yhtäaikaisesti. Näin se vaan on. Lapset ovat usein niin heikkoja että siirtäminen toiseen huoneeseen ei ole mahdollista.

Yöt. Jokainen voi miettiä millaista on nukkua huoneessa jossa on 6 lasta ja heidän kaikkien vanhemmat. Mahdollistaako se lapsille sen olennaisen - eli mahdollisuuden levätä? Jos yksi tehohoitoa vaativa lapsi on huonossa tilassa ja vanhemmat itkuisia, niin kuin olettaa saattaa. Pystytäänkö tämä hoitamaan niin että lepoa oikeasti tarvitsevat saavat rauhan levätä?

Aikuistenkaan teholla ei yöitä omaiset saa viettää, nekin ovta isoja, avoimia saleja ja samat säännöt pätevät.

Kamalaa tuo on ja vaihtoehtoja toki on, yksityishuoneet. Mutta niiden varustaminen ei ole aivan ilmaista. Tehohoidossa kun aikaa laitteiden hakemiselle ja tuomiselle ei ole.

Otan kovasti osaa suruun ja ymmärrän osin miten kamalta tuo on tuntunut. Kolmen pikkukeskosen äitinä.[/QUOTE]

Eikö tässä kirjoituksessa juuri vertailtu kahden eri osaston eroja. Toisella osastolla vanhemmat saivat olla läsnä ja jotenkin se vain onnistui.

Voisin ainakin oman 3-vuotiaani kohdalla kuvitella, että kaikki lepäisivät osastolla paremmin, jos minä olisin lapsen kanssa kuin jos lapsi olisi yksin.

Ymmärrän, että rahan kanssa on tiukkaa. Siitä huolimatta pienen lapsen kuoleminen ilman vanhempien läsnäoloa on epäinhimillistä. Ei sitä voi millään selittää hyvinvointiyhteiskunnssa.

 

[tho]

Tässä ravistellaankin sen puolesta että asiat voidaan tehdä myös toisin, eikä aina vain niiden mukaan miten on aina menty.

Muutosta ei synny jos ei kukaan sitä muutosta vaadi.

Teholle voi aina soittaa, koska tahansa, hoitajat kertovat aina tilanteen. Mutta silti ei ehditä soittaa yhtä alle minuutin puhelua että kannattaa tulla sairaalaan, tilanne on paha.

Tilanne voi olla paha ja 10 minuutin päästä taas täysin stabiili. Miltä itsestäsi tuntuisi saada yöllä puhelu: Tulkaa sairaalaan, ei ole aikaa selitellä enempää. Tulette paikalle ja kaikki onkin taas hyvin. Tai ainakin niin hyvin kuin mahdollista.

Ymmärrän tunnepuolella asian tärkeyden, mutta mutta myöskin tietyn mahdottomuuden. Tiloja ei ole majoittaa kaikkia teholla olevien omaisia sairaalaan tiloihin. Asia on eri kun puhumme saattovaiheesta. Tässä kohtaa on tainnut hieman sekoittua aktiivisen hoidon ja saattohoidon rajat. Saattohoidolle on omat tilansa ja mahdollisuudet siihen suodaan. Mutta silloin on jo luovuttu toivosta. Teholla taas toivo on vielä läsnä ja ihmistä hoidetaan kaikin mahdollisin keinoin.

Sääntöjä toki voi muuttaa, vaatimalla sairaaloihin lisää tiloja omaisten yöpymiselle. Silti, teholle ei elytystilanteessa koskaan tule päästää omaisia. Niin karulta kuin se kuulostaakin - se voi tuntua vielä pahemmalta omaisista. Elvytystilanne ei ole kaunis ja omaiset harvoin kykenevät tilanteen ottamaan tyynesti. Eli toki saman rakennuksen sisällä voidaan olla. Mutta se että voiko lasta(laheistä nähdä kuinka paljon riippuu hänen tilastaan ja muiden teholla olevien.

 

["Jaa"]

Mua ei itkettänyt lainkaan.

 

[tho]

[QUOTE="minä";26310661]Eikö tässä kirjoituksessa juuri vertailtu kahden eri osaston eroja. Toisella osastolla vanhemmat saivat olla läsnä ja jotenkin se vain onnistui.

Voisin ainakin oman 3-vuotiaani kohdalla kuvitella, että kaikki lepäisivät osastolla paremmin, jos minä olisin lapsen kanssa kuin jos lapsi olisi yksin.

Ymmärrän, että rahan kanssa on tiukkaa. Siitä huolimatta pienen lapsen kuoleminen ilman vanhempien läsnäoloa on epäinhimillistä. Ei sitä voi millään selittää hyvinvointiyhteiskunnssa.[/QUOTE]

Minusta toinen lapsi oli saattohoidossa, toinen aktiivisessa jossa taisteltiin vielä henkiin jäämisestä. Ei ihan rinnastettavia tilanteita kai?

Lepäämisestä tuossa tuskin on kyse vaan siitä että teholla on aina rajoitettu mahdollisuus vierailuun, eikä teholla omaiset saa yöpyä. Toki lapsen olisi voinnut siirtää pois teholta, osastolle jossa lapsen läsnä saa olla. Tämä käytännössä olisi jo sitten vanhempien valinta siirtyä saattohoidon puolelle, normaalilla osastolla ei ole tehon valmiuksia ja siirto takaisin teholle voi olla liiankin pitkä.

 

[Blue]

Tilanne voi olla paha ja 10 minuutin päästä taas täysin stabiili. Miltä itsestäsi tuntuisi saada yöllä puhelu: Tulkaa sairaalaan, ei ole aikaa selitellä enempää. Tulette paikalle ja kaikki onkin taas hyvin. Tai ainakin niin hyvin kuin mahdollista.

Ymmärrän tunnepuolella asian tärkeyden, mutta mutta myöskin tietyn mahdottomuuden. Tiloja ei ole majoittaa kaikkia teholla olevien omaisia sairaalaan tiloihin. Asia on eri kun puhumme saattovaiheesta. Tässä kohtaa on tainnut hieman sekoittua aktiivisen hoidon ja saattohoidon rajat. Saattohoidolle on omat tilansa ja mahdollisuudet siihen suodaan. Mutta silloin on jo luovuttu toivosta. Teholla taas toivo on vielä läsnä ja ihmistä hoidetaan kaikin mahdollisin keinoin.

Sääntöjä toki voi muuttaa, vaatimalla sairaaloihin lisää tiloja omaisten yöpymiselle. Silti, teholle ei elytystilanteessa koskaan tule päästää omaisia. Niin karulta kuin se kuulostaakin - se voi tuntua vielä pahemmalta omaisista. Elvytystilanne ei ole kaunis ja omaiset harvoin kykenevät tilanteen ottamaan tyynesti. Eli toki saman rakennuksen sisällä voidaan olla. Mutta se että voiko lasta(laheistä nähdä kuinka paljon riippuu hänen tilastaan ja muiden teholla olevien.

Olen samaa mieltä. Kenenkään vanhemman ei tule nähdä lastansa elvytettävän.

Lähtisin, vaikka ihan turhaan, ja olenkin lähtenyt.

Olen istunut käytävillä tunteja odottaen lupaa päästä huoneeseen hetkeksi näkemään lastani.

Ja silti, vaikka tiedän mikä tilanne on niin sydämeni on särkymäisillään siitä että näin on käynyt pienelle lapselle. Koska tiedän että ihan yhtä hyvin kyseessä olisi saattanut olla oma lapseni.

Siksi on tärkeää että on olemassa kirjoittajan kaltaisia ihmisiä jotka, haukkujen ja arvostelujen uhallakin, tarttuvat epäkohtiin. Ja kyllä, minä (ja onneksi todella moni muukin) teen tälläkin hetkellä kaikkeni jotta kirjoitus kantautuu tarpeeksi moniin korviiin jotta muutos saadaan aikaiseksi.

 

["tutti"]

Olen samaa mieltä. Kenenkään vanhemman ei tule nähdä lastansa elvytettävän.

Lähtisin, vaikka ihan turhaan, ja olenkin lähtenyt.

Olen istunut käytävillä tunteja odottaen lupaa päästä huoneeseen hetkeksi näkemään lastani.

Ja silti, vaikka tiedän mikä tilanne on niin sydämeni on särkymäisillään siitä että näin on käynyt pienelle lapselle. Koska tiedän että ihan yhtä hyvin kyseessä olisi saattanut olla oma lapseni.

Siksi on tärkeää että on olemassa kirjoittajan kaltaisia ihmisiä jotka, haukkujen ja arvostelujen uhallakin, tarttuvat epäkohtiin. Ja kyllä, minä (ja onneksi todella moni muukin) teen tälläkin hetkellä kaikkeni jotta kirjoitus kantautuu tarpeeksi moniin korviiin jotta muutos saadaan aikaiseksi.

asiosta on toki tärkeä puhua siten miltä ne tuntuvat.

Silti herää kysymys, kumpi tässä oli tärkeämpää. Se että lapsen henkeä yritettiin pelastaa viimeiseen saakka. Vaiko se että vanhemmat eivät saanneet tehdä asioita kuten he olisivat halunneet?

Itse valitsen aina sen että ihminen yritetään viimeiseen saakka pitää hengissä jos toivoa on. Ja sen jälkeen tulee henkisten asioiden puoli. Ehkä olen raaka kun näin sanon. Mutta vaikka kuinka sydäntä raastoi toisinaan pelko, suru ja epätoivo, ensisijaista on se että fyysinen puoli koitetaan saada toimimaan. Siitähän tehohoidossa on kyse aina. Saattohoitoon siirrytään kun peli on menetty - silloin ollaan lapselle/läheiselle läsnä. Tai kuten minulla - olen onnellinen ja sain jatkaa elämää lasten kanssa. Ja korjata syntyneitä haavoja.

 

[Erityisen lapsen äiti]

Teholta ei liikoja soitella koska siihen ei välttämättä ole aikaa. Tilanteet on aina kriittisiä tai kriittisempiä. Vain teholle joutuminen ilmoitetaan jos esim.potilas joutuu tavalliselta osastolta teholle.

Ja valitettavasti, teholla kuollaan yleensä "yksin". Ei voiveiden mukainen tilanne toki, mutta tarkoitus on kuitenkin loppuun saakka taistella hengissä pysymisestä. Osastolla voi olla samaan aikaan useampikin elvytys menossa. Ja ennustaminen on mmahdotonta ja turhaa. Kukaan loppupeleissä ei tiedä koska kuolema ottaa vallan.

Tämä tapaus on surullinen, mutta tilanne on se että tiettyjen ohjeiden mukaan on vaan mentävä. Ja ne ohjeet on kirjoitettu vain ajatellen potilaan fyysistä selviytymistä. Henkinen puoli tulee kakkosena, koska se ei valitettavasti riitä pitämään hengissä. Meidän hoitajien tehtävä on myös rauhoittelu. Tuossa kirjoituksessa suuttutta "jenkkimäinen" yliampuminen. Kuinka yksin lapsi oli, kuinka on itkenyt ja kuinka hädissää. Hänellä kuitenkin on teholla 1-2 omaa hoitaja jotka ovat kokoajan läsnä. Ja meidän tehtäviin todellakin kuuluu rauhoittelu. On se sitten kädestä kiinni pitoa, silittämistä, juttelua, mitä ikinä. Ei se toki vanhempaa korvaa - mutta ei ole kirjoituksen mukaan "tilanne jossa lapsi on jätetty yöpöyksin kuolemaan".

Olen itse hoitoalalla, en tosin työskentele teho-osastolla. Olen erityisen pienen lapsen äiti, lapsen jolla on ollut erityinen alku toisella puolella maailmaa. Lapseni on kokenut sairaalajaksot ilman vanhempia, hän on kokenut ison lastenkodin arjen ja vaihtuvat hoitajat, en edes tiedä mitä kaikkea pieneni on kokenut ennenkuin hän pääsi syliimme ja sai omat vanhemmat reilu yksi vuotiaana.
Olen siten onnellisessa asemassa, että lapseni ei ole vakavasti sairastanut tänä aikana, kun olen saanut olla hänen vanhempansa. Meillä ei siis näistä sairaalakäytännöistä ole tehohoidon osalta kokemuksia, mutta sairaalassa olemme lapsen kanssa olleet ja olemme onneksi saaneet sen kokea yhdessä.
Elämän alkunsa vuoksi lapsellani on ollut paljon tekemistä kiintyäkseen ja luodakseen luottamussuhteen meihin vanhempiinsa, hän kamppailee edelleen ajoittain näiden asioiden kanssa ja tarvitsee näin ikäistään enemmän tukea meiltä vanhemmilta.
Mikäli lapsemme sairastuisi niin vakavasti, että joutuisi tehohoitoon, pitäisin mahdollisena, että hän luopuisi elämästään psyykkisten tekijöiden vuoksi. Hänen elämän alkunsa on ollut siten rankka, että en tiedä jaksaisiko hän kamppailla ilman vanhempiaan sairautta vastaan tuollaisissa olosuhteissa, jotka teho-osastoille on luotu (uskomatonta, että lapsiakin hoidetaan tuollaisissa oloissa). Näistä lähtökohdista tuon aluperäisen tarinan ja näiden kommenttien lukeminen on ollut minulle äitinä järkyttävää. Voin vain toivoa, että oma pieneni pysyy terveenä ja ettei hän milloinkaan täällä Suomessa joutuisi tuollaisiin olosuhteisiin ja pakotettuna eroon meistä vanhemmistaan.

 

[Blue]

Olen itse hoitoalalla, en tosin työskentele teho-osastolla. Olen erityisen pienen lapsen äiti, lapsen jolla on ollut erityinen alku toisella puolella maailmaa. Lapseni on kokenut sairaalajaksot ilman vanhempia, hän on kokenut ison lastenkodin arjen ja vaihtuvat hoitajat, en edes tiedä mitä kaikkea pieneni on kokenut ennenkuin hän pääsi syliimme ja sai omat vanhemmat reilu yksi vuotiaana.
Olen siten onnellisessa asemassa, että lapseni ei ole vakavasti sairastanut tänä aikana, kun olen saanut olla hänen vanhempansa. Meillä ei siis näistä sairaalakäytännöistä ole tehohoidon osalta kokemuksia, mutta sairaalassa olemme lapsen kanssa olleet ja olemme onneksi saaneet sen kokea yhdessä.
Elämän alkunsa vuoksi lapsellani on ollut paljon tekemistä kiintyäkseen ja luodakseen luottamussuhteen meihin vanhempiinsa, hän kamppailee edelleen ajoittain näiden asioiden kanssa ja tarvitsee näin ikäistään enemmän tukea meiltä vanhemmilta.
Mikäli lapsemme sairastuisi niin vakavasti, että joutuisi tehohoitoon, pitäisin mahdollisena, että hän luopuisi elämästään psyykkisten tekijöiden vuoksi. Hänen elämän alkunsa on ollut siten rankka, että en tiedä jaksaisiko hän kamppailla ilman vanhempiaan sairautta vastaan tuollaisissa olosuhteissa, jotka teho-osastoille on luotu (uskomatonta, että lapsiakin hoidetaan tuollaisissa oloissa). Näistä lähtökohdista tuon aluperäisen tarinan ja näiden kommenttien lukeminen on ollut minulle äitinä järkyttävää. Voin vain toivoa, että oma pieneni pysyy terveenä ja ettei hän milloinkaan täällä Suomessa joutuisi tuollaisiin olosuhteisiin ja pakotettuna eroon meistä vanhemmistaan.

Näin. Se on ihan hirveän helppo kommentoida kun ei itse ole ollut tuossa tilanteessa. Olen täysin varma että kukaan ei kuitenkaan purematta nielisi jos moinen tilanne omalle kohdalle tulisi.

 

["Niin"]

Mikäli lapsemme sairastuisi niin vakavasti, että joutuisi tehohoitoon, pitäisin mahdollisena, että hän luopuisi elämästään psyykkisten tekijöiden vuoksi.

Mitä tämä lause tarkoittaa? Että jos saisit olla sängyn vierellä, lapsi selviää, jos et, hän "luopuu elämästään"?

 

["vieras"]

just just...paljonko jokainen teistä olisi valmis maksamaan että saa olla kuolevan lapsensa luona tämän viimeisellä hetkellä!? tarjota pikkusenkaan turvaa ja lohdutusta? <--------- siinä teille rahoitus.. ja en ymmärrä sitä näkökulmaa että no joo näin tehdään kun on aina tehty piste. ei ole rahaa muuttaa asioita, kysymys on kuitenkin niin valtavasta asiasta..

 

["miina"]

Tunnen tuon kirjoittajan ja uskon, että hänellä on ihan lupa julkaista tuo.

 

[ääk]

[QUOTE="vieras";26311373]just just...paljonko jokainen teistä olisi valmis maksamaan että saa olla kuolevan lapsensa luona tämän viimeisellä hetkellä!? tarjota pikkusenkaan turvaa ja lohdutusta? <--------- siinä teille rahoitus.. ja en ymmärrä sitä näkökulmaa että no joo näin tehdään kun on aina tehty piste. ei ole rahaa muuttaa asioita, kysymys on kuitenkin niin valtavasta asiasta..[/QUOTE]
Kysymys on vakavasta asiast mutta täälläkin äidit itkevät vaan sääliä - ja itsesääliä. Kuitenkin oleellista on ensimmäisenä se että lapsen tila hoidetaan stabiiliksi keinoilla millä hyvänsä. Fyysinen puoli. Hoidossa ei tarvita hysteerisiä vanhmpia koska he tartuttava jo pelkästään sitä hysteriaa siihen lapseen jota yritetään pitää hengissä. Tilanteet harvoin on "ihanan lasta lohduttavia". Valitettavasti, vanhempien hätä paistaa suoraan läpi

Taas ei nähdä metsää puilta. Jos ja kun se lapsi sieltä teholta saadaan takaisin vanhempien syliin, silloin on heidän aikansa. Mutta kun lapsi taistelee - siis fyysinen osuus hänestä on kuoleman kielissä - on hoidolle annettava tila. Se tuntuu toki karulta, mutta aikaa sekä vanhempien terapiointii että lasten tilan stabilointiin ei yhtäaikaa ole.

Ehkä olen kamala ihminen mutta jos minun lapseni on kuoleman kielissä (ja on ollut sitä) luotan ennemmin siihen että ammattilaiset tekevät ihan kaikkensa lapseni vuoksi. Koska minä en osaa. Eikä minun paikka ole olla välissä säätämässä, kyselemässä. Johan se on lapselle kamalaa nähdä ja aistia äidin hätä. Kaikkea muuta kuin rauhoittava tilanne.

Lopettakaa "romantisointi". Teholla hoito on raakaa työtä, yhtään ylimääräistä aikaa ei välttämättä ole. Osastot on aivan eri asia ja eri maailma.

Ja mitä rahoitukseen tulee. Kurjaahan se on että ei yksityistehohuoneisiin ole mahdollisuutta. Toisaalta saleissa on jatkuvasti useita lääkäreitä ja hoitajia, näkö ja kuuloyhtydessä - ei kutsujen takan. Mielestäni tuo on lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto.