Clomittaret 2013

Hei vain, ollut vähän kiireitä ja jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Tänään siis kp 25 ja dpo 10. En usko, että testailuun on tarvetta, odottelen nyt vain menkkojen alkamista. Kaikki merkit viittaavat lähestyvään vuotoon, nenänalusfinnit, veeitutus, alaselän jomottelu, makeanhimo, löysä vatsa.. Menkat kuitenkin olleet kohta 23 vuotta, niin tietää, miltä kropassa tuntuu, kun menkat lähestyvät. Vit*ttaa niin ettei veri kierrä.. :ashamed:
 
Niin kamalasti on kaikkea uutta ja uutta väkeä etten nyt muista kenelle piti vastata ja ketä onnitella, hehe. Mutta yhteisesti kaikille tsemppiä ja voimia :heart: Puhaltelen noita plussatuulia tänne ihan todenteolla!

Kiitos kysymästä, ON siis vähän jos ei kukaan siitä loukkaannu tai pahastu: Pikkuisella "Onnilla" on kaikki hyvin :heart: Viikko sitten nähtiin meidän "Onni" ultrassa ja kaikki oli hyvin. Nyt odotellaan ru ultraa, joka on 7-viikon päästä. Itsellä on ollut henkisesti ja fyysisesti aika raskasta. Niin toivottu, rukoiltu ja odotettu kun tämä oli niin menettämisen pelko on koko ajan läsnä ja fyysisesti olen voinut todella huonosti. Välillä oksentelin yli 6 viikkoa putkeen, joka päivä, joka oletetusti veti voinnin ja mielialan tosi heikoksi. Sitten koimme ikävän säikähdyksen, kun vh-ultrassa ei näkynyt pikkusella sykettä, joka seuraavana päivänä eri laitteella sitten taas onneksi näkyi. Mutta silti pelkään edelleen päivittäin menetystä ja jokainen vessassakäynti pelottaa ettei vain olisi vuotoa tms. Mutta pikkuhiljaa alkaa olo olemaan luottavaisempi... Tänään virallisesti "riskiaika" on ohi, kun 13+0 tuli täyteen.

Mitähän Lunalle kuuluu? En ole löytänyt miltään palstaltakaan alun jälkeen...
 
inessa tervetuloa :wave:

NiQ Letrozolit on todellakin halvemmat kun clomit. Toimii ja syödään samaan tapaan kun clomit, mutta ne on limakalvoystävällisempiä.

Stiina onnittelut upeista folleista! :)

Niianille pahoittelut negasta!

Mimmuskaiselle pahoittelut uudesta kierrosta!

ON: Täällä mennään sitten tämä kierto luomuna. Soittelin naikkarille ja hoitaja sanoi, että pitäisi Letrozolit (Femar) aloittaa kp3. Pikkasen ärsytti, kun olisi niin mieli jo tehnyt kokeilla niiden vaikutusta.
 
*Stiina, kivaa päästä jännäileen sun kanssa samaan aikaan. Plussatuulia! :)

kaathy, pahoittelut uudesta kierrosta. :hug: Hieno juttu, että selvisit kuitenkin ilman teroja. Yleensä seuraava vaihtoehto Clomien jälkeen on aromataasi-inhibiitit (esim. Femar, Anazol, Letrozol). Jos nämäkään ei tehoa, niin sen jälkeen yleensä on pistokset edessä (esim. Menopur, Puregon, Gonal-F).

Marjaana84, hienoa, että siellä kaikki menee hyvin. :)

Hipsunpöpsy, jaksamista! Toivotaan, että kävisi kuitenkin toisin. :hug:

Seemi, voi harmi, kun et saanukaan lääkitystä tähän kiertoon. :hug:

NiQ, jos nyt vielä maltetaan huomiseen. :D Kerron sitten kun ultrassa näkee tilanteen, että mikä dpo on.

Mimmuskaiselle pahoittelut uudesta kierrosta. :hug:

Vanhemmat Clomittaret varmaan muistaa ihanan Ambron. Luin hyvin ikäviä uutisia hänen blogistaan Haaveista totta. Osanotot ja kovasti jaksamisia vaan Ambrosialle ja hänen miehelleen. Kyllä maailma on välillä niin epäreilu! :'(
 
Viimeksi muokattu:
Itku tuli :( Ambrolle suunnattoman paljon voimia, miksi elämän tarvitsee olla välillä niin julma :'(

Hydrangea Kuuntelin ton Jonne Aaronin biisin :( Tosi surullinen ja kaunis toi kertosäe:/
Tsempit sulle huomiseen <3

Neppu sulle hali muuten vaan <3

Marjaana oon mä koittanu herättää keskustelua ainakin tonne clomittarien plussanneisiin:) http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/sivu37.html ja marraskuun odottajissakin jotain oon höpissy mutta vähemmän:)
Ja hurjasti onnitteluja 13 viikosta!

Mulla oli tänään eka neuvola:)
 
Hydrangea, kiitos vastauksesta katsotaan nyt huomenna mitä siellä klinikalla lekuri meinaa miten jatketaan. Mullahan ei ovuloinnissa ole vikaa ilman lääkkeitäkään joka kuukausi tapahtuu, mutta ei kuitenkaan toivottua tulosta sitten viime kesäkuun ja sehän ei sitten pitkälle kestänyt vaikka alkuraskauden ultrass sykekin nähtiin. Myös limakalvo mulla on ollut ovulaation aikaan 10mm, mitä se sitten ikinä tarkottaakaan. Mä tykkään tosta Arttu Wiskarin biisin sanoista, tosin oli aika yllätys toi videon loppu. Itku tuli silti. :´( Musta inssi ei ainakaan ollut paha rasti, oli mielenkiintoista nähdä miten sperma sitten kulkee siellä munajohtimessa, että ei se ainakaan tukossa ole. :) Toivotaan, että siellä inssi tuo paremman tuloksen kuin täällä.

Kaathy, pahoittelut uuteen kiertoon siirtymisestä!

Hipsunpöpsy Toivotaan, et menkat jää kuitenkin tulematta.

Marjaana84 Hieboa, että siellä raskaus etenee hyvin. :)

Seemi Pahoittelut, että et saanutkaan lääkitystä vielä tähän kiertoon, mutta pidetään peukkuja ettei seuraavaa kiertoa enään tulisi. :)

Pahoittelut jos joku jäi kommentoimatta. :( Täällä ei vielä menkkoja näy, mutta eiköhän ne sieltä pian ala, tuskin ainakaan enään testi tuon eilisen negan jälkeen postitiiviseksi muuttuu. Mielialat vaihtelee aika paljon, toisaalta tekisi pitää clomeista taukoa ja antaa pään levätä. Toisaalta tekisi mieli ottaa mitä vaan lääkettä jos raskaus saataisiin aluille, toisin olen kuitenkin tullut kaksi kertaa luomusti raskaaksi. Mitä jos olen vain niin täysillä tässä yrityksessä etten raskaudu ihan jo senkin vuoksi. Välillä olen menossa ivf:n ja välillä lopettamassa koko touhua. Miten voi olla että ennen mun ongelma oli että raskaudet alkoi, mutta ne meni kesken ja nyt en tule enää edes raskaaksi. Helvetti, oon ihan väsynyt tähän yritykseen. Pitäisi varmaan ottaa aikalisä ja mennä vaikka avoimeen yliopistoon niin saisi aktiviteettiä. Oon tän projektin aikana muuttanut elin tapojani, että en tekisi mitään väärin vahingoittaakseni sikiötä jos olisin raskaana, en käytä alkoholia, en värjää hiusia, käytän luomukosmetiikkaa, syön tosi terveellisesti, liikun. Kaikki ihan turhaan kun en mä edes tule raskaaksi. Taidan odottaa et ilmat lämpenee ja menen terassille ja teen ihan mitä huvittaa. Hirveetä mitä teksitä, pahoittelut, mua vaan niin turhauttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Oi, ihanaa luna! :heart: Varmaan tuollaiset asiat saa raskauden tuntumaan entistä todellisemmalta. :)

Ansku, tsemppiä pistoksiin. Hyvin ne menee. :)

Niian, kiva kuulla, että inssi ei ollut paha. Välillä itsekin oon niin väsynyt tähän kaikkeen, mutta sitten pienet onnistumiset antaa aina hetkeksi voimia jatkaa. Toivottavasti saisit jostain aurinkoisempaa mieltä. :hug: Ja kyllä, kylmä siideri auringon lämmössä terassilla maistuisi erittäin hyvin... :)
 
Voi elämä teitä rakkaat!!!!

Tästä noustaan vielä! Toki tämä vauva on enkeli ja esikoisemme, mutta pian hänestä tulee jos isosisko. Ehkä vähän pinnallista ja turhamaista, mutta kyllä me pistetään "uutta tilaukseen" heti kun se vain on mahdollista.
Saadaan myös ilmeisesti jatkaa suoraan hoitoja, joten ei tarvitse palata "takaisin lähtöruutuun".

Ja tämä olisi ollut tyttö. Aivan kuten ounastelinkin :')
 
Voi Ambro, suuren suuret pahoittelut teille. En löydä sanoja kertomaan, miten pahoillani olen teidän puolesta kun luin blogiasi. Ihana, että jaksat kuitenkin olla luottavainen tulevaisuuden suhteen ja uskon, että ihan varmasti esikoisestanne tulee pian isosisko :heart:

Luen vieläkin usein teidän viestejä kun on niin ihana elää jokaisen hyvän uutisen kanssa. En ole kirjoitellut muualle kun vähän luin lokakuisten pinoa, mutta jotenkin tää porukka on jäänyt mieleen, eli tätä parempaa ei ole. Luna, kiva, että olet herätellyt tuota plussanneiden puolta. Sinne voisin minäkin ehkä nyt uskaltautua.. Meidän alkukriisien jälkeen siis vauva edelleen masussa ja vko 15 alkaa pian! Huuii, aika menee!

Paljon plussatuulia ja ihanaa, että hydra sai niin hyviä uutisia ultrassa, nyt on peukut pystyssä, että teilläkin tärppää! ja kaikilla muillakin tietysti!

Paljon tsemppiä vahvat naiset! Teistä jokainen ansaitsee oman nyytin!

Ps. En pysty kattoo enää tota Wiskarin videota. Katsoin kerran ja itkusta ei tullu loppua.. Tietyllä tavalla vieläkin elää voimakkaasti sitä pelkoa, että tuleeko meille ikinä vauvaa. Tai tuntee sen tunteen, mikä tuli joka ikinen kerta, kun epäonnistuttiin.. Sen lisäksi itkin, kun mietin, kuinka montaa nuo laulun sanat oikeasti koskettavat..
 
Ambro, olet kyllä uskomattoman vahva nainen. Uskon, että teidän pikkuenkeli saa pian olla isosisko. Voimia tulevaan. :hug:

Ansku, huomenna on inssi! :)

titiuu, ihanaa kuulla sinustakin. :) Voi kuinka aika rientää ja siellä on viikkoja jo komea määrä takana. :heart:

ON: Huomenna on sitten jännä paikka, kun on eka inssi edessä! Tein äsken vielä ovistestin ja se näytti räikeää plussaa. Tietääkö kukaan, vaikuttaako Pregnyl ovistestin tulokseen? Oviskivut ei ole vielä alkanut, joten luulen että ovis on vielä tuloillaan. Toivottavasti ajoitus osuisi nappii. Jännittää ja pelottaa. Jotenkin myös tunteet on ollut tänään tosi pinnassa. Oma osuutensa on varmaan myös noilla lähes kaksi viikkoa kestäneillä pistoksilla.
 
Ambro halaus ja voimia! :hug: Toivottavasti saatte nyt tästä eteenpäin vain mitä suurinta onnea osaksenne, kun joudutte noin suuren surun kohtaamaan:(

titiuu juu tuu höpötteleen tonne plussanneisiin, mä niin tykkäisin jutella tuttujen kanssa.

hydra kyllä se pregnyl voi varmaan heti näkyä ovistesteissä. Mutta varmasti ajotus on hyvä, siellä on nyt "joukot" valmiudessa ja huomenna lisää:) Ja ultraakohan ne sit varmaan huomenna että näkee onko jo puhjennut vai puhkeemassa. Onko sulla T huomenna lääkärinä? :)

Niian voimia turhauttaviin päiviin:/ Toivottavasti seuraava raskaus jatkuisi onnellisesti ja tulisi pian.

Seemi varmasti ärsyttää:/ Hassua että on niin justiinsa. Toivottavasti taukokierto toisi luomuoviksen jos edellisistä clomikierroista vielä jotain olisi jäänyt elimistöön. Jos ei niin sitten toivottavasti femarit toimii superhyvin!
 
Viimeksi muokattu:
NiQ
Hydra Pregnylissähän on raskaushormonia, eli ovistesti paukahtaa heti plussalle ja ainakin mulla oli vielä yli viikon plussaa pregnylin jälkeen :) Mulle lääkäri sanoi että pregnylin jälkeen on ihan turha enää ovistestejä tuhlata. Hurrrrrjasti tsemppiä huomiseen inssiin! Toivotaan kyytiläistä sen reissun tuloksena matkaan! :heart:

Niian :hug:

Seemi Onpa hölmöä, että se on niin päikvän päälle. Kun Clomienkin aloitus vaihtelee montakin päivää eri lääkärien mukaan. Noh, toivotaan antoisaa taukokiertoa ja josko se taukokierto tekisi kropallekin hyvää....
 
Heipat kaikille. Ensinnäkin haluaisin myös toivottaa ambrosia85:lle voimia ja osanotot suuren menetyksen johdosta... Pistää hiljaiseksi aina tällaiset tilanteet..

Itse tässä odotan kuumeisesti perjantaita, että pääsen aloittamaan tuon toisen terolut-kuurin. Onko teillä muilla kokemusta siitä, miten annostuksen kaksinkertaistaminen vaikuttaa? Mulla oli ensimmäinen kuuri 1 tabletti kerran päivässä ja menkat alkoivat vasta 2 viikkoa viimeisen tabletin jälkeen. Nyt tähän seuraavaan kiertoon annostus siis nostettiin kahteen tablettiin.

Ja tosiaan heti tämän seuraavan terolut-kuurin jälkeen ja menkkojen alkaessa pitäisi soittaa lääkäriin ja clomifenit olisi tarkoitus aloittaa heti kp 3. Kyllä jänskättää! :)

Hydrangealle tsemppiä huomiselle! Ja voimia myös kaikille muillekin :heart:
 
Ambrosia85, voimia hirmuisesti tulevaan sinulle ja miehellesi :heart:

Itsestä sen verran, että on Kp26, huomenna lähtee vika tero.

Edelleenkään ei ole ollut minkäänlaisia oloja mahassa, tosin nännit olleet jo kuusi päivää todella kosketusarat. En muista, että primoja syödessä olisi nännit näin pitkään olleet arkoina.
 
Voi ihana Luna: Et uskokaan kuinka virtuaalihali piristi tätä päivää! Vielä, kun oli muutenvaanhali. Kiitos :heart:

Hyd: Tiiäkkö, mä kuulin eilen illalla ton biisin ja sä tulit mun mieleen <3 :hug:
Mutta huomiselle kamalasti tsemppiä ja täällä pidetään peukkuja pystyssä! Kyllä se nyt tapahtuu!

Ambro: Kamalasti, aivan kamalasti voimia! <3 Kyllä teitä koetellaan. Mutta onneksi olet vahva nainen!!
(Jatkuuko teillä miten hoidot?)

NiQ: En muista yhtään annostusta, mutta voin kattoa ku pääsen kotia. =) Voikun asuisit täällä jossain lähellä ni saisit ne kaikki 95 kpl mitä on jäänyt.

Seemille hali! Kyllä varmasti ottaa päähän.

Hipsunpöpsy: jaksamista!

(.) Perjantaina eka ultra. Voikun siellä jo selviäisi, koska punktio on... Maha kyllä pömpöttää ja heti kun rasittuu kroppa (esim nostaa jotain) ni alkaa sattumaan. Joten eiköhän siellä jotain kasva... Hih.
Tuntuu jotenkin pöllöltä kirjoitella tänne omaa napaa, mutta koittakaa kestää vaikka eri tilanteissa ollaankin :/

Niin ja kovasti kiitoksia, kun vastailitte metformiini- kysymykseen :)
 
Viimeksi muokattu:




Torstai 11.4

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta


*miimuli87........63/28............ya2008........3.c+m...........pco,1.lapsi,26v
jenni_noora....47/27............ya10/11........tk(11.t).................1.lapsi
Slartibart........39/29...........yk6/ya3/12...tk(5.c)..............pco,1.lapsi,25v
syksytyttö....38/28-?...........ya3/12........tk(2.c+t)...........pco,26v,1.lapsi
dots..........35/26-32.......ya6/12...........2c......pco,endo,1.lapsi,29v
Niian.............29/27-28......yk9,ya4/2011....2.c...selitm.,1.lapsi,26v
Heipa…...........27/18-56……...ya11/11......4.cx2...............ovl,2.lapsi,32v
Hydrangea..27/31-44...yk13/ya1/12...4.ax2+mp+p+1.ins..pco,1.lapsi,26v
Miyaka.........27/26-27..........ya06.............1.c+m.........pcos,1.lapsi,34v
Anne Elliot......26/26-32........yk14........................................1.lapsi
Hipsunpöpsy....26/32.............yk17............2,c.................2.lapsi
Kazu87..........20/28.............ya6/10...........4.c.................selitm,1.lapsi
TTT...............20/28.............ya4/2012......tk(3.c)..................1.lapsi,29v
Enna_.............18/31-35........yk8............tk(2.c)...................pk,ovl
skorppari82..16/??..............yv2.............hoitotauko........pco,1.lapsi
Stiina............14/??............yk12/ya 03/12...1.c+t...........pco,1.lapsi,24v.
Karamelli81.....14/28.............ya4/12..........tk.....................2.lapsi
inessa_........14/??............yv6....... .2.t....... ....pco, keliakia..2.lapsi,27v
Syystuuli74....13/28-30.......ya7/2011......3.c.....................2.lapsi,38
Vauva haaveissa..kp 12/28-30.. ya 4/13... 1. c+m.. pco/ovl. 2. lapsi, 27v
hanzku_91........7/29..........ya1/11.........7.c.3ins.3pr.........selitm,1.lapsi
Seemi............7/28-41.......ya11/09......tk.(4.c).....pco(1/2),1.lapsi,31v
Ansku83..6/26-28..yv2,5...1.pu+pr+m+ins..(pco:3/13 hävinnyt)ovl,1.lapsi,29v
Malla84......5/30-? .......ya3/13.............2.c..............pco,1.lapsi,29v
NiQ.................3/30............yk13..........5.c+m+pr.........2.lapsi,27v
Mimmuskainen_..3/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
kaathy..........1/33..........ya?...............2.c+t...........pcos,1.lapsi,26v



lyhenteet: c=clomit, a=anazol, f=femar, g=glonal-F, m=metut, pr=pregnyl, pri=primolut puaastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
Neppu_......../28(34-59)..ya2010.....ivf.....pco,1.lapsi,27v
Matti Katikainen..?/24-30...yk8.............2.c+t...................pco,2.lapsi
Poca..............?/34..............................tauko........................pco
Meri__............?/28............yk4..............1.c....................pco,1.lapsi
apsu...............?/30+.........ya 01/12.......1.m+g+irr.......2.lapsi,pco,30v

Piinailijat
Niian dpo 14
Hipsunpöpsy dpo 12



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c...........2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:NiQ, Ansku83 (ja Neppu_)


 
Hydra Mie pistän kiittimet ristii et tein inssi onnistuuuu!!! Onnistuuhan se, eiks nii!!?? :heart: :D

Neppu Juu, kato ei täält iha nii vaa häivytä! x) Mieki ku poistuin sillo vuos sitte clomien lopettamisen myötä ni silti käin taustapiruilemassa tasasin väliajoin! :D

Ööö....Mikähän mahtaa olla tuo puaastari tuolla listan lyhenteissä?? :D

^kävin metsästää puuttuvat: lyhenteet: c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, pri=primolut pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Ei sielt sillee hirveesti ollu hävinny! =)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä