Kiitos kaikille halauksista ja lämpimistä ajatuksista, täällä minä taas itken omaa elämääni ja surkeuttani, yksi kohtalontoveri tuolta vanhoista hoidokeista saa tänään riemuita plussasta, kun minä en meinaa pärjätä tämän kiukkuisen tädin kanssa sitten millään, no kohtaloon on sopeuduttava, ja olen onnellinen hänen puolestaan ihan oikeasti, en edes halua olla kenellekään kateellinen, on tosi-ihanaa, että joku sentään onnistuu näin vanhanakin, mutta meikäläisen tosiasiat on kuitenkin karuja nieltäviä, yritysaikaa tulee heinäkuussa jo kolme vuotta, se on jo itsessään pitkä aika, ikä alkaa tukevasti nelosella, kolme rankkaa hoitojaksoa takana, ja lapsettomuuden syy on selittämätön, kaikki veren hormoniarvot ihan ok lukemissa, ja toinen torvikin varmasti auki, toisesta ei päästy virtausta näkemään, niin sanokaas te viisaat rakkaat nettisiskot, mitä minä voin enää tehdä, tsaidan olla toivoton kehäraakki, ei ole tahdon asia lopettaa haaveiluja, vaan taitaa olla kohta ainut vaihtoehto pysyäkseen edes jotenkuten järjissään, no tottapuhuen en ole nyt ollenkaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa, voi kun teistä joku olisi oikeasti fyysisesti lähempänä, olisi niin paljon helpompi itkeä jonkun sellaisen olkapäätävasten, joka todella ymmärtää miltä minusta nyt tuntuu... puhumaan en asiasta vielä itkemättä kykene, niin en voi kenellekkään soittakaan, no tiedän, että muutaman päivän päästä olen taas oma energinen itseni, jos vain jotenkin pääsen tästä vaiheesta yli...