Kiva Inkku, että sinun kuulumisesi on noin hyviä... tosiaan tädin kanssa taas seukataan, että olisikohan se tänään oikea aika lentää tuonne kuuhun, kun niin harmittaa, katsoin tuossa kesähäät ohjelmaa, ja taas itkettää, ei se että omat häät harmittaisi, ei sinne päinkään, sain ihan itse järjestää ja toteuttaa ihan itseni näköiset juhlat, ja olen niihin ihan tyytyväinen, vaikka alunperin olinkin ajatellut, että olisimme vain kaksin käyneet kappelissa, ollaanhan tässä jo yhteistä elämää riittävästi elelty susiparina, minulle papain läsnäolp oli kuitenkin tärkeä, joten papin kuitenkin toimitukseen olen alusta alkaen halunnut, no ehkä poikanani olisi saanut olla todistamassa, mutta tuo on vielä alaikäinen, ja en halunnut häntä luovuttajaksi (niinkuin joku ystävä ehdotti, kun ei ole minulla ajatusta, että hänen pitäisi mitenkään äidistään luopua), mutta todistamassa olisi pitänyt kuitenkin kaksi täysi-päistä tai ikäistä olla, no tyytyväinen meidän näköiseen pieneen juhlaan kuitenkin edelleen olen, ja saivathan äidit kokea vielä nämä häät, vaan masentaa tämä elämän muu toivottomuus ja tympäisee, en vaan oikeasti osaa päästää vielä itrti haaveesta...............
Inkulle vielä yksi vanha synnytyskokemus ensikertalaiselta; anteeksi etten ole jaksanut tätä aikaisemmin kirjoittaa, on vaan tuntunut liian pahalta muistella ... ei siis se synnytys, vaan tämä nykyisyys... synnytys oli ennalta pelottavampi kuin se oikea kokemus, ja minullahan on vain tämä yksi kokemus tästä keikasta, neuvolassa sanottiin jo viikon 30 jälkeen, että tämä vauva syntyy varmasti ennen aikojaan, kun niin supistelee, ja tyttökin on varmaan, nopeista sydänäänistä päätellen, jne... jäin sairauslomalle 2 viikkoa ennen äityisloman alkua supistelujen, kohdunsuun pehmenimisen ja aukeamisen, sekä selkäkipujen takia, no ei mitään pelkoa ennenaikaisesta synnytyksestä 10 päivää meni yli lasketusta ajasta, ja kaikkeni yritin, että synnytys käynnistyisi kun laskettu aika oli ohitettu, samana päivänä kun olisi ollut yliaikaisuusaika naistenklinikalla kello 10, josta paikkana ei minullakaan ole mitään pahaa sanottavaa, poika parkaisi maailmaan 8.02, yhdeksän pistettä, yksi meni väristä, mikä on kuulema aika tavallista, kätilö oli ihana ihminen, ja kaikki meni hyvin, synnytys kesti 8.24 tuntia, ja ei mitään kauhuja jäänyt, epiduraalipuuduksen sain, ja mielestäni se toimi ihan hyvin, olisin ollut jo muutaman vuoden päästä valmis menemään uudestaan, mutta kun ei luoja suo, imettämisessä en koskaan ollut mikään haka, sain sitä harjoiteltua vain vajaa 4 kk jolloin luovutin sen vähänkin yrityksen toivottomana, mutta ilmankin sitä olen pojan jo itseäni pidemmäksi ja terveeksi saanut kasvamaan, vaikkakin aluksi oli monenmoista ongelmaa, vastikkeiden sopimattomuuden, ja muiden nielemisongelmien ja pulauttelujen kanssa, mutta kaikesta näistä on selvitty, pahin kokemus oli vauvelin ollessa 4 kk iässä, kun tämä meinasi kuolla käsiin, perimmäistä syytä ei koskaan saatu selville, lääkäri epäili äidin vaiston estäneen mahdollisen kätkytkuoleman, en tiedä, ja parempi on olla liikaa menneitä pohtimatta, mutta ei näistä sen enempi, kyllä kaikesta on kuitenkin selvitty, ja eiköhän tästäkin eteenpäin selvitä, tavalla tai toisella, ehkä on vain hyväksyttävä että meidän elämä on luojan luomaa, ja kaikella on tarkoituksensa, jos lasta ei meille enää suoda, on luojalla siihenkin omat syynsä.
Niinpä tänään on pitkäperjantai, ortodokseilla kääntyy pääsiäinen ensiyönnä iloksi, ehkä meidän kaikkien pitäsi päästää sydämiimme se ilosanoma, on se sitten kenelläkin minkälainen, en tarkoita tällä välttämättä raamatullista iloa, vaan elämän iloa ja uuden kevään heräämistä, kukin tekee tyylillään, ja toivon auringonpaistetta kaikkien elämään, vaikka se itselläkin on tällähetkellä hukassa...
