Ateistit vielä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minätäällä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nunneliini:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miski tietyillä uskovaisilla tuntuu olevan niin kova tarve saada muut uskomaan? Ei minua häiritse toisten uskonnonharjoitus tippaakaan, mutta minut ja lapseni on asiallista ja kohteliasta jättää rauhaan. Minä en tarvitse uskontoa mihinkään, en tarvitse pelastusta tai anteeksiantoa. Minä en ole syntinen enkä todellakaan mikään paska kuten rukoilijasirkka väitti että me kaikki olemme. Minä kelpaan tällaisena, itselleni, ystävilleni, perheelleni ja se riittää varsin hyvin.

Mitä ihmettä se sulta on pois jos sun lapsesi uskoisivat Jumalaan tai ainakin kuulisivat Jumalasta? Ei se tee sinun lapsistasi mitään rikollisia tms. ja entäpä jos kuitenkin oletkin väärässä ja Jumala onkin olemassa? Etkö silloin toivoisi sinun lastesi pääsevän parempaan paikkaan kuoleman jälkeen?

Mä en usko jumalaan enkä kuulu kirkkoon ja silti mun lapsi on kastettu ja kuuluu kirkkoon. Aion kyllä kertoa jumalasta mutta lapseni saa itse päättää aikanaan uskooko siihen vai ei. Jos uskoo niin se ei todellakaan ole multa mitenkään pois.
(Mieheni kuitenkin kuuluu kirkkoon)

Tätä mä just tarkotan että kuulutan näennäisesti, koska ei uskalleta erottua joukosta vaikka ns oltas ateisteja - sit huudellaan netissä että mää oleeen ateisti ja muuten ollaan vaan tapakristittyjä

Mä en ole tapakristitty (ihmettelen miksi ihmiset kuuluu kirkkoon jos eivät edes käy siellä/harrasta uskontoa muutenkaan) - enkä mikään muukaan kristitty - mutta mieheni (joka on kristitty) halusi että meidän lapsi kastetaan. Se ei ole edelleenkään mitenkään multa pois. Kunnioitan mieheni vakaumusta kuitenkin. Minä ja mun lapsi ollaan kuitenkin kaksi eri ihmistä, eli mitä tekemistä mun uskottomuudella on tekemistä mun lapseni kanssa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nunneliini:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nunneliini:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miski tietyillä uskovaisilla tuntuu olevan niin kova tarve saada muut uskomaan? Ei minua häiritse toisten uskonnonharjoitus tippaakaan, mutta minut ja lapseni on asiallista ja kohteliasta jättää rauhaan. Minä en tarvitse uskontoa mihinkään, en tarvitse pelastusta tai anteeksiantoa. Minä en ole syntinen enkä todellakaan mikään paska kuten rukoilijasirkka väitti että me kaikki olemme. Minä kelpaan tällaisena, itselleni, ystävilleni, perheelleni ja se riittää varsin hyvin.

Mitä ihmettä se sulta on pois jos sun lapsesi uskoisivat Jumalaan tai ainakin kuulisivat Jumalasta? Ei se tee sinun lapsistasi mitään rikollisia tms. ja entäpä jos kuitenkin oletkin väärässä ja Jumala onkin olemassa? Etkö silloin toivoisi sinun lastesi pääsevän parempaan paikkaan kuoleman jälkeen?

Mä en usko jumalaan enkä kuulu kirkkoon ja silti mun lapsi on kastettu ja kuuluu kirkkoon. Aion kyllä kertoa jumalasta mutta lapseni saa itse päättää aikanaan uskooko siihen vai ei. Jos uskoo niin se ei todellakaan ole multa mitenkään pois.
(Mieheni kuitenkin kuuluu kirkkoon)

Tätä mä just tarkotan että kuulutan näennäisesti, koska ei uskalleta erottua joukosta vaikka ns oltas ateisteja - sit huudellaan netissä että mää oleeen ateisti ja muuten ollaan vaan tapakristittyjä

Mä en ole tapakristitty (ihmettelen miksi ihmiset kuuluu kirkkoon jos eivät edes käy siellä/harrasta uskontoa muutenkaan) - enkä mikään muukaan kristitty - mutta mieheni (joka on kristitty) halusi että meidän lapsi kastetaan. Se ei ole edelleenkään mitenkään multa pois. Kunnioitan mieheni vakaumusta kuitenkin. Minä ja mun lapsi ollaan kuitenkin kaksi eri ihmistä, eli mitä tekemistä mun uskottomuudella on tekemistä mun lapseni kanssa?

No olettas että jokainen opettaa omaan arvomaailmaan perustuvia juttujaan myös, mutta suurinosa ihmisistä on just sun kaltasia, ja pääasia ettei erotu joukosta
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No olettas että jokainen opettaa omaan arvomaailmaan perustuvia juttujaan myös, mutta suurinosa ihmisistä on just sun kaltasia, ja pääasia ettei erotu joukosta

Kaikkia ei vain (onneksi) uskonto niin paljoa kiinnosta. Eikä pitäisikään vaan olisi jo aika jättää se omaan rauhaansa. Sääli vaan, että edelleen siihen niin moni ihminen lankeaa.
Itse en todellakaan ole tapakristitty enkä edes vain välinpitämätön täysin uskontoja kohtaan vaan selvästi niitä vastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nunneliini:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nunneliini:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miski tietyillä uskovaisilla tuntuu olevan niin kova tarve saada muut uskomaan? Ei minua häiritse toisten uskonnonharjoitus tippaakaan, mutta minut ja lapseni on asiallista ja kohteliasta jättää rauhaan. Minä en tarvitse uskontoa mihinkään, en tarvitse pelastusta tai anteeksiantoa. Minä en ole syntinen enkä todellakaan mikään paska kuten rukoilijasirkka väitti että me kaikki olemme. Minä kelpaan tällaisena, itselleni, ystävilleni, perheelleni ja se riittää varsin hyvin.

Mitä ihmettä se sulta on pois jos sun lapsesi uskoisivat Jumalaan tai ainakin kuulisivat Jumalasta? Ei se tee sinun lapsistasi mitään rikollisia tms. ja entäpä jos kuitenkin oletkin väärässä ja Jumala onkin olemassa? Etkö silloin toivoisi sinun lastesi pääsevän parempaan paikkaan kuoleman jälkeen?

Mä en usko jumalaan enkä kuulu kirkkoon ja silti mun lapsi on kastettu ja kuuluu kirkkoon. Aion kyllä kertoa jumalasta mutta lapseni saa itse päättää aikanaan uskooko siihen vai ei. Jos uskoo niin se ei todellakaan ole multa mitenkään pois.
(Mieheni kuitenkin kuuluu kirkkoon)

Tätä mä just tarkotan että kuulutan näennäisesti, koska ei uskalleta erottua joukosta vaikka ns oltas ateisteja - sit huudellaan netissä että mää oleeen ateisti ja muuten ollaan vaan tapakristittyjä

Mä en ole tapakristitty (ihmettelen miksi ihmiset kuuluu kirkkoon jos eivät edes käy siellä/harrasta uskontoa muutenkaan) - enkä mikään muukaan kristitty - mutta mieheni (joka on kristitty) halusi että meidän lapsi kastetaan. Se ei ole edelleenkään mitenkään multa pois. Kunnioitan mieheni vakaumusta kuitenkin. Minä ja mun lapsi ollaan kuitenkin kaksi eri ihmistä, eli mitä tekemistä mun uskottomuudella on tekemistä mun lapseni kanssa?

No olettas että jokainen opettaa omaan arvomaailmaan perustuvia juttujaan myös, mutta suurinosa ihmisistä on just sun kaltasia, ja pääasia ettei erotu joukosta

Tottakai aion kertoa lapselleni myös omasta elämänkatsomuksestani, mutta jos lapsi haluaa tietää jotain kristittyjen jumalasta niin en aio sitä tietoa häneltä pantata - sehän olisi väärin, eikö niin? Koska jokainen itse päättää mihin uskoo ja mihin ei. Annan lapselleni vapauden valita.
Ja uskonasioissa todellakin erotun joukosta, en oo tehny kenellekään epäselväksi etten kuulu kirkkoon. En edes hartaasti uskoville sukulaisilleni. Mutta ei, en kulje kadulla lappu otsassani että "olen ateisti". =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Parkula:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No olettas että jokainen opettaa omaan arvomaailmaan perustuvia juttujaan myös, mutta suurinosa ihmisistä on just sun kaltasia, ja pääasia ettei erotu joukosta

Kaikkia ei vain (onneksi) uskonto niin paljoa kiinnosta. Eikä pitäisikään vaan olisi jo aika jättää se omaan rauhaansa. Sääli vaan, että edelleen siihen niin moni ihminen lankeaa.
Itse en todellakaan ole tapakristitty enkä edes vain välinpitämätön täysin uskontoja kohtaan vaan selvästi niitä vastaan.

Tuntuu sua kiinostavan kuitenki muiden vakaumukset
 
Alkuperäinen kirjoittaja minätäällä:
Täällä tuntuu olevan jonkin verran ateistejä ja heräsi kysymys tuosta yhdestä ketjusta. Miten te jaksatte elää ja kestätte tätä mieletöntä elämää? Mihin te turvaatte kun on vaikeaa? Olen monesti kokenut rukouksen auttavan, saanut "vastauksen" ja tunteen, että minua kannatellaan. Oikeasti. Mikä teitä kannattaa?

Kun ihminen on "vahva" niin ei se tarvitse mitään yliluonnollisia juttuja.Jos heikolle psyykeelle on apua siitä kun kuvittelee jonkun jeesaavan niin ihan okei. Kun on vaikeaa niin minä ainakin turvaan itseeni : mitä olen historiaa lukenut niin jumala on pettänyt aika monet esim.juutalaiset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Parkula:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No olettas että jokainen opettaa omaan arvomaailmaan perustuvia juttujaan myös, mutta suurinosa ihmisistä on just sun kaltasia, ja pääasia ettei erotu joukosta

Kaikkia ei vain (onneksi) uskonto niin paljoa kiinnosta. Eikä pitäisikään vaan olisi jo aika jättää se omaan rauhaansa. Sääli vaan, että edelleen siihen niin moni ihminen lankeaa.
Itse en todellakaan ole tapakristitty enkä edes vain välinpitämätön täysin uskontoja kohtaan vaan selvästi niitä vastaan.

Tuntuu sua kiinostavan kuitenki muiden vakaumukset
Niinhän tuossa juuri sanoin. Vakaumus joka koskettaa muiden ihmisten elämää niin syvästi kuin esim. uskontojen tuomat seuraukset etenkin ja tottakai olisi hyvä kiinnostaa kaikkia.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Tähän evoluutioon ja ihmiskunnan kehitykseen sellainen pointti väliin, että Darwin, joka keksi evoluutio-teorian, kumosi sen lopulta ja tuli uskoon hänen elämänsä loppuaikana. Eli hän huomasi tutkijana sen ettei ihmiskunta menekään omalla painolla, vaan siihen vaikuttaa korkeampi voima, Jumala!



Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan on pelkkä myytti jota kaltaisesi ihmiset levittivät aikoinaan ja johon vieläkin näköjään joutuu törmäämään. Kaikkien keinojen käyttäminen ja jopa itsepetos kuuluu perinteisesti uskovaisten toimintatapoihin.
Evoluutioteoria ei tietenkään ole jämähtänyt Darwinin kuoleman aikaiseen tilaan, vaan se on ollut pohjana kaikelle biologialle nykypäivään asti, eikä huimista edistysaskeleista huolimatta ole löydetty mitään, mikä kumoaisi teorian vaan päinvastoin sille löytyy tukea ja täydennystä jatkuvasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minätäällä:
Täällä tuntuu olevan jonkin verran ateistejä ja heräsi kysymys tuosta yhdestä ketjusta. Miten te jaksatte elää ja kestätte tätä mieletöntä elämää? Mihin te turvaatte kun on vaikeaa? Olen monesti kokenut rukouksen auttavan, saanut "vastauksen" ja tunteen, että minua kannatellaan. Oikeasti. Mikä teitä kannattaa?

Minua kannattaa perheeni. Siis myös sisarukseni, heidän lapsensa, äitini ja oma perheeni. Voin lisätä joukkoon myös ystäväni. He kaikki ovat yhdessä mun elämän tarkoitus. Kun on vaikeinta, soitan äidilleni tai siskolleni, mihin aikaan vaan. Mun elämä on onnellista ja valoisaa, noin pääsääntöisesti. Vaikeiden hetkien yli pääsee rakkaiden voimalla. Rankkoja aikoja mulla ollut takana, joten varsinkin nyt olen hyvin onnellinen perheestäni. Teen myös työtä, jossa saan auttaa ja mulle on tärkeää tuntea olevani olemassa myös ihmisille mun perhepiirin ulkopuolella.
 
Minä kannattelen itse itseäni 99% ajasta. Ja sitten kun olen ihan puhki, tapauksesta riippuen otan yhteyttä vanhempiini, ammattiauttajaan, siivousfirmaan tms. On tässä kaikenlaista koettu ja nähty. Surua, sairauksia ja muuta sen sellaista. Olen vain tällainen ikuinen optimisti ja menen eteenpäin elämässä.

Ja niin, joskus synkkyyden hetkinä, kun olemassaolo ja elämä herättää suurta angstia rinnassani saan yleensä parhaimman avun keskustelemalla jonkun läheisen ihmisen kanssa tai kuuntelen musiikkia tai luen jotain. Viimeksi luin Epikuroksen juttuja, ne lievittivät tätä olemisen sietämätöntä keveyttä ihan kummasti. Ystävän halauksella jaksaa jo pitkälle. Suvussani on paljon erästä syöpää ja olen vuosia sitten hyväksynyt sen, etten ehkä elä kovin vanhaksi. Mutta elän hyvin nyt.

Mainitaan yhtenä kikkana vielä meditointi. Tepsii!
 
Saahan ateisti uskoa kohtaloon..vai olenko sittenkin fatalisti...noo, isti mikä isti, mä saan lohtua ja kykyä jaksaa maallisista, mukavista asioista. Toisaalta, mä olen sillätapaa onnekas, ettei elämä ole mua kovinkaan koetellut vaikkapa suurilla menetyksillä ( koputtaa puuta... :/ ) joten en tiedä miten mieleni toimii sitten jos tai kun niin käy... :|
 
Täällä kanssa turvaudutaan tarpeen tulleen läheisiin ihmisiin, eikä puhella näkymättömille. Yksi päivä aloin ihan miettimään, että miksi sellainen ihminen leimataan hulluksi joka juttelee vaikka mielikuvituskaverille tai muuten vaan pölisee yksin. Kun taas uskovaiset juttelee Jumalalle, joka myöskin on näkymätön heppu, eikä niitä laiteta mielisairaalaan ensimmäisenä tai leimata hulluksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nunneliini:
Mä en usko jumalaan enkä kuulu kirkkoon ja silti mun lapsi on kastettu ja kuuluu kirkkoon. Aion kyllä kertoa jumalasta mutta lapseni saa itse päättää aikanaan uskooko siihen vai ei. Jos uskoo niin se ei todellakaan ole multa mitenkään pois.
(Mieheni kuitenkin kuuluu kirkkoon)

Tätä mä just tarkotan että kuulutan näennäisesti, koska ei uskalleta erottua joukosta vaikka ns oltas ateisteja - sit huudellaan netissä että mää oleeen ateisti ja muuten ollaan vaan tapakristittyjä

Minä olen ateisti ja kerron siitä kaikille ihan irl. Jos joku keskustelee uskonnosta niin tulen innokkaasti mukaan. Mutta jos joku on hiljaa uskonnostaan, niin sellaiset jätän rauhaan. Vaimoni on tälläinen uskovainen, joka ei halua keskustella uskostaan. Lapseni kuuluvat kirkkoon vaimoni halusta. Kouluikäinen saa jo päättää itse ja hän valitsi uskonnon kavereidensa takia. Eli minulla on ilmeisesti sama tilanne kuin Nunneliinilla.

En todellakaan ole tapakristitty, mutta kuinnioitan muiden uskomuksia. Peitän polveni ja olkapääni katolisessa kirkossa, pysyn hiljaa rukousten ajan ja osallistun pyynnöstä kirkollisiin tapahtumiin kuten häihin ja hautajaisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja minätäällä:
Täällä tuntuu olevan jonkin verran ateistejä ja heräsi kysymys tuosta yhdestä ketjusta. Miten te jaksatte elää ja kestätte tätä mieletöntä elämää? Mihin te turvaatte kun on vaikeaa? Olen monesti kokenut rukouksen auttavan, saanut "vastauksen" ja tunteen, että minua kannatellaan. Oikeasti. Mikä teitä kannattaa?

Kun ihminen on "vahva" niin ei se tarvitse mitään yliluonnollisia juttuja.Jos heikolle psyykeelle on apua siitä kun kuvittelee jonkun jeesaavan niin ihan okei. Kun on vaikeaa niin minä ainakin turvaan itseeni : mitä olen historiaa lukenut niin jumala on pettänyt aika monet esim.juutalaiset.

kuinka tyypillinen "outsiderin" kommentti, sorkke:)
 
Turvaudun itseeni ja omiin päätöksiini ja ratkaisuihini.

Isoäitini on kertonut miten hän rukoilee ja miten hän on jumalan avulla päässyt niin monasti vaikeiden asioiden yli.

Minä olen päässyt vaikeiden asioiden yli ihan itseni voimalla, en tarvitse siihen mitään/ketään muuta. Tiukassa paikassa ovat toki ystävät apuna, mikäli tarvetta on.

Ei pahalla, mutta mielestäni kaikenmaailman uskonnot on keksitty heikkoja ihmisiä varten. Ihan hyvä asiahan se on, jotta nämä heikot sitten jaksavat sen avulla eteenpäin, mutta uskon, että riittävän vahva ihminen ei tarvitse uskontohömpötyksiä, vaan pärjää ilman niitäkin.
 
Miten te uskovaiset voitte kestää sitä ajatusta, että teidän uskontonne perusteella kaikki saavat syntinsä anteeksi, vaikka olisivat tehneet mitä. Riittää, kun uskoo jeesukseen. Niin saa anteeksi ja pääsevät samaan paikkaan teidän kanssanne kaikki Breivikit (on muuten hyvin uskonnollinen), Itävallan pedofiili-kellari-urpot, Hitler (oli kanssa uskovainen) jne.

Siellä sitten pidätte hauskaa keskenänne, kun kaikki on annettu anteeksi...


Eli periaatteessa ei tartte olla ollenkaan inhimillinen muita kohtaan ja voi tehdä mitä vaan, kunhan uskoo jeesukseen...
 
Itse en usko jumaliin. Olen joskus pyöritellyt ajatusta jumalasta, mutta ongelmaksi muodostuu se, mikä jumala sopisi itselleni parhaiten. Pelkästään helvetinpelon takia en viitsi ryhtyä uskovaiseksi, koska koko päivä menisi eri jumalia lepytellessä.

Ihmetyttää kristittyjen selitys siitä, että sittenpähän näen, kun kuolen ja taivaspaikka ei aukeakaan. Käsittääkseni Jumala on kaikkivoipa ja Herran tiet ovat tutkimattomat. Siltikin joku tavis uskovainen voi kertoa, miten Jumala aikoo minut tuomita=he osaavat kertoa, mitä Jumala ajattelee?! Olisiko Jumala niin anteeksiantamaton, että tuomitsisi minut helvettiin (eikö Jeesus kollektiivisesti ottanut kaikki synnit kantaakseen, myös tulevien sukupolvien?) sen takia, etten häneen ole uskonut maanpäällisessä elämässä? Tottakai mieli muuttuisi, jos jotain todisteita saisi!

Toinen juttu, mikä aiheuttaa päänvaivaa, on Jumalan kaikkivoipaisuuden ja vapaan tahdon paradoksi. Jos Jumala on kaikkivoipainen, niin hänhän tietää jo ihmisen syntyessä, että tämä tulee menemään helvettiin. Voiko ihmisen tahto olla silloin vapaa, jos joku etukäteen tulee tietämään, mitä hänelle käy? Eli, joko Jumala ei ole kaikkivoipainen tai ihmisellä ei ole vapaata tahtoa...
 

Yhteistyössä