V
vierailija
Vieras
Hei!
Aihe jota ilmeisesti kysellään tasaisin ajoin palstoilla. Meillä on vuoden ikä ero keskenämme joten tänä vuonna täytämme 33 ja 34. Parisuhteessa olemme olleet jo reilut neljä vuotta, joista puolet on yritetty lasta. Ennen pillereiden lopetusta on jo puhuttu naimisiin menosta ja silloin mies ei ole asiaa nähnyt ja kokenut tarpeellisena eikä sanonut totaali eitä. Itse olen jo asian ilmaissut et minulle se on tärkeä asia. Olen ehkä vanhanaikainen siinä mielessä et lapsi ilman avioliittoa on minulle suuri kynnys, mikä nyt tällä hetkellä on toteutumassa, toisin sanoen saadaan äpärä. Kumppani itse on äpärä, hänen vanhemmat ovat asuneet aikoinaan saman katon alla, mutta ennen hänen syntymää muuttuneet erilleen, toki molemmat vanhemmat ovat olleet hänen elämässä läsnä. Itse olen syntyny ydinperheeseen, useampi sisarus ja vanhemmat naimisissa, myöhemmin toki päättynyt eroon. Tuleeko hänen mallinsa omilta vanhemmilta? Hän ei halua naimisiin en saa minkäänlaista perustelua miksi ei asia käy, vastaus on nykyään ollut moneen asiaa ettei sinun tahdon tarvitse aina toteutua ja ei sinun tahtomisella ole väliä, et saa. Minusta hyvin hämmentävää.
Kihloista oli aiemmin myös puhetta mutta sitäkään ei ole tapahtunut ja tuskin myöskään tapahtuu. Ennen ehkäisyn pois jättöä oli puhe että ennen lapsen syntymää pitää vähintää olla kihloissa, mutta kosinta saa tapahtua jo aiemmin jos projektissa kestää kauan aikaa. Olikohan niin kun yritystä oli jo puolitoista vuotta takana niin sain vastauksen ettei tiennyt et menee näin kauan yrittämiseen, muuten olisi jo aiemmin kosinut. Kuitenkaan sitä kosintaa ei ole vielä tänäkään päivänä tullut. Luulen ettei hän halua kanssani mitää vakavaa? Sen hän tietää ettei minulla ole varaa pitää vuosien taukoa toista yrittäessä jos siihen päädyttäisiin. Tilanteeni on huono eikä se parane.
Raskauden keskeytys ei tule kysymykseen enää tässä vaiheessa. Olemme ylittäneet jo puoli välin. Jos joku sitä ehdottelee! Lapsi on ollut toivottu. Toki meillä raskautuminen ei ole ollut yksinkertaista ja ennen raskautumista olen uinut syvissä vesissä ajatusteni kanssa. Minussa on ollut vika kun raskautuminen on viennyt aikansa, olinkin ajatellut ettei minusta tule koskaan äitiä, mutta elämä yllätti ja päätti toisin. Itse olin jo hyväksynyt elää ilman lapsiakin. Lääkärimme ei antanut toivoa luonnolliseen raskautumiseen.
Pienessä mielessäni olen monet kerrat suunnitellut et samalla kun pikkuinen saa nimen niin voisimme pitää pieni muotoison vihkiäis tilaisuuden samassa yhteydessä. Lähiomaiset ja pappi olisi jo silloin valmiiksi paikalla. Nyt kun uskaltauduin ottamaan asian puheeksi sain saman tien vastauksen ei, en saanut perusteluja tai mitään muutakaan kuin vain ei. En ymmärrä, meillä on yhteinen asunto sekä tulossa lapsi, miksi parisuhdetta ei voida vakinaistaa avioliitoksi? Pitääkö minun olla vuosi tolkulla vain tyttöystävä? Kysyin pitääkö hän jalkaansa oven raossa, kuulema se vaihtoehto meni jo.
Minulle avioliitto merkitsee yhtenäisyyttä, kokonaista perhettä. Olla vakaassa suhteessa, olla turvattua yms. Jos toinen haluaa avioehdon niin senkun ottaa sellaisen, en kiellä sitä, se ei ole esteenä. Toki jos haluaa oman sukunimensä pitää niin voin antaa siitäkin periksi, minä kuitenkin aion pitää oman tyttönimeni. En ole rahan tai muukaan omaisuuden perässä, jos joku niin ajattelee. Olen haaveillut siitä yhdestä prinsessapäivästä, mut olen valmis siitäkin luopumaan kai se on mentävä maistraatissa. Toki en tällä hetkellä kuulu kirkkoonkaan, jos kirkkohäät saisin niin pitäisi liittyä kirkkoon. Vielä kun isäni on elävien kirjoissa niin toive on vuosia ollut et hän saattaisi alttarille, mut sekin haave ilmeisesti jää toteutumasta.
Lapsen sukunimestä jo saatiin aavistuksen riidan aihetta, mutta suoraan ilmaisin että tässä asiassa jäät toiseksi, jos yhteisymmärrystä ei synny tulee äidin sukunimi joka tapauksessa. Tämä on asia missä en anna periksi, itselläni on harvinainen sukunimi noin 30 nimeä, puolisollani on hyvin yleinen ja vieläpä se -nen loppuinen mikä minulla ei ole. Sain vastauksen et toista sit kiusataan sukunimen perusteella kun on niin erikoinen, totesin ettei minua ole nimen perusteella kiusattu.
Olen aavistuksen katkera, hänen huomattavasti nuorempi veljensä kosi viime kesänä kumppaniansa vain vajaan vuoden seurustelun jälkeen. He ovat kihloissa mistä minä saan vain haaveilla. Toki eihän se muuta mitää, olen itsekkin kerran ollut kihloissa. Ei se muuta elämää suuntaa eikä toiseen, mutta kenties se kertoo et toinen haluaa oikeasti olla sun kanssa. Eikä mennyt kuin pari kuukautta kun sieltä suunnasta ilmoitettiin odottavan esikoista. Odotan haikeudella kun kertovat mahdollisen hääpäivänsä.
Kysymys kuuluukin arvon miehet miksi ette tahdo naimisiin? Haluatte lapsia, mutta ette vakinaistaa parisuhdetta? Tiedän on niitä naisia jotka eivät tahdo naimisiin, mut haluavat lapsia. Mietinkin et ostaisinko itse asumis eron ja muuttaisin pienen ihmisen alun kanssa muualle niin miettiköön sitten mitä haluaa elämältä? Haluan ihan asiallista keskustelua enkä mitään päänaukomiseksi yms.
Aihe jota ilmeisesti kysellään tasaisin ajoin palstoilla. Meillä on vuoden ikä ero keskenämme joten tänä vuonna täytämme 33 ja 34. Parisuhteessa olemme olleet jo reilut neljä vuotta, joista puolet on yritetty lasta. Ennen pillereiden lopetusta on jo puhuttu naimisiin menosta ja silloin mies ei ole asiaa nähnyt ja kokenut tarpeellisena eikä sanonut totaali eitä. Itse olen jo asian ilmaissut et minulle se on tärkeä asia. Olen ehkä vanhanaikainen siinä mielessä et lapsi ilman avioliittoa on minulle suuri kynnys, mikä nyt tällä hetkellä on toteutumassa, toisin sanoen saadaan äpärä. Kumppani itse on äpärä, hänen vanhemmat ovat asuneet aikoinaan saman katon alla, mutta ennen hänen syntymää muuttuneet erilleen, toki molemmat vanhemmat ovat olleet hänen elämässä läsnä. Itse olen syntyny ydinperheeseen, useampi sisarus ja vanhemmat naimisissa, myöhemmin toki päättynyt eroon. Tuleeko hänen mallinsa omilta vanhemmilta? Hän ei halua naimisiin en saa minkäänlaista perustelua miksi ei asia käy, vastaus on nykyään ollut moneen asiaa ettei sinun tahdon tarvitse aina toteutua ja ei sinun tahtomisella ole väliä, et saa. Minusta hyvin hämmentävää.
Kihloista oli aiemmin myös puhetta mutta sitäkään ei ole tapahtunut ja tuskin myöskään tapahtuu. Ennen ehkäisyn pois jättöä oli puhe että ennen lapsen syntymää pitää vähintää olla kihloissa, mutta kosinta saa tapahtua jo aiemmin jos projektissa kestää kauan aikaa. Olikohan niin kun yritystä oli jo puolitoista vuotta takana niin sain vastauksen ettei tiennyt et menee näin kauan yrittämiseen, muuten olisi jo aiemmin kosinut. Kuitenkaan sitä kosintaa ei ole vielä tänäkään päivänä tullut. Luulen ettei hän halua kanssani mitää vakavaa? Sen hän tietää ettei minulla ole varaa pitää vuosien taukoa toista yrittäessä jos siihen päädyttäisiin. Tilanteeni on huono eikä se parane.
Raskauden keskeytys ei tule kysymykseen enää tässä vaiheessa. Olemme ylittäneet jo puoli välin. Jos joku sitä ehdottelee! Lapsi on ollut toivottu. Toki meillä raskautuminen ei ole ollut yksinkertaista ja ennen raskautumista olen uinut syvissä vesissä ajatusteni kanssa. Minussa on ollut vika kun raskautuminen on viennyt aikansa, olinkin ajatellut ettei minusta tule koskaan äitiä, mutta elämä yllätti ja päätti toisin. Itse olin jo hyväksynyt elää ilman lapsiakin. Lääkärimme ei antanut toivoa luonnolliseen raskautumiseen.
Pienessä mielessäni olen monet kerrat suunnitellut et samalla kun pikkuinen saa nimen niin voisimme pitää pieni muotoison vihkiäis tilaisuuden samassa yhteydessä. Lähiomaiset ja pappi olisi jo silloin valmiiksi paikalla. Nyt kun uskaltauduin ottamaan asian puheeksi sain saman tien vastauksen ei, en saanut perusteluja tai mitään muutakaan kuin vain ei. En ymmärrä, meillä on yhteinen asunto sekä tulossa lapsi, miksi parisuhdetta ei voida vakinaistaa avioliitoksi? Pitääkö minun olla vuosi tolkulla vain tyttöystävä? Kysyin pitääkö hän jalkaansa oven raossa, kuulema se vaihtoehto meni jo.
Minulle avioliitto merkitsee yhtenäisyyttä, kokonaista perhettä. Olla vakaassa suhteessa, olla turvattua yms. Jos toinen haluaa avioehdon niin senkun ottaa sellaisen, en kiellä sitä, se ei ole esteenä. Toki jos haluaa oman sukunimensä pitää niin voin antaa siitäkin periksi, minä kuitenkin aion pitää oman tyttönimeni. En ole rahan tai muukaan omaisuuden perässä, jos joku niin ajattelee. Olen haaveillut siitä yhdestä prinsessapäivästä, mut olen valmis siitäkin luopumaan kai se on mentävä maistraatissa. Toki en tällä hetkellä kuulu kirkkoonkaan, jos kirkkohäät saisin niin pitäisi liittyä kirkkoon. Vielä kun isäni on elävien kirjoissa niin toive on vuosia ollut et hän saattaisi alttarille, mut sekin haave ilmeisesti jää toteutumasta.
Lapsen sukunimestä jo saatiin aavistuksen riidan aihetta, mutta suoraan ilmaisin että tässä asiassa jäät toiseksi, jos yhteisymmärrystä ei synny tulee äidin sukunimi joka tapauksessa. Tämä on asia missä en anna periksi, itselläni on harvinainen sukunimi noin 30 nimeä, puolisollani on hyvin yleinen ja vieläpä se -nen loppuinen mikä minulla ei ole. Sain vastauksen et toista sit kiusataan sukunimen perusteella kun on niin erikoinen, totesin ettei minua ole nimen perusteella kiusattu.
Olen aavistuksen katkera, hänen huomattavasti nuorempi veljensä kosi viime kesänä kumppaniansa vain vajaan vuoden seurustelun jälkeen. He ovat kihloissa mistä minä saan vain haaveilla. Toki eihän se muuta mitää, olen itsekkin kerran ollut kihloissa. Ei se muuta elämää suuntaa eikä toiseen, mutta kenties se kertoo et toinen haluaa oikeasti olla sun kanssa. Eikä mennyt kuin pari kuukautta kun sieltä suunnasta ilmoitettiin odottavan esikoista. Odotan haikeudella kun kertovat mahdollisen hääpäivänsä.
Kysymys kuuluukin arvon miehet miksi ette tahdo naimisiin? Haluatte lapsia, mutta ette vakinaistaa parisuhdetta? Tiedän on niitä naisia jotka eivät tahdo naimisiin, mut haluavat lapsia. Mietinkin et ostaisinko itse asumis eron ja muuttaisin pienen ihmisen alun kanssa muualle niin miettiköön sitten mitä haluaa elämältä? Haluan ihan asiallista keskustelua enkä mitään päänaukomiseksi yms.
