Ärtyisyys ja vihamielisyys... ???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Diana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
D

Diana

Vieras
En tiedä mitä minulle on tapahtumassa... olen jatkuvasti todella ärtyisä.Siis todella!!!
Minusta tuntuu että rikon kohta meidän parisuhteenkin tällä kiukuttelulla ja jatkuvalla nalkutuksella. Tiedostan itse, että se ei ole normaalia minua...Oikein pahimman ärtyisyys piikin iskiessä, satutan puolisoani niin pahasti sanoillani..että huh! Ja tunnen jatkuvaa syyllisyyttä..
Mikään ei ole hyvä mitä mieheni tekee, enkä enää edes tunne mitään häntä kohtaan. Lasten kanssa pinna on yllättävänkin pitkä..Mutta sitten kun hihat palaa...niin voisin jopa käydä käsiksi..Mitä en onneksi ole ikinä tehnyt.
olen miettinyt voisko tää olla masennusta?! En kyllä tunne itseäni masentuneeksi.. Toisinaan kyllä elämä tuntuu siltä kun se olisi aina vaan tätä samaa. Ja kodin näen jatkuvasti sotkuisena...
Joskus tulee ajatus, että parempi kuin minä muuttaisin pois, etten kiusaisi enempää perhettäni.Lähtisin vain ja jättäisin tämän kaiken..Ja joskus tulee sellaisia outoja pelkoja, että entä jos olen sekoamassa, kun olen näin ärtyisä.
En ole työelämässä..vaan kotiäitinä...
joskus vuosia sitten synnytyksen jälkeen minulla oli masennusta... sitä yritettiin hoitaa ssri lääkkeillä, mutta ne eivät minulle sopineet...(kolmea eri merkkiä kokeiltiin)joten terapian avulla sitten pääsin masennuksesta kuiville.
En kyllä muista että silloin tuohon masennukseen olisi liittynyt ärtyisyys ja vihamielisyys.

Onko kellään kokemuksia tällaisesta ärtyisyydestä, voisiko se liittyä masennukseen?!
 
Minulla oli tuo masennuksen melkeinpä pahimpana oireena... Hakeuduin hoitoon just sen vuoksi, että huusin ja raivosin lapsille päivittäin, olin kiukkuinen, iloton, lyhytpinnainen jne. ja se ei todellakaan ole ollut mun oikea luonne!! Tajusin, että jotain on pakko tehdä, ennenkuin pilaan lasteni lapsuuden kokonaan... :ashamed:
Mulle sopi lääkitys, alkoi auttaa heti viikon-parin kuluessa huomattavasti. Nyt tuntuu, että olen pikkuhiljaa alkanut löytää oman iloisen itseni takaisin! :) Ja olen myös parempi äiti, kun taas jaksan. Kyllä jotain apua kannattaa hakea! Jos ei lääkitys sovi tai ei sitä halua, niin keskusteluapua, harrastuksia = henkistä tuulettumista, pahan olon purkamista päiväkirjaan tms. mikä vain sulle sopiikin parhaiten. Toivottavasti helpottaa sinullakin! =)
 
luulin todella itseäni hulluksi...minulla on ollut samanlaisia oireita mutta en tunne itseäni masentuneeksi...raivoan ja huudan miehelleni pienemmästäkin asiasta ja purskahdan itkuun...jatkuva tuntemus on väsymys... :/ vertaan itseäni muihin äiteihin miltei kokoajan. :'( onko elämä enää koskaan normaalia???
 
Ai niin...Sit on myös sellainen juttu..että en laskisi miestäni mihinkään! Olkoon hän menossa urheilemaan, tai muuten vaan harrastelemaan..Niin tiuskasen aina äkäisesti että V#### mene sitten!!
En ymmärrä itseäni ollenkaan..toisaalta mies ärsyttää koko ajan, mutta silti takerrun häneen hullun lailla! Jokin kriisi mulla on kyllä menossa tuolla mielen syövereissä...
 
Mulla ollut samanlaisia taipumuksia... jotenkin en vaan osais itseäni luokitella masentuneeksi. itse ajattelen että mulla se johtuu siitä että mun hormonitoiminta on ollut sekaisin... se on pitkä tarina enkä jaksa sitä tähän nyt kirjoittaa. nyt yllätyksekseni olen raskaana (vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista), niin olen kyllä ajatellut että sit kun vaúva on syntynyt ja vähän aikaa kulunut haluan nämä hormoni-jutut kondikseen. jääköön imetys, jos se on hormonihoidoista kiinni. ajattelen sen näin että hyvin voiva äiti on lapselle parempi kuin huonosti voiva imettävä äiti. jaksamista sinulle! tiedän nuo ajatukset että sekoanko. ei mukavaa. hae rohkeasti apua lääkäristä!
 
Täällä samanlaisia oireita- Ärsyttää ja kiukuttaa ja välillä tosiaan pelottaa voiko olla niin, että kun pinna palaa, niin tapahtuu kauheita. Tilanne pahenee aina ennen menkkoja - joten uskon kyllä että tää mulla on enemmäkin hormonaalista kuin henkistä. Mutta tarvinnen minäkin lääkärillä käyntiä, että tämä jotenkin tasaantuisi. Huh, voi lähiympäristöä - töissä kyllä jotenkin käyttäydyn ihan ok.
 
Hormonivalmisteet aiheuttavat em "oireita". Kävin sterilisaatiossa ja elämän laatu muuttui paljon positiivisemmaksi ja vapautuneemmaksi. Myös mieheni on asian huomannut. Ja sillä on sitten ollu vaikutusta moneen asiaan... ;)
 
En olekkaan ainoa laatuani...oireeni ovat juuri samanlaiset ja olen koko ajan ollut sitä mieltä että se johtuu raskaudesta. Voihan se osittain johtua mutta kun luin muiden kirjoitukset totesin että ei tämä pelkästään johdu siitä. Toivottavasti lääkäri ottaa asian todesta koska meillä neuvolassa lääkäri joka sievistelee asioita :/ Jaksamisia kaikille!!!!!!!
 
tuota tuota... :/ ehkä sun kannattais harkita työelämään palaamista???Ite kun olin tästä toisetat lapsesta mamma lomalla ja olin kaiken kaikkiaan 2.5v kotona niin rupes tuntumaan että elämä menee samaa rataa viakka kuinka koittaa muuttaa sitä. Ukolle olin aina kuikkunen ja marmatin. mtuta sen jälkeen kun sain tehtyä päätöksen että meen töihin niin tuntuu että meillä kaikki on paljon paremmin. työhön lähtemisestä on 1½ vuotta päivääkään en oo katunu. Ja jos joudun olemaan enemmän kotona kun päivän takkka kaksi niin tuntuu että seinät kaatuu ympäriltä nurin. Kun on tottunu siihen että on niitä kontakteja muihin aikusiin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.02.2006 klo 21:05 Vieras kirjoitti:
Minulla oli tuo masennuksen melkeinpä pahimpana oireena... Hakeuduin hoitoon just sen vuoksi, että huusin ja raivosin lapsille päivittäin, olin kiukkuinen, iloton, lyhytpinnainen jne. ja se ei todellakaan ole ollut mun oikea luonne!! Tajusin, että jotain on pakko tehdä, ennenkuin pilaan lasteni lapsuuden kokonaan... :ashamed:
Mulle sopi lääkitys, alkoi auttaa heti viikon-parin kuluessa huomattavasti. Nyt tuntuu, että olen pikkuhiljaa alkanut löytää oman iloisen itseni takaisin! :) Ja olen myös parempi äiti, kun taas jaksan. Kyllä jotain apua kannattaa hakea! Jos ei lääkitys sovi tai ei sitä halua, niin keskusteluapua, harrastuksia = henkistä tuulettumista, pahan olon purkamista päiväkirjaan tms. mikä vain sulle sopiikin parhaiten. Toivottavasti helpottaa sinullakin! =)
joo siis pakko vaa laittaa et tää on just sama tarina minkä mä olisin voinu kirjottaa eli mulla menny ´just noin ja syyt samat jne.
tsemppiä vaa alottajalle et käy terapiassa ees kerran nii saat tiedon et olisko masennus uusinut :/
 
Kuulostaa tutulta... Kävin gynellä tammikuussa-09 (synnytys helmi-08). Määräsi e-pillerit, ne kun auttais. Ärtyneisyys kuitenkin palasi yhtä voimakkaana nyt helmikuussa. Itkut, raivo ym. Kävin psykolla, selitin että mulla oli huonot synnytyskokemukset, nekö mua vainoo nyt, että olin masentunut vauvan ollessaan pariviikkoinen. Hän antoi mulle unilääkkeitä (multa nyt lähti unetkin) ja lähetteen yleislääkärille hormoni-testeihin. Perjantaina kuulen tuomion. Jos hormoneissa kaikki ok, aloitan psykoterapian. Mun elämäntilanne on nyt sellainen etten kyllä ihmettele, että jos olisinkin hiuakan ahdistunut. Mutta se tästä, tsemppaan itseni myös että tää on väliaikaista. Että syksyllä töihin, ei enää kakkavaippoja, muonaa seinillä, itkua, paljon "omaa" aikaa töissä. Ja sit tekee mieli taas itkeä, kun on heti jo ennakkoon ihanaa pikku-murua ikävä..
 
minulla ihan samoja oireita ja nyt olen tosi huolissani jo itsestäni.tein tuon masennustestin ja sain tulokseksi että pitäis käydä lääkärin juttusilla...
noh toukokuun alussa menen vaivoineni lääkärin puheille.pitää vaan vielä selvittää johtuuko tää kierukasta...
 

Yhteistyössä