Alkionsiirroista plussanneiden vauvaketju vol 2

Täällä on opittu ryömimään eteenpäin! Ei enää tiedä mistä poika löytyy kun yhteen paikkaan lattialla on laskenut. :D Tietty kiinnostaa eniten jatkojohdot ja koirien vesikupit ym ei-toivottava... Eilen jyrsi kirjastonkirjaa ja ihan kuin olisi vastannut mulle, että ”kiija” mutta tää nyt taitaa olla lukemista rakastavan äidin toiveajattelua. Ämmämmäm kuuluu lattialta kun alkaa jokin ärsyttää.

Ihan mahtavaa kun alkaa aina vaan paremmin näkyä luonne ja omat mieltymykset. Mutta mitä yhteistä tekemistä vois keksiä noin puolivuotiaan kanssa? Kun tuntuu, että aina on samat lelut tarjolla ja pohdin kaipaisko poika enemmän virikkeitä. Paljon luetaan kirjoja, mutta ne taitaa kiinnostaa enemmän äitiä kuin lasta. :D. Avoimessa päiväkodissa vois käydä, mutta vauvakahvilassakin poika suunnilleen makaa selällään siinä missä kotona olisi jo ryömimässä kohti pistorasioita, mutta ehkä sitten innostuisi leikkimään jos useammin kävis?

Mies on nyt kyllä edes yrittänyt osallistua vähän enemmän. Tänään yks äitikaveri kyseli lenkkiseuraa ja poika oli just nukahtanut sängylle, niin lähdinkin kaveriksi koiran kanssa ja jätin pojan isälleen. Olikin sitten herännyt jo heti mun lähtiessä, mutta oli ollut hyvällä tuulella ja kotona oli hyvä meininki vaikka palasin vasta kahden tunnin kuluttua. Mies jopa nukutti pojan yhtenä iltana ja pysyttelin poissa vaikka kuului itkua ja pian olikin poika jo unessa. Että ehkäpä tässäkin asiassa mennään parempaan suuntaan!

Silmu ja poika sunnuntaina 7kk
 
Moikka kaikki pitkästä aikaa! Siis mulla on mennyt nää kaikki keskustelut ihan ohi, ilmoituksia on tullut vaan toisista ketjuista ja muistan käyneeni täälläkin kyllä kerran kurkkaamassa mutta ei muka ollu tekstiä mutta täällähän on vaikka mitä!
Luin pikapikaa nää yli parikuiset tekstit läpi, pitää vielä palata paremmalla ajalla :) Kaikilla jo niin isot vauvat :) Niinku meilläkin kohta 10 kk.

Meillä kaikki hyvin ja vauva on oppimassa nukkumisen jaloa taitoa, oikeastaan 9 kk iässä alkoi kunnolla tapahtumaan. Meillähän on ollut nukahtaminen ja unessa pysyminen aina aika vaikeaa ja siis aina ne yön ekat kolme tuntia jatkuvaa heräilyä 10-20 max 30 minuutin välein ja sitten kun alkaa kunnolla nukkua niin 1,5 h pätkiä aamuun. Mutta nyt nämä alkuyön heräilyt ovat mitä ilmeisimmin jääneet pois, nyt vauva nukkuu alusta asti 45-60-90 ja jopa muutaman kerran 2 h 15 min pätkiä! Tänään ekaa kertaa ikinä 2 h 30 minuuttia Jihaa! Sitten yön unipätkät on pidenneet noin kahteen tuntiin. Päiväunet on edelleen 45 min pätkiä mutta päivänukkumisissakin on tapahtunut suurta muutosta että on esim alkanut nukahtamaan tosta noin vaan autoon ja jopa liikkuviin rattaisiin, tätä ei ole siis ikinä ennen edes pikkuvauvana tapahtunut! Selkeesti tää on varmasti joku kehitysjuttu ja aivojen kypsymisjuttu kun niin selkee tää muutos ja ihan ittestään!

Oon niin ilonen että tein (tehtiin) niinkuin itsestä tuntu hyvältä, eli jatkettiin ”lempeällä” linjalla vaikka lääkärikin puhu unikoulusta ja yösyöttöjen lopettamisesta jne. Kaikki väittäny että rinnan perään se herää mutta ite koko ajan tienny ettei herää kun ei tää vauva varsinkaan oo yhtään rinnan perään, eihän se edes ole ikinä nukahtanut rinnalla kun vasta ihan nyt :-D Sinänsä tää heräily on ollut vaan lähinnä rasittavaa se että saa kaikki illat viettää makkarissa ja päivät ja yöt nukutella mutta sinänsä se ei ole haitannut kun oon tällanen unikeko että heti nukahdan kyllä taas uudestaan. Niin muillekin jos kenellä on ei-niin-hyviä-nukkujia niin tärkeetä on musta että kaikki tekee sydämensä mukaan, ihmiset ja tilanteet ja ennen kaikkea vauvat on niin erilaisia että mikä sopii toiselle ei sovikaan toiselle.

Meillähän siis luomuyritys on edelleen päällä mutta hoidot kyllä siintää jo mielessä vaikka on tää yritys nyt sillai ihan ”kivaakin”, ihan toista kuin tätä esikoista toivoessa :-D

Kiinteiden syömisestä täällä puhetta, meillä alotettiin siis 6 kk iässä ja innostus ei ole ollut suuren suurta, tosin kun meillä vaikuttaa varmasti se runsas yöheräily että maitoa on nautittu ihan runsain mitoin peräti 9,5 kg:n (69cm) edestä noin niinku 8 kk ikään saapuessa :-D Nyt ihan pari viikkoa sitten ruoka alkoi ihan ittestään paremmin maistumaan, edelleen kyllä annokset on pieniä, n. ehkä kananmunan kokoisen määrän ruokaa jos syö niin se on hyvä. Iltapuuroa menee paremmin ihan kohtuullinen annos. @Silmu75 puhui kananmunasta :-D Mulla oli päähänpinttymä siitä kananmunasta kun luin että aikainen kananmunan ja pähkinöiden aloitus suojaa ko. ruoka-aineiden allergioilta. Yritin tarjota kanammunaaties missä muodossa ja moneen kertaan ihan torppasi meidän orastavat ruokailuhalutkin sillä kun heti kun oli muutama ateria uponnut paremmin syöksyin taas tarjoamaan sitä kananmunaa ja sitten ei vauva taas suostunut syömään melkeinpä mitään pariin päivään. Nyt taas, pari viikkoa sitten, tarjosin taas kerran kananmunaa ja hän olikin ihan intona siihen, poimi munakkaan paloja oikeen vauhdilla suuhun :-D Sen jälkeen olen kaksi kertaa tarjonnut ja on ihan uusi lemppariruoka :-D

Musta on vaan niin ihanaa tää vauvaelämä. Aina kun menen kauppaankin niin musta on niin ihanaa kun on vauva, tekis mieli sanoa kaikille että ”Kattokaaaa, mulla on Vauva” :-D Onnea meille kaikille että tällainen onni potkaissut sitten kuitenkin sen kaiken jälkeen!!!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Karhurouvanen & vauvaliinu 9,5 kk
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää naistenpäivää! ❤ Meidän poika täytti 8kk ja täällä on aika vauhti päällä! Ei vielä ihan konttaa, ottaa välillä muutaman askeleen (vai miksi niitä nyt konttauksessa kutsuis), mutta keskittää nyt selvästi kaiken energiansa pystyyn pyrkimiseen. Yrittää vetää itsensä pystyyn ihan mitä tahansa vasten ja muutamat itkut on jo itketty kun otsa kopsahtaa jonnekin. Vielä hetki sitten pojan saattoi laittaa hetkeksi jonnekin ja suurin ongelma oli se, että vauhtimies on hetkessä koirien vesikupilla käsiään uittamassa. Nyt sitten taas on heti polvillaan yhden käden varassa jonkun laatikon tai pöydän kulmassa roikkumassa. Pinnasänky laskettiin jo ala-asentoon, mutta miten se reuna tuntuu silti niin matalalta jo polviseisonnassa? Tuntuu etten saa mitään tehtyä kun pitäisi koko ajan olla vahtimassa poikaa. Pakko kai laittaa kantoreppuun välillä että saa edes ruokaa tehtyä joskus...

Mutta on hän vaan niin ihana! Niin kamalan innoissaan tuosta pystyasennosta ja kaikista uusista asioista maailmassa. Nukkuu jo välillä koko yön heräämättä. Hampaita ei vielä näy, ens kuussa on eka hammastarkastus. Torstaina on neuvola ja mä taas vähän hermoilen miten paino on noussut, mutta ainakin kanniskellessa tuntuu jo aika painavalta. Ja niin paljon olen ruokaa antanut kuin uppoaa, niin eipä tässä oikein muuta voi.

Mitäs muille kuuluu? Toivottavasti olette pysyneet terveinä!
 
Noniin, nyt minä viimein teen tämän!!! Mutta siis ei vaan ole koskaan aikaa että kunnolla vois lukea aijemmat (kun ei muista mihin kaikkeen on halunnut kommentoida ja eihän enää ole ajankohtaisiakaan jos monta kk sit joku jostain maininnu) joten tulee varmaan hyvin omanapainen ja sekava sepostus..
Täällä tänään ikää vuosi ja 5kk.. hän on vain niiiiin ihana ja täydellinen ja ja ja..
Mutta nyt ekaks ainakin siis siitä kiertoasiasta mistä jotain olikin juttua joku aika sitten... siis mullahan alkoi muistaakseni noin 11kk synnytyksen jälkeen vuoto, imetyksestä huolimatta. Mun kiertohan on ollut pitkähkö,, harvoin elle 30 pv, yleensä ehkä joku 30-32.. No nyt en ihan niitä ekoja kietoja muista mut sit oli pari 27 pv, olin et ohoh, tälläseks normaaliks muuttunut.. sit olikin yhen päivän lyhempi, taas päivän lyhempi ja sit 22pv!!!! Mitä v'ttua!!! Ei kyllä naurata.. Imetän yhä 3 kertaa päivässä... Siis oon joskus saanut oviksen vasta 24 kp.. niin koko kierto 22 pv. Ja siis tuossa ja edellisessä sorruin tikuttamaan ovista, ihan mielenkiinnosta vaan kun jos jonkinlaista vihlontaa ym oiretta aina pitkin keirtoa.. vaan ei tullut mitään tolkkua. Tietty siis tilasin halppistestejä joilla en ikinä ihan varsinaista plussaa oo saanut, hoidoissa sit digillä varmistin.. mutta siis anto ne suuntaa ja pysty jotain tulkitsee. Nyt kun ei parhaillaan meinannut tulla ees kontrolli viivaa, tai tuli jotain ihme suhrua, tai ei mitään tai haaleeta viivaa.. tiiä tuosta sit ovuloinko ollenkaan, vaan eiks sen sit pitäs olla päinvastoin pitkä sen kierron!!!! Nyt on kp ööh ehkä 17 ja voisin vaanoa et ovis (mutta koska tuhlasin ne kaikki tikut niin en voi nyt sit testata) pari päivää ollut hajuaisti ihan superina (en kyllä ennen synnytystä tätä ovis oiretta ollu tajunnut ainakaan) ja selän puolella on vihlonut tän päivää, ja jonkunlaista limaa pari päivää, saa nähdä alkooko sit yllätyys vuoto tyyliin huomenna!
Mutta asia joka just nyt ahdistaaaa.. miun vauva kävi nukkumaan ilman tissiä!!! En kestä. Siis se oli puoli vahinko... en minä oo valmis! Ollaan siis "tissuteltu" 3 kertaa päivässä, aamulla, sit päikkärinukutus ja iltanukutus. Nyt muutoman kerran illalla leikillään laitettu omaan sänkyyn (meen siis aina makkariin imettää, istutaan meidän sängynlaidalla) Hän on tokinalla olevinaan käynyt siihen omaan sänkyyn, mut sit tyyliin 10 sek päästä kömpinyt miun luo kun oon istunut siinä meidän sängyllä. Nyt mies on mökkeilemässä ja jotenkin ihan hetken mielijohteesta ajattelin kokeilla miten ranttaliks pistää jos en mee siihen "imetys asemiin".. mylkkäs siinä sängyssää ja parikertaa kömpi sinne meidän sänkyyn mut nostin takasin.. kerran nosti sit pään ja tititi (tissiä siis :) ) olin jo et ok (koska olin jo alkanut katumaan yritystä) Mut sit ei sen enämpää vaatinut.. 20 min päästä nukkui!!! En kestä!!! Varmaanhan nyt kannattas sit koittaa kokonaan eroon mut... mut.. onko pakko!!! Julmaa kun isi on poissa monta päivää, ni vielä tissikin viedä..

Ruokailuista sen verran et jännä just esim kananmuna niinkun joku just kirjoitti, oli meilläkin sellanen mikä ei eka millään mennyt, sit kerran mummolassa mummo kysy et annetaanko, olin et siinä annat ei se syö.. no siitä asti ollut suurinta herkkua :D samoin raejuusto ei meinannu kelvata, nyt ei muuta söis kun sitä. Oon aika pitkään melko mössö ruokia antanut, mut nyt kun koittanut vähän siirtyä "oikeisiin" ruokiin, niin on kyllä aika nihkeetä välillä menekki..

Aikaseen pottailun alottamista suosittelen ehdottomasti, en enää muista enkä jaksa etsiä kuka siitä joku kk sitten kirjoitti. Mutta mehän sillon noin puoli vuotiaana aloiteltiin ja sen jäljeen ei käytännössä oo kakkaa vaippaan tehnyt, joskus saattanut joku papana keritä. Ja pissikin tulee tosi usein pottaan, toki vaippaankin. Toki siinä on yksi pieni "kääntö puoli" miusta tuntuu että herää joskus pissi hätään, esim päikkärit jää siks n. 1,5h ja yöuniltakin herää monosti alle 2h nukuttuaan ja on pissi tullut (toki nää on muuten nyt vähentynyt)

Miehen osallistuminen.. nooh, tää on ehkä aihe mistä miun ei kannata aloittaakkaan.. siis itsehän en oo lähtökohtaisestikkaan olettanut hänen mikään super osallistuja olevan, vaan tiennyt että minä suurimmaksi osaksi vauvan hoidan.. hän siis toki on hoitanut aika lailla kaikki kotityöt tän puoltoista vuotta.. mutta niin, kyllähän tää on ollut hieman haastavampi tapaus kun osasin oottaa, tai siis ainakin se ihan alku taival.. Ja yksi aisa mikä hieman menaa kiristää hermoa vaikka kuinka koittaa olla välittämättä, on et hänhän nukkuu, nukkuu, nukkuu!!! SIis jos herää 10 se on aikanen... jos on töissä ollut (jossa hän saa yöllä nukkua jos ei tapahdu mitään) hän tulee kotiin ja menee nukkumaan (kun on joutunut heräämään kahtena aamuna 7) joskus toki ei ole nukkunut töissä yöllä ja sit ymmärrettävää.. mutta on voinut nukkua huonosti!!!! Huonosti, siis tuota, itsehän oon tässä puoletoista vuoden aikana nukkunut tosi monesti niitä 10-12h unia ilman heräilyjä tosi paljon ja hänelle se on se normaali!!!! Joo, en nyt jatka tätä aihetta.. muuten kun et ihana nyt kun on jätkä jo isompi, niin mies toki ihan eritavalla jo touhuilee hänen kanssa!

Minähän olen ollut erossa pojasta pisimmillään kahdesti vajaan 4h.. heh.. ja siis siitä hän on nukkunut osan. nyt saatan käydä harrastamassa pari kertaa viikossa max 2h (matkoineen nehkä 2,5h), mutta jos mahdollista ajoitan niin et poika on unilla.. joo, ei varmaan ihan fiksua, kai sen pitäs oppia joskus olee erossa minusta.. mummothan siis kyllä hoitas jos haluaisin jotain mut en vaan tahdo!!! Tai joskus ehkä tahtoisin, mut en tiiä..

Poika on siis aivan ihana rakas, en voi uskoa vieläkään että hänet saatiin ja miten voi olla joku niin täydellisen ihana. Hän on mainio tyyppi :) Oon tullut siihen tulokseen et itseasissa myöskin melko "kiltti".. kun mitä vähän nähnyt hänen pikku serkkua joka 1kk vanhempi ja yhtä lähistöllä asuvaa 2kk vanhempaa johon puistossa joskus törmätään, niin heille kummallekkin tulee lähes aina jotain kiukkukiljuntakohtauksia, ei meillä kyllä (vielä) hirveemmin olla jouduttu sellasia kohtaa, tottakai joskus tulee pahamieli kun kielletään tai jotain mutta itseasiassa juttelemaalla nekin harmitukset menee aika pian ohi.. Vaikka siis oonkin vähän ehkä "natsimutsi" kun ei meillä edelleekään katota mitään telkkuja tai kännyköitä. Myöskään sokeria ei oo saanut yhtään (tai siis kyllähän jossain leivissä esim on) Hän myös raivaa lelunsa joka ilta paikalleen (joskus hieman venkoillen mutta kuitenkin) Ja jos esim. (mikä nyt on pop) leikkii kattiloilla ym. keittiössä niin usein laittaa ne takas erikseen käskemättä "kun on valmis". Siivoaminen onkin kyllä hänen lempi hommaa (isänsä on hieman siivousfriikki) Imuri on parasta ja harjan kaa lentää montakertaa päivässä, poika siis :)

Nyt pitää kyllä kömpiä tonne pikkuisen viereen!
Voikaa hyvin! (pikkusen rupee jo tää korona riittää, vaikka meilläpäin ei ees niin paha oo tilanne)

Domi ja muksu 1v5kk
 
  • Rakkaus
Reactions: Mandala
Hei, pakko palata vielä tuohon omaan "kiltti"-sanan käyttöön, (jäi häiritsemään itteeni) en todellakaan siis tarkoita etti lapsi voisi olla kiltti jos on tempperamenttinen/näyttää tunteet voimakkaasti.. tai siis vaikea selittää mitä hain, mutta kiltti sana oli kyllä väärä, tuli siitä kun tämän pikkuserkun äiti aina hokee, miten meidän lapsi on kiltti, mutta suomi ei ole hänen äidinkieli ja monesti oon meinannut sanoakkin hänelle (tai ehkä olen sanonutkin) että onhan heidänkin lapsi kiltti, mutta hän ei varmaan ajattele kiltti sanaa ihan samalla tavalla mitä ite.. ja nyt sit käytin sitä itse.. sori.. oon miettinyt mitä sanaa olis pitänyt käyttää, mutta en oikein tiedä.. en usko sanovani tätä mutta ehkä jopa rahallinen.. vaikka poika onki kotona aikamoinen elohiiri, on hän sosiaalisissa tilanteissa (voi johtua toki niiden vähyydestä) melko hmm.. tunnusteleva ja ehkä hieman ujo. Mutta vaikka usein onkin esim ulkoillessa hyvinkin "vakavalla naamalla" on hän oikeasti aikamoinen hymypoika ja pääasiassa tosi hyvän tuulinen.. enpä olisi ekan puolenvuoden aikana varmaan uskonut!

Kun nyt näpyttelen niin kirjotanpa nyt vielä sit puheesta mistä en toissapäivänä maininnut. Olin varma jo joskus kun hän oli vuoden ikäinen et ihan kohta varmaan rupee sanoja tulee, vaan ei oo tullut vieläkään. Kaiken on ymmärtänyt jo ennen vuoden ikää ja kyllä me "keskustellaan" mutta ei oo oikeita sanoja, on tosi paljon "elekieltä" onko ne nyt niitä tukiviittomia sitten ja ääniä, eläinten äänet ja autopärinät jne. ja tavuja, auto=to ja jotain sellasia.. ja kysely ikä on silti :) osottelee aina kaikkee ja tä, tä, tä, täh :D se on oikein pätevä yleis sana.. myös tähti on täh! Josku piiitkä aika sit sano kerran pöllö ja kerran nenä, muttei oo sen jälkeen tullut niitäkään.. täplä, tais tulla jokusen kerran kun oli puppe kirja jossa oli että pupella on ruskea täplä. Ja eilen sanoi läppä. Siinäpä ne, ätä (äiti) oli joskus, mutta sitäkään en muista et ois pitkään aikaan sanonut. Sit se titititi (tissi).. Luulen kyllä et sit kun alkaa tulee ni tulee nopeeta..

EIlenkin nukahti illalla ilman tissua, mut aamusin ja päikkäreille on tahtonut. Ja tänään kyllä illallakin.. ei ollut minusta itkettämään..
 
  • Rakkaus
Reactions: Mandala
Tulin kysymään paria juttua. :) Ensinnäkin lyhythihaiset bodyt, tekeekö niillä mitään? Siis kun kuitenkin on suojattava auringolta, sisällä vois tietty käyttää mutta meillä on suht viileä omakotitalo ihan hellekautta lukuunottamatta. Itsekin oon välillä villapaita päällä kesällä. Shortseja en viitsi ostaa ellei poika nyt opi kävelemään ennen kesää, nyt on housuissakin polvet karheana konttaamisesta.

Toisekseen onko kellekään muulle osunut lasta, joka ei vaan syö ruokaisia soseita? Meillähän on menty puolivuotiaasta tällä aamu- ja iltapuuro, lounas sormiruokaa ja neljäs ateria välipala -meiningillä. Sormiruoan kanssa syötän jotain lihapitoista, välipalalla oon nyt myös yrittänyt tarjota jotain ruokaisampaa hedelmän tms kanssa kun neuvolassa tuli taas sanomista. Ei jaksais eikä ehtis koko ajan kokata, joten olis kiva toisella aterialla tarjota jotain helppoa liha- tai kalasosetta, mutta kun ei kelpaa. Kolme pientä lusikallista saattaa mennä hyvänä päivänä, ja sekin siis niin, että ekalla tarjoamiskerralla syödään se ja luultavasti seuraavilla kerroilla ei enää kelpaa koko ruoka. Syö sujuvasti haarukalla muussattua pihviä ym karkeaa, että tuskin on siitä kiinni. Ehkei vaan tykkää niiden ruokien mausta? Pari viikkoa mentiin itse tehdyllä kalakeitolla ja se uppos vaihtelevalla menestyksellä, mutta enhän mä nyt aina voi samaa päivällistä tarjota...
 
@Silmu75 riippuu tietysti hirveesti kesästä :D viime kesänä helteillä oli varjossaki nii lämmin että ei kyllä ois pitkähiasella voinu lasta pitää. Saahan noita kaupasta jos alkaa näyttää että tulee hellekesä mut jos nyt vaikka kirpparilla tulis vastaa nii muutaman ostasin.

Syökö hän sitte sitä sormiruokaa hyvin? Jos tekis enenmmän ja sitä samaa tarjoais päivällisellä? Ja tekis pullia/pihvejä/pötköjä mitä teillä nyt sitte onkaan nii vaikka pakkaseen valmiiks. Syökö sitä sosetta yhtää paremmin jos poika napsis ite samalla jotain?

Ymmärrän sen ku ei jaksais kokata, meillä on tytölle vieläki omat ruuat nii onhan se rasittavaa tehä kahet sapuskat. :/
 
Sormiruoka menee yleensä hyvin, ei nyt välttämättä kamalasti vatsaan päädy, mutta tykkää syödä itse. Ja joka aterialla on jotain mitä voi samalla syödä itse ja välillä lelujakin pöydässä, näillä hämäyksillä saattaa onnistua puuron syönti silloin kun sekään ei meinaa kelvata, mutta soseita ei huoli kuin makeita.

Alkuun kartteli liharuokia, mutta nyt laittaa jo itsekin kanapötköä ja pihviä suuhun, kasvikset on kuitenkin niitä lemppareita. Kananmunaan suostuu nykyisin pikkuisen koskemaan, mutta suuhun ei laita, ei munakkaana eikä keitettynä. Muffinit, puurorieskat ym menee yleensä ainakin osaksi. Ja yritän kokkailla pakastimeen paria sorttia kerralla, mutta kun tosiaan tuon ikiliikkujan kanssa ei oikein enää ruoanlaitto meinaa onnistua. Puuroateriat on jo samoja (yritin välillä tarjota toiselle aterialla tavallista mikropuuroa - neljän viljan, kauralese - mutta nyt menee vain se kaupan Piltti jauheesta, niin kunhan nyt edes sitä syö) niin jos vielä ne kaks muuta ateriaa on samanlaisia, niin alkaa jo olla olo kuin Päiväni murmelina -leffassa. :D

Mutta joo, kai se olis vaan kokattava kerralla joku megasatsi 3-4 eri ruokaa pakkaseen ja sillä pärjäis hetken. On vaan niin paljon muita juttuja mitä pitäisi tehdä silloin kun mies vahtii poikaa, puhumattakaan siitä että vois joskus olla myös vaan tekemättä mitään.

Pari lyhythihaista bodya tilasin, katotaan sitten millainen kesä tulee. :)
 
@Silmu75 en tiä millasia oot tehny mut muffinseihin ja rieskoihinki voi lihaa/lihasosetta upottaa jos muuten menee niukasti.

Meillä syyään tasan yhtä puuroa ku muut ei oikeen sovi ja joka päivälle eri sose (lounas+päivällinen samaa) välipala yleensä hedelmäsose tai marjasoppa. Joskus sit jotain spesiaalia ja sormiruokaa vaihdellen. Ei millää rahkeet riittäis tekee kahta ruokaa päivittäin joten oo armollinen itelles. Ei kuulosta liika ykstoikkoselta

Edit. Nii ja lohdutan et kyllä se kokkailuki helpottuu sit ku laps oppii vähä leikkiin itsekseen tai voi osallistua ❤
 
Viimeksi muokattu:
Poika 11kk ja kasvaa hyvin omalla alakäyrällään. :) Ei kyllä tunnu vauvalta enää, ihana pieni mies jolla on Oma Tahto. :D Pari kertaa on seissyt hetken ilman tukea ja kävelee sujuvasti tuoleja työnnellen pitkin kämppää, että ei ole paljon taaperokärryjä kaivattu. Jonkun kulkupelin haluaisin hommata 1v-lahjaksi, mutten osaa päättää mikä sopis parhaiten tähän vaiheeseen. Plaston poliisiauto on jo ja sen kyytiin osaa kiivetä, mutta ohjaaminen ei onnistu kun äiti onnistui rikkomaan kasatessa niin ettei ratti käänny. Plaston mopossa taas on niin kapea se penkki että siihen istuutuminen onnistuis ihan vielä. Taaperokärryä tuskin enää kannattaa hankkia. Ihan ekaks mietin Pukylinoa, mutta taitaa pyöräilyt onnistua paremmin ens kesänä.

Eilen kävin klinikalla suunnittelukäynnillä ja meidän vika alkio siirretään seuraavaan kiertoon kunhan se joskus alkaa. Sais nyt kyllä venyä heinäkuulle se siirto eli miehen kesälomaan asti. Muuten ihan hyvä, että ehtii piinailemaan ja tarvittaessa suremaan negaa ennen töiden alkua - eikä tartte taas sählätä niiden tukilääkkeiden kanssa töissä ellen tule raskaaksi.

Mitäs muiden helteiseen kesäpäivään kuuluu?
 
Mitäpä tänne ihmisille kuuluu?
Meidän eka alkionsiirtovauva täytti jo kolme ja toista odotellaan, menossa nyt rv30.
Helle on aika tuskaa tän mahan kanssa ja muuttokin vielä meneillään niin vähän voimille ottaa, mutta onneksi mun äiti voi aika paljon hoitaa esikoista. Tyttö tuntuu jo niin isolta, uikin jo innokkaasti kellukkeilla vaikka kuinka pitkiä aikoja vaikka palelee aina ihan hirveästi uidessa (kyllä, myös näillä helteillä). Tuntuu varmaan vielä isommalta kun pikkuveli syntyy.
 
@marrasmai Tsemppiä, loppuraskaus helteillä on aikamoinen koetus! Itse en meinaa jaksaa ilman vauvavatsaakaan. :/

Täällä täytettiin vuosi ihan hetki sitten. Poika sai lahjaksi taaperokärryn ja tykkää kyllä, mutta enemmän työntelee silti tavallisia tuoleja ympäriinsä. :D Hampaita on jo pidempään ollut kaksi alhaalla, nyt tuntuu vihdoin alut ylhäälläkin. Poika ymmärtää jo useampia sanoja muttei itse ole nimennyt mitään. Nykyisin hihkuu heleällä äänellä PÄÄPPÄ kun leikkii itsekseen. Ihana on, mutta nyt on ollut jotenkin tosi raskasta kun helteen takia en ole jaksanut enkä uskaltanut paljoa vaunulenkkeillä, puistoilusta puhumattakaan. Ihan vähän aikaa sitten hoksasin, että voishan illemmalla lähteä jonnekin kun poika kuitenkin menee nukkumaan vasta yhdeksän maissa, mutta sitten tulikin tämä helleaalto jossa illallakin on vielä +30. Jospa maanantaina vähän helpottaisi!

Toista tosiaan yritetään just, viisi päivää siirrosta enkä enää jaksa uskoa plussaan kun ei rinnat kipeytyneet 4. päivänä kuten viimeksi. Vielä saa monta päivää käyttää lääkkeitä ennen testiä. :(
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
@marrasmai Tsemppiä, loppuraskaus helteillä on aikamoinen koetus! Itse en meinaa jaksaa ilman vauvavatsaakaan. :/

Täällä täytettiin vuosi ihan hetki sitten. Poika sai lahjaksi taaperokärryn ja tykkää kyllä, mutta enemmän työntelee silti tavallisia tuoleja ympäriinsä. Hampaita on jo pidempään ollut kaksi alhaalla, nyt tuntuu vihdoin alut ylhäälläkin. Poika ymmärtää jo useampia sanoja muttei itse ole nimennyt mitään. Nykyisin hihkuu heleällä äänellä PÄÄPPÄ kun leikkii itsekseen. Ihana on, mutta nyt on ollut jotenkin tosi raskasta kun helteen takia en ole jaksanut enkä uskaltanut paljoa vaunulenkkeillä, puistoilusta puhumattakaan. Ihan vähän aikaa sitten hoksasin, että voishan illemmalla lähteä jonnekin kun poika kuitenkin menee nukkumaan vasta yhdeksän maissa, mutta sitten tulikin tämä helleaalto jossa illallakin on vielä +30. Jospa maanantaina vähän helpottaisi!

Toista tosiaan yritetään just, viisi päivää siirrosta enkä enää jaksa uskoa plussaan kun ei rinnat kipeytyneet 4. päivänä kuten viimeksi. Vielä saa monta päivää käyttää lääkkeitä ennen testiä.
Tsemppiä @Silmu75 piinapäiville! Raskausoireet voi olla ihan erit eri raskauksissa, mulla kipeyty rinnat ekassa raskaudessa, mutta toisessa rinnat alkoi kipeityä vasta useita viikkoja plussasta, tulkitsin sen niin, että imetyksestä oli niin vähän aikaa, alle vuosi. Nyt kolmannella kerralla kun kuopuksen imetyksestä alkaa olla jo pari vuotta, tuli rintojen kipeytymistä, mutta nytkin vasta plussan jälkeen, 5. viikolla. Oireettomuus voi olla hyvä juttu tuossa vaiheessa, itsellä oireet alkaneet nyt suunnilleen 4+0 aikoihin, tai pari päivää ennen. Mutta nekin alun oireet olleet hyvin lieviä, selkäsärkyä ja pieniä tuntemuksia kohdussa, joita ei varmaan normaalisti olis tuntenut, mutta nyt tietenkin kiinnitti huomiota kaikkeen mahdolliseen. Toivottavasti sulla siellä pieni kaivautuu tiukasti sijoilleen ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Silmu75
@Tupsuli Kiitos rohkaisusta! :) Kyllähän mä tiedän, että todennäköisesti ”oireet” tässä piinailuaikana on vain lääkkeiden sivuvaikutuksia, mutta silti toivoisi että kaikki menisi just samalla tavalla kuin viimeksi. :D Ja voi kyllä olla, että meille riittäisi paremmin kuin hyvin tuo yksi pieni ikiliikkuja, mutta jotenkin nämä vauvajutut vie aina pakkomielteen partaalle.
 
@Tupsuli Kiitos rohkaisusta! Kyllähän mä tiedän, että todennäköisesti ”oireet” tässä piinailuaikana on vain lääkkeiden sivuvaikutuksia, mutta silti toivoisi että kaikki menisi just samalla tavalla kuin viimeksi. Ja voi kyllä olla, että meille riittäisi paremmin kuin hyvin tuo yksi pieni ikiliikkuja, mutta jotenkin nämä vauvajutut vie aina pakkomielteen partaalle.
Joo näin se on. Hyvä pitää mieli avoimena molemmille lopputuloksille, niin minäkin tein, tsemppasin itseä ajatukselle siitä, ettei näistä pakastealkioista mikään menestyisi. Tsemppasin niin hyvin, että olikin sitten järkytys ja sulattelua siinä, ettö tuleekin kolmas lapsi Mut luulen tässä myös tämän taustan vaikuttavan, huomaan että olen antanut mielen alkaa kiintyä vauvaan vasta ihan äskettäin pikkuhiljaa, niin paljon edelleen pelkään, että joku menee pieleen. Uskon siihen, että joustava mieli sopeutuu ajan mittaan lopputulokseen. Onhan se, että on saanut edes yhden lapsen, paljon enemmän mitä monet muut saa, se mulla oli suurin pelko aikoinaan, ettei me saada edes sitä yhtä, vaikka laitettaisiin kaikki rahat ja paukut asiaan. Siksi on niin superonnellinen ja kiitollinen näistä lottovoitoista. Toivottavasti teilläkin osuus nyt kaikki onnen hiput ja kantamoiset ja tois vielä pikkusisaruksen
 
  • Tykkää
Reactions: Silmu75
En vielä uskaltaudu tälle puolelle, nyt menossa 4+6 lahjamunasolu-PAS:sta, ja varhaisultra vasta 9.8.

Haluaisin kuitenkin kysyä teiltä milloin olette varanneet neuvola-ajan, varasitteko vasta sykkeen näkymisen jälkeen, ja milloin se teillä näkyi?

Kiitollisena mahdollisista vastauksista <3
 
vierailija
En vielä uskaltaudu tälle puolelle, nyt menossa 4+6 lahjamunasolu-PAS:sta, ja varhaisultra vasta 9.8.

Haluaisin kuitenkin kysyä teiltä milloin olette varanneet neuvola-ajan, varasitteko vasta sykkeen näkymisen jälkeen, ja milloin se teillä näkyi?

Kiitollisena mahdollisista vastauksista <3
Melkein heti virallisen testipäivän jälkeen. Meillä luki neuvolan ojjeidda netissä että suosittelevat varamaan heti. Aika olikin 7+ viikolla. Heti varhaisultran jälkeen. Heistä oli tärkeää varata ajoissa, koska verikokeissa piti käydä tasan 10+0 ja. Ehti hyvin varata myös nt-ultran sopivalle päivälle.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
Melkein heti virallisen testipäivän jälkeen. Meillä luki neuvolan ojjeidda netissä että suosittelevat varamaan heti. Aika olikin 7+ viikolla. Heti varhaisultran jälkeen. Heistä oli tärkeää varata ajoissa, koska verikokeissa piti käydä tasan 10+0 ja. Ehti hyvin varata myös nt-ultran sopivalle päivälle.
Kiitos nopeasta vastauksestasi! Ehkä tosiaan pienempi paha perua, jos menee kesken kuin saada hankala aika esim töiden kannalta, jos kaikki menee hyvin
 
En vielä uskaltaudu tälle puolelle, nyt menossa 4+6 lahjamunasolu-PAS:sta, ja varhaisultra vasta 9.8.

Haluaisin kuitenkin kysyä teiltä milloin olette varanneet neuvola-ajan, varasitteko vasta sykkeen näkymisen jälkeen, ja milloin se teillä näkyi?

Kiitollisena mahdollisista vastauksista <3
Mulla oli sama ajatus, varhaisultra oli 6+6, mutta kun siellä löytyi viikkoihin nähden liian pieni alkio, niin en sitten vieläkään uskaltanut soittaa. Kontrolliultrassa 8+1 oli mitat kohdillaan, se oli perjantai ja taisin vasta maanantaina soittaa neuvolaan ja aikamoisella sähläyksellä saatiin mun työvuorojen ja neuvolan kiireiden keskelle sovittua eka aika 10+0. Seulontaverikokeeseenkin ehdin viime hetkillä, muttei se kyllä sillä viikolla vielä ollut, olisko ollut 11+0 kun tuolla käynnillä sain vasta lähetteen.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
Varmaan se järkevää olisi varata melko pian plussan jälkeen, mutta itse aion varata vasta jos syke näkyy varhaisultrassa. Sen verran tullut pettymyksiä, että en luota että tämä on totta, ennen kuin sen näen. Eiköhän se seuloihin pääsy onnistu, jos varaan aikaa siinä rv7 tienoilla. Aion joka tapauksessa teettää NIPTin, joten siksi alkuraskauden seulat eivät ole mulle niin kriittisiä, vaikka toki otan kaiken vastaan mitä tarjotaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
@marrasmai tsempit loppuraskauteen ❤

@Silmu75 toivottavasti toisen yritys onnistuu!

Nopeet kuulumiset täältä. On saatu arki opetella käytännössä uusiks kun ei oo trakaria eikä yöhoitoa! Tässä tovi totuteltu uuteen ja edelleen oon ihan hämmennyksissä kuinka elämä onki helppoa! Sairaalahommat ei vielä tähän lopu mutta harvenee jo huomattavasti.

Mukavaa loppukesää kaikille ❤

-dino- & typy 2v3kk
 

Yhteistyössä