Meillä on ollut aina iltarutiinit, ei kovin tiukat, eli joskus voidaan esim. kyläillä pidempään ja ilta menee eri lailla kuin normaalisti, mutta muuten ilta menee aina samalla kaavalla, esikoinen nimittäin on vilkas tapaus ja hänen on ollut aina hieman hankala rauhoittua, varsinkin väsyneenä, niin ollaan todettu, että meidän kaikkien kannalta on paras, että illat menee aina samalla ennalta odotettavalla kaavalla. Itsekin väsyneenä on helpompi, kun tietää mitä on edessä ja milloin pääsee itse rentoutumaan, niin en huudakaan lapsille ja kestän heidän kiukutteluaan paremmin.
Ilta alkaa klo 19 siivousvartilla eli olohuoneesta (ja muualtakin) kerätään lelut, vaatteet ym ja viedään paikoilleen. Suunnilleen 19:15 alkaa iltapala jota syödään about 20-30 min kiireettä kaikki yhdessä. Sitten on iltapesut ja yökkärien vaihdot ja sitten 2-3 lyhyttä iltasatua, sen jälkeen lauletaan 1-5 laulua ja sitten peitellään hereillä molemmat omaan sänkyyn. Usein tuossa laulamisvaiheessa (jos nukutan lapsia yksin) annan iltamaidot kuopukselle lasten makkarin nojatuolissa. Tuossa satujen luvun lomassa voi keskustella jos on jotain huolia ja miettiä seuraavaa päivää, esim. jos on mukava kerho tai muskaripäivä, koska esikoisella herkästi väsyneenä alkaa joku asia harmittaa, tunnetilat jää päälle niin yritetään opettaa, että illalla kannattaa ajatella mukavia asioita eikä esim. ajatella miten lempimuki meni rikki tai pikkusisko veti hampaiden pesun lomassa tukasta
Viimeistään 20:15-20:30 lapset siis on sängyissään, jotta aikuisten aika alkaa. Aiemmin oli sitä, että esikoinen hyppeli sängystä pois useita kertoja, mutta se on onneksi nyt jäänyt. Alkuyön painajaisetkin on vähentyneet, nyt on pari viikkoa nukuttu jo paremmin vaikka nuhaa on jatkuvasti jommalla kummalla ja sitä myöten heräilyä ym.
Kuulostaa Mandala kurjalta tuo teidän infektioputki. Ja kun töissä pitää vielä käydä, niin kyllä varmasti vie voimia kaikilta. Meillä on alakerrassa makkari, jonne lasten itkut ei kanna. Se jolla on aikainen herätys saa nukkua siellä ja se joka on kotivuorossa, herää ja hoitaa lasten yölliset esim. lääkkeiden annot ja heräilyt. Ollaan tultu tämmöiseen järjestelyyn, koska on liian rankkaa, jos molemmat heräillään ja yritetään hoitaa työt jne. Kotona oleva voi onneksi nukkua päikkärit, koska molemmat nukkuu aina samaan aikaan (tämä systeemi luotiin heti, kun kuopuksella alkoi joku rytmi muodostua!). Suosittelen rutiineja ja aikatauluja muillekin, jos vähänkään alkaa väsy painaa. Ei ne siellä päiväkodeissakaan turhaan niitä rytmejä ja rutiineja noudata, lapset rakastaa ennakoituja tapahtumia ja rutiineja ja on ne aikuisillekin helpompia. Ei tartte miettiä milloin saa omaa aika kun voi kellosta katsoa suoraan, että jos jaksan vielä tunnin, lapset on nukkumassa
Tuli tuosta Caron uudesta elämänvaiheesta mieleen omat kokemukset tuolta ajalta. Kuopuksen syntymä oli toki onnellinen ja ihana asia, mutta olihan se ihan hirvittävän rankkaa, vaikka kuopus olikin perustyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva. Mut just se esikoisen järkytys ja sopeutuminen, meidän sopeutumiset, kun yhtäkkiä sitä aikaa ei riittänyt enää yhtään mihinkään, kun vauvan sai pidettyä kuivana, syötettyä, syliteltyä ja nukuteltua, loppuaika piti huomioida huomionkipeää (luonnollisesti!) esikoista, tuntui että koko huusholli oli ihan järkyttävässä sotkussa, pinnat pinttyi, jääkaapista puuttui millon mitäkin ja kaikki oli yhtä kaaosta. Pikkuhiljaa se alkoi sitten helpottaa, meillä onneksi molemmat isovanhemmat oli siinä tiiviisti apuna, kävivät leikittämässä lapsia, niin saatiin siivottua, käytyä autolla kaupassa ja hoidettua asioita. Mutta kyllä se aika ainakin meillä herätti niin monenlaisia tunteita, väsymys oli välillä ihan karmeaa ja väkisin sitä vertasi aikaa esikoisen syntymään, kun alussa varsinkin tuntui, että aikaa riitti vaikka mihin kun vauva nukkui niin paljon jne. Toisaalta pakostakin sitä hoiteli sitten kuopusta huomattavasti rennommin kuin esikoista, se taas näkyi sitten monessa asiassa, ettei stressannut pikku nuhia ja yskiä, ei reagoinut kaikkiin pikku ininöihin ja vertaillut kehitystä muihin vauvoihin, ei stressannut sitten kuitenkaan niin paljon, onko yhteensopivat vaatteet, muodikkaat merkit, uutena ostetut vaunut, hiukset pesty ja meikki kunnossa kun lähtee muskariin jne jne
Älys laskea rimaa kaikessa, tärkeintä on se, että jaksaa olla lasten ja puolison kanssa, panostaa uneen ja siihen, että stressitasot ei nouse liian korkealle. Tohtii pyytää ja ottaa vastaan apua ja kutsuu ihmisiä vierailulle vaikka ei olisikaan imuroitu viikkoon ja keittiö on täynnä tiskejä ja kodinhoitohuone pyykkejä, koska ne sosiaaliset suhteet on kuitenkin tärkeintä, perhe, sukulaiset ja ystävät eikä blogikelpoinen sisustus, siisteystaso ja ulkomuoto.
Olis mukava lukea muiden toisen lapsen saaneiden kokemuksia tässä asiassa, mutta myös ensimmäisen saaneiden ajatuksia. Onko muut joutuneet laskemaan rimaa samoissa asioissa tai miten teillä lapsen syntyminen on vaikuttanut?