~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Näyttää ja vaikuttaa tosi hyviltä vaunuilta Mandala! (y) en keksinyt mitään puutteita.
Meillä on vm.2008 esikoisen vanhat vaunut, aika ankeat käyttömukavuuksiltaan noihin verrattuna mut toimii varmasti meidän tarkoituksiin. Matkarattaat kun hommataan erikseen, mihin käy sit kaukalo.

Frankie, olen huomannut saman, että hiilariruoat tuottaa enemmän pahaa oloa kuin muut. Jos mussutan paljon ruisleipää, voin enemmän pahoin. Sit taas pieni määrä kaurapuuroa on ollut ihan ok. Hedelmät, kasvikset ja suht.terveelliset ruoat pieninä annoksina on parhaat keinot tällä hetkellä.
Mulla myös kovaa vatsan turvotusta, jossain luki että hormonit aiheuttaa suoliston turvotusta alkuraskaudessa niin ja lisäksi ilmavaivoja ja ilman kertymistä, että kyllähän niistä aineksista turpoo vatsa.
 
  • Tykkää
Reactions: frankie
Kyllä meilläkin varmasti lumessakin tulee jonkin verran vaunuteltua, täällä tosin kadut pidetään varmasti aika aurattuina kuitenkin. On noissa 29cm ja 24cm pyörät, ajattelin että ne olisi aika isot jo :D

Muuten tuli vielä mieleen siitä rakenneultrasta. Yritin itse sitä kikkaa että join fantaa ennen. Meidän pikku mies ei sitten vissiin hirveästi makeasta hätkähdä kun nätisti antoi ottaa mitat eikä hillunut mitenkään ylenpalttisesti. Makoili siellä oikein sikiöasennossa jalat ihan mahan edessä joten ei ollut älyttömän työn takana jalkovälin tutkiminen kun tietystä kulmasta tuli pylly suoraan näytölle :D
 
Onnea Kiisuli Hyvistä Näkymistä :love: on se vaan ihanan näköistä kun vaavi(t) hypähtelee siellä:love:

Mulla on vähän lipsunu ja oon jo silmäillyt salaa ihania kuviollisia harsoja, vaunuja, hoitopöytiä, vaatteita.... haaveillut:love: mut en todellakaan uskalla ostaa vielä.

Yksi kaveri sanoi noista vaunuista että ehdottomasti ilmatäytteiset renkaat jos aikoo lumellakin kulkea. Tiiä sitten.

Mä oon huomannu että mulla toi pahoinvointi vaihtelee ihan päivittäin. Toisinaan on ihan kamalia päiviä aamusta iltaan. Kun kerkeää aina syömään jotain kun nälkä tai paha olo yllättää niin menee ohi, mut siinäkin on ihan minuuteista kiinni, ei voi venyttää yhtään sen pidempään:) jos venyy eikä syö niin koko päivän oksettaa.

Mitäs hannuliinille kuuluu kun ei ole täällä pitkään aikaan näkynyt?:)

13+2:love:
 
Mandala kyseli synnytyshuoneista.. jos on ennen synnytystä jossakin tarkkailussa, käynnistyksessä tms. synnyttämättömien osastolla niin siellä on tavalliset sairaalahuoneet eli muitakin voi olla samassa huoneessa, mut ei toki ainakaan täällä päin samassa synnytyssalissa olla :)

Kannatan myös iso- ja kapeepyöräsiä kärryjä lumen takia, ilmatäytteisistä ei oo kokemusta. Kuvissa taiskin olla yhdistelmävaunuja eli on tosiaan kätevää että vaunuista saa myöhemmin muunneltua rattaat.
(edit) Katoin vielä tarkemmin niitä, niin niistähän saa tosiaan vielä turvakaukalonkin muunneltua. Tosin kuinka helppoo se sit on, voi olla toinen juttu.. omissa se vaunukoppaosan irrotus ja muu kasaan laitto on ainakin itelle yllättävän vaikeeta. Niin totahan ois aina muunneltava autoreissulle ja sitten taas vaunuiks. Toisaalta melko pian tollanen turvakaukalokin jää pieneks. Ratasosa on erillinen, mikä sekin varmaan nostaa hintaa. Itellä samasta osasta saa ikäänkun vaunut kun laittaa äärimakaavaan asentoon selkänojan, ja hinta oli suunnilleen puolet vähemmän. Näin autottoman yh:n kokemuksella kiinnitin huomioo myös alaosan kuljetus"koriin", kun noissa näyttäs olevan hiukan ahdas.. itellä siihen mahtuu tarvittaessa 2 kauppakassia ja vaippapaketti päälle, eli käytännöllisyyden kannalta se kankainen (?) katettu voi olla vähän niin ja näin.. helposti se varmaan myös likaantuu näissä oloissa kun rapa roiskuu. Omissa on ihan sellanen rautakehikkomalli.

Sain siis eilen jonkun lapun neuvolasta missä oli ohjeet ja salasana sairaalan esitietolomakkeen täytöstä nettisivulla mut enhän mä sitä osannu/löytäny mistään...ois vaan antanu jokkut paperit mukaan niin ne ois täytetty jo :D
 
Viimeksi muokattu:
Täällä saattaa joku kadunpätkä olla lanaamatta, tai sitten jalkakäytävät putsataan vasta päivemmällä, niin ne kääntymättömät isot pyörät on siksi hyvät. En löytänyt mitään muuta termiä, kuin "isot pyörät", kai ne on ne peruspyörät, eli molemmat saman kokoisia, eikä etupyörät kääntyile, ilmakumeilla.

Eskarin Emmaljungat on vielä tallessa, mutta vaunun rungossa on joku jousi rikki. Ostin ne aikoinaan käytettynä, ja niihin kärrättiin kyllä paljon kilometrejä. Tehokäytössä tulevat varmaan myös ensi talven olemaan. Ehkä ostan niihin uuden rungon.
 
Kiitos paljon vaunukommenteista, on todella arvokasta lukea niistä kun ekaa kertaa pappia kyydissä.
Me asutaan Helsingissä ratikkakiskojen varrella niin täällä aurataan joskus yötä päivääkin. Ja tuossa uutena vuotena vähän työnsin kummitytön rattaita joissa ihan samanlaiset pyörät (eri merkkiset vaunut kyllä) ja tuntui tosi käteviltä kun kääntyivät helposti.

Joutui kyllä pyörittelemään silmiä miehelle kun puhuin jotain ostoksista ja hän tokaisee siihen, että "niin me nyt sitte katotaan ostokset valmiiksi ja ostetaan toukokuussa?" :rolleyes::rolleyes::rolleyes::rolleyes::alien:
 
Mandala, minäki noita vaunuja oon miettiny kun ei kokemusta mullakaa niistä ole. Ihan uutta mulle että isot käänrymättömät pyörät parhaat, jotenki mun logiikalla kuulostaa et niitä olis hankala kääntää :D

Meillä kanssa varmasti vaunuillaan paljon, pitää vaan tuo nuorimmainen koira saada valjastettua niin että ei olla pöpelikössä niide vaunujen kanssa :D

Tänää oli neuvola ja tunti siellä meni kun käytiin läpi se kysely mikä oltiin tehty, missä oli parisuhteesta yms. Sydänäänet kuunneltiin ja kohtu on kuulemma jo iso, nousee jo navasta yli. Tiesin kyllä kun potkut joskus tuntuu niin ylhäällä :) Kaikki muutenki näyttää hyvältä. Saatiin raskaustodistus ja heti loman jälkeen ajattelin hakemuksen laittaa äitiyspäivärahaan yms niin saisi sen äitiyspakkauksenkin :)

Kovasti yritän pakata huonolla menestyksellä, huomenna lähtö lappiin :)

Rv 22+2
 
Mun mielestä ne isot (yhtä isot kuin takapyörät) ja kääntymättömät pyörät on hyvät jos lenkkeilee paljon muualla kuin kaupunkiolosuihteissa. Sit taas kaupungilla ja kaupoissa kääntyvät tuntuneet miltei ehdottomilta. Sitä varten meillä pidetään ei niin kaupungissa noi meidän vanhat vaunut ja sit autoon mukaan kaupungille/kauppaan otettavaksi ne matkarattaat joihin saa kaukalon.:) En muista varmaksi, mutta mun mielestä meillä on täyskumipyörät ja en tiedä miksi jollekin suositeltu lumen keskelle ilmatäytteisiä? Mulla ei ollut noiden kanssa kyllä mitään ongelmaa ja suurin osa vaunuilusta tehtiin kyllä talvella.. Mut toki, makunsa kullakin.:giggle:
 
Lottainen: ainakin hus-alueella pelkopolilla eka kätilökäynti ja sit arvioidaan tartteeko jossain vaiheessa lekuria tai psyk.puolen apuja jne. Ne kätilöt on siihen erikoistuneet eli kaiketi ei ihan jokainen kätilö vedä pelkopolia.

Mandala:pk-seudulla yhen hengen huoneet, jos kattovat tarpeelliseksi huoneen antaa eikä laita esim käytävälle tai ulos kävelylle tai takas kotio. Olin viimeks 4cm auki ja vietin yhden hengen tarkkailuhuoneessa alle puol tuntia ja siitä sit synnytyssaliin eli pieni huone jossa wc/suihku ja perus sairaalahuone. Sielt mentiin 2h synnytyksen jälkeen lapsivuodeosastolle jossa oli ruuhkaa ja olin 2hengen huoneessa, kunnes yks kaks tulikin tilaa ja saatiin se perhehuoneeksi sillä ehdolla, että mies siel 24/7.

Vaunuista: jos sporan varrella asuu eikä maastolenkkeile niin kaposia suosittelen ja sellasia jotka menee mahollisesti katujen reunakivetysten yli, mukulakivillä (jouset), kaupoissa (jos shoppailee beben kanssa), mahtuu dösiin/sporiin, hissiin (jos sellasta). Suomen pakkasissa kantsii kattoa ettei oo muoviosia, kun voivat napsahdella. Meillä maastossa/unilla ollut emmaljunga classic yhdistelmät ja bugaboo beet matkiksina (auton takakontissa aina). Molempiin hommattu adapteri, että saa kaukalon kii ja ollut kyllä huippua ja helppoa reilu 1v asti, kun lähes kaikki liikkuminen autolla. Ilmakumirenkaiden kannalla minäkin, mutta kannatan myös varakumin hommaamista valmiiksi.

Mäkään en osais joogaa tai meditoida, sama adhd tääl :D Osallistuin pelkopolin kautta musiikin käyttö synnytyspelossa-tutkimukseen ja se oli kyllä hyvä. Synnytysrentoutus cd:n avulla menin nukkumaan viimeset 4kk ennen synnytystä. Ja oli käytössä hypnoosirentoutus synnytyksessä-cd myös. Kaikkee omaa musaa kuuntelin väh tunnin joka päivä josta teinkin sit synnytys-playlistin joka oli mukana synnytyksessä. Väli reggaeta, välil chilliä jne. Ja kas, samaan musaan rauhottu vauvakin ;) sekä joitain biisejä laulaakin nykyään :D
 
Näistä mielipiteitä toki löytyy varmaan googlella, mut miksi te täällä suositte ilmakumeja? Siis kaipaan kokemuksia ja syitä, itse vielä pihalla ja täysin unohtunut kaikki 7 v sit opittu ;)

Noi musat ja rentoutukset tuntuu itestäkin jotenki vieraalta, mut kaikkea voi kokeilla sit kun pääsee pidemmälle raskaudessa. Mukavaa kun täällä jaatte vinkkejä.
 
Kyllä mä luulen että ne kääntyilevät on meille sitten hyvät. Hirveän paljon ei välttämättä maastoissa vaunuilla vaan just kaupungilla ja puistoissa yms. Kiitos taas kommenteista!

Ihan outoa muuten nyt kun ennen tuota ultraa aina välillä pyörittelin mielessäni eri tyttönimiä kun tuntui niin vaikealta tytön nimen valinta. Nyt olen pari kertaa sitä samaa ohimennen tehnyt ennenku tajunnut ettei sitä tarvikaan enää miettiä :D samoin ei tarvi hirveästi hiplailla söpöjä pikku mekkoja kaupassa :D

Ne Bravadon liivit tuli postissa. Aaah miten mukavat päällä! Niissä on tosiaan vielä kasvunvaraa mutta päällä tuntuu taivaalliselta verrattuna nykyisiin henkkamaukan liiveihin.
 
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/synnytykset/vauvamatkalla/synnytys/Sivut/default.aspx

Piti aiemmin linkittää hus-alueen synnyttäjille tuo, jos ette oo neuvolasta saanu infoa. Synnäriin tutustuminen on nykyään tuossa nettisivulla videona :O

Hyvä muuten tietää toi äitiyspakkaushommeli, että voivat jakaa vielä noinkin myöhään edellisen vuoden erää. Ei ole tullut mielenkään. Esikoisen kanssa hain maaliskuun alussa, sain huhtikuun puolessa välissä ja la oli kesäkuun lopussa.
 
Viimeksi muokattu:
Mandala - bravadon liivejä olen minäkin katsellut, ihan vielä en uskalla tilata kun rintavarustus paisuu kamalaa tahtia. S olisi nyt hyvä, mutta en tiedä käykö synnytyksen jälkeen pieneksi.

Mielenkiintoinen vaunukeskustelu! Me saadaan vaunut ilmaiseksi sisarukseltani (Emmaljungat kääntyvillä etupyörillä), maalle ehkä metsästän jostain käytetyt isompipyöräiset.

Kovasti jo pohdin, millainen on vuoden 2016 äitiyspakkaus. 2015 pakkauksen makuupussi on niin ihana, että haluaisin sen (myös pöllökuolalappu on söpö), mutta täytyy sitten miettiä milloin hakee pakkausta, kun tuo 2016 julkaistaan. Voihan se olla, että en edes ehtisi saada 2015 pakkausta.

Oltiin eilen baarikierroksella, tämä päivä mennyt ihan kuin krapulassa. MIKSI? :D

16+3
 
Ne Bravadot on kyllä tosi venyvää sorttia, mutta juu ei sitä pysty edes kuvittelemaan miltä tuo rintavarustus näyttää sitten kun maito nousee joten mistäs sitä tietää miten pitkään nuo M kokoiset mulla riittää :eek:o_O Ja jos tuo rinnanympäryskin vielä levenee kovasti niin täytyy ostaa noihinkin jatkopala :D

Ekaa kertaa pyöritty vähän kaupoissa ja kaksi söpöä 50 koon vaatetta tarttui mukaan :love: En nyt sitten tiedä kuin paljon viittii niitä 50 koon vaatteita ostaa varastoon koska mieskin on ollut syntyessään 55cm o_O varmaan kätevin sitten varata 56 kokoa enemmän varmuuden vuoksi vaikka raukka kyllä hukkuu niihin jos onkin se perus 49cm mitä itse olin.

Ai niin ja kuinka paljon mitäkin kokoa oikeasti pitää sitten varata? o_O oon käsittänyt, että useampi vaatekappale saattaa päivän aikana mennä vaihtoon erinäisistä syistä. On vain muutenkin niin vaikea hahmottaa millä kappalemäärällä sitten pärjäisi hyvin.

Parissa kauppakeskuksessa (Jumbo ja Kaari) käytiin ja Vauvapisteessä. Yllättävähän vähän kyllä mitään oikein missään. Esim noissa paikoissa vaunuja oli vain ihan minimaalinen määrä. Menee varmaan sitten nettiostoiksi itsellä varmaan suurimmaksi osaksi, ei kyllä haittaa kun valintaa on niin paljon sitten. Henkkamaukasta ne pikkuvaatteetkin tuli sitten ostettua.
Eikö oikeasti ole jotain megakauppoja missä olisi kaikkea lapsiin liittyvää?? Lastentarvike ehti mennä kiinni nenän edestä kyllä, en tiedä kuin iso se sitten on esim Vantaalla.

20+6
 
Mandala at-lastenturva ja vantaan kummatkin lastentarvikkeet monipuolisia. Tykkään myös espoon babystylestä.
Vaatetuksista: meillä tais olla aikalailla joka koossa noin 15kietasubodyä, 10housut, sukat, muutama myssy, ohut unipussi, muutama unihaalari. 50cm ei juurikaan meillä hommattu onneks, kun 53cm lapselle meni paremmin seuraava koko. Nyt hamstrannu poikaväreissä helppoja vaatteita eli just kaikkea kietasumalleja sekä haalareita joissa nepparit lahkeeseen asti. Jalkaterälliset potkuhousut/-puvut ei sopinu esikoiselle, kun oli niin iso jalkaterä, joten skippaan ne nytkin. Ihan pienimmät vaatteet saattaa löytää kirpparilta, kun eivät paljoo kulu. Espoon babystylen talossa myös lastentarvikekirppis. Kerkee niitä tarpeellisia vaatteita hommata sitten vauvan synnyttyäkin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Pitää ehdottomasti käydä noissa liikkeissä vielä, kiitti kop kop :) pitää se babybox myös hakea just Lastentarvikkeesta.

Laitoin ne pari pikku asua vaatekaappiin niissä pienissä hengareissaan, huokaisen aina syvään kun näen ne kaapissa roikkumassa :love:

Mun aktiivisuusranneke mittaa leposykkeen yön aikana. Se on noussut mulla jonku 10 :eek: ennen raskautta oli 60 ja nyt 70. En oikein tiedä mistä voi johtua.

Rentoa sunnuntaita typyt! :)

21+0
 
  • Tykkää
Reactions: kop kop
Takasin tälle palstalle :) Oon ollut 1,5 viikkoa reissussa ja aika lailla vauva-ajatukset olleet taka-alalla ja ollut ihan rentouttavaa kun en ole miettinyt koko asiaa juurikaan. Pelkojakaan ei ole ollut ja nyt alkaa tuntumaan rennommalta tämä odotus. Minäkin olen nyt kaksi numeroisilla viikoilla. Vielä pari viikkoa nt-ultraan, se alkaa kyllä kohta jännittämään että onko kaikki hyvin. Välillä tuntuu että onko sitä raskaana ollenkaan kun ei ole mitään erityisiä tuntemuksia mutta sitten taas tulee niitä iltapäivän huonoja oloja jolloin saakin sitten makoilla että jaksaa. Mulla on kyllä omituista kun tuo pahoinvointi/huono olo iskee iltapäivällä. Aamulla ei ole mitään ongelmaa.

Uusille tervetuloa! Viljonkalle paljon voimia!

rv 10+3
 
  • Tykkää
Reactions: kop kop ja iinukka1
Mandala, elimistön verimäärä lisääntyy miltei 50% raskauden aikana joka lisää työtä sydämelle ja näin nostaa leposykkeenkin raskauden ajaksi korkeammaksi kuin tavallista, ihan normaalia siis.:)

Tervetuloa taas Toiveikas!
 
Moi! Onnea iloisista ultrakuulumisista! Varovaisesti seurailen tätä vaunu-, varuste- ja vakuutuskeskustelua :) Hyödyllistä asiaa, kiitos teille. Vielä vaan ei uskalla edes surffailla mitään vaunuja... Mutta sellaiset offroad-versiot meille on pakko olla, asfaltilla en tule juuri kärryttelemään. Ja sit jotkut eläinkalterit niihin kiitos -just eilen pihalammella oli pari saukkoa ja tiellä meni saakelin iso kettu.

Nyt siis 5+5 ja aika kuluu NIIN hitaasti! Vielä kaksi viikkoa varhaisultraan! Olen voinut hyvin, jos en tietäisi olevani raskaana, niin tosi harvoin etäisen haaleasti tuntuva kuvotus (jos ruuasta liian kauan) menis endon piikkiin helposti. Vessassa pitää käydä vähän useammin, janottaa välillä ja tissit on arat ja turvonneet, ei muuta. No, tammikuu on töissä sellaista reissuputkea, ettei kyllä haittaa jos pahoinvointia ei tulekaan...
 
Onnea Toiveikas kaksinumeroisista viikoista! hyvä että kaikki on sujunut hyvin (y)

Samoin hyvä, että Salamakin on siellä yhtenä kappaleena. Kunhan sen varhaisultran saat käytyä niin aika alkaa varmaan vähän nopeammin siitä kulumaan etiäppäin.

Lottainen no niinpä tietysti! Oon mä ton verijutun tiennyt, mutta en nyt sitten tajunnut, että se tuohonkin asiaan vaikuttaa :rolleyes:

21+1
 
No eipä sitä aina tajua.. Tai musta tuntuu että mulla on väsymys ja pahoinvointi vieneet kaiken tajunnan.:ROFLMAO:

Tosi ihanaa Salama että olet säästynyt (ainakin vielä) sen pahemmilta pahoinvoinneilta.(y)

Täällä on kyllä aikamoista tuskaa. Huoh. Siis väsymyksen ja pahoinvoinnin kanssa. En saa nukuttua öisin vaikka oon muutenkin niin väsynyt koko ajan. Ja sit tää pahoinvointi. Luojan kiitos tulee aalloittain, ettei ole 24h ihan pahimpana koko ajan, mutta kyllä huomaa että raskaushormoni on nyt korkeimmillaan, voi yöh.:sick:
Ajattelin yrittää saada yhden projektin töissä loppuun ja sit raahaudun varmaan lääkäriltä pyytää lepolupaa loppuviikoksi.:sleep:

Lottainen rv 9+3
 
Huh huh Lottainen, ei kuulosta kadehdittavalta. Mulla pahoinvointi on ollut poissa nyt semmoset 6 päivää, mut sekin syö hermoja. Ehkä pikkusen joskus on huono olo, mutta ei verrattavissa viikon takaiseen.
Ja sitten tuo tuhru... :unsure: Niiin hermoja raastavaa. About joka kolmas päivä tulee vaaleanpunaista tuhrua, ja tänään sit tummanpunaista limaa.... :oops: Varhaisultrassa sanoivat jotenkin, että ivf:ssä tuhruttelu tai tiputtelu kuuluu monesti asiaan...
Huomenna neuvola, ehkä neuvolatäti saa korvat täyteen mun huolta.:whistle:
rv 7+5
 

Yhteistyössä