Huh Rosa, ei mekään olla miehen isän kanssa missään tekemisissä, mutta tuo sun anoppis toiminta ja sanomiset on kyllä tosi kummallisia... Kumma tapa suhtautua asioihin, kyllähän sitä tosiaan luulis, että omalle lapselle toivois vain parasta.
Meillä syy siihen, että yhteyttä ei appiukon kanssa pidetä juontaa juurensa miehen vanhempien parin kolmen vuoden takaiseen avioeroon ja appiukon törkeään käytökseen. Ero itessään on jo kyllä selvä, mutta osituksesta ei saada sovittua. Anoppi sairastaa eikä oikein pysty omia asioitaan hoitamaan, joten mies joutuu hoitamaan lähes tulkoon kaiken ja kantamaan vastuun asioista. Ja voin kertoa, että se on ollut ja on raskasta. Appiukolla ei oo mitään haluakaan saada ositusta aikaiseksi, käyttää vaan kaiken liikenevän ajan omaisuuden kadottamiseen ja asioiden hankaloittamiseen. Ja lapsiinsa se ei tosiaankaan oo missään yhteyksissä, oma uusi elämä on varmaan niin hienoa ja ihanaa, että on vara unohtaa myös omat lapsensa.
Surettaa vaan lapsen puolesta, jos/kun hän ei yhtä pappaansa opi koskaan tuntemaan. Ite en oo isänisääni koskaan nähnyt, hän kuoli ennen kuin synnyin. Ja miten sitten kertoa lapselle, että miksi pappa ei ole missään yhteydessä, vaikka asuu parinkymmenen kilometrin päässä täysissä sielun ja ruumiin voimissa... Mutta monesti myös mietin, että taitaa tulla sekin päivä vielä, kun appiukko karvaasti katuu nyt tekemiään tekoja ja toivoo, että sais olla lapsiensa ja lasten lapsiensa kanssa tekemisissä, voi vaan olla, että sitten on jo myöhäistä koittaa korjailla välejä. Mutta aika näyttää. Onneks lapsella tulee olemaan ainakin kaks innokasta ja rakastavaa isovanhempaa
Mutta huomenna ei sitte tosiaan tarvikkaan mennä töihin, outoa... Lajittelin tänään jo vauvanvaatteet pinoihin, että ei muuta kun pesuhommiin
Ore 34+6