Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No en ole väärässä, vaan tämä ”historioitsija”, jonka mielestä verinen sydän on ollut trendi, joka inspiroisi ihan millä aikakaudella tahansa nuoret askartelemaan tuollaisen paidan ei-gootti-bändille. Vaikka ei oo ollut.
Palaan tähän yhden viestin verran, koska tässä viitattiin minuun: Ei, vaan historioitsijan eli minun mukaan verta vuotavalla sydämellä on ollut erilaisia symbolisia tulkintoja historian saatossa aina nykypäivään asti. Kuten linkkaamissani lähteissäkin kerrottiin.

En kirjoittanut mitään nuorten askartelemista paidoista. Kirjoitin vain vertavuotavasta sydämestä ja siihen liittyvästä symboliikasta. Gooteista kirjoitti eri henkilö, ja hänen kanssaan olen samaa mieltä, että verta vuotavat sydämet ovat olleet osa myös goottirockareiden symboliikkaa erityisesti 1980-luvulla, jolloin goottialakulttuuri koki kukoistuskautensa. Tähän viittaa esimerkiksi levynkansitaide. Gootteja en kuitenkaan ole tutkinut tarkemmin, joten tähän minulla ei ole antaa lähteitä, mutta muut linkkasivat niitä sinulle jo.
 
vierailija
Joo, no ei ollut noin, kasarilla ei ollut trendinä goottius. Tuon linkin mukaan muka 80-luvun lopulla, mikä ei oikein sekään ole oikea kuvaus, jos siis esim katsotaan, että muutamasta new wave -bändistä tuli gootteja siihen mennessä. Ne eivät olleet uusia bändejä, jotka olisivat tulleet goottistatuksella esille. Tai joita olisivat kuunnelleet vain goottikulttuurin ”jäsenet”. Siis että sieltä ois tullut vaan joku verisen sydämen trendi ei-goottienkin tietoisuuteen. Ei tullut. Goottihomma on kyllä enempi ysärin juttuja ja pysyi silloinkin aika marginaalisena verrattuna trendijuttuihin.
Höpöhöpö. Sinulla ei ole mitään lähteitä pulinoillesi. Rajoittunut maailmankatsomuksesi ei ole lähde.
 
vierailija
Palaan tähän yhden viestin verran, koska tässä viitattiin minuun: Ei, vaan historioitsijan eli minun mukaan verta vuotavalla sydämellä on ollut erilaisia symbolisia tulkintoja historian saatossa aina nykypäivään asti. Kuten linkkaamissani lähteissäkin kerrottiin.

En kirjoittanut mitään nuorten askartelemista paidoista. Kirjoitin vain vertavuotavasta sydämestä ja siihen liittyvästä symboliikasta. Gooteista kirjoitti eri henkilö, ja hänen kanssaan olen samaa mieltä, että verta vuotavat sydämet ovat olleet osa myös goottirockareiden symboliikkaa erityisesti 1980-luvulla, jolloin goottialakulttuuri koki kukoistuskautensa. Tähän viittaa esimerkiksi levynkansitaide. Gootteja en kuitenkaan ole tutkinut tarkemmin, joten tähän minulla ei ole antaa lähteitä, mutta muut linkkasivat niitä sinulle jo.
Mihin tuo perustuu - onko tämä jokin tyylilaji tai trendi? Varsinkin se edellinen vastaava paita näytti siltä, kuin olisi sydän revitty rinnasta tai ammuttu rintaan jollain tussarilla
Hyvin lyhyesti. Trendi ainakin keskiajalta lähtien. Sydän on aina muodissa. Vuotava sydän rinnassa on symboloinut ainakin Jeesusta ja pyyteetöntä rakkautta, myöhemmin maallisemman tulkinnan mukaan sydänsuruja, rakkautta.

En ollut tuo kysyjä, mutta kyllä nyt ihan hitosti häiritsi, että tuo ois ollut muka trendi keskiajalta lähtien tuunata tuolla aiheella paitoja mielibändilleen. Ei ollut ainakaan 80-luvulla, eikä kyllä sitä ennenkään!!!!!
 
Niin verta vuotava sydän on ollut, ei paita jossa vertavuotava sydän. Sinulla taitaa olla nyt luetunymmärtämisen vaikeuksia.
 
vierailija
Hyvin lyhyesti. Trendi ainakin keskiajalta lähtien. Sydän on aina muodissa. Vuotava sydän rinnassa on symboloinut ainakin Jeesusta ja pyyteetöntä rakkautta, myöhemmin maallisemman tulkinnan mukaan sydänsuruja, rakkautta.

En ollut tuo kysyjä, mutta kyllä nyt ihan hitosti häiritsi, että tuo ois ollut muka trendi keskiajalta lähtien tuunata tuolla aiheella paitoja mielibändilleen. Ei ollut ainakaan 80-luvulla, eikä kyllä sitä ennenkään!!!!!
Siinä ei puhuta mitään mistään pirun paidasta, vaan pelkästä vertavuotavasta sydämestä symbolina. Anna nyt jeresus kaikki kestää.
 
vierailija
Pakkopositiivisuus on asia, jonka edustajat saisivat pitää turpansa kiinni täällä. Jos osa ei noista verisydänpaidoista tykkää, niin älä tule siihen kirjoittamaan valheellista paskaa, että se on ollut trendi keskiajalta asti, kun ei ole ollut. Paitsi ehkä sun kirkkokuorossasi, mutta nyt oli puhe siitä, että fanit tekee näitä trendin orjina!
Sulla meni taas ihan pieleen arvailut, kun minä en ole se, joka kirjoitti sydänsymboliikan historiasta. Kyse ei ole pakkopositiivisuudesta silloin, kun aikuiselta ihmiseltä odotetaan ihan normaaleja käytöstapoja, eikä mitään alakoululaisen tyyppistä muiden haukkumista ääliöksi. Mikä ihmeen persoonallisuushäiriö sulla oikein on. Päättelen vastauksestasi, että sulla ei ole ystäviä, joiden kanssa purkaa asioita, ja se on kyllä tosi surullista.
 
Niin, viittasinkin pakkopositiivisuudella muihin kuin sinuun.
 
vierailija
Myönnä nyt aito että olet lukenut ja ymmärtänyt väärin, ja sitten jäät jumiin jankkaamaan jostain täysin turhanaikaisesta asiasta.

Joku mainitsi Mert Otsamon, minustakin olisi kiinnostava nähdä erilaisten suunnittelijoiden asuja Boitsujen yllä.
 
No enhän oo lukenut väärin. Kysyttiin, onko näiden verisydänpaitojen tekeminen jokin trendi ja tää yks väitti, että on ollut, vuosisatoja. Vaikka ei ole ollut.
 
vierailija
Oli todellakin VAIN puhe näistä paidoista, sen takia se päteminen vituttikin, kun näki, että hän tuli pätemään omaa humanistista oppiainettaan tänne vaan ja vattu viis veisasi siitä, että täällä ihmiset oli vähän äimänä, että miksi näitä paitoja nyt juuri tehdään useita?!
 
vierailija
No eihän oo. Siis kokenut toisin. Että joku goottius oli kasarilla trendi
Ei ainakaan mediassa, radiossa, missään, mistä nuoret ottivat mallia, jos nyt verrataan että tää on tiktok-trendi.
Aina on trendit levinneet nuorten keskuudessa tavalla tai toisella, tänä päivänä se levityskanava on some. 80-luvulla oli goottilehti Propaganda, josta luettiin pukeutumiseen, musiikkiin ja taiteeseen liittyviä juttuja. Ei kaikki katsoneet vaan MTV:tä.
 
vierailija
No enhän oo lukenut väärin. Kysyttiin, onko näiden verisydänpaitojen tekeminen jokin trendi ja tää yks väitti, että on ollut, vuosisatoja. Vaikka ei ole ollut.
Ei. Sinä kirjoitit epämääräisesti. Mihin tuo perustuu - onko tämä jokin tyylilaji tai trendi? Varsinkin se edellinen vastaava paita näytti siltä, kuin olisi sydän revitty rinnasta tai ammuttu rintaan jollain tussarilla.

Ja sinun kysymyksesi tuosta tulkittiin tarkoittavan vertavuotavaa sydäntä. Ja sinulle kerrottiin että kyllä, vertavuotava sydän on ollut trendi eri aikakausina. Ja sitten sinä rupesit haukkumaan vastaajaa ja vänkäämään, että eihän ole ollut trendi. Muut rupesivat puolustamaan ja sitten aloita haukkua heitäkin. Ja vänkäämään ihan kaikkia vastaan.
 
vierailija
Aina on trendit levinneet nuorten keskuudessa tavalla tai toisella, tänä päivänä se levityskanava on some. 80-luvulla oli goottilehti Propaganda, josta luettiin pukeutumiseen, musiikkiin ja taiteeseen liittyviä juttuja. Ei kaikki katsoneet vaan MTV:tä.
No eikä ”kukaan” hei lukenut tota lehteä. Ei se oikein levinnyt tolleen, sori. Met isoolla kirkolla ei oltu katsos kuultukaan tollasesta.
 
vierailija
Oli todellakin VAIN puhe näistä paidoista, sen takia se päteminen vituttikin, kun näki, että hän tuli pätemään omaa humanistista oppiainettaan tänne vaan ja vattu viis veisasi siitä, että täällä ihmiset oli vähän äimänä, että miksi näitä paitoja nyt juuri tehdään useita?!
Se kirjoitus verta vuotavan sydämen symboliikasta täällä oli todella kiinnostava. Varsinkin kun JO käyttää myös tuota sydänsymboliikkaa eikä pelkästään ton paidan takia.
 
vierailija
Ei. Sinä kirjoitit epämääräisesti. Mihin tuo perustuu - onko tämä jokin tyylilaji tai trendi? Varsinkin se edellinen vastaava paita näytti siltä, kuin olisi sydän revitty rinnasta tai ammuttu rintaan jollain tussarilla.

Ja sinun kysymyksesi tuosta tulkittiin tarkoittavan vertavuotavaa sydäntä. Ja sinulle kerrottiin että kyllä, vertavuotava sydän on ollut trendi eri aikakausina. Ja sitten sinä rupesit haukkumaan vastaajaa ja vänkäämään, että eihän ole ollut trendi. Muut rupesivat puolustamaan ja sitten aloita haukkua heitäkin. Ja vänkäämään ihan kaikkia vastaan.
Se ei ollut mun kysymys. Tyhmä historioitsija ei tajunnut mikä oli kysymys. Se ei ollut hänen oppiaineensa essee, vaan se että tää nyt on taas yksi tiktok-trendi.
 
vierailija
Oli todellakin VAIN puhe näistä paidoista, sen takia se päteminen vituttikin, kun näki, että hän tuli pätemään omaa humanistista oppiainettaan tänne vaan ja vattu viis veisasi siitä, että täällä ihmiset oli vähän äimänä, että miksi näitä paitoja nyt juuri tehdään useita?!
Ahaa, nyt selvisi. Aitoa siis harmittaa että joku KORKEAKOULUTETTU kehtaa tulla kirjoittamaan HÄNELLE, JOKA ON KUITENKIN NIIN ÄLYKÄS JA KAIKKIEN ALOJEN ASIANTUNTIJA. Että kehtasikin.
 
Yhteistyössä