Ärsyttää iloinen ja hehkeä ITSE TÄYDELLISYYS mamma vauvauinnissa!!!

Haluaisin myös paksun, tuuhean ja upean tukan, mutta eipä tullut syntymälahjaksi.
Ainoa keino on opetella nauttimaan parhaat puolet niistä eväistä mitä on saanut, vaikka kuinka pännisi se kadulla nähty leijonaharjainen nainen......

 

[QUOTE="vieras";23122741]KYLLÄ voi ärsyttää! En ole ap, mutta omaan sen verran ymmärrystä, että tajuan mitä VÄSYMYS aiheuttaa. Jos oma vauva valvottaa ja äitiys muutenkin tuntuu vaativalta, niin ihan takuulla voi ärsyttää jonkun olemus , joka on pelkkää valoa ja ihanuutta. Varsinkin jos nainen vielä kehuskelee miten ei väsytä ja vauva on helppo. Kauneus siihen päällä ja "itse täydellisyys", niin eiköhän lopputulos ole ihan NORMAALI ärsytys tai kateus että muilla on helpompaa. Jos itse ei edes suihkuun ehdi(tai jaksa).
Ihan normi äitiyden tuntemuksia, älkää nyt olko niin tylsiä ettette edes tätä aloitusta tajua tai väitätte että koskaan ette ole näin kokeneet.[/QUOTE]

Mun mielestä tässä aloituksessa ei sanottu, että tämä esimerkin nainen, olisi mitenkään kehuskellut sillä, ettei vauva valvota. Tai sitten en huomannut sitä. Voihan olla, että hän siitä mainitsee, mutta sittenkään en näkisi siinä mitään väärää. Sillä, kenen vauva ei valvota, on ihan yhtä suuri oikeus mainita siitä, kuin hänellä, jonka vauva valvottaa. En ymmärrä, miksi äitiydestä ja vauvan hoitamisesta pitää tehdä joku marttyyrius-kisa. Se saa kirkkaimman kruunun, jonka vauva valvottaa eniten, jonka silmien alla on suurimmat pussit, jonka elämä on eniten negatiivisuuden, kateellisuuden, kollektiivisen paheksunnan ja marinan täyttämää?

Itse uskon tietäväni mitä väsymys on. Esikoinen oli hyvin vaativa vauva. Vuoden ikäerolla syntynyt kuopus vaati imetystä 5-10 kertaa yössä 1,5-vuoden ikään asti. Nyt lapsilla on ikää n. 4 ja 5v, ja edelleen herään useamman kerran yössä heidän takiaan. Mutta 3-4 kertaa yössä tuntuu nykyisin tosi vähältä. Lisäksi olen huolehtinut näistä kaikista yöheräilyistä aina yksin. Lapset olivat ensimmäisen kerran yökylässä ollessaan 2v ja 3v. Silloin nukuin myös ensimmäistä kertaa koko yön lapsien syntymän jälkeen. Ensimmäiset kaksi vuotta menivät sellaisessa sumussa, etten tosiaankaan olisi jaksanut mennä vauvajumppaan, vauvauintiin, perhekerhoon tai mihinkään vastaavaan. Koko energia meni arjesta selviytymiseen. Ihailin kyllä heitä, jotka jaksoivat siellä vauvauinnissa rampata, ja murehdin lapsistani, jotka eivät sitä kokemusta saaneet. En minä silti osannut kateellisuutta tuntea. Mitä se minun väsymykseeni olisikaan auttanut?

 

Mä tavallaan ymmärrän ap:tä. Mulla oli aikoinaan tuttava, joka oli täydellinen äiti ja vaimo. Lapset olivat aina kaunnisti, sävy sävyyn puettuja, koti tiptop siisti ja tämä nainen usein vaihtoi sisustusta. Kun tulin hänen luotaan kotiin ja katselin omaa huusholliani ja kuopusta, joka oli ehdottomasti halunnut laittaa tietyt collegehousut flanellipaidan kanssa, tuli vähän sellainen epätoivoinen olo, että miksi minä en pysty samaan kuin tuttavani. Noh, olisin varmaan pystynyt, jos olisin halunnut käyttää yhtä paljon aikaa ja vaivaa sen eteen. Niinpä annoin itselleni luvan olla sellainen kuin olen ja jatkoin öljyväreillä maalaamista sen sijaan, että olisin tarttunut pölynimuriin.

Kuulostaa minuun korviini terveelle tavalle reagoida.
Siis tuo maaleihin tarttuminen pölyimurin sijaan.


Toisaalta sille toiselle saattoi pölyimuri olla se "maalit" joihin tarttui kun ei osaa maalata Öljyvärein...?

 

[QUOTE="vieras";23122741]KYLLÄ voi ärsyttää! En ole ap, mutta omaan sen verran ymmärrystä, että tajuan mitä VÄSYMYS aiheuttaa. Jos oma vauva valvottaa ja äitiys muutenkin tuntuu vaativalta, niin ihan takuulla voi ärsyttää jonkun olemus , joka on pelkkää valoa ja ihanuutta. Varsinkin jos nainen vielä kehuskelee miten ei väsytä ja vauva on helppo. Kauneus siihen päällä ja "itse täydellisyys", niin eiköhän lopputulos ole ihan NORMAALI ärsytys tai kateus että muilla on helpompaa. Jos itse ei edes suihkuun ehdi(tai jaksa).
Ihan normi äitiyden tuntemuksia, älkää nyt olko niin tylsiä ettette edes tätä aloitusta tajua tai väitätte että koskaan ette ole näin kokeneet.[/QUOTE]

No sitten voi kyllä mun mielestä jättää vauvauinnit yms. "ylimääräiset" menot tekemättä jos oikeasti noin paljon väsyttää ja ketuttaa muiden normaali elämä. Minäkään en oo käyttänyt vauvojani uimassa ja ihan terveitä ja normaaleita heistä on kasvanut. Muiden ei tarvitse kenenkään toisen takia vähentää omaa iloisuuttaan, se nyt on ihan naurettava ajatus.

 

No sitten voi kyllä mun mielestä jättää vauvauinnit yms. "ylimääräiset" menot tekemättä jos oikeasti noin paljon väsyttää ja ketuttaa muiden normaali elämä. Minäkään en oo käyttänyt vauvojani uimassa ja ihan terveitä ja normaaleita heistä on kasvanut. Muiden ei tarvitse kenenkään toisen takia vähentää omaa iloisuuttaan, se nyt on ihan naurettava ajatus.

Mä mietin vähän tätä samaa. En mä jaksanut käydä vauvauinnissa lapsieni kanssa kun he olivat vauvoja. Se oli sitä turhaa jonka karsin pois, koska se vei minulta liikaa energiaa. Suihkussa jaksoin kyllä käydä. Välillä.

 

Mä tavallaan ymmärrän ap:tä. Mulla oli aikoinaan tuttava, joka oli täydellinen äiti ja vaimo. Lapset olivat aina kaunnisti, sävy sävyyn puettuja, koti tiptop siisti ja tämä nainen usein vaihtoi sisustusta. Kun tulin hänen luotaan kotiin ja katselin omaa huusholliani ja kuopusta, joka oli ehdottomasti halunnut laittaa tietyt collegehousut flanellipaidan kanssa, tuli vähän sellainen epätoivoinen olo, että miksi minä en pysty samaan kuin tuttavani. Noh, olisin varmaan pystynyt, jos olisin halunnut käyttää yhtä paljon aikaa ja vaivaa sen eteen. Niinpä annoin itselleni luvan olla sellainen kuin olen ja jatkoin öljyväreillä maalaamista sen sijaan, että olisin tarttunut pölynimuriin.

Mut eihän kenenkään kodin sisustus tai lasten vaatteet mittaa kenenkään onnellisuutta. En minä ainakaan kuluta aikaani sellaisten miettimiseen. Meillä asuu sohvan alla varmasti kymmenen puudelia mutta sohvan päällä istuu onnellinen ja tasapainoinen perhe, se on minun mielestä pääasia.

 

Toisaalta sille toiselle saattoi pölyimuri olla se "maalit" joihin tarttui kun ei osaa maalata Öljyvärein...?

Tärkeää on hyväksyä, että mun elämäni on tällaista ja tuon toisen elämä on tuollaista. Tuttavani kaunis koti ja sävy sävyyn puetut lapset eivät olleet millään tavalla minulta pois, vaikka hetken aikaa mulla olikin tunne, että minunkin pitäisi elää samalla tavalla.

 

Mut eihän kenenkään kodin sisustus tai lasten vaatteet mittaa kenenkään onnellisuutta. En minä ainakaan kuluta aikaani sellaisten miettimiseen. Meillä asuu sohvan alla varmasti kymmenen puudelia mutta sohvan päällä istuu onnellinen ja tasapainoinen perhe, se on minun mielestä pääasia.

Ei mittaakaan, mutta sitä täydellisyyskohtaa ehkä mittaa

Sekin on aina siitä itsestään kiinni, että mikä nyt sitten olis täydellistä.
Se pitäis aina muistaa, että vaikak oma koti olis tiptop, niin turha mussuttaa jonkun toisen kodista, jos kaikki ei natsaakaan yhteen tms.

 

Tärkeää on hyväksyä, että mun elämäni on tällaista ja tuon toisen elämä on tuollaista. Tuttavani kaunis koti ja sävy sävyyn puetut lapset eivät olleet millään tavalla minulta pois, vaikka hetken aikaa mulla olikin tunne, että minunkin pitäisi elää samalla tavalla.

Amen tuolle.

 

Mut eihän kenenkään kodin sisustus tai lasten vaatteet mittaa kenenkään onnellisuutta. En minä ainakaan kuluta aikaani sellaisten miettimiseen. Meillä asuu sohvan alla varmasti kymmenen puudelia mutta sohvan päällä istuu onnellinen ja tasapainoinen perhe, se on minun mielestä pääasia.

Mä kyllä luulen, että tälle tuttavalleni sisustaminen ja lasten vaatteet olivat harrastus ja yleensä ihmiset saavat harrastuksistaan ainakin jonkinlaista iloa ja onnea.

 

Mun mielestä tässä aloituksessa ei sanottu, että tämä esimerkin nainen, olisi mitenkään kehuskellut sillä, ettei vauva valvota. Tai sitten en huomannut sitä. Voihan olla, että hän siitä mainitsee, mutta sittenkään en näkisi siinä mitään väärää. Sillä, kenen vauva ei valvota, on ihan yhtä suuri oikeus mainita siitä, kuin hänellä, jonka vauva valvottaa. En ymmärrä, miksi äitiydestä ja vauvan hoitamisesta pitää tehdä joku marttyyrius-kisa. Se saa kirkkaimman kruunun, jonka vauva valvottaa eniten, jonka silmien alla on suurimmat pussit, jonka elämä on eniten negatiivisuuden, kateellisuuden, kollektiivisen paheksunnan ja marinan täyttämää?

Itse uskon tietäväni mitä väsymys on. Esikoinen oli hyvin vaativa vauva. Vuoden ikäerolla syntynyt kuopus vaati imetystä 5-10 kertaa yössä 1,5-vuoden ikään asti. Nyt lapsilla on ikää n. 4 ja 5v, ja edelleen herään useamman kerran yössä heidän takiaan. Mutta 3-4 kertaa yössä tuntuu nykyisin tosi vähältä. Lisäksi olen huolehtinut näistä kaikista yöheräilyistä aina yksin. Lapset olivat ensimmäisen kerran yökylässä ollessaan 2v ja 3v. Silloin nukuin myös ensimmäistä kertaa koko yön lapsien syntymän jälkeen. Ensimmäiset kaksi vuotta menivät sellaisessa sumussa, etten tosiaankaan olisi jaksanut mennä vauvajumppaan, vauvauintiin, perhekerhoon tai mihinkään vastaavaan. Koko energia meni arjesta selviytymiseen. Ihailin kyllä heitä, jotka jaksoivat siellä vauvauinnissa rampata, ja murehdin lapsistani, jotka eivät sitä kokemusta saaneet. En minä silti osannut kateellisuutta tuntea. Mitä se minun väsymykseeni olisikaan auttanut?

Pointti oli nyt vaan se(esimerkein höystettynä), että kun väsyttää- voi helposti ärsyttää .
Kukaan ei ole marttyyrius-kisasta puhunut mitään. Mutta eiköhän se ole tosiasia, että äidit mielessään vertaavat itseään toisiin. Tuskin kukaan siitä väsymyksestä ylpeilee. Se on vaan rasittavaa jos toiset ei YHTÄÄN yritä ymmärtää, koska HEITÄ ei koskaan väsytä tai ärsytä.

 

Tärkeää on hyväksyä, että mun elämäni on tällaista ja tuon toisen elämä on tuollaista. Tuttavani kaunis koti ja sävy sävyyn puetut lapset eivät olleet millään tavalla minulta pois, vaikka hetken aikaa mulla olikin tunne, että minunkin pitäisi elää samalla tavalla.

Justiinsa näin. Jokaisen pitää itse määrittää se tapa, millä itse haluaa elää, ja mikä hänen elämänsä tekee hyväksi. Itsekin ihailen usein niitä täydellisesti sisustettuja koteja, mutta ei se sitten kuitenkaan ole minun tapani elää.

 

Joo oon samaa mieltä! Vauvaperhe ei saa olla onnellinen ja tyytyväinen saatika mamma näyttää hyvältä. Väsynyt ja kulahtanut pitää olla. Hyi hitsi mitä ylpeileviä ne joilla on jotain parempaa

 

Justiinsa näin. Jokaisen pitää itse määrittää se tapa, millä itse haluaa elää, ja mikä hänen elämänsä tekee hyväksi. Itsekin ihailen usein niitä täydellisesti sisustettuja koteja, mutta ei se sitten kuitenkaan ole minun tapani elää.

Minustakin on kiva katsoa kauniisti sisustettuja, siistejä koteja. Mutta mä sotken mieluummin kuin siivoan, joten siivouksen ja sisustamisen sijasta mieluummin teen käsitöitä, askartelen, maalaan ja kokkailen.

 

[QUOTE="vieras";23122866]Pointti oli nyt vaan se(esimerkein höystettynä), että kun väsyttää- voi helposti ärsyttää .
Kukaan ei ole marttyyrius-kisasta puhunut mitään. Mutta eiköhän se ole tosiasia, että äidit mielessään vertaavat itseään toisiin. Tuskin kukaan siitä väsymyksestä ylpeilee. Se on vaan rasittavaa jos toiset ei YHTÄÄN yritä ymmärtää, koska HEITÄ ei koskaan väsytä tai ärsytä.[/QUOTE]

Mun pointtini olikin se, että uskon itse ymmärtäväni mitä väsymys on. Mutta silti en tunne KATEUTTA vaikka minua VÄSYTTÄISI ja jotkut asiat jopa ÄRSYTTÄISI. Kun minua alkaa ärsyttämään, niin menen itseeni, ja mietin, että mikä tässä oikeasti on vialla. Kerran minua rupesi nyppimään äiti, joka kehui jumpassa, miten heidän lapsensa ei koskaan ole saanut kaupan sosetta, ei edes hedelmäsosetta. No, se tuntui ärsyttävältä. En kuitenkaan ollut KATEELLINEN, koska eihän se minulta mitenkään ole pois, jos hän jaksaa niitä soseita vääntää. Sitten huomasin, että kysehän on siitä, että hetkellisesti luulin, että minunkin pitäisi jaksaa niin toimia. Fakta kuitenkin oli, etten halua enkä jaksa, siispä lapseni saivat kaupan hedelmäsoseita. En kuitenkaan alkanut mielessänikään tätä äitiä HAUKKUMAAN ja moittimaan häntä siitä, että hän jaksaa niin toimia ja vieläpä kertoo ääneen sen, että niin toimii. Aloittajahan ei voi ollenkaan tietää, ärsyttääkö, väsyttääkö tai harmittaako tätä hänen mainitsemaansa naista koskaan. Se, että häntä näkee siellä vauvauinnissa, on häviävän pieni hetki tuon naisen elämästä. Ja sen perusteella häntä on ihan typerää ruveta arvioimaan taI arvostelemaan.

 

Mun pointtini olikin se, että uskon itse ymmärtäväni mitä väsymys on. Mutta silti en tunne KATEUTTA vaikka minua VÄSYTTÄISI ja jotkut asiat jopa ÄRSYTTÄISI. Kun minua alkaa ärsyttämään, niin menen itseeni, ja mietin, että mikä tässä oikeasti on vialla. Kerran minua rupesi nyppimään äiti, joka kehui jumpassa, miten heidän lapsensa ei koskaan ole saanut kaupan sosetta, ei edes hedelmäsosetta. No, se tuntui ärsyttävältä. En kuitenkaan ollut KATEELLINEN, koska eihän se minulta mitenkään ole pois, jos hän jaksaa niitä soseita vääntää. Sitten huomasin, että kysehän on siitä, että hetkellisesti luulin, että minunkin pitäisi jaksaa niin toimia. Fakta kuitenkin oli, etten halua enkä jaksa, siispä lapseni saivat kaupan hedelmäsoseita. En kuitenkaan alkanut mielessänikään tätä äitiä HAUKKUMAAN ja moittimaan häntä siitä, että hän jaksaa niin toimia ja vieläpä kertoo ääneen sen, että niin toimii. Aloittajahan ei voi ollenkaan tietää, ärsyttääkö, väsyttääkö tai harmittaako tätä hänen mainitsemaansa naista koskaan. Se, että häntä näkee siellä vauvauinnissa, on häviävän pieni hetki tuon naisen elämästä. Ja sen perusteella häntä on ihan typerää ruveta arvioimaan taI arvostelemaan.

Tämä lienee se asian ydin

 

Justiinsa näin. Jokaisen pitää itse määrittää se tapa, millä itse haluaa elää, ja mikä hänen elämänsä tekee hyväksi. Itsekin ihailen usein niitä täydellisesti sisustettuja koteja, mutta ei se sitten kuitenkaan ole minun tapani elää.

Samaa mieltä, itse tykkään katsella sisustuslehtiä ja tälläkin palstalla katselin ketjuja joissa oli kuvia sisustuksista. Itse en kuvaa olisi tuohon ketjuun laittanut koska en ole jaksanut vielä panostaa kotiimme kun kuopukseni on 2v. Luulen että ensi kesänä saan viimein laitettua pihan siihen kuntoon kun olen jo useamman kesän haaveillut. Puutarhan hoito on mulle rakas harrastus mutta sitä olen hillinnyt nyt vauvavuodet, koska en halua että mistään tulee "stressiä", että on PAKKO laittaa piha kuntoon. Olen sitten vain tehnyt jotain pientä mutta pian taas saan tehtyä kunnolla pihahommia kun lapset ovat isompia. Silti en mitenkään tunne kateutta muiden pihoja katsoessani, vaan lähinnä ihailen muiden aikaansaannoksia.
Totuus kuitenkin on että siellä kateudessa ja ärsytyksessä kieriskely ketään muuta sen "paremmaksi" vaan sitten on itse yritettävä tehdä enemmän jos haluaa samanlaiseksi tai sitten on ajateltava että olen hyvä juuri sellaisena kuin nyt olen. Kaksi vaihtoehtoa, so simple...

 

Mieliala on kyllä jännä.....

Osa tekee asialle (itselleen) jotain ja osa vetäytyy syvemmälle kuoreensa ja surkeuteeensa. Siis mielialansa surkeuteen.

Koska kaikki ei ole yhtä tarmokkaita kaikissa asioissa.

 

Mieliala on kyllä jännä.....

Osa tekee asialle (itselleen) jotain ja osa vetäytyy syvemmälle kuoreensa ja surkeuteeensa. Siis mielialansa surkeuteen.

Koska kaikki ei ole yhtä tarmokkaita kaikissa asioissa.

Se kuoreen vetäytyminenkin on jokaisen oma asia. Mutta kun on paljon ihmisiä jotka omalla negatiivisuudellaan yrittävät tartuttaa muihin omaa pahaa oloaan. Että kun itseä vituttaa niin ei kukaan muukaan saisi olla hyvällä tuulella. Tiedän että sieltä synkistä ajatuksista voi olla vaikea päästä pois mutta siellä piehtaroiminen ei auta yhtään mitään, sen pitäisi jokaisen tajuta, eikä varsinkaan yrittää myrkyttää ilmapiiriä omalla asenteellaan.

 

Nätti rusketus ja hehkeä olomuoto täydellisine kroppineen, lämpimän oloinen mies ja iloisesti siellä puhelevat muiden seassa. Ja vielä suht nuori varmaan 20-25vuotias ainakin tuo äiti...mua ärsyttää! On varmaan niin ihanaa tulla sinne ylpeilemään täydellisestä elämästään kun tietää muiden olevan väsyneitä perheen pyörittämiseen stna!

Kiitos ja anteeksi.

Huh. Itselläni on kaikkea muuta kuin täydellinen ja helppo elämä Mutta äitini aina valitti että minä aina valitan, joten olen aikuisena yrittänyt näyttää iloista naamaa, vaikka itkettäisi. Ja ilmeisesti se ei taas sovi toisille äideille. Vartaloni on mielestäni täydellinen, naamavärkki oli myös nuorempana. Köyhiä olemme mutta se ei ehkä näy altaassa

 

Se kuoreen vetäytyminenkin on jokaisen oma asia. Mutta kun on paljon ihmisiä jotka omalla negatiivisuudellaan yrittävät tartuttaa muihin omaa pahaa oloaan. Että kun itseä vituttaa niin ei kukaan muukaan saisi olla hyvällä tuulella. Tiedän että sieltä synkistä ajatuksista voi olla vaikea päästä pois mutta siellä piehtaroiminen ei auta yhtään mitään, sen pitäisi jokaisen tajuta, eikä varsinkaan yrittää myrkyttää ilmapiiriä omalla asenteellaan.

Juu en mä sitä... pohdin vain että osa toimii ja osaa on surkeana.
Toiseten hyvästä olosta heidän syyttäminen ei ole oikein. Tai siis että syyttää muita siitä että heillä on asiat ok ja sitten kun ei itsellä ole niin se olis paha eikä toisillakaan sais olla tai sitä ei sais näyttää.




Nyt mä en enää itsekään saa tekstistäni selvää

 

ilmeisesti sinut hyväksytään toisten äitien joukkoon, jos naama katkerassa irvistyuksessä juoruat ja valitat. huh.

 

Vaikuttaa siltä, että täällä on melko moni emäntä lukenut vähän liian monta opusta siitä, kuinka aina tulee olla positiivinen ja kehittää itseään optimismin äärirajoille.

Kuulkaa negatiivisetkin tunteet ovat aivan normaaleja: ainoastaan mielenvikaiset ja tehokkaita mielialalääkkeitä käyttävät ovat aina positiivisia.

 

:O Kumma ettei se tajua pysyä kotona! Kiusaa tahallaan muita.

 

ja vielä mielellään ylipainoine ja ruma, niin kavereita riittää.