Ärsyttää iloinen ja hehkeä ITSE TÄYDELLISYYS mamma vauvauinnissa!!!

Miten minä aina nään tällaisten juttujen läpi? Ap on selvästi itse tällainen "täydellinen nuori mamma" ja haluaa tällaisella aloituksella vaan lisää kehuja.

No just. Mitä kehuja? En huomannut kenenkään kehuvan tätä naista mutta kuten haluat.

 

[QUOTE="a.p";23122536]No tuskin, tiedän mitä lastenhoito on. Tuolle naikkoselle ei vaan ole selvinnyt tosiasia perhe-elämästä.[/QUOTE]

Mikä se tosiasia sitten on perhe-elämästä?

 

vauvauinnissa en käy, mutta täytyy sanoa että eräs opiskelukaveri rassaa hermoja. Hän on joka välissä kertomassa kuinka kävi taas jumpassa ja perään kertoo kuinka muutkin saisivat kroppansa kuntoon kun vähän treenaisivat.
tosin joillakin "muilla" on esimerkiksi synnytyksessä repeytyneet vatsalihakset ja todella pahasti venynyt raskausarpinen mahanahka joka ei lähde treenaamalla mihinkään, päinvastoin, mitä enemmän treenaa ja kaventuu vyötäröstä, sitä löysemmäksi se iho muuttuu kun alta lähtee täytettä. jumppa kun ei kutista ihoa eikä poista arpia.

 

[QUOTE="hah";23122500]Se olin varmaan minä perheineni sielä En voi ymmärtää väsyneitä ja elämään kyllästyneitä mammoja, joilla ei mitään halua/yritystä näytää hehkeältä! Elämäkin on paljon aurinkoisempi kun peilikuva miellyttää [/QUOTE]

Ai sinä olet omasta mielestäsi hehkeä ja itse täydellisyys!? heh, no hyvä että itsetuntoa riittää.

 

Mikä se tosiasia sitten on perhe-elämästä?

Minuakin kiinnostaisi.
Luulen nimittäin ettei minullekaan ole selvinnyt ja sentään yli varttivuosisata siitä kun aloin perhettä perustamaan.

 

Miksi aina tällaista luullaan provoksi, moni ei näitä alotuksia tee juuri sen takia että "alentaa" sitä omaa "äitiryhmää" mutta minäpä olen rehellinen ja halusin nähdä mitä ajatuksia herättää sisimmät ajatukseni ja ärsytykseni joita en koskaan ääneen sano.
Tällaista mietin salaa mielessäni.

Ja en ole tällainen "täydellinen nuori äiti" kuten joku epäili enkä provo. Eikö teillä koskaan ole ajatuksia mitkä voitte jo itsekin tuomita? Kyllä minuakin hävettää kateelliset ajatukseni, mutta olen ihminen ja koen kateutta. Ja ärsyynnyn ilman että näytän sitä, koska se on väärin.

 

Onhan se ymmärrettävää, että joskus kyllä todella tympii, jos itse on takana huonosti nukuttu viikko, sairastelua, itkua yms. ja olo on kaikkea muuta kun hehkeä, ja sitten toinen tulee siihen viereen hehkuttamaan elämän ihanuutta...

Mä en oo koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta miten toisen onni on jotenkin itseltä pois. Itse en kai koskaan ajattele niin synkästi kun ei tunnu koskaan tuolta.

 

[QUOTE="a.p";23122617]Miksi aina tällaista luullaan provoksi, moni ei näitä alotuksia tee juuri sen takia että "alentaa" sitä omaa "äitiryhmää" mutta minäpä olen rehellinen ja halusin nähdä mitä ajatuksia herättää sisimmät ajatukseni ja ärsytykseni joita en koskaan ääneen sano.
Tällaista mietin salaa mielessäni.

Ja en ole tällainen "täydellinen nuori äiti" kuten joku epäili enkä provo. Eikö teillä koskaan ole ajatuksia mitkä voitte jo itsekin tuomita? Kyllä minuakin hävettää kateelliset ajatukseni, mutta olen ihminen ja koen kateutta. Ja ärsyynnyn ilman että näytän sitä, koska se on väärin.[/QUOTE]

Minulla jäi auki että mistä tunnet kateutta?
Toisen ulkonäöstä, iloisuudesta vai parisuhteesta?

 

Ja minusta kun on oikeasti kovin mukava nähdä ja tavata kauniita, iloisia ja ystävällisiä ihmisiä!

Niin on! Saa itsekin inspiraation tehdä olemukselleen jotain

 

Minulla jäi auki että mistä tunnet kateutta?
Toisen ulkonäöstä, iloisuudesta vai parisuhteesta?

No ihan mistä vaan joka on itselläni huonompaa ja toisella loistaa. Juu typerää tiedän.

 

Mikä se tosiasia sitten on perhe-elämästä?

Juu, mä kans mietin että millasta sen perhe-elämän oikein kuuluisi olla kun en minäkään ole mikään kävelevä zombie vaikka kahden lapsen äiti olenkin. Ja kyllä, aikoinaan tuli valvottua mutta kyllä silti jaksoin ajatella positiivisia asioita kuin kaivautua omaan itsesääliin. Lapset ovat rikkaus, eivät taakka.

 

Minuakin kiinnostaisi.
Luulen nimittäin ettei minullekaan ole selvinnyt ja sentään yli varttivuosisata siitä kun aloin perhettä perustamaan.

No hei kamoon! Tosiasia perhe-elämästä on se, että jossain vaiheessa jokaista väsyttää ja tuntee itsensä vanhentuneeksi ja rupuiseksi. Älä jaksa viisastella. Mut ai niin, sulla on jo lapsenlapsiakin,joten tiedät tietenkin kaiken kaikesta .

Jotkut väsähtää pahemmin kuin toiset ja on ihan luonnollista kokea niin kuin ap tilitti.
Ne jotka väsähtää kunnolla, ei voi ymmärtää että toiset jaksaa kulkea vauvauinneissa ja kauppakeskuksissa korkeet korot jalassa ja meikit päällä.

komppi sulle ap, ymmärrän sua!

 

[QUOTE="a.p";23122633]No ihan mistä vaan joka on itselläni huonompaa ja toisella loistaa. Juu typerää tiedän. [/QUOTE]

Ok. Tajuan kateuden konseptin mutta en oikein osaa mieltää sitä käytäntöön. Jos naapuri on minua kauniimpi (ja todellakin sitä ovat) tai iloisempi (joskus ovat, joskus eivät ole) jne niin eihän se minulta ole pois? Päinvastoin. Saan nauttia muiden kauneudesta ja ehkä jopa tartunnan heidän ilostaan...

Sen sijaan jos siellä vauvauinnissa olisi joku oikein negatiivinen, pahantahtoinen, epäystävällinen ihminen. Sellainen voisi tympiä jos jostain syystä pääsisi ihon alle pilaamaan omaakin oloa.

 

Juu, mä kans mietin että millasta sen perhe-elämän oikein kuuluisi olla kun en minäkään ole mikään kävelevä zombie vaikka kahden lapsen äiti olenkin. Ja kyllä, aikoinaan tuli valvottua mutta kyllä silti jaksoin ajatella positiivisia asioita kuin kaivautua omaan itsesääliin. Lapset ovat rikkaus, eivät taakka.

Noin minäkin sen näen.
Tietenkin joskus väsyttää ja tympii ja niin edelleen, mutta silloinkin kohdattu iloinen, ystävällinen, kaunis ihminen piristää, ei ärsytä?

 

Mä en oikein ymmärrä tällaisia aloituksia.. Itsestäni on mukava katsella onnellisia ja kauniita ihmisiä, vaikken itseäni aina niin hehkeäksi tunnekaan. Itse olen aina, väsymyksenkin hetkellä, ollut kuitenkin tavattoman onnellinen lapsistani ja elämästäni, vaikkei se aina helppoa ole ollutkaan. Katkeruus ja katellisuus ovat minulle ihan vieraita käsitteitä.. joskus sitä toki toivoisi olevansa sievempi, energisempi tai jotain muuta enemmän. Mutta en silti osaa katsoa toisia sillä silmällä että "mitä tuokin nyt tulee tänne täydellistä elämäänsä esittelemään". Eihän ole minulta pois jos joku on minua kauniimpi, rikkaampi, laihempi tai jotenkin onnekkaampi. Negatiivisuus, katkeruus ja kateellisuus myrkyttävät vain omaa elämää, siksi en sellaisiin aikaani tuhlaa.

 

[QUOTE="a.p";23122633]No ihan mistä vaan joka on itselläni huonompaa ja toisella loistaa. Juu typerää tiedän. [/QUOTE]

Se että nainen nostaa ryhtinsä kohdilleen ja hymyilee, tekee jo paljon. Ei kuoren tarvitse olla priimaa kunhan kantaa kehonsa kunnialla. Musta on aina sanottu että käännän päitä ja tuntemattomat ihmiset ovat tulleet sanomaan että "sulla on varmasti hyvä itsetunto!" No niin onkin, mutten missään nimessä näytä leuhkalta eikä kukaan ole niin väittänytkään; tykkään vaan itsestäni niin paljon ja tykkään elämästä niin helvetisti etten halua tuhlata aikaa murheissa tarpomiseen. Yksi asia mua kyllä melkein suoraan sanoen v*tuttaa; suomalaisten heikko itsetunto. Kyllä itseä pitää rakastaa että voi rakastaa muitakin. Ja itsestä pitää pitää huolta ja näyttää toisille että minä olen tärkeä, niin sinäkin!

 

Ai sinä olet omasta mielestäsi hehkeä ja itse täydellisyys!? heh, no hyvä että itsetuntoa riittää.

Ennemmin hyvä itsetunto entä kuin näkymätön hiirulainen anteeksi että olen olemassa asenteineen

 

[QUOTE="a.p";23122633]No ihan mistä vaan joka on itselläni huonompaa ja toisella loistaa. Juu typerää tiedän. [/QUOTE]

Ei typerää, mutta hiukan surullista. On surullista, ettet osaa nauttia oman elämäsi tärkeistä, ihanista ja rakkaista asioista. On surullista, että tunnet kateutta siitä, mikä ei mitenkään vähennä sinun osaasi. Eihän tämä vauvauinnin äiti sinun yöuniesi kustannuksella nuku hyvin, sinun parisuhteesi onnea ole varastanut, sinun vartalosi kustannuksella voi hyvin. Minusta elämä on parhaimmillaan silloin, kun pystyy keskittymään siihen, mitä itsellä on, ei siihen mitä toisilla on. Onko sinun elämäsi nyt tosiaankin NIIN kurjaa ja kamalaa, että et pysty missään olosuhteissa siitä nauttimaan? Mikä siitä on tehnyt niin kurjaa?

 

Noin minäkin sen näen.
Tietenkin joskus väsyttää ja tympii ja niin edelleen, mutta silloinkin kohdattu iloinen, ystävällinen, kaunis ihminen piristää, ei ärsytä?

Joo, ei tietenkään kukaan ole aina smile-naama. Mutta se ettei ala kierimään niissä itsesääli ja kateus-tunnelmissa vaan yrittää aina nousta sieltä suosta, on mun mielestä pääasia. Jotkut ihmiset ovat mun mielestä hieman energiasyöppöjä, he eivät välttämättä edes sano ääneen mutta heidän olemuksensa viestii todella paljon negatiivisuutta. Mun sukulainen on just sellainen eikä hän yleensä sano koskaan mitään positiivista vaan aina on jotain valittamista ja ilme on aina suupielet alaspäin. Minä sitten luonnollisesti ärsytän häntä koska kun meidän perheet harvoin näkee, haluan että silloin lapsetkin saavat jotain erityistä ja hauskaa tekemistä. Mutta heidän perheensä ideologia on sellainen ettei mitään arjesta poikkeavaa saa koskaan tehdä kun rytmit ja rutiinit menee pieleen; BORING!!!

 

Niin...maailmassa on tuhansia syitä olla äkäinen/ kateellinen jos sille linjalle lähtee. Ja mulla on myös sellaisia päiviä kun on väsynyt, pms lyö päälle tms.
Olis ihanaa olla rikas, treenata itseään kaiket päivät, shoppailla ja nukkua aina niin paljon kun haluaa
Hupaisinta täällä oli jossain ketjussa kun kommentoitiin jollekin, että "opettele nukkumaan vähemmän niin ehdit enemmän asioita..." Halloo?! Kyllä ihmisen unentarve on sisäsyntyistä. Eräs läheinen ystäväni jaksaa jumpata ja näyttää upealle vaikka nukkuisi kitisevän kuopuksen sairastaessa useita päiviä vain 3-4h yössä. Minä olisin jo hoidossa itse tuossa tilassa. Vauva-aika olikin ihan kauheaa....minulle.
Minkäs tuolle teet? Me ollaan erilaisia. Voin vain kadehtia näitä superihmisiä...vähän ;-)

 

Noin minäkin sen näen.
Tietenkin joskus väsyttää ja tympii ja niin edelleen, mutta silloinkin kohdattu iloinen, ystävällinen, kaunis ihminen piristää, ei ärsytä?

KYLLÄ voi ärsyttää! En ole ap, mutta omaan sen verran ymmärrystä, että tajuan mitä VÄSYMYS aiheuttaa. Jos oma vauva valvottaa ja äitiys muutenkin tuntuu vaativalta, niin ihan takuulla voi ärsyttää jonkun olemus , joka on pelkkää valoa ja ihanuutta. Varsinkin jos nainen vielä kehuskelee miten ei väsytä ja vauva on helppo. Kauneus siihen päällä ja "itse täydellisyys", niin eiköhän lopputulos ole ihan NORMAALI ärsytys tai kateus että muilla on helpompaa. Jos itse ei edes suihkuun ehdi(tai jaksa).
Ihan normi äitiyden tuntemuksia, älkää nyt olko niin tylsiä ettette edes tätä aloitusta tajua tai väitätte että koskaan ette ole näin kokeneet.

 

Mikähän siinä onkin, että kun on oikein väsynyt mieliala, peilikuva ei miellytä ja tuntee itsensä kaikkea muuta kauniiksi, niin juuri silloin näkökenttään leijailee joku tasaisen ja kauniin ihon omistava, hyvää oloa ja hehkeyttä hehkuva kaunis äiti lapsiensa kanssa.

Menee sen tyrmistyksen jälkeiseen kokoamiseen hetki

 

[QUOTE="vieras";23122741]Ihan normi äitiyden tuntemuksia, älkää nyt olko niin tylsiä ettette edes tätä aloitusta tajua tai väitätte että koskaan ette ole näin kokeneet.[/QUOTE]

Vaikka tuntemus olisi kuinka normaali, niin se on silti toisille vieras. Olen kyllä tuntenut kateutta, mutta luulempa että hyvä itsetuntoni kääntää sen positiiviseksi: ai kuinka kaunis nainen, ja iloinen ja hehkeä! Miten minäkin voisin olla - ja sitten sitä kohti, omalla tavalla.

 

Noin minäkin sen näen.
Tietenkin joskus väsyttää ja tympii ja niin edelleen, mutta silloinkin kohdattu iloinen, ystävällinen, kaunis ihminen piristää, ei ärsytä?

Voi herttinen mitä jeesustelijoita täällä taas on saarnaamassa.
Mielestäni on ihan luonnollista, että silloin tällöin on päiviä, jolloin ihan varmasti joku ulkopuolelta täydellisen oloinen ihminen ärsyttää.
Tiedän itse olevani ihan hyvännäköinen, hyvä kroppa, nätti naama ja huumorintajuinen, iloinen ja sosiaalinen luonne, mutta kyllä minullakin on välillä sellaisia hetkiä tai päiviä, että joku miss-täydellisyys lähinnä vain repii hermoja, sen sijaan että piristäisi.
Esim. jos on juuri aivan älyttömän väsynyt, joku kulahtanut vanha retku päällä ja tukka kiireen tähden likaisena ja lapset huutavat ja riehuvat jaloissa/sylissä kuin apinalauma, ja sitten törmää johonkin täydellisen näköiseen äitiin kahden nukkemaisen kiltin lapsen kanssa, niin helposti tulee lähinnä tympääntyminen pintaan.

 

Mä tavallaan ymmärrän ap:tä. Mulla oli aikoinaan tuttava, joka oli täydellinen äiti ja vaimo. Lapset olivat aina kaunnisti, sävy sävyyn puettuja, koti tiptop siisti ja tämä nainen usein vaihtoi sisustusta. Kun tulin hänen luotaan kotiin ja katselin omaa huusholliani ja kuopusta, joka oli ehdottomasti halunnut laittaa tietyt collegehousut flanellipaidan kanssa, tuli vähän sellainen epätoivoinen olo, että miksi minä en pysty samaan kuin tuttavani. Noh, olisin varmaan pystynyt, jos olisin halunnut käyttää yhtä paljon aikaa ja vaivaa sen eteen. Niinpä annoin itselleni luvan olla sellainen kuin olen ja jatkoin öljyväreillä maalaamista sen sijaan, että olisin tarttunut pölynimuriin.