Äidit jotka loksauttaa teidän suut auki?

Voi elämä
En yleensä osallistu näihin ketjuihin, mutta nyt mun on pakko sanoa tämä. En yksinkertaisesti pysty enää vaikenemaan..

Mutta tiedän erään naisen, joka on nyt raskaana ja vetää tupakkaa kuin korsteeni. Ja kun on kysytty että miksi poltat, vastaus on siksi, ettei vauvasta kasva liian suurta, hän haluaa pienen vauvan!!!!

outo
Monilla äideistä on varmaan joskus näitä kuvattuja hetkiä. Kun ei se elämä samaa kaavaa mene. Virheitä voi tulla kenelle vain.
Meillä on ollut tarkat rutiinit,koska olen kokeillut myös esim. että annan valvoa lasten vkl pidempään, mutta siitä ei tule kuin showta ja väsymystä. Meillä rutiinit ovat olleet tärkeitä ja mielestäni niistä on vain hyötyä lapselle.
Tuohon kahvinkaatojuttuun kommentoin, että kyllä minä vaadin kauniita pyyntöjä,saisinko kahvia,mutta tahdon myös olla hyvä emäntä ja kaataisin varmaan niille aikuisille pojillenikin kahvia. Tahtoisin olla kotiäitinä, koska haluaisin olla lasten kanssa enemmän. Mutta olen ollut pois kotoa,ja nyt nautin kun saan jäädä tulevan lapsen kanssa kotiin,että koululaisella on äiti kotona. Olisin juuri valmistunut työelämään ja olisin nauttinut työstä,mutta punnitsen tärkeämmäksi lasten kanssa kotona olon nyt. Kyllä se työelämä vastaan tulee joka tapauksessa. Voimia kaikille äideille. Se on jokapäiväistä ratkaisujen tekoa ja virheitä ja onnea.
 
ei ymmärrä
Äiti joka valittaa jatkuvasti miten raskasta hänen elämänsä on, kun ei ole omaa aikaa ja ei pääse minnekään koskaan, eikä voi tehdä sitä taikka tätä koska on niin monta lasta. Silti lapsia tehdään vain lisää ja niille tiuskitaan päiväkaudet väsyneenä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja keiju86:
Alkuperäinen kirjoittaja ?!?:
Se, että äiti passaa aikuisia poikiaan... Vaikka poika seisoisi metrin päässä kahvinkeittimestä, niin äiti tulee kaatamaan lisää kahvia kun lusikalla mukin reunaa kilkuttaa :headwall:
Mun anoppi tuppaa olee tällainen. :snotty: Mutta mies ei onneks ole, eli ei pyydä/vaadi ym. äitiään tekee mitään. Anoppi tuntuu pitävän mun miestä pikkupoikanaan, joka ei osaa mitään.. Esikoinen tulossa kesällä ja anoppi luulee ilmeisesti, että on ollu neitseellinen sikiäminen. ;) Ainakin kommentit on sellaisia, ettei miehelläni olis asiaan osaa eikä arpaa.

Ei liittynyt kylläkään keskustelunaiheeseen, mutta oli pakko purkaa vähän höyryjä, kun rupes jo pelkkä ajatus taas ärsyttää. :kieh:
Sulla on sitten tasan samanlainen anoppi ku mulla :kieh: :hug:
 
Äidit jotka arvostelevat päin naamaa muiden äitien ratkaisuja. Esimerkiksi kaverini kaveri haukkui kaverini rahanahneeksi huonoksi äidiksi koska tämä palasi töihin äitiysloman loputtua. Sehän olisikin ollut kiva jos perheeltä olisi mennyt kämppä alta. Ystävälläni on vakituinen työ ja hänen miehellään ei ole/ollut. Kaverin kaverin aviomies on erittäin hyväpalkkainen ja pystyy elättämään koko perheen tuloillaan, eikä tarvitse todellakaan köyhäillä. Kaikilla ei ole niin hyvin asiat mutta ajattelemattomat ihmiset eivät sitä nähtävästi tajua.

Samoin se etten anna lapselle karkkia, jäätelöä tai hampurilaisia saa puolitutut äidit kommentoimaan. :headwall:. Se oikeasti joskus VITUTTAA!!

minä poltan
Alkuperäinen kirjoittaja jenkkakahva:
Yleensä pistää silmään odottavat äidit jotka tupakoivat sekä tupakoivat äidit ja isät jotka polttavat lastensa lähellä sekä puistoissa joissa on muitakin lapsia sekä vanhempia. Eiks vois edes lapsille antaa savuttoman elämän?! Mites tulevaisuudessa opetat lapsilles et ei saa polttaa jos kerran itsekkin poltat?!
Omat lapseni saavat tehdä täysi ikäisinä ihan mitä haluavat, jopa aloittaa tupakanpolton, he ovat aikuisia silloin enkä voi heidän elämäänsä puuttua.
Oma äitini katkaisi minuun välit kun sai tietää että poltan, mun mielestä se on jokaisen oma asia polttaako vai ei, se että minä poltan ei tee minusta huonoa äitiä, enkä koe asian olevan näin.

Kumpa äitinikin ymmärtäisi että aikuisena minä saan päättää mitä teen elämälleni.
Lapseni tietävät että tupakka on aikuisten asia. Ja silti vaikka joka kauppa reissu tupakkaa ostan niin en osta lapsilleni joka kerta jotakin hyvää. Uskon karkkipäivään ja meillä mennään sen mukaan, tietenkin jälkiruoat on eriasia ja aika monesti olen vanukkaan ostanut.
En käytä huumeita, en juo alkoholia, viihdyn kotona, kun nuorin on 2v menen töihin takaisin, en läpsi enkä hauku lapsiani, pidän komentoa enkä anna edes julkisilla paikoilla periksi. Joka päivä sanon rakastavani lapsiani, ja he vastaavat tyyliin: minä tiedän sen, minäkin rakastan sinua.
Eli en koe olevani huono äiti jos poltan, se on nyt minun juttuni ja sillä selvä
Ja poltan ulkona enkä sisällä
 
kolmen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä:
Äiti joka valittaa jatkuvasti miten raskasta hänen elämänsä on, kun ei ole omaa aikaa ja ei pääse minnekään koskaan, eikä voi tehdä sitä taikka tätä koska on niin monta lasta. Silti lapsia tehdään vain lisää ja niille tiuskitaan päiväkaudet väsyneenä.
Meillä ex mieheni ja hänen puolisonsa valittavat mulle koko ajan kun lapseni ovat menossa heille viikonlopuksi että voivoi kuinka eiole rahaa, voivoi kun asiat on näin voivoi sitä ja voivoi tätä, pahalta tuntuu. Välillä tuntuu siltä että lapseni ovat pelkkä rasite heille, vaikka tiedän että isä rakastaa lapsiaan, mutta silti se valittaminen tuntuu pahalta
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja monni:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tupakoivat raskaana olevat naiset ja naiset jotka tekee tasaisesti 3 vuoden välein lapsia ettei vaan vahingossakaan tarvii mennä töihin.
pakko kommentoida. Minulla on neljä lasta, jotka ovat syntyneet n. 2 vuoden välein. Melkoisen monta kertaa olen saanut niellä itkua, kun tutut ja tuntemattomat vihjailee työtävieroksuvaksi. Tämän viimeisen ja sitä edellisen välissä olin töissä vuoden päivät, mutta eihän se ollut mitään, kun olin "vaan" pph... Ja niin, ei tuo ole edes pahinta, mutta kun jotkut minun sukulaisistani ovat sitä mieltä, että mies pistää minut paksuksi, etten pääsisi sinne töihin. Elikkäs ikäänkuin olisin vankina omassa kodissa... joo, nyt meni tilitykseksi, mutta pointti oli se, että ei kaikki, joilla useampia lapsia parin-kolmen vuoden ikäerolla ole mitään lusmuilijoita!
Apu minkälaista porukkaa...Mä olen ollut kohta neljä vuotta kotona ja mulla on kaksi lasta ja ne on "tehty" reilun vuoden ikäerolla. Kaikki tutut ja tuntemattomat, yleensä yli nelikymppiset tai sitä vanhemmat kehottaa olemaan kotiäitinä. Suurin osa näistä katuu sitä, ettei itsellä ollut mahdollisuutta olla kotona, koska siihen aikaan tukia ei ollut ja rahasta oli tiukkaa. Oli pakko mennä töihin.

Töihin menosta itse stressaan paljon, vaikka en ole niitä aktiivisesti etsinyt, mutta siihenkin kaikki vain tuumaa...olet vielä niin nuori kyllä niitä töitä löytyy. Ole rauhassa kotona lasten kanssa kun kerran on mahdollisuus...että kadut sitä vanhempana, että et ollut. Sitten kun kerron, että pääsin yhteen haastatteluun niin kaikki on vaan, että voi ei sun pitää lapset sit viedä päiväkotiin...Siis ja korostan, että kaikki nämä ihmiset, jotka ovat kehottaneet kotona olemaan, ovat ihan kunnollisia ihmisiä ja töissä tai eläkkeellä.

Kyllä mun mielestä kotiäitiys pitäisi nostaa kunniaan =), vaikka itse en tätä meinaa jatkaa enää vuotta pitempään.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Äidit jotka arvostelevat päin naamaa muiden äitien ratkaisuja. Esimerkiksi kaverini kaveri haukkui kaverini rahanahneeksi huonoksi äidiksi koska tämä palasi töihin äitiysloman loputtua. Sehän olisikin ollut kiva jos perheeltä olisi mennyt kämppä alta. Ystävälläni on vakituinen työ ja hänen miehellään ei ole/ollut. Kaverin kaverin aviomies on erittäin hyväpalkkainen ja pystyy elättämään koko perheen tuloillaan, eikä tarvitse todellakaan köyhäillä. Kaikilla ei ole niin hyvin asiat mutta ajattelemattomat ihmiset eivät sitä nähtävästi tajua.

Samoin se etten anna lapselle karkkia, jäätelöä tai hampurilaisia saa puolitutut äidit kommentoimaan. :headwall:. Se oikeasti joskus VITUTTAA!!
Mulla on yksi vastaava "ystävä", tiedän, että arvostelee toisten töihinmenoa. Itsellä hyvätuloinen mies elättäjänä. Silti ei muuten itse viihdy kotona, valittaa lapsestaan koko ajan...

kolmen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Pööperö:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
kauhistuttaa vanhemmat jotka käyvät valtataistelua keskenään lapsen hyvinvoinnin kautta.

eli ,en syötä kun ei oo mun vuoro .en vaihda vaippaa,kun ei oo mun vuoro..

lopulta tää lapsi on syömättä ja juomatta ,märällä vaipalla.

JA kun tulevat kylään,lapsi syö syö ja syö pöydän antimia kuin ei ois ruokaa nähnytkään.ikään kuin varastoon.
äiti kertoo,et ei oo syönyt mitään tänään,kun isä ei oo antanut ruokaa ..lapsi 1v7kk..ja eletään iltapäivää.

ja toinen vauva tulossa.
Peesi tähän!
Tämä on just kuin meidän tuttavaperhe. Erona vaan, että lapsia on neljä...

Lapset juoksee puolialasti kellonajasta riippumatta, kun vanhemmat käy sotaa siitä kumman vuoro on pukea, pyyhkiä, keittää ruokaa, siivota tmv.
"sä saat kyllä pukea nuo, kun mä keitin ruuan!" tai
"keitä sä kahvit, kun mä keitin aamulla" jne...
Kivan roolimallin saa lapset, kun vanhemmat alituiseen kinaa milloin mistäkin.
No huh huh
sittenhän mun lapseni kuolisivat nälkään koska isä tekee pitkää päivää töissä, johan on jumaliste entä sitten kun vanhemmat eroavat, että jotkut voivat olla noin uusavuttomia
 
kolmen äiti
Mentiin lasten kanssa iät 6,5 ja 3 vuotiaat läheiseen leikkipuistoon. isommat lapset lähtivät juoksemaan sinne ja me aikuiset tulimme perässä, minä lykin vauvaa vaunuissa, siellä oli 4 tuollaista 10v lasta, kun 2 näistä lapsista näki että meidän lapset juoksee kiipeily telineeseen niin he lähtivät sinne tarkoituksena alkaa kiusaamaan, perääntyivät heti kun näkivät meidät.

Yksi poika sitten makasi semmosessa leikki vehkeessä joka on aika suosittu niin vain makasi siinä, 3 vuotias poikani odotti vuoroaan vieressä ja kun tämä kymmenen vuotias vaan makasi niin sanoin lapselleni kuuluvaan ääneen, että hänen täytyy odottaa vuoroaan kun poika nyt nukkuu. No poika lähti pois ja lapseni pääsivät leikkimään. Myöhemmin kaupassa törmäsin tämän pojan äitiin ja siskoon, sisko osoitti minut äidille ja äiti marssi minun luokseni huutamaan että millä oikeudella häädän hänen lapsensa pois siitä, sanoin vaan että hän vain makasi, puhuin omalle lapselleni enkä hänen lapselleen ja se leikki härveli oli tarkoitettu leikkimistä varten ei lepäämistä, niin äiti sanoi että jos hänen lapsensa siinä makasi niin se oli leikkimistä eikä mulla ollut mitään oikeutta häätää häntä, koitin vaan sanoa vastaan koska omasta mielestäni leikkialueella leikitään ei maata härvelissä kiusaksi muille, ja tosiaan sanoin omalle pojalleni enkä sille 10 vuotiaalle
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:

Ihme touhua. Toivottavasti itse olen yhtä asiallinen vastaavassa tilanteessa kuin sinä olit. Itse olisin sanonut sille 10v lapselle että voisi poistua jos haluaa nukkua niin nukkukoon muualla. Minä olen aika kova pitämään asioissa puolia..

Serenassa ( vesipuisto) oli muutamia vuosia sitten venäläisiä lapsia jotka jatkuvasti kiilasivat suomalaiset lapset pitkässä jonossa.. menemällä suoraan eteen niin ettei heidän ikinä tarvinnut jonottaa. Minä kun tuli siihen niin tarrasin (siis otin ihan kiinni) yhtä venäläislasta kädestä ja siirsin sivuun ja todella tiukkaan äänensävyyn komensin jonon taakse.

Samalla reissulla yksi venäläinen nuori nainen varasti ystäväni kaappirahan. Näin ihan vierestä mitä tapahtui mutta tyrmistyin niin paljon että jähmetyin. Nainen vain nappasi ystävättäreni vaatekasan päältä kaksieuroesen kun ystävättäreni laittoi paitaa päälleen eikä nähnyt.

|O
 
juu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Äidit jotka arvostelevat päin naamaa muiden äitien ratkaisuja. Esimerkiksi kaverini kaveri haukkui kaverini rahanahneeksi huonoksi äidiksi koska tämä palasi töihin äitiysloman loputtua. Sehän olisikin ollut kiva jos perheeltä olisi mennyt kämppä alta. Ystävälläni on vakituinen työ ja hänen miehellään ei ole/ollut. Kaverin kaverin aviomies on erittäin hyväpalkkainen ja pystyy elättämään koko perheen tuloillaan, eikä tarvitse todellakaan köyhäillä. Kaikilla ei ole niin hyvin asiat mutta ajattelemattomat ihmiset eivät sitä nähtävästi tajua.

Samoin se etten anna lapselle karkkia, jäätelöä tai hampurilaisia saa puolitutut äidit kommentoimaan. :headwall:. Se oikeasti joskus VITUTTAA!!
Mulla on yksi vastaava "ystävä", tiedän, että arvostelee toisten töihinmenoa. Itsellä hyvätuloinen mies elättäjänä. Silti ei muuten itse viihdy kotona, valittaa lapsestaan koko ajan...
lasten tekeminen
Yleensähän ainakin normi perheissä työnjako on selvä, kun lasta hoidetaan kotona, mies tekee töitä ja äiti hoitaa lapsia ja kotia.
itse olen nyt kotona, vauveli on 4kk, esikoinen lähtee eskariin elokuussa ja luultavasti lähden vasta töihin takaisin vauvelin ollessa 2vuotta. Mukaan tähän mahtuu vielä 3vuotias keskimmäinen.
kyllähän minäkin töihin menisin jos vain vauvan saisi viedä päivähoitoon(en kyllä veisi vaikka saisi) ja menisin töihin, mutta eipä se vaan oikein kannata, en tienaa kovinkaan paljoa joten palkka miinus kahdelta päivähoitomaksut niin jäljelle jäisi saman verran mitä nytkin. Kotona ollaan ja täällä pysytään toistaiseksi. Jos on perheen halunnu perustaa niin kantakoot siitä vastuunkin. Tosin joskus tuntuu että mies menee ilolla töihin että pääsee "lepäämään" hih :D

Alkuperäinen kirjoittaja jenkkakahva:
Yleensä pistää silmään odottavat äidit jotka tupakoivat sekä tupakoivat äidit ja isät jotka polttavat lastensa lähellä sekä puistoissa joissa on muitakin lapsia sekä vanhempia. Eiks vois edes lapsille antaa savuttoman elämän?! Mites tulevaisuudessa opetat lapsilles et ei saa polttaa jos kerran itsekkin poltat?!
KUULUN TÄHÄN RYHMÄÄN SAVUAVA ÄITI. JA HUOM! POIKANI3KPL.LÄHES 30VUOTIAAT. EI POLTTANEET KOSKAAN EIKÄ RYYPPÄÄ .MUT MUIDEN RAITTIIDEN USKOVIEN KAKARAT KYLLÄ OMINEET PAHEET. ETTÄ SILLÄ VIISII.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Enusko:
Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Äidit jotka alituiseen muistuttavat lapselle, että kuinka paljosta he ovat luopuneet saadessaan tämän lapsen ja kuinka paljon uhranneet lapsen takia ja mitä kaikkea he ovat tehneet lapsen hyväksi. Lapsi siis kokee syyllisyyttä omasta olemassaolostaan. :headwall:
En ole ikinä tavannut vastaavaa äitiä, onko niitä olemassa?
Mun äiti oli tollainen mulle
 
mulla ärsyttää ne äidit jotka polttavat/polttivat raskaus aikanaan, ja sit paasaavat kuinka heillä on niin terveitä ja niin reippaita lapsia! kun sitä ei voi aina sanoa, että mitä se äidin tupakointi on vaikuttanut siihen lapseen, ne vaikutukset voi ilmetä vasta aikuis iällä! :headwall: :headwall: :headwall:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
No muutama päivä sitten katselin Itäkeskuksessa vähän ihmeissäni yhtä äitiä, joka istui kahvilassa viereisessä pöydässä. Jutteli jokun kaverinsa kanssa ja vieressä vauva huusi vaunuissa loputtoman pitkän ajan, äiti välillä vähän hytkytti vaunua mutta ei ottanut syliin, ei oikeastaan vilkaissutkaan vaunuihin vaan jatkoi paasaamistaan ja kahvila raikui vauvan huudosta :(
jaa,että koliikkivauvan kanssa pitää pysyy vaan kotona,häh??
 
mutta ei tarvitse antaa itkeä, pitää katsoa mikä hätä on, ottaa syliin, sehän kuuluu ihan basic vauvan tarpeisiin että vastataan hänen itkuunsa
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Mantu:
äidit, jotka menevät töihin lapsen ollessa alle 1,5v ja raskivat antaa lapsensa vieraalle hoitoon!
Laskeudu alas sieltä norsunluutornistasi. Joidenkin on erinäisten syiden vuoksi pakko tehdä näin ja esim. osallistuttava perheen elatukseen... Pitäisikö niiden äitien jättää lapset tekemättä?
Minut ja monet ikäluokastani vietiin kolmekuisina hoitoon, nyt on sentään edistytty, mutta voishan tuota kotihoidontukea esimerkiksi korottaa, jotta kotihoito olisi useammille mahdollista. Kaikki kunnatkaan kun eivät esimerkiksi kuntalisää maksa...
 
Koliikkivauvan äiti
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
No muutama päivä sitten katselin Itäkeskuksessa vähän ihmeissäni yhtä äitiä, joka istui kahvilassa viereisessä pöydässä. Jutteli jokun kaverinsa kanssa ja vieressä vauva huusi vaunuissa loputtoman pitkän ajan, äiti välillä vähän hytkytti vaunua mutta ei ottanut syliin, ei oikeastaan vilkaissutkaan vaunuihin vaan jatkoi paasaamistaan ja kahvila raikui vauvan huudosta :(
jaa,että koliikkivauvan kanssa pitää pysyy vaan kotona,häh??
mutta ei tarvitse antaa itkeä, pitää katsoa mikä hätä on, ottaa syliin, sehän kuuluu ihan basic vauvan tarpeisiin että vastataan hänen itkuunsa
Aivan samaa mieltä. Ei se ainakaan koliikkivauvan oloa paranna jos jätetään yksin itkemään, vaikka ei se syli itkuun apua toisikaan. Ei ole siltikään "ihan sama" missä se vauva itkee. Äiti voi kuitenkin antaa turvaa ja hellyyttä sylissä pidellen eikä missään nimessä jättää vauvaa itkemään lohduttomana yksin kipujaan.

Tiinukka
Alkuperäinen kirjoittaja työllinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiinukka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tupakoivat raskaana olevat naiset ja naiset jotka tekee tasaisesti 3 vuoden välein lapsia ettei vaan vahingossakaan tarvii mennä töihin.
Eiköhän se käy työstä jos kolmen vuoden välein saat vauvan? En mä ainakaan tee lapsia sen takia ettei tarvitse töihin mennä vaan lapsien takia ja kuka minun lapsilleni olisi parempi hoitaja kuin minä, äiti.
mäkin teidän näitä tapauksia. Ei tartte maksaa veroja, kun ollaan vaan kotosalla. Ei kun anteeksi, maksathan sä siitä valtiolta saamastani avustuksesta...kun et tainnut edes kouluja käydä tai työssä olla ennen kuin aloitit "urakkasi"
Et edes voi olla tosissasi? Minulla ei kyllä ole veron maksut päällimmäisenä mielessä kun lapsiani hoidan: Lastentarhanopettajan koulutus minulla on ja olenpa kerennyt työssäni melkein 7 vuotta yhtä jaksoisesti toimia ennenkuin aloin "veroja karttelemaan" ja lapsiani tekemään ja heistä huolen pitämään

Kerrotko minulle, miten minun tulisi sitten toimia, kun kerran haluan lapsia ja heitä itse hoitaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ???Kysysitkös.....:
Niin..Entäpä jos sillä kyseiselle äidillä oli todella tiukkaa ,ja rahat vähissä ??Ei varmaan pitäs mennä arvostelemaan ennenku tietää todellisen syyn.....
Ahaa. Taas näitä. Ja ilmainen sisäänpääsy vaan kaikille jotka sepittää kunnon nyyhkytarinoita? En ymmärrä. Ja kuka sen määrittelee kenen tarina tarpeeksi hyvä. Kaikki maksaa ja sillä siisti.Jos ei ole varaa niin keksitään tekemistä johonon varaa. Yksinkertasta.
Olin ennemuinoin töissä luonaskahvilassa jossa oli ruoka seisovassa pöydässä, kerran muuan sanotaanko ei valtaväestöön kuuluva äiti tuli kahden melko hyvinsyöneen näköisen (pulskan) leikki-ikäisen lapsen kanssa pyytämää että saisivat syödä ilmaiseksi kun lapsilla on nälkä
:| :|

Samaa väkeä edustava äiti-ihminen kävi myös mun entisessä työpaikassa, joka MYÖS oli lounaskahvila. Hällä mukana semmonen melkis 100 kilonen kaapin kokonen nuorimies, jolla tavattoman tuuheat viiksetkin vielä. Äite osti itelleen lounaan ja "pikkupojalleen" lasten hinnalla ois tarvinnu. :eek: :eek:
Juuh... Sen verran oli tuuhea karvoitus naamassa jo, että ei ihan alle 10 vuotiaasta menny :LOL: :LOL:
 
vieras
Tuttavalle syntyi pienikokoinen lapsi ( alle 2800 g). Laitokselta ohjeistettiin herättämään syömään 3 tunnin välein. Äiti ei vaivautunut, selitti meille että lapsi oli niin ihana ja helppo kun nukkui 6 tuntiakin putkeen, aina jaksoi meille kehua kuinka hyvinvauva nukkuukaan :O Neuvolassa ihmeteltiin kun vauvan paino ei noussut kunnolla ja annettiin edelleen ohjeita syöttää tiuhemmin. Äiti ei edelleenkään viitsinyt sitä tehdä. Vauva oli kyllä surkean laiha rääpäle pitkään. Onneksi ei kellastunut, ja selvisi hengissä, toivottavasti ei tullut mitään vaurioita (mietin lähinnä tuon ikäisen sokeritasapainoa... helposti pitkillä syöttöväleillä alhaiset verensokerit jolla voi olla vaikutusta esim aivotoimintaan).
 
Yhteistyössä