Äidiksi nuorempana vai vanhempana?

No *höh* eiköhän useimmat tiedä mikä se sopiva ikä itelle on. Eikä aina edes mene kuten suunnitellaan. Kaikessa on puolensa, jotkut asiat on ehkä helpompia nuorena ja jotkut vanhempana. Itse en olisi ollut nuorena kypsä äidiksi ja siksipä tein vanhempana, joku muu tekee toisin.

Tunnen muuten kaikenikäisiä mammoja eikä mulla ole ollut mitään ongelmaa sen kanssa että minkä ikäisenä lapsia on tehty. Ihania ihmisiä, ihania lapsia.

 

Minusta lapset kannattaa hankkia n. 30-vuotiaana. Itse olen 27 ja monesti olen miettinyt, että olishan sitä lapsen hankkimista voinut vielä parilla vuodella lykätä. Niin esikoiseni olen siis saanut näin 27-vuotiaana.

Kun joku sanoi, että ehtiihän sitä sitten 40-vuotiaana matkustella kun lapset on täysikäisiä, mutta ei se minusta ole sama asia kuin nuorena matkustelu. Elämäni parasta aikaa on varmasti olleet ne 6 vuotta, minkä ehdin viettää mieheni kanssa ennen kuin tuo vauva tuli. Toki rakastan vauvaani, mutta elämä on nyt niin toisenlaista kuin ennen ja välillä kaipaan sitä entistä elämää kun sai viettää huoletonta elämää ja matkustella..

 

Miten kellekin sopii, itelle sopi että lähempänä 40v tulin äidiksi ja hyvä näin.
Järki päässä.

 

Itse ajattelen, että sopiva ikä lasten hankkimiseen voisi olla 23-35. Silloin ikää ja ehkä kokemustakin on todennäköisesti karttunut sen verran, että uutta pientä elämää voi suojella ja ohjata paremmin ja suuremmalla varmuudella. Toki ihmiset kypsyvät eri tahtiin, mutta jotenkin tuntuu ettei 16-22 ovat vielä niin lapsia itsekin. Itse en ainakaan ole aikaisemmin kokenut olevani tarpeeksi valmis äidiksi.

Ja monet vetoavat siihen, että haluavat tehdä lapset nuorina, jotta itselle olisi sitten 30-40 omaa aikaa. Tottahan se on, mutta itse ajattelen asian niin, että kerään kokemusta, tietoa ja taitoa, sitä varten että voin parhaalla mahdollisella tavalla sitten olla lapseni elämässä tukena ja turvana.

En usko, että on olemassa optimaalista ikää muutoin kuin hedelmällisyyden puolesta. Vaikka olisi minkälainen elämänkokemus taustalla niin jokainen joutuu vanhemmuuteen kasvamaan iästä riippumatta. Siihen ei ole valmis tai valmiimpi. Voi olla parempia edellytyksiä tai huonompia lähtökohtia, mutta lopupeleissä tulos voi olla mitä vain. Äitiyteen kun ei voi valmistautua tai kypsyä oikein mitenkään. Ja toisaalta esim. 20-vuotiaalla voi olla syvempi elämänkokemus ja parempi kyky muuttaa elämäänsä kuin 35-vuotiaalla, se on niin tapauksesta kiinni. Minusta jaksaminenkin oli paljon parempaa ennen kuin täytti 30v

Ei oman ajan saaminen vanhempana ole ainoa pointti. Vaikka keskimäärin elelemme vanhuksiksi, tosielämässä kuolema 50-60 ikävuoden välillä ei ole poikkeuksellista. Ei toki muulloinkaan, mutta tuossa vaiheessa vain kuolee paljon ihmisiä. Vanhempien sairastelu ja kuolema kun itse olin vielä lapsi/ nuori on itselläni ollut vahvin vaikuttaja, miksen halua vauvaa enää esim. 40-vuotiaana, mutta jollekin toiselle se ikä voi olla loistava.

 

En tiedä, ei kai sitä ole parempaa ikää tehdä lapsia.. ei elämää voi täysin suunnitella.

Ja kyllä minäkin haaveiilen ajasta kun olemme vielä nuoria. itse olen 38v ja mies 40v kun lapset ovat täysiikäisiä. Meillä voimaa ( toivottavasti ) hoitaa lapsenlapsia.. On saatu talot maksettua ja rahaa matkustella. ehkä ostaa vene.
Kenties voi pysrkiä uralla eteenpäin koska on aikaa antaa töille.
:heart:

Jos on voimaa, mutta onko aikaa??? Jos matkustelette ja pyritte uralla eteenpäin, ja teillä on aikaa töille, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Onko aikaa? Ehkä haluat antaa aikaa itsellesi ja parisuhteellenne. Ja kiinnostaako sitten enää vaipanvaihto? Nelikymppinen mummo kun ei pääse vielä eläkkeelle vuosikymmeniin.

 

Tän voi kyllä nähdä niin monelta kantilta...

Ei mun mielestä kypsyys äidiksi tarkoita sitä, ymmärtääkö pukea vanu- vai toppapuvun tai onko syöttämässä kolmikuiselle puuroa vai kermaperunoita. Se on silkkaa lastenhoitoa, jossa ihan jokainen tekee mokia.

Kypsyys äidiksi tarkoittaa valmiutta pistää lapsen tarpeet omiensa edelle ja kykyä tehdä elämässään ja sydämessään tilaa lapselle. Se ei ole aina helppoa parikymppiselle, mutta ei se sitä ole aina kolme- nelikymppisellekään. Niinhän sitä sanotaan, että nykyvanhemmille vaikeinta on kestää sitä, että joku on heistä niin riippuvainen.

 

Kypsyys on kaukana, jos joutuu pohdiskelemaan sopivaa ikää äidiksi. Äidiksi tulo vaatii myös sopivan parisuhteen, ainakin yleensä. Vai ajatteleeko joku että ensi vuonna olen 22-v. silloin on hyvä aika tulla äidiksi???

samaa mieltä

 

No hittolainen, sekä että! =)

 

No mä katson, että itse oon saanut lapset mulle sopivaan aikaan. Esikoisen syntyessä olin 26, ja oon tyytyväinen etten saanut häntä nuorempana - en olisi ollut kypsä äitiyteen. Nämä kolme nuorempaa olenkin sitten saanut ikävuosina 33-38, ja voin sanoa että ikä on vaan tuonut lisää kypsyyttä myös äitiyteen. Toki elämäntilanteella on merkitystä, esim. sillä millainen parisuhde on tai onko sitä ylipäätään. Moni asia vaikuttaa, ei pelkästään ikä. Olen onnellinen siitä, etten ole saanut kaikkea kerralla tai nopeaan tahtiin. Näin osaa arvostaa saamiaan asioita enemmän. Ja kyllä sitä ehtii elää omaakin elämää myös vanhemmalla iällä. =)

 

lukematta pidemmälle kuin kysymyksen niin vastaisin että vanhemmaksi sitten kun oikeasti käsittää mistä siinä on kysymys ja siitä sitoutumisesta seuraavaksi 20 vuodeksi ja se että pystyy pääsääntöisisesti itse lapsensa kasvattamaan ja elättämään, ymmärtää sen että lapset on elämässä ja nyt ja huomenna eikä heitä voi tyrkätä syrjään aina kun mieli tekee.

 

No ainakin synnytykset oli helpompia nuorempana...kaksi ekaa olen saanu reilu 2-kymppisenä ja iltatähden 3-kymppisenä ja kyllä uskomaton tosiasia on, että fysiikassa on selvä ero.
Mä en usko että ikä on koviin oleellinen asia äitiyteen muuten, vaan se että on nähnyt miten nopeasti lapsi kasvaa. Viimeisen kanssa tajua heittäityä täysilä nauttimaan vaan siitä vauvasta, kun tietää miten nopeasti se aika on ohi. Isompien kanssa kuvitteli jotenkin että ne on ikuisesti vauvoja. Ei ne ollu... :'( Ihan sama olis ollu, vaikka sen esikoisen olis saanu 30 vuotiaana, ei sitä olis tajunnu, miten nopeasti se vauva-aika menee.

 

Kypsyys on kaukana, jos joutuu pohdiskelemaan sopivaa ikää äidiksi. Äidiksi tulo vaatii myös sopivan parisuhteen, ainakin yleensä. Vai ajatteleeko joku että ensi vuonna olen 22-v. silloin on hyvä aika tulla äidiksi???

samaa mieltä

Juuri näin! Elämäntilanne on tärkeämpi kuin ikä!

 

Täytän vuoden päästä 40 ja minulla on kolme pientä lasta, vanhin heistä on 4 vuotta. Eli aika vanhana olen lapset hankkinut. Tästä perspektiivistä sanoisin, että tämä oli minulle paras ratkaisu. Ehdin etsiä itseäni (eikä lapsi joutunut siitä kärsimään) ja kunnon miehen (löytyi 30-vuotiaana) ja ehdin rakentaa uraa ja ehdimme miehen kanssa tutustua kunnolla toisiimme. Eikä minua niin kovasti väsytä.

Mutta jos joku hankkii lapsensa vaikkapa 17-vuotiaana? Voi sekin olla hyvä ratkaisu. Kuten sanottua, sitten ehtii elämään nuoruuttaan vielä lasten tultua isoiksi. Vanhempani saivat minut 20-vuotiaina ja ovat ehtineet 40-vuotiaasta eteenpäin tekemään kaikenlaista hauskaa ja jaksavat hoitaa lapsiamme. Tosin ovat vielä työelämässä, ehkä vähän vanhemmat isovanhemmat olisivat kätevämmät...

Mutta kun elämässä on niin paljon epävarmuustekijöitä, voi menettää vakityöpaikan, kuka tahansa läheinen voi kuolla minkä tahansa ikäisenä, mies voi jättää tai itse ei vaan osaa sopeutua tilanteeseen. Yksi yli 30-kymppinen ystäväni kävi läpi todella pahan masennuksen, kun sai ensimmäisen lapsensa ja joutui luopumaan itsenäisestä elämästä, esimiesasemasta jne.

Joten koskaan ei voi tietää, miten siinä käy. Ja lapsen tulo voi muuttaa ihmistä kypsemmäksi, vaikka ei sitä muuten olisi ollut. Minusta tuntuu, että vain tulevan lapsen vanhemmat voivat itse tietää, onko aika oikea.

 

minä olen saanut molemmat lapset 30v jälkeen mutta olisin voinut hankkia jo aikaisemminkin jos puitteet olisivat olleet ok. tapasin avioimieheni 30-vuotiaana ja aika pian päätimme että lapsia saa tulla jos on tullakseen. Lapsia kun ei tilata vaan ne saadaan. Eräs kollegani yritti miehensä kanssa lasta 6v ja hän oli reilusti yli 30v kun ensimmäinen lapsi tuli.
Minulla on ollut vakavia seurustelusuhteita jo aikaisemmin ja jopa suunnitelimme perheen hankkimista mutta niin se vaan elämä määrää että jostain syystä ei lapsia hankittu tai niitä ei tullut. Ja ehkä parempikin niin nyt kun ero tuli muista syistä johtuen ja nyt olen naimisissa sen parhaimman kanssa
Tunnen että olen kokenut ja saanut mennä ja nyt olen erittäin tyytyväinen "rauhalliseen" perhe-elämään enkä kaipaa "lapsetonta" elämää.
Mutta jos lapset olisi hankkinut aikaisemmin niin ehkä olisin voinut sitten elää "lapsetonta" elämää kun lapset olisivat isompia.
Kolmannen lapsen olisin ehkä halunnut jos olisin tullut nuorempana äidiksi mutta nyt en kyllä enään jaksaisi. täytän tänä vuonna 40v ja nuorin on nyt 3v. Mieheni mielestä kaksi kyllä riittää.
Eräs ystäväni (30v) oli erittäin huolissaan tulisiko hänestä hyvä äiti eikä ollut varma halusiko edes lapsia. Kun lapsi sitten syntyi oli hän heti "valmis" äidiksi ja sanoi että se oli paras asia mitä hänelle koskaan oli tapahtunut.
Eli vaihtoehtoja on monia ja elämä määrää mikä niistä toteutuu.

 

vanhempana jossain 30 vuotiaan hujakoilla, suurin osa opiskelut suoritettu ja varmasti jo työssäkin

 

Juu, toki kannattaa nuorena bailata kroppa pilalle, ja sitten itkeä kolmekymppisenä kun ei kykenekään hedelmöittymään

Millä lailla bailataan kroppa pilalle? Kaikki eivät juo ja polta...

Ihan yhtä lailla nuoret äidit ja isät käyvät baanalla tuulettumassa...ja useammin kuin vanhempana lapsensa saaneet.

monet vanhempana lapsensa saaneet on rälläny siihen asti ku lapsia on sitten alkanu tulemaan. on täälläki niitä

 

Molempina =)

 

mä olen ainakin menny valitettavasti onneni ohi ja olen n. 30. Mun ainakin ois pitäny tehä lapset alta 25, koska nyt on tottunu tähän helppoon elämään. Ystäväni myös minua itsekkääksi kutsuu, mutta kun ei enää kiinnosta, ni ei kiinnosta!!

 

Mä olen ollu tyytyväinen omaan ikääni saadessani esikon. Olin sillon 27v. Olipahan nuoruus elettynä. Niin sitä vain ajattelee erilain maailmaa, kun on vanhempi.

 

Meille oikea aika oli/on nuorena. En tietenkään osaa sanoa minkälaisia ollaan vaikkapa 4kymppisenä, mutta tuntuu vaan siltä että tässä vaiheessa pienet lapset, siinä vaiheessa lapset jo isoja, opisekelemassa jne.

 

Minä olin 22 kun sain esikoistyttäreni, 23 kun toisen lapseni ja nyt osotan kolmatta, ikää tällä hetkellä 25. Mielestäni olen "alusta asti" ollut ihan kypsä äidiksi, ei ole meillä lapset joutuneet hoidossa olemaan että isi j äiti olisivat saaneet omissa menoissaan juosta. Mutta sitäkin olen paljon nähnyt nuorissa perheissä. Eli mielestäni tärkeintä on se, onko valmis luopumaan itsekkyydestään ja ottamaan vastuun lapsistaan. On aivan älytöntä, että tehdään lapsi ja sitten ihmetellään ja voivotellaan, kun ei enää pääsekään yöjuoksuille. Jokainen eläköön nuoruutensa (jos on tarve juosta) ilman että siitä joutuu pieni viaton ihminen kärsimään. Siis ennen lapsen tekoa. Liian heppoisilla perusteilla lapsia tehtaillaan, se on mielipiteeni.

 

Nää on kyllä parhaita ketjuja.

Ihan parasta tässä on se, että kun joku tuolla alussa veti ikärajaksi 22-24 vuotta, niin monella ihmisellä on tuossa iässä jo 2 tai jopa 3 lasta. Tuntuu pirun hölmöltä, ettei nuori nainen olisi vielä kahdenkaan lapsen jälkeen valmis äidiksi vain siksi, että ikää on niin vähän.

Omasta mielestäni äitiyteen kasvetaan ja äidiksi on valmis siinä kohtaa, kun äidiksi haluaa ja osaa asettaa lapsensa itsensä etusijalle. Minulla ei juuri elämänkokemusta ollut, kun tuon tytön 19 vuoden iässä sain, mutta en minä ole kyllä sen jälkeenkään elämänkokemusta juuri saanut, ellei äitinä oloa lasketa. Tämän mukaan en siis olisi valmis vieläkään äidiksi ja ikää nyt sen 25v.

En ymmärrä minkälaista kokemusta elämästä tarvitsen, jotta olisin ns. valmis äidiksi. Mielestäni mikään asia, paitsi se ihka oikea äitiys ei ole kasvattanut ketään ns. valmiiksi äidiksi ennen lapsen saamista.

Ja mitä ihan pieni lapsi tarvitsee? Läsnäoloa, turvaa, syliä ja perushoitotoimenpiteet. Eikö tässä nimenomaan ole se hetki ja tilaisuus, jolloin kasvetaan tietyllä tapaa kiinni lapseen ja äitiyteen?

 

Itse täytin lapsen syntymän jälkeen 23 vuotta. Kotona asuin "pitkään" enkä siis ole omilleni muuttanut aikaisin.
Lasta toivoin pitkän aikaa, enkä tuntenut itseäni liian nuoreksi. Halusin lapsen aikaisin. Ja olen ollut vauvojen kanssa paljon tekemisissä.
Äidiksi en ole yhtään liian nuori ja olen lapselleni maailman paras äiti!
Töihin ei tee mieli ja voisin vaikka jäädä kotiäisiksi samantien...

 

Mulle sopii nuorempana, muut tehkööt millon haluaa.

 

Asiahan on sillä lailla, että tämä on oikea ikuisuus kysymys. Jokaisella on oma mielipiteensä ja oma tilanteensa. Kukin teke lapsensa, kun elämän tilanne on siihen sopiva. Turha on kenenkään nuoren mollata vanhempia mammoja, että mitä noin vanhana lapsen teit ja sama toista päin, koska oli nuori tai vanha äiti niin yhtä hyvin tai huonosti voi lapsensa hoitaa, ei ole ikään kattomista. Kyllästyttää jo tämä aihe, kun tästä väännetään.