Äidiksi nuorempana vai vanhempana?

Mä olin halunnut lasta/lapsia aiemminkin, mutta olosuhteet vaikeutti ja sitten saimme lapsen, kun olin 41-vuotias. Voin kertoa, että niillä onnellisilla vuosilla, joita sitä ennen elimme yhdessä oli merkitystä. Niitä en antaisi koskaan pois. Haluaisin ne vieläkin kokea, jos se olisi mahdollista. Onneksi mieheni ei aktiivisesti tahtonut lasta ennen. Onneksi minulla on koulutus. Onneksi meillä on asunto. Onneksi meillä on vakaa avioliitto. Onneksi minun ei tarvinnut pilata parhaita vuosiani kuuntelemalla kakaran kitinää.

 

Olen 31-vuotias lapseton sinkku ja tämän ketjun perusteella äärettömän ylpeä asemastani. Näytän ikäistäni nuoremmalta ja avokkini ovat olleet monta vuotta nuorempia. Äitini yritti saada lasta heti avioiduttuaan 18-vuotiaana, mutta endometrioosi lykkäsi sitä 25-vuotiaaksi. Ja hyvä niin. Olen ainoa lapsi, enkä itsellenikään enempää halua. Naurattaa nää kakskymppisten äitien kohkaamiset täällä.. Mulla on onneks se yks juttu - vapaus!

 

Silloin kun tuntee olevansa valmis.

Itse sain esikoisen,kun olin 20v ja nyt lapsia on 4 ikää on 26v.
Enkä ole milloinkaan "katunut"omaa/yhteistä päätöstä lapsista.
Enkä ole pitänyt itseäni mitenkään nuorena äitinä edes silloin esikon ollessa vauva.

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Taas herää kysymys,mitä ikä kertoo elämänkokemuksesta..Ainakin näissä asioissa..Mä hoidin siskoa kun se syntyi,olin yhdeksän..Ja siitä vuodet eteenpäin..Mä hoidin myös veljeä,kun se syntyi,mutta silloin olin jo 16v..Hmm..mitäs paljon enemmän annettavaa mulla ois lapselleni ollut jos oisin tehnyt sen vasta paljon myöhemmin??Tyttö syntyi kun olin 22v,mut voisin jopa väittää et mä oisin ollut valmis äidiksi jo tuolloin 16v:nä..Paljon mulla ois ollut annettavaa silloinkin,nimittäin rakkautta.

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Vaikka sulla ei 23v iässä olisi ollut paljoakaan annettavaa, se ei tarkoita sitä ettei kenelläkään muullakaan olisi =)
Olet kiinnittänyt huomion tuollaisiin avauksiin, mutta onko tullut mieleen, että läheskään jokainen 2kymppinen ei niitä avauksia tee?
Mielenkiinnolla kuulisin, miten vaikkapa 3kymppinen äiti on alusta alkaen parempi? Mun mielestä on tosi yksinkertaista kuvitella, että mitä enemmän ikää, sen fiksumpi. Eiköhän perusluonne, elämänkokemukset jne. ole enemmän merkityksellisiä =)

Juuri näin ja minä sain ekan lapseni 19v.ja olin kyllä valmis äidiksi ja elämänkokemustakin oli enempi ku riittävästä ja koko ajan tulee lisää =) Eikä tarkoita sitä että vaikka oisit 30v niin oot jo kaiken kokenut ja kaiken nähnyt,uutta opittavaa tulee vielä silloinkin.Elämä on yhtä oppimista =) Ja jos on kysyttävää niin tattakai sitä saa kysyä,kaikkea ei voi tietää ja ikä ei liity siihen välttämättä milläänlailla.

Suo anteeksi, mutta nyt on ihan pakko alkaa saivarrella. 19-vuotias ja elämänkokemus eivät edes sovi samaan lauseeseen. Todennäköisesti ymmärrät sen itsekin hieman vanhempana, kuinka lapsellinen on häthätää kaksikymppinen, vaikka kuinka kuvittelee olevansa jo aikuinen ja maailmaa nähnyt. En taida edes tuntea ketään, joka ei olisi tätä samaa asiaa vanhetessaan todennut...

jaa kuin vanhana pitäisi ymmärtää..ihmiset on erilaisia joten älä yleistä

 

Minä olin 19-vuotiaana saattohoitanut molemmat vanhempani yksin kotona. Sain lapset vasta 25v. jälkeen, mutta koen olleeni aikuinen jo 19-vuotiaana, aiemmminkin. Valitettavasti.

Ikä ei oikeasti kerro elämänkokemuksesta. Kolmekymppinenkin voi olla hyvin vihreä ja kokematon jos elämä on sattunut sujumaan niin.

 

Mä olin halunnut lasta/lapsia aiemminkin, mutta olosuhteet vaikeutti ja sitten saimme lapsen, kun olin 41-vuotias. Voin kertoa, että niillä onnellisilla vuosilla, joita sitä ennen elimme yhdessä oli merkitystä. Niitä en antaisi koskaan pois. Haluaisin ne vieläkin kokea, jos se olisi mahdollista. Onneksi mieheni ei aktiivisesti tahtonut lasta ennen. Onneksi minulla on koulutus. Onneksi meillä on asunto. Onneksi meillä on vakaa avioliitto. Onneksi minun ei tarvinnut pilata parhaita vuosiani kuuntelemalla kakaran kitinää.

Tästä tuli mieleeni vain yksi kysymys, oletko onnellinen nyt, äitinä?

 

Mä olin halunnut lasta/lapsia aiemminkin, mutta olosuhteet vaikeutti ja sitten saimme lapsen, kun olin 41-vuotias. Voin kertoa, että niillä onnellisilla vuosilla, joita sitä ennen elimme yhdessä oli merkitystä. Niitä en antaisi koskaan pois. Haluaisin ne vieläkin kokea, jos se olisi mahdollista. Onneksi mieheni ei aktiivisesti tahtonut lasta ennen. Onneksi minulla on koulutus. Onneksi meillä on asunto. Onneksi meillä on vakaa avioliitto. Onneksi minun ei tarvinnut pilata parhaita vuosiani kuuntelemalla kakaran kitinää.

pilata..kuulostaapa tosi aikuiselta...mäkin vaikka olen saanut esikon 18v silti nyt 28v minulla on vakaa avioliitto,3 lasta,kaksi ammattia sekä oma asunto ja työkokemusta kiitettävästi...

 

Mä olin halunnut lasta/lapsia aiemminkin, mutta olosuhteet vaikeutti ja sitten saimme lapsen, kun olin 41-vuotias. Voin kertoa, että niillä onnellisilla vuosilla, joita sitä ennen elimme yhdessä oli merkitystä. Niitä en antaisi koskaan pois. Haluaisin ne vieläkin kokea, jos se olisi mahdollista. Onneksi mieheni ei aktiivisesti tahtonut lasta ennen. Onneksi minulla on koulutus. Onneksi meillä on asunto. Onneksi meillä on vakaa avioliitto. Onneksi minun ei tarvinnut pilata parhaita vuosiani kuuntelemalla kakaran kitinää.

Voi voi, mä säälin sua tekstisi perusteella. :hug:

 

Ystävättäreni sai esikoisensa 42-vuotiaana, ja oli "hysteerisempi" kaikessa kuin moni muorempi, vaikka elämänkokemusta jne onkin.
Ei se aina ikää katso. Vaikkakin olen omalle tyttärelle puoli-tosissani sanonut, että odota lapsen saantia kunnes olet 30-v...

 

Sain ekan kun olin 21v.,tokan 23., kolmannen 25 Tykkasin olla aiti silloin.

Yllatys yllatys,iltatahti yllatti! Sain kun oli 39v. Mutta mieheni kuoltua 5kk. sitten,olen tosi kiitollinen etta minulla on "iltatahtemme." Ei han minun menoja haittaa,yhdessa mennaan & tullaan & touhutaan kaiken nakoista

 

Ekan syntyessä olin 19v ja tällä hetkellä nuorimman syntyessä 35v. Molemmissa hyvät ja huonot puolensa =)

 

Mun mielestä 20 vuotias voi silla hetkellä olla ihan kypsä vanhemmaksi, useimmiten tosin ei taida olla. Mutta meidän kaveripiiristä KAIKKI parit, jotka tekivät lapsia 19-22 vuotiaana ovat nyt kymmenen vuoden jälkeen eronneet!!! Kaikki ihan hyviä vanhempia silti, tai yhtä lukuunottamatta.

Itse tulin äidiksi 25 vuotiaana, kuuden vuoden seurustelun jälkeen, sopi meidän perheelle

 

Nuorena nuorena

 

Minulla on sellainen tilanne että saina 22 vuotiaana ensimmäisen lapsen ja 25 vuotiaana toisen lapsen. Kului monen monta vuotta, tuli avioero ja menin sitten uudellen naimisiin ja sain kolmannen lapsen 39v. ja viimeisen kuopukseni 41v.
kaikki raskaudet ovat olleet helppoja ja synnytykset myös, ikä ei siihen ole vaikuttanut. lasten vauva aika oli paljon vaativampaa ja raskaampaa näiden kahden ensimmäisen kanssa kun oli nuori( johtui varmasti osaksi siitä että ex- mies oli paljon poissa kotoa töiden vuoksi) kahden viimeisen kanssa vauva aika tosi helppoa ja heillä ei ole ikäeroa kun 1½ vuotta.
Olen nautttinut kahdesta viimeisestä lapsesta kaikkein eniten, minulla on ollut aikaa, kärsivällisyyttä ja olen rauhoittunut. mieskin on ottanut lastenhotoon kiitettävästi osaa ja on läsnä ja kotona kaikki illat ja vapaa-ajat.
Minusta on hyvä saada kuitenkin ensimmäinen lapsi( lapset) nuorena, mikäli siihen on mahdollisuus, ja jos lapsia tulee lisää voi niitä tehdä sitten vanhempanakin. Mikä tuntuu todella ihanalta ajalta.
jos nyt ei olisi nuorempia lapsia oli aika tyhjää täälä kotona. Nuoremmat ovat nyt 9v ja 11v.
Todella ihania ja helppoja lapsia. Monesti sitä ajattelee että ihanaa kun lapset muutaa pois kotoa ja saa vaan olla kahden , mutta minusta se tuntuisi tosi kurjalle. on mukavaa kun nämä nuoremmat ovat tässä vielä pitkään.

 

Mun mielestä 20 vuotias voi silla hetkellä olla ihan kypsä vanhemmaksi, useimmiten tosin ei taida olla. Mutta meidän kaveripiiristä KAIKKI parit, jotka tekivät lapsia 19-22 vuotiaana ovat nyt kymmenen vuoden jälkeen eronneet!!! Kaikki ihan hyviä vanhempia silti, tai yhtä lukuunottamatta.

Itse tulin äidiksi 25 vuotiaana, kuuden vuoden seurustelun jälkeen, sopi meidän perheelle

Heillä taisi jäädä se nuoruus sittenkin elämättä. Kuka ihan oikeasti haluaa olla loppuelämänsä yhdessä ihmisen kanssa, jonka on tavannut joskus lukiossa tai jopa yläasteella? Välille 16-25 kun ajoittuu kaikki kasvaminen lapsesta aikuiseksi ihmiseksi.

Onnea toki heille, jotka ovat onnellisia loppuelämänsä sen ainoan seurustelukumppaninsa kanssa, hieno juttuhan se on, jos toimii. Itse en taida tuntea yhtään lukiosta saakka yhdessä ollutta paria, vaan melkein kaikki ovat tainneet tavata opiskeluaikoina sitten myöhemmin, vasta reilu parikymppisinä. Varmaan nuoruudenrakkauden kanssa naimisiin meno on tavallista ns. alemmissa sosiaaliluokissa ja pienemmillä paikkakunnilla.

Kun tarkemmin ajattelee, en edes tunne kuin yhden, joka sai lapsen 19-vuotiaana. Jäi lukio kesken ja erokin tuli aika pian kahden lapsen jälkeen. Serkkuni sai lapsen aikoinaan 15-vuotiaana ja ero tuli myös kahden vuoden päästä. Koulut jäi hänelläkin käymättä ja on sitä kovasti katunut. Surullista.

Onko sitä oikeaa aikaa sitten edes olemassa? Kunhan toimii niin, että ei myöhemmin tarvitse katua valintojaan.

 

mä sain tytön 19 vuotiaana ja nyt 22 ja voin myöntää ettei silloin ole valmis täysin äidiksi..

mutta onko koskaan?

mun mielestä äitiyteen kasvetaan ja se on omast ahlusta kiinno olla hyvä vanhempi.. ikä on vaan taas numeroita.. :wave:

 

Heillä taisi jäädä se nuoruus sittenkin elämättä. Kuka ihan oikeasti haluaa olla loppuelämänsä yhdessä ihmisen kanssa, jonka on tavannut joskus lukiossa tai jopa yläasteella? Välille 16-25 kun ajoittuu kaikki kasvaminen lapsesta aikuiseksi ihmiseksi.

Onnea toki heille, jotka ovat onnellisia loppuelämänsä sen ainoan seurustelukumppaninsa kanssa, hieno juttuhan se on, jos toimii. Itse en taida tuntea yhtään lukiosta saakka yhdessä ollutta paria, vaan melkein kaikki ovat tainneet tavata opiskeluaikoina sitten myöhemmin, vasta reilu parikymppisinä. Varmaan nuoruudenrakkauden kanssa naimisiin meno on tavallista ns. alemmissa sosiaaliluokissa ja pienemmillä paikkakunnilla.

Kun tarkemmin ajattelee, en edes tunne kuin yhden, joka sai lapsen 19-vuotiaana. Jäi lukio kesken ja erokin tuli aika pian kahden lapsen jälkeen. Serkkuni sai lapsen aikoinaan 15-vuotiaana ja ero tuli myös kahden vuoden päästä. Koulut jäi hänelläkin käymättä ja on sitä kovasti katunut. Surullista.

Onko sitä oikeaa aikaa sitten edes olemassa? Kunhan toimii niin, että ei myöhemmin tarvitse katua valintojaan.

Ensinnäkin, nuoruus? Kuinka käsittelet sen nuoruuden, sellaisena kuin ihminen itse sen haluaa viettää? Mistä sinä voit tietää miten kukainenkin tahtoo oman elämänsä viettää? Kuinka ihmeessä nuoruus on voinut jäädä elämättä?

Minä haluan, miksi en haluaisi? Mikä siinä on niin vastenmielistä että kumppani löytyy jo nuorena, vai onko tosiaan niin että muitakin on _pakko_ käydä kokeilemassa tai on alakastia? Miksi ero edes pitää ottaa siittä nuoreedun rakkaudesta jos rakkautta on ja hyvälle tuntuu olla yhdessä? SEn takia että uusi pitää löytää 30v tienoilla?

Ensin sanot että tunnet yhden, sitten yhtäkkiä tunnetkin 2 ja miten nämä sinun tuntemasi ihmiset vaikuttavat kokonaisuudessa siihen tekeekö lapsia nuorena vai vanhana? Jäikö tuntemasi 19v lukiossa joskus luokalle? Kaikki tuntemani 19vuotiaat ovat kuitenkin jo kerenneet käydä sen 3vuotisen jatko koulutuksen, jopa 18vuotiailla on ammatti (esimerkiksi minulla oli silloin aikanaan).

Onko tuntemasi ihmiset muuten olleet jotenkin astetta laiskempia/ sosiaali etuuksiin taipuvaisia? Koska jos 15kesäinen saa lapsen ei siinä ole mikään muu kuin laiskuus jos kouluja ei 50vuoden aikana käy, sama homma tällä 19 kesäisellä.

Miksi edes kaikki olettaa että 18-vuotiaalla ei ole ammatti ja jopa 16-vuotias voi olla töissä nykyään. Nykyään parkymppiset on usein jo työelämässä hyvinkin, mitä sen ikäisiä tunnen niin osalla on jo oma talo tai rivitalonpätkä, autoista puhumattakaan.

 

Mä olin halunnut lasta/lapsia aiemminkin, mutta olosuhteet vaikeutti ja sitten saimme lapsen, kun olin 41-vuotias. Voin kertoa, että niillä onnellisilla vuosilla, joita sitä ennen elimme yhdessä oli merkitystä. Niitä en antaisi koskaan pois. Haluaisin ne vieläkin kokea, jos se olisi mahdollista. Onneksi mieheni ei aktiivisesti tahtonut lasta ennen. Onneksi minulla on koulutus. Onneksi meillä on asunto. Onneksi meillä on vakaa avioliitto. Onneksi minun ei tarvinnut pilata parhaita vuosiani kuuntelemalla kakaran kitinää.

Just just vakaa avioliitto SEMMONEN VOI OLLA NUORILLAKIN Onneks kun mä oon 30v niin mun lapset on jo sen verran isoja et voi viettää jo normaalin työelämän ja jopa opiskella uuden ammatin Ja sinä kuuntelet sitä kitinää ja raivoat kun oot niin vanha ettet jaksa Ja kun lapses on aikauinen sinä oot jo ikäloppu/eläkeläinen
Mä oon nuori mut mulla on hyvä mies(yhessä 9,5v),oma yritys,oma asunto,urheilu auto ja TÄRKEINTÄ kaksi ihanaa lasta Ja elämä on vasta edessä

 

Miksi hankkia lapsia, jos tuntee hukkaavansa elinvuosiaan kakaran kitinään? Huh huh...