Äidiksi nuorempana vai vanhempana?

Sekä että B)

 

Mielestäni silloin kun tuntee olevansa tarpeeksi kypsä äidiksi. Eli omaa elämää on eletty sekä miehen kanssa yhteistä elämää tarpeeksi kauan. Itse ihmettelen 18v äidiksi haluavia sekä pariskuntia, jotka 3 kk yhdessäolon jälkeen alkavat yrittää vauvaa. Mutta jokainen tyylillään.

Musta tulee äiti 27 vuotiaana, yhteiseloa miehen kanssa takana silloin 5.5 vuotta. Meille juuri oikea aika.

 

itse olen halunnut lapsia nuorena. olin 21 kun esikoinen syntyi. en ajattele että saa olla sitten joskus vanhempana vapaa,kun on lapsia ei ole enää koskaan vapaa,aina niistä kantaa huolta vaikka kuinka vanhoja olisi. tokihan sitä on sillälailla vapaampi menemään kun vielä 40 vuotiaana on kohtuu nuori,ja lapset jo vanhempia.
monet tekee lapsia tosi nuorina vaikkei ole siihen valmiita,mutta aina äityiteen voi kasvaa. ikä ei tee kenestäkään huonoa äitiä. ja lapsen tulo jos mikä kasvattaa!
sanotaan että kun tekee vanhempana lapset on kokenut elämää ja on mahdolisesti edennyt jo urallaan,itse en halua olla mikään uraohjus.
ainoastaan se puhuu nuorena lastentekemisenpuolesta että odotus ja synnytys on fyysisesti helpompaa. siksihän luontokin on tehnyt niin että hedelmöällisyys kääntyy vanhempana laskuun.

 

olisin kyllä todella pettynyt omiin saavutuksiini, jos en tähän mennessä tuntisi kokeneeni tarpeeksi nuorten piletystä ja menoa. on tullu juhlittua ja elettyä hurjaa opiskelijaelämää.. kaivannut parisuhteeseen ja elämään lisäystä jo vuoden verran ja nyt tulossa.

kyllä se säikäytti nuoret ihmiset, kun ehti jo miettiä, että entäs jos lasta ei tulekaan ku ei kuulu eikä näy. nuorena hoidotkin varmaan tehoavat paremmin ja riskit ovat pienemmät, entä jos alkaisi suunnitella lasten tekoa vasta 35-vuotiaana..

kukin tavallaan =)

 

No mun mielestä on varsin tyhä tehdä lapsia nuorena sen takia, että miettii olevansa sitten nuori isoäiti tai isoisä joka jaksaa hoitaa lastenlapsiaan?!
Mistäs te tiedätte minkä ikäisinä ne omat lapsenne päättävät lisääntyä, tai päättävätkö ollenkaan? Tai mitä merkitystä sillä nuoruudella on, jos on muuten niin sairas, ettei pysty hoitamaan. Kaikenlaisia sairauksia kun voi ihan noin vaan suunnittelematta tulla. Tehöön kukin lapsensa minkäikäisenä haluaa, mutta tuo nyt on aivan onneton peruste alkaa "vanhemmille" äideille täsmentämään.

 

Te, jotka kannustattatte hankkimaan lapsia nuorina! Käykö teillä mielessä, että kaikki eivät välttämättä löydä sitä kunnon parisuhdetta, tai suhde on mutta mies ei ole valmis isäksi? Tai käykö mielessä, että toiset halauvat lukea yliopistoissa ensin, ja käydä töissä ennen lapsen saantia?

Mä joskus näitä keskusteluja lukiessa mietin, miltä tuntuu jostain naisesta joka lapsia haluaisi mutta elämä ei sitä ole suonut, lukea teidän nuorempien kirjoituksia?

Tai mitä, jos ei vaan tärppää ennen kolmeakymppiä?

Mä en kannusta ketään hankkimaan lapsia nuorena. Jokainen silloin, kun on valmis siihen. Se on todella ikävää, jos ei pysty saamaan lapsia vaikka haluaisi, mutta kyllä tälläisiin keskusteluihin törmää muuallakin kuin täällä ja ehkä tälläiset ihmiset, jotka eivät saa lapsia tajuavat pysyä poissa tälläiseltä palstalta oman itsensä takia.
Toiset opiskelkoot niin paljon kuin haluavat, jos valitsevat sen tien. Jokaisen oma asia miten elämänsä järjestää.
Meille paras aika oli hankkia lapsi nyt: parisuhde kunnossa, omakotitalo, rahatilanne ok ja kumpikin valmiita vanhemmiksi.

Sen kanssa vaan pitää elää, että jotkut vanhemmat äidit ovat mua kohtaan ylimielisiä, mutta so what. Mä kasvatan ja hoidan lapseni omalla tapaa, toiset toisella tapaa. Kuka tekee oikein, kuka väärin se on paha sanoo ja onko oikeeta tapaa...

 

Ei äitiys tai sen hyvyysaste riipu mitenkään iästä.
Vaikka kuinka vertaisi 20v ja 30v naisia joilla on samanverran kokemusta pienistä lapsista/vauvoista, niin se 30v ei hallitse niitä lapsenhoitoon liittyviä asioita yhtään enemmän vaikka olisikin ehtinyt bilettää muutaman vuoden enemmän.

Jokainen äiti on ensikertalainen ensimmäisen lapsensa kohdalla. Ja ensikertalaisen tiedot ja taidot vasta alkavat kehittyä ja karttua.

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

hah! mun vanhemmat on 50-vuotiaita, saman ikäisisinä ollaan äidin kanssa lapsemme tehty. Ja ne on kyllä NIIN paljon tän mun lapsen elämässä että välillä ne vois olla jopa vähemmän

 

Voi jeesus tätä jauhamista ja yleistystä...

Itse sain esikoiseni 22-vuotiaana, toisen 25-vuotiaana ja kolmannen 29-vuotiaana. Kaikki saman miehen kanssa ja edelleenkin olemme yhdessä. Ja kyllä, olin täysin "kypsä" hoitamaan esikoistamme jo tuossa iässä. Asuimme vielä kaukana kavereista ja sukulaisista tuossa vaiheessa, joten siinä kohtaa nuo tukiverkostot olivat satojen kilometrien päässä. Hyvin me kuitenkin pärjäsimme ja nyt tuo esikoisemme on tasapainoinen, reipas ja iloinen koululainen. Tänä päivänä kun meillä on kolme lasta ja asumme lähellä kaikkia läheisiämme, meillä eivät lapset edelleenkään ole vapaa-aikanamme hoidossa muualla. Perheenä menemme ja touhuamme, elämme lastemme kanssa tässä hetkessä. Emmekä haaveile ajasta, jolloin lapset muuttavat pois.

Mä en koskaan ole ollut mikään bilehile, en teini-iässäkään, sama koskee miestäni. Mun aikani kului urheillessa ja sitä kautta tapasin myös mieheni, jonka kanssa ystävyys muuttui rakkaudeksi. Ikävää, jos se ja perheen perustaminen joidenkin mielestä tapahtui sallittujen ikärajojen ulkopuolella, mutta ei se meidän elämäämme hetkauta. Meillä on hyvä olla ja olemme sinut tekemiemme valintojen kanssa.

Toivottavasti te kaikki muutkin olette. Sehän se on pääasia, ei muiden mielipiteet.

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Onpa niitä paljon yli kolmekymppisiäkin äitejä, joilla ei ole aavistustakaan jostain niinkään yksinkertaisista asioista, kuten että vauva ei tarvitse toppapukua 20 asteen lämpötilassa auringonpaisteessa

Ja ikähän on taas vain numeroita, se on ihmiskohtaista mikä ikä on oikea aika hankkia lapsia. Joku 25v voi olla vasta muuttanut pois kotoa tai ei kenties vielä edes kertaakaan seurustellut pitkässä suhteessa. Miten hän olisi kokeneempi sitten pelkän iän takia? Itse muutin 16veenä pois kotoa, joten kyllä parikymppisenä jo halusi sitoutua ja ryhtyä perhe-elämään. En myöskään ole ymmärtänyt, miksei voisi samaan aikaan opiskella ja tehdä/hoitaa lapsia, siinähän tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mulla on 30v mennessä pari tutkintoa valmiina ja työharjoitteluja lukuunottamatta suht pitkään kotona hoidetut muksut. Paljon enemmän siis, kuin jos vasta kolmekymppisenä olisin alkanut siihen vauvarumbaan.. ja todellakin nautin siitä, etten ole kolmekymppisenä ensisynnyttäjä ja kun täytän 40v, esikoinen täyttää 18

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Niin.. Itse työskentelen kätilönä synnyttäneiden osastolla ja kyllä yleensä ne avuttomimmat äidit on niitä lähempänä 40v olevat, joilla ei tunnu olevan rohkeutta tehdä vauvan kanssa itse mitään.. Ettei vain tee väärin. Useasti nuoremmat äidit ovat valmiimpia ja halukkaampia olemaan sen ja tekemään asioita sen uuden vauvan kanssa. Että tämä nyt perustuu omaan kokemukseen asioista ihan omassa työssä.

 

Riippuu ihmisestä. Mä olin 24v kun sain esikoisen ja 25v kun sain kuopuksen. Kolmatta ei tule, ellei ukko saa tahtoaan läpi.. Jos on raskaana ja synnyttää niin sit sopii mulle. :xmas:

 

En jaksanu lukea koko ketjua.
Itse sain ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan lapseni 30-vuotiaana. Siihen mennessä oli suurin piirtein juoksut juostu ja vähän älliä päässä. Musta ei IKINÄ olis ollu äidiksi parikymppisenä :/

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Onpa niitä paljon yli kolmekymppisiäkin äitejä, joilla ei ole aavistustakaan jostain niinkään yksinkertaisista asioista, kuten että vauva ei tarvitse toppapukua 20 asteen lämpötilassa auringonpaisteessa

Ja ikähän on taas vain numeroita, se on ihmiskohtaista mikä ikä on oikea aika hankkia lapsia. Joku 25v voi olla vasta muuttanut pois kotoa tai ei kenties vielä edes kertaakaan seurustellut pitkässä suhteessa. Miten hän olisi kokeneempi sitten pelkän iän takia? Itse muutin 16veenä pois kotoa, joten kyllä parikymppisenä jo halusi sitoutua ja ryhtyä perhe-elämään. En myöskään ole ymmärtänyt, miksei voisi samaan aikaan opiskella ja tehdä/hoitaa lapsia, siinähän tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mulla on 30v mennessä pari tutkintoa valmiina ja työharjoitteluja lukuunottamatta suht pitkään kotona hoidetut muksut. Paljon enemmän siis, kuin jos vasta kolmekymppisenä olisin alkanut siihen vauvarumbaan.. ja todellakin nautin siitä, etten ole kolmekymppisenä ensisynnyttäjä ja kun täytän 40v, esikoinen täyttää 18

Aivan samaa mieltä sun kanssa, että ikä vaan numeroita. Kaikki vaan ei tunnu sitä tajuavan Minä olen myös iloinen siitä, että esikoiseni täyttäessä 18v täytän itse 40v.

Ja lisäänpä yleisesti vielä, että on minusta ollut lapsuuttani ajatellen mukavaa kun oma äitinikin on ollut suht nuori. Sisaruksia kun minulla ei ole niin on voinut äidin kansaa "hassutella".

 

Ap taidat olla katkera lapseton akka..

 

Mä en olisi todellakaan ollut valmis äidiksi joskus 18-25-vuotiaana. Nyt olen 30v. ja odotan ensimmäistäni. Tämä on mulle juuri sopiva ikä. Mutta kukin tavallaan. Varmasti molemmissa, siis sekä nuorena että vanhana äidiksi tulemisessa, on omat hyvät puolensa.

 

Miks ihmisillä on niin mieletön tarve olla aina oikeessa, oli asia mikä tahansa. Miks pitää aina haukkua muita?
Eikö joskus vois suhtautua ihan avoimesti ja positiivisen kiinnostuneesti muiden mielipiteisiin ja jopa ajatella että aina ei itsekään ole oikeassa tai että tapoja ja näkökantoja on monia, mut pääasia on se että AUTETAAN toisiamme.

 

Ite oon tyytyväinen että oon lapset tehny nuorena,en oo sitten vanha käpy ku lapsi on eka luokalla koulussa Elämää oon kokenu aika paljon ja ikinä en oo ollut kova menijä,baarit ei oo ikinä kiinnostanut ja aina oon tykännyt kotona olla =)

 

Itse en ollut liian nuori enkä vanha, kun tulin 30v raskaaksi.
Juuri passeli ikä.

Mutta kukakin tavallaan. En vaan näe kovin nuorena äidiksi tulossa mitään fantastisia puolia.

Jokainen saa/tekee lapset sillon kun saa/tekee, ei siihen ole mitään parasta ikää. Huvittaa kun tästä aina jaksetaan vääntää kättä. Ja varsinkin ne hyvin nuoret äidit, jotka on juuri itse vaipoista päässeet... nehän aina tietävät parhaiten mitä tekevät ja koska. Suosituin lause on "En koskaan tekisi lasta yli 3kymppisenä"... nooooh, kysytäänpä samoilta sitä sitten 10 vuoden päästä.

 

Itse sain esikoiseni 25-vuotiaana. Se oli ihan hyvä ikä tulla äidiksi, pari vuotta aikaisemminkin olisi voinut vaavi tulla, mutta kun ei aikaisemmin tullut, niin hyvä näin.

Mutta mun mielestä ei voi sanoa yhtä oikeaa ikää, meitä on niin moneen junaan=)

 

Olen synnyttänyt 20-, 21-, 23- ja 35-vuotiaana. Nuorena kaikki oli helpompaa, kroppa toipui joutuin, mieli oli notkea ja yöllä valvominen oli toinen elämä.

Vanhempana vauvasta on uskomattoman paljon iloa ja jokaista hänen kanssaan viettämäänsä päivää arvostaa. Luultavasti olen suuressa vaarassa hemmotella tämän iltatähden pilalle

 

Lapset pitää hankkia silloin kun kroppa on kaksikymppisen, että jaksaa raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan heräilyt hyvin.
Lapset pitää hankkia silloin kun elämänkokemus nelikymppisen, että osaa kasvattaa lapsensa hyvin.
Revi siitä sitten.

 

Lapset pitää hankkia silloin kun kroppa on kaksikymppisen, että jaksaa raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan heräilyt hyvin.
Lapset pitää hankkia silloin kun elämänkokemus nelikymppisen, että osaa kasvattaa lapsensa hyvin.
Revi siitä sitten.

Sä olet nero.

 

Voi jeesus tätä jauhamista ja yleistystä...

Itse sain esikoiseni 22-vuotiaana, toisen 25-vuotiaana ja kolmannen 29-vuotiaana. Kaikki saman miehen kanssa ja edelleenkin olemme yhdessä. Ja kyllä, olin täysin "kypsä" hoitamaan esikoistamme jo tuossa iässä. Asuimme vielä kaukana kavereista ja sukulaisista tuossa vaiheessa, joten siinä kohtaa nuo tukiverkostot olivat satojen kilometrien päässä. Hyvin me kuitenkin pärjäsimme ja nyt tuo esikoisemme on tasapainoinen, reipas ja iloinen koululainen. Tänä päivänä kun meillä on kolme lasta ja asumme lähellä kaikkia läheisiämme, meillä eivät lapset edelleenkään ole vapaa-aikanamme hoidossa muualla. Perheenä menemme ja touhuamme, elämme lastemme kanssa tässä hetkessä. Emmekä haaveile ajasta, jolloin lapset muuttavat pois.

Mä en koskaan ole ollut mikään bilehile, en teini-iässäkään, sama koskee miestäni. Mun aikani kului urheillessa ja sitä kautta tapasin myös mieheni, jonka kanssa ystävyys muuttui rakkaudeksi. Ikävää, jos se ja perheen perustaminen joidenkin mielestä tapahtui sallittujen ikärajojen ulkopuolella, mutta ei se meidän elämäämme hetkauta. Meillä on hyvä olla ja olemme sinut tekemiemme valintojen kanssa.

Toivottavasti te kaikki muutkin olette. Sehän se on pääasia, ei muiden mielipiteet.

Mää peesaan kaikkea. Mää vaan oon sua muutaman vuoden vanhempi ja lapsia kaksi, saatu kun olin 21-vuotias ja 29-vuotias.

 

En lukenut kaikkia mielipiteitä, mutta sanon oman mielipiteeni asiaan..

Olen aina halunnut tulla nuorena äidiksi, mutta oli silti (iloinen) yllätys, kun sain tietää olevani raskaana 21-vuotiaana. Nyt olen 24v ja meille syntyy toinen (harkittu ja yritetty) lapsi muutaman viikon sisällä.

Minulle tuo ikä oli ihan sopiva, enkä ole kertaakaan katunut sitä, että tulin äidiksi suhteellisen nuorena. Myös mieheni on samoilla linjoilla, vaikkakin hän olisi varmasti myös onnellisena jatkanut lapsetonta elämäänsä toisessa tilanteessa.

Itse olen miettinyt, että on hyvä saada lapsia nyt, kun raskautuminen onnistuu suhteellisen helposti ja toipuminen raskaudesta ja synnytyksestä on nopeaa. Minusta on sääli, että käytetään vuosien ajan hirveästi (mm. rahallisia) resursseja ja hormonaalisia keinoja siihen, että saadaan raskaus ehkäistyä, ja vuosien päästä vielä hurjempi määrä resursseja ja keinoja siihen, että saataisiin raskaus alkamaan.

Voi tietenkin sanoa myös, että on mukavaa sitten lasten ollessa jo aikuisia itsekin olla vielä nuori, mutta eihän sitä tiedä, vaikka silloin hankkisi vielä iltatähden, ja voisi sitten vertailla tuntemuksia nuorena ja vanhempana äitinä..

Ai niin, ja meillä nuo hoitoonvienti- ja biletysjutut ovat kyllä enemmänkin niin päin, että (nuoret) isovanhemmat vaativat saada lapsen yökylään, ja usein käykin niin, että lapsi on yökylässä siksi, että hän itse ja isovanhemmat niin haluavat, ja me sitten miehen kanssa jäämme kotiin katsomaan elokuvaa tai vain olemaan, ja saatamme aamulla nukkua hiukan myöhempään. Että eivät kaikki nuoret vanhemmat sentään biletä aina tilaisuuden tullen..