Äidiksi nuorempana vai vanhempana?

Ikää tärkeämpi asia lasten hankinnassa mielestäni on se että on sopivat olosuhteet lapsen hankintaan, kuten vakaa parisuhde. Myös se että kokee olevansa valmis äidiksi on mielestäni tärkeämpi kuin fyysinen ikä.

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Näin taas. On se hyvä, että heti yleistetään. Varmaan voit kertoa miten muka vaikka 35v nainen osaa hoitaa 20v naista paremmin lapsensa, jos ei ole ollut koskaan lapsien kanssa tekemisissä. Mitä se elämänkokemus vaikuttaa asiaan??? Kyllä ihan yhtälailla vanhemmatkin äidit kyselevät tuollaisia asioita, kun ovat untuvikkoja lapsen hoidossa, jos ei juurikaan satu olemaan sitä kokemusta.
On terve itsetunto jo kehittynyt... Mitäköhän toikin nyt tarkoittaa?
Kyllä näkee vanhempia äitejä, jotka eivät välttämättä tunnu suhtautuvan kaikkiin asioihin kovinkaan terveellä järjellä.

Eräänkin lastentarhanopettajan (alalla 20v) mielipide on, että lapset hankittaisiin nuorena, koska mitä vanhempi äiti on niin hyysäävät lapsensa piloille. Tämä oli hänen kokemuksensa....

Tämä on sinun mielipiteesi ja minulla on oma, elämänkokemukseen perustuva näkemys. Perustan kommenttini useaankin tapaukseen. Olen itse mm. pitkään kuulunut erääseen nettiyhteisöön. Ko. yhteisöstä kaksi nuorta äitiä erikseen kehui minua siitä, kuinka tasapainoisesti suhtauduin siihen enkä salannut sitä, että en voinut lastani imettää, kun he eivät kertakaikkiaan kehdanneet sanoa kenellekään antavansa lapselleen korviketta kritiikin pelossa. Eli sen verran kohdillaan oli näiden nuorten äitien itsetunto. Saman yhteisön, jossa on siis jäseniä eri ikäryhmistä, nuoret äidit olivat jatkuvasti kyselemässä että mitä sille lapselle laitetaan päälle, voiko sille tehdä näin ja näin ja voiko lapsen kanssa mennä sinne ja tänne, kun taas listan vanhemmat jäsenet ovat useimmiten luottaneet itseensä ja omiin tuntemuksiinsa. Ja siis kaikki saivat ensimmäisen lapsensa muutamia vuosia sitten. Ja niitä esimerkkejä on siis täälläkin todella paljon.

Kun ehtii tiettyyn ikään ja elämänkokemusta karttuu, ei paljon muiden sanomiset tai kritiikki hetkauta, sitä lähinnä tarkoitin. Muta hyvähän se vaan on, jos jollakulla nuorella äidillä on itsetunto kohdillaan ja elämänkokemusta riittävästi annettavaksi.

 

Juu, toki kannattaa nuorena bailata kroppa pilalle, ja sitten itkeä kolmekymppisenä kun ei kykenekään hedelmöittymään

Millä lailla bailataan kroppa pilalle? Kaikki eivät juo ja polta...

Eivät tietenkään kaikki, mutta aika suuri osa! Enkä puhunut pelkästään alkoholista ja tupakasta! Onko sulla mitään käsitystä siitä mitä nuoret nykyään touhuavat?

 

itse olen 38v ja mies 40v kun lapset ovat täysiikäisiä. Meillä voimaa ( toivottavasti ) hoitaa lapsenlapsia.

Meidän lasten isovanhemmat on toiselta puolen pian kuuskymppisiä ja toiselta "jo" 70-vuotiaita. Voimia ja tahtoa lastenlasten hoitoon on enemmän kuin tarvetta.

KIva juttu Tota mäkin töivon meistä. eihän sitä tiedä missä iässä meen tytöt lapsia saa, jos saa.

 

Juu, toki kannattaa nuorena bailata kroppa pilalle, ja sitten itkeä kolmekymppisenä kun ei kykenekään hedelmöittymään

Millä lailla bailataan kroppa pilalle? Kaikki eivät juo ja polta...

Ihan yhtä lailla nuoret äidit ja isät käyvät baanalla tuulettumassa...ja useammin kuin vanhempana lapsensa saaneet.

Näin se taitaa tosiaan olla monesti. Itse en muista milloin olisin viimeksi ollut baarissa. Ei vaan enää ole tarvetta, kun sai nuorena hoidettua senkin asian pois päiväjärjestyksestä...

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

Samaa mieltä. Isovanhemmat vielä kaikki työelämässä ja isoisomammakin asustelee yksin tyytyväisenä omakotitalossaan. Ei ihmiset nykyään kuole niin nuorina kuin aikoinaan. Onneksi.

 

Omalla kohdallani vastaus on, että nuorempana.
Ekan sain 22-vuotiaana (melkein 23v.) ja koen olleeni silloin juuri oikean ikäinen ja kypsä siihen vastuuseen ja äityiteen, mikä todella oli parasta mitä siihen saakka olin ikinä saanut kokea. Kun kuopus syntyi 6 vuotta myöhemmin, niin huomaan, että oma jaksaminen on ollut erilaista, pinna palaa eritavalla ja on tavallaan tottunut elämään jo tietyllä tavalla, se heittäytyminen siihen vauvamaailmaan oli vaikeampaa.

Jotenkin nostaa karvat pystyy, kun monet vanhempana äidiksi tulleet sanovat että parempi tehdä lapset myöhemmällä iällä kun eivät itse olisi ainakaan olleet valmiita äidiksi vielä parikymppisenä. Kumpa ihmiset ymmärtäisivät ettei se, ettei itse ole ollut valmis kerro yhtään mitää siitä miten kypsä toinen samanikäinen on. Itse ainakin olen välillä jo perheellisenä pohtinut kolmekymppisiä bilettäviä sinkkukavereitani, että huh, miten he jaksavat tuota elämää. Itse kokisin kyllä elämäni niin tyhjäksi jos edelleen viikonloput viilettäisin baareisssa ja jatkaisin sitä elämää mitä elin 18-22 vuotiaana. Enkä koe jääneeni mistään paitsi äidiksi tulon myötä, me olemme matkustelleet ja kiertäneet ulkomailla lasten kanssa (ei se matkustelu siihen lopu, vaikka yksi perustelu onkin että halutaan nähdä maailmaa ennen lapsia), oon pystynyt opiskelemaan vaikka äiti olenkin, ollaan rakennettu talo jne. Elmä on oikein hyvällä mallilla ja ennenkaikkea lapsi on tuonut elämään sellaista syvyyttä, sisältöä ja tarkoitusta joka päivälle :heart:

 

Ei näköjään se ikä vaikuta mitään. yhtä lailla täällä jankataan oli sitten minkä ikäinen tahansa. laput silmillä omaa mielipidettä

Voin kertoa teille pari tosiasiaa
eivät kaikki nuoret äidit hillu baarissa. eivätkä kaikki kaipaa sinne.
Myös vanhemmat äidit siinä mnissä nuoret vievät lapsiaan hoitoon.
Ei 30v ole missään nimessä vanha saamaan lapsia. 30v on todella nuori. Ihminen ole vielä 50v vanha vaan minusta aika nuori ja pystyy kyllä lapsensa hoitamaan..

Eikös niin että meille ihmisille on ne omat ajatukset milloin minä olen valmis äidiksi..Ei se että kun minä en ollut valmis 20v ei kukaan muukaan. eikä kun minä haluan lapseni ennen 30v ei kenenkään pitäisi niin enään silloin saada

 

Minusta ihan yksilöllinen juttu mikä kenellekin sopii. Joku on valmis äidiksi aiemmin ja sillä hyvä, toinen taas vähän myöhemmällä iällä, ei siitä voi sanoa kumpi olisi parempi ratkaisu, puolensa varmasti kummassakin.

Itse tulin äidiksi vähän alle 30v ja minulle se taisi olla hyvä ikä, vaikka kerkesin vauvakuumeesta kärsiä jo pitkään. Kuitenkin jälkeenpäin ajatellen olin tuon kymmenen vuoden aikana saanut paljon sellaista mikä minusta olisi puuttunut jos olisin tullut äidiksi alle 20v. Varmaan mukavuudenhaluakin, mutta helpompi on ollut lapsiin keskittyä kun elämässä ovat monet muut asiat löytäneet paikkansa. Samoin voisin kuvitella että äitiyden haasteet olisivat olleet isompi ja pelottavampi isku nuoremmalla iällä. Nyt ehkä olen paremmin sinut itseni kanssa ja stressaan vähemmän.

Tästä huolimatta saatan useinkin kysellä typeriä niin palstalta kuin ihan irl kavereilta. Pohdiskella vaikka juuri noita lasten pukemisia, päivän ruokia ja tekemisiä jne. Ei sillä etten niistä selviäisi yksinkin, lähinnä tuo on sellaista ajankulu-pohtimista (kertonee varmaan että elämä pyörii kovin suppealla alueella? ). Uskoisin jopa olevani tänäpäivänä rohkeampi kyselemään typeriä mitä olisin ollut nuorempana. Silloin oman epävarmuuden keskellä olisi taatusti ollut kova halua olla paljastamatta sitä muille ja todistella kokoajan kuinka hallitsen kaiken. En epäile ettenkö silloinkin olisi saanut lapset puettua ja ruuat laitettua, mutta kuitenkin...

 

Ei näköjään se ikä vaikuta mitään. yhtä lailla täällä jankataan oli sitten minkä ikäinen tahansa. laput silmillä omaa mielipidettä

Voin kertoa teille pari tosiasiaa
eivät kaikki nuoret äidit hillu baarissa. eivätkä kaikki kaipaa sinne.
Myös vanhemmat äidit siinä mnissä nuoret vievät lapsiaan hoitoon.
Ei 30v ole missään nimessä vanha saamaan lapsia. 30v on todella nuori. Ihminen ole vielä 50v vanha vaan minusta aika nuori ja pystyy kyllä lapsensa hoitamaan..

Eikös niin että meille ihmisille on ne omat ajatukset milloin minä olen valmis äidiksi..Ei se että kun minä en ollut valmis 20v ei kukaan muukaan. eikä kun minä haluan lapseni ennen 30v ei kenenkään pitäisi niin enään silloin saada

Peesi tähän. Juuri näinhän se menee.

 

toisethan ei kasva koskaan aikuiseksi, joten kait se on yksilöllistä, missä iässä kukanenkin tahtoo lisääntyä. itse "tein" osan lapsista nuorehkona (22-25 vee) ja osan nyt keski-iässä (35). sopii mulle. jokainen tekee, niinku ite tahtoo. nuorena tärpää paremmin ja on joustavampi. ite suosittelen omilleni "tekemään" lapset nuorena.

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Mä sain esikoiseni 20-vuotiaana ja en kysellyt mistään voinko tehdä niin ja näin, vaan olin hyvin varma äiti. Imetin pitkään ja perhepeteiltiin, kun se tuntui luontevalta. Lapsi on kulkenut elämässä mukana ja myöhemmin on tullut lisääkin lapsia. Palauduin tosi hyvin esikoisen synnytyksestä ja olin virkeä äiti, myöhemmin taloudellinen tilanne on ollut parempi ja elämänkokemus on auttanut muutenkin, mutta biologisesti parhaimmillaan olin kyllä kaksikymppisenä ja äitiys oli hyvin luontevaa.

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

Sulla on sun mielipitees ja mulla mun. Mä vaan en halua olla mikään ikäloppu äiti enkä isoäiti. Että näin, tää tästä.

 

Mulle sopiva ikä tuli lähellä kolmeakymppiä, koska Se Oikeakin löytyi vasta silloin. Olen myös tyytyväinen, että sain tehdä kaikkea mitä tein sinkkuavuosina - opiskella kotimaassa ja ulkomailla, matkustaa yli 20 maassa, pitää hauskaa ystävien kanssa jne. Se ei vain ole sama enää sitten kun on lapsia. Silti tämä aika on parasta aikaa elämässäni kun saatiin ne lapset ja eletään nyt tätä lapsiperhe-elämää. Osaan myös aina ja ikuisesti arvostaa tätä mitä minulla on kun on nähnyt kaikenlaista.

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

Eikä ne nuoret isovanhemmat takaa sitä että ne ois läsnä lastenlasten elämässä. Meilläkin nelikymppisillä oli kiirein aika takoa työelämässä ja omia lapsia vielä kotosalla, siinä ei lapsenlapsille jäänyt aikaa eikä niistä osanneet nauttiakaan. Toista oli monilla, joiden isovanhemmat oli jääneet eläkkeelle, saattoi tosiaan olla lastenhoidossakin erilailla apua ja intoakin hoitaa lapsenlapsia.

 

Minusta joku 23 v on ihan liian nuori vielä, ainakin elämänkokemusmielessä. Itselläni ei siihen aikaan olisi paljoakaan annettavaa vielä ollut...

Sen nuorten äitien kokemattomuuden puutteen näkee mm. siinä kuinka täällä kysellään, että "voiko tätä ja tätä tehdä" ja "onko riittävästi jos pukee vauvan näin" tai kuinka ollaan ihmeissään ja loukkaantuneita siitä, kuinka joku neuvoo lapsen hoidossa. Kun on ikää hieman enemmän, on terve itsetunto jo todennäköisesti kehittynyt ja osaa suhtautua asioihin terveellä järjellä ja muiden kommentit suodattaen.

Aika hyvää yleistystä taas!
Kyllä 35-vuotias ensikertalainen voi olla ihan yhtä epävarma vauvan hoidossa, kun kaksikymppinenkin. Ei kai se nyt siitä iästä ole kiinni, vaan siitä, ettei ole ennen ollut pienen vauvan kanssa tekemisissä.

Itse täytin helmikuussa 22v, kun esikoinen syntyi huhtikuussa. Kaikki meni loistavasti. Toisen kerran tulin äidiksi 24-vuotiaana ja kolmannen kerran 25-vuotiaana. Kun tapasin mieheni 20-vuotiaana, oli menoni jo mennyt ja oli hyvä aika asettua aloilleen ja perustaa perhe.
Kai se on ihan tapauskohtaista, että milloin on hyvä ikä tulla äidiksi. Monet itseni ikäiset ystävät eivät voi vielä kuvitellakaan lapsia elämäänsä ja mä taas en voisi kuvitella elämää ilman lapsia.

Plussana vielä, että lasten isovanhemmat ovat nuoria ja kaikki isoisovanhemmat minun puolelta (4kpl) ovat elossa ja hyvässä kunnoss.

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

Eikä ne nuoret isovanhemmat takaa sitä että ne ois läsnä lastenlasten elämässä. Meilläkin nelikymppisillä oli kiirein aika takoa työelämässä ja omia lapsia vielä kotosalla, siinä ei lapsenlapsille jäänyt aikaa eikä niistä osanneet nauttiakaan. Toista oli monilla, joiden isovanhemmat oli jääneet eläkkeelle, saattoi tosiaan olla lastenhoidossakin erilailla apua ja intoakin hoitaa lapsenlapsia.

ei sekään ole niin sanottua, että eläkkeellä olevista isovanhemmista olisi apua, jos ovat sairaita ja raihnaisia. Anoppini on työelämässä, mutta hoitaa vesseliämme mieluusti ja hänestä on ollut todella apua.

Jospa lopettaisit tuon yleistämisesi.

 

Jokainen tehköön niinkun itse parhaaksi tuntee =)
Mie sain pojan 20-vuotiaana ja tunnen olevani täysin valmis äidiksi =)

 

Mun mielestä iällä ei silloin väliä jos on semmonen toimentulo että perheen voi perustaa ja on kypsä äidiksi.
Baarit ei enää saa kiinnostaa.

 

Itse haluan olla lapsen lapsieni elämässä. Minusta on surullista, jos lapsi ei ehdi näkemään omia isovanhempiaan tai on niin pieni ettei muista heitä sitten vanhempana. Minä nautin sitten, kun omat lapset muuttavat kotoonta. Saa rauhassa mm. matkustella, johon ei esimerkiksi nytten olisi rahaa eikä aikaakaan, vaikka ei olisi lastakaan.

Haluat olla läsnä lapsenlapsiesi elämässä? Mikä estää sen myöhemmin? Nykyään ihmiset elävät hyvinkin 80-90-vuotiaiksi. Näkemyksesi on kuin suoraan ajalta, jolloin ihmiset elivät korkeintaan 60-vuotiaksi...

Oman pojan isovanhemmat (kaikki reilu 60 v) ovat hyvinkin läsnä elämässämme, varsinkin suht pian, kun jäävät eläkkeelle. Eipä työssäkäyvät isovanhemmat juurikaan lapsia ehdi hoitaa.

Eikä ne nuoret isovanhemmat takaa sitä että ne ois läsnä lastenlasten elämässä. Meilläkin nelikymppisillä oli kiirein aika takoa työelämässä ja omia lapsia vielä kotosalla, siinä ei lapsenlapsille jäänyt aikaa eikä niistä osanneet nauttiakaan. Toista oli monilla, joiden isovanhemmat oli jääneet eläkkeelle, saattoi tosiaan olla lastenhoidossakin erilailla apua ja intoakin hoitaa lapsenlapsia.

ei sekään ole niin sanottua, että eläkkeellä olevista isovanhemmista olisi apua, jos ovat sairaita ja raihnaisia. Anoppini on työelämässä, mutta hoitaa vesseliämme mieluusti ja hänestä on ollut todella apua.

Jospa lopettaisit tuon yleistämisesi.

Niin tän jälkimmäisen kirjoitti toinen vieras, sellainen joka sai oman esikoisensa 20-vuotiaana ja jonka kokemus oli tämä... Yhtälailla itsekin yleistit.

 

Te, jotka kannustattatte hankkimaan lapsia nuorina! Käykö teillä mielessä, että kaikki eivät välttämättä löydä sitä kunnon parisuhdetta, tai suhde on mutta mies ei ole valmis isäksi? Tai käykö mielessä, että toiset halauvat lukea yliopistoissa ensin, ja käydä töissä ennen lapsen saantia?

Mä joskus näitä keskusteluja lukiessa mietin, miltä tuntuu jostain naisesta joka lapsia haluaisi mutta elämä ei sitä ole suonut, lukea teidän nuorempien kirjoituksia?

Tai mitä, jos ei vaan tärppää ennen kolmeakymppiä?

 

Mun mielestä iällä ei silloin väliä jos on semmonen toimentulo että perheen voi perustaa ja on kypsä äidiksi.
Baarit ei enää saa kiinnostaa.

Siis äidit ja isät eivät koskaan saa käydä baarissa, kun on lapset tehty, niinkö? Jos se on hyvän äitiyden mittari, niin toisethan vois rueta äideiksi vaikka 13-vuotiaina (ei koskaan halua käydä baarissa) ja toiset ei ois valmiita vielä 60-vuotiainakaan...
Ei se ihan niin mene.

 

ONKS PALJON EROO ONKO 22 VAI 23.........

Ei ole eroa. Nuo oli vain sellaisia rajoja. Ajattelen että monet 22-24 ovat vielä liian nuoria äidiksi kun taas monet 22 voivat olla jo valmiita. Raja on tuossa aika häilyvä mielestäni. Mutta kyllä miellän 16-22 vuotiaat äidit teiniäideiksi...

oonko mä nyt sit ihan kypsymätön ollut äidiksi kun esikoisen sain 19vuotiaana ja tokan 21vuotiaana..? mielestäni olin ihan valmis äidiksi eikä ole tarvinnut palstalata kysellä lasten vaatetuksesta, toki neuvolassa olen kysellyt ruokailuista ja imetyksistä ja lasten sairauksista mutta enpä usko että se 30v äitikään tietaa vauvoista ja lapsista kaikkea.

 

Mun mielestä iällä ei silloin väliä jos on semmonen toimentulo että perheen voi perustaa ja on kypsä äidiksi.
Baarit ei enää saa kiinnostaa.

Entäs sitten tänkin palstan bile äidit?? kun joka viikonloppu lapset hoidossa tai siis isällään jotta äitit pääsee baanalle