Nyt tulee omanapaista purkausta:ashamed:, on pakko saada purkaa jonnekin.
Kiitos kaikille koiravoimista:heart:. Lääkkeet aiheuttaa sille vähän mahaongelmia ja se on aika rauhaton, joka taas aiheuttaa mulle lähes sietämätöntä stressiä, meinaan tukehtua tähän ahdistukseen. Oon ollut sen kanssa 24/7 siitä asti kun tulin tänne marraskuussa.
Melkein vuoden oon nyt vain ja ainoastaan odottanut (ensin muuttoa jonnekin, sitten tärppiä, sitten ultraa, sitten, kaavintaa, sitten uusia hoitoja ja tärppiä, päivien kulumista). Oon tappanut aikaa nukkumalla, makaamalla, nukkumalla lisää, tekemällä ristikoita (nyt ne on loppu), pelaamalla pasianssia ja katsomalla kelloa. Oon menny raiteiltani ja kaikki polut päättyy umpikujaan.
Eilen aloin googlettaa
ensisynnyttäjien ikää ja mahdollisuuksia raskautua vanhana. Löysin kyllä kirjoituksia, jossa vanhatkin (40+++) olivat raskautuneet ja saaneet lapsen, mutta vaikuttaa siltä, että raskautuminen onnistuu helpommin jos on lapsia jo entuudestaan, ts. vanhoja
ensisynnyttäjiä on tosi harvassa. Mulle tulee ens kuussa 43 täyteen ja etsin tietoa mahdollisuuksia tulla äidiksi lainkaan tässä iässä. Oon kyllä jo tavallaan luovuttanut, koska ei oo stabiilia normaalielämää ja parisuhdetta, jossa olisi muutakin elämää kuin kuumeilu.
Koira on valvottanut monta yötä (oltuaan terve kuin pukki 15 vuotta, lukuun ottamatta yhtä kasvainta kolmisen vuotta sitten, joka saatiin pois). Oon näistä yövalvomisista aivan uupunut (tosin oon koko tähän kammottavaan elämäntilanteeseeni niin uupunut), että aloin miettiä pystyisinkö edes hoitelemaan pientä vauvaa, olemaan vastuussa jostakusta seuraavat 20 vuotta, etenkin kun elämä on kaikkea muuta kuin vakaa. Kaikki asiat tuntuu ylivoimaiselta:headwall:.
Suhdetilanteeni on myös aivan kaamea. Mies on edelleen mitä ystävällisin ja auttavaisin, rakastaa minuu edelleen ystävänä
ja rakastajana
ja kumppanina, kun taas mä tykkään hänestä vain ystävänä.. Oltiin sunnuntaina viinilasillisilla ja puhuttiin triljoonannen kerran asioista. Kerroin hälle jälleen ja taas, että tykkään hänestä vain ystävänä, etten tunne häntä kohtaan muuta. Kerroin olevani pahoillani, mutta en voi sille mitään. Mieskin oli pahoillaan, että olen näin huonona (se näkee kuntoni ja mielenterveyteni tilan vakavuuden). No, niiden viinilaisllisten ansiosta oltiin sitten illalla kuitenkin sillai (ja taaskaan se ei tuntunut musta miltään
, ennemminkin :x). Fyysinen kontakti aiheuttaa aina sen, että seuraavana päivänä mies on onnensa kukkulalla,
Ottiksen sanoin: koko ajan
iholla. Tyyppinä mä oon hyvin fyysinen, halaileva ja hassutteleva, mutta siihen fyysisyyteen tarviin oikeanlaisen kemiallisen ihmisyhdistelmän, ja tämä yhdistelmä on
kaukana siitä
. Mun on vaikea nukkua sen vieressä, kuulla hänen hengitystä, kuorsausta ja puhinaa. Jos vaihdan asentoa, koitan tehdä sen niin hiljaa kuin mahdolllsita, sillä jos hän havahtuu, hän hakeutuu liki ja silloin on lähellä etten lyö. No, en tietenkään lyö, mutta siirrän hänet kauemmaksi, samoin kuin jos hän töistä tullessaan haluaa vain halata. Mun on enää vaikea edes sietää hänen hidasta, rauhallista, melkein flegmaattista olemustaan, tapaansa kävellä ja olla (koskaan en kumminkaan ole hänelle epäkohtelias enkä anna kuvotukseni näkyä, teille vain kerron aivan sensuroimattomasti).
Tästäkään tekstistä ei varmaan saa mitään tolkkua, mutta oli pakko kirjoittaa edes promillen verran ahdistusta ulos. Kiitos kun olette:heart:!