Hystis Anteeksi, että on unohtunut kommentoida tuota sun rakkaan koirasi tilannetta, ajatukset vaan omassa navassa :ashamed: Kerron nyt mun mielipiteeni ensin ja sitten kokemuksen edesmenneestä rakkaastamme...Siis toivottavasti ois vaan tulehdus..mutta jos nyt niin ikävästi käy, et onkin vakavampaa, niin kyllä sä sitten tiedät milloin on tullut aika luopua :| Kun koirasi on hyvässä kunnossa ja pirteäkin ikäänsä nähden, niin miksi vielä luopuisit..:kiss: ja mielestäni on turhaa rasittaa noinkin iäkästä koiraa erilaisilla tutkimuksella tms. toimenpiteillä, koira stressaantuu ja oireilee mahd. vielä pahemmin
Meillä on ollut isokokoisia koiria, joiden kunnioitettava max. ikä on n. 10 vuotta, meidän nartut olivat ilonamme 11 vuotta, heillä ikäeroa keskenään oli 11kk ja olivat kuin paita ja peppu. Ykkönen oli pomo ja kakkonen ei voinut elää ilman ykköstä..jos ykkönen meni lekuriin, oli kakkonen otettava reisulle mukaan..siis olivat aivan aina kimpassa..
Ykkönen oli 9v. kun sen etutassujen yläosaan/rintamukseen kasvoi suht pienessä ajassa kaksi muhkuraa..käytin lääkärissä, joka sanoi, että kyseessä voi olla hyvälaatuiset kasvaimet, mutta saattaa iäkkäällä koiralla olla/muuttua pahanlaatuisiksi. Ykkönen inhosi lääkäreitä, oli aivan stressaantunut käynneistä, lekuri halusi aina laittaa kuonokopan yms. koira tärisi, kuola valui, murisi ja väläytteli kalustoaan, joten ei ihme..Päätin, ettei kasvaimia tutkita ja lääkäri antoi "heittämällä" arvion, kaksi vuotta elinaikaa..
No, siitä kului lähes tasan kaksi vuotta, kun huomattiin, että ykkösen kävely on vaikeaa ja menin sen kanssa lääkäriin, kasvaimet olivat siis kasvaneet puolitoista-kaksinkertaisiksi...olin edellisenä päivänä itse saanut tietää ultrasta raskauteni olevan tuulimuna...lekuri sanoi..tämä koira on
nyt lopetettava..olin aivan kauhuissani ja muistan vaan, että sanoin..en voi nyt..lapsetkaan ei tiedä..lääkäri onneksi ymmärsi, antoi voimakkaan särkylääkityksen ja sovittiin lopetusaika viikon päähän (nyt rupes itkettämään :'( )
Sen viikon ajan oltiin vaan, hyvästeltiin koko viikko, tokavikana päivänä sukulaiset ja kylänmiehet jättivät jäähyväiset, ykkönen vaan makasi leelian-lepotuolissaan, eikä paljon reagoinut, mutta sitten vikana päivänä tuli mun mutsi..oltiin siinä ykkösen lähellä ja mutsi oli sitten lähdössä ja huikkas vielä, et kiitos ykkönen, me nähdään vielä ja samantien ykkönen nousi tuolistaan, kömpi olkkarista eteiseen hyvästelemään mutsin..mutsi puhkes itkuun. Lähdettiin sitten ykkösen kanssa lääkäriin, viimeisen kerran, se istui farkun perällä, katselin sitä taustapeilistä, itkin ja ajoin..ykkönen oli iloinen, aivan kuin ois mua lohduttanut, että kaikki on hyvin mamma..ja mankassa soi...
YouTube - Johanna Kurkela-Sun särkyä anna mä en
Nappasin ukon matkalta kyytiin, en voinut itkultani edes enää ajaa...saavuimme lääkäriin, oli ihana lämmin heinäkuun iltapäivä ja rakas ykkösemme nukahti sylliimme, istuimme ulkona, ison puun juurella.
Kakkonen kuoli sitten alle 5kk:n päästä, varmaankin suru sai sen luovuttamaan..ei pysynyt ruoka sisällä, eikä jalat yhtäkkiä enää kantaneet kunnolla, mutta luopuminen oli siitäkin aivan hirveetä :'(
No, tässäpä avautumista kerrakseen, itkettää niin sikana nyt ettei kirjottamisesta tahdo tulla mitään, onneksi ukkokulta lähti lekuriin, vois vähän ihmetellä et mitä tänne oikein kirjottelen..