Liiza Voi itku ja hammasten kiristys :'(. Olen tosi pahoillani puolestasi :hug:. Sinulla ei tuossa liitossa helppoa ollut, mutta varmasti teit kaikkesi, että se jatkuisi. Me täällä tiedämme sen. Tekis mieli pyytää, että älä meitä vielä jätä, vaikka kuumeilu loppuukin, mutt tietenkin teet niinkuin itsellesi on parasta. Toivottavasti elämä antaa sinulle vielä monin verroin hyviä ja ihania asioita ja löydät vielä elämääsi ilon. Hali :hug:.
Kiitos
Pikkutirri,
muumimamma72,
mur-mur,
Hysteria ja
Oliivitar tervetulotoivotuksista. Vähän takkusta oli hetkittäin reissussa, kun en kunnolla päässyt juttujanne lukemaan, mutt positiivista tässä on, että nyt on jo dpo4 enkä ole vielä kovin piinaillut
.
Niin sen taas totesin, että meillä mies on se, joka puhuu ja pussaa enemmän kuin minä. Hän tahtoi, että istun vierellään, makaan vierellään ja niin intensiivistesti, ett mua alkoi jo melkein ahdistaa. Sen puoleen se torstain tissuttelupäivä oli mulle 'tervetullutta' taukoa paitsi, ett sitten perjantainahan vasta se hiplaaminen ja kiehnääminen alkoikin, kun mies oli alavireinen ja olis vain halunnut olla ja ihan iholla koko ajan. Mies haaveili vauvastakin ääneen useaan kertaan ja suunnitteli jo nimeäkin, varsinkin tytölle
. Jotenkin tuntuu, ett hän nyt latasi tähän kiertoon niin suuria toiveita, ett pettymys tulee olemaan tosi suuri jos ei tärppääkään :'(.
Justiina Minä elättelin toiveita, ett sä olisit plussannut tänä aamuna, mutt ei hätää, hyvää kannattaa odottaa. Onko sulla karpaloita pakkasessa? Niiden pitäis pisutulehdukseen auttaa ellei se lekuri sitten lääkettä sulle kirjoittele. Pikaista paranemista niin sulle kuin sun miehellesikin, että jaksatte sitten todenteolla siitä plussasta nauttia ja sitä juhlistaa :heart:.
mur-mur Vai dippasit sinä jo tänään
? Davidin testeissä viivanpaikka näkyy todella hyvin ja helposti. Toivottavasti siihen alkaa lähipäivinä väriä kertyä :heart:.
Hystis Juu, tiedän, ettei kukaan eikä mikään meistä pääse välttämään kuolemaa, mutt niin kova paikka suru läheisen eläimenkin menettämisestä on, ett sen mielellään ottaisi rakkailtaan pois ja niin minäkin sinulta :hug:. Tärkeintä on, ettei sun koiruus joudu kärsiä liikaa vaan se saa elää hyvän elämän ja kivuissa helpotetaan niin kauan kuin mahdollista ja lopulta autetaan sateenkaarisillalle, jos elämä käy liian raskaaksi.
Meidän Pojun kaveria Vanhaherraa (19v) piti samana päivänä lähteä viemään röntgeniin mahavaivojen vuoksi, kun aamusta sai jonkin sortin aivoverenkiertohäiriön, menetti näkönsä ja kramppasi. Minä olin jäänyt kotiin oman TIA-kohtaukseni vuoksi ja miehen piti tulla puolen päivän aikaan kotiin, ett lähdetään viemään vanhusta sairaalaan. Hänelle kuitenkin kissan kohtauksesta soitin ja pitkä oli se vajaa tunti mitä miestä kotiin odotin. Pidin kissaa huopaan käärittynä sylissäni toivoen, ett sen raskas hengitys olisi vain harhaa ja pidättelin itkuani. Kun mies tuli kotiin, hän kumartui ensimmäisenä katsomaan kissaa ja sitä rapsuttelemaan ja sanoi, että on tullut aika päästää se pois. Hetki kinasteltiin kumpi soittaa eläinlääkärille ja minähän sen jouduin tehdä 'vahvempana'. Itku tuli puhelimessakin, mutta lohdullista oli, ettei meidän tarvinnut enää lähteä vanhusta viemään minnekään, vaan eläinlääkäri tuli heti kotiin ja antoi kipulääkettä ennen rauhoittavan ja viimeisen piikin antamista. Vanhus kuuli varmaan puheemme, sillä kipulääkkeen alettua vaikuttamaan se vielä huiskautti häntäänsä pari kertaa ja jonkin ajan päästä vetäisi viimeisen pitkän ja raskaan henkäyksen. Eläinlääkäri silitteli toiselta puolelta ja mies toiselta puolelta. Vielä ennen kissan kuolemaa mies kuiskasi sen korvaan, ett se pääsee isän luo. Sillon multa parku pääsi ja on päästä nytkin, kun hetkeä muistelen.
Justiina Voi ei :'(. Sun tarinasi ykkösen kuolemasta sai minutkin täällä itkemään
. Siitä luopuminen oli varmasti rankkaa, mutta ihanaa, ett saatoit kokea sen lohduttavan sinua viimeisellä matkallaan.
Aikoinaan jouduin lopetuttamaan eläinlääkärillä äidin kissan, kun se ei kotiutunut luokseni vaan villiintyi ja teki pentuja minne milloinkin. Me sovittiin aika lääkärin kanssa myös viikon päähän ja soittovarauksella, ett ilmoitan lääkärille milloin saan kissan kiinni. Totisesti silloin toivoin, etten koskaan kissaa kiinni saisi vaan se saisi elää sitä elämää, minkä valitsi omakseen äidin kuoleman jälkeen. Kissa kuitenkin tuli yhtenä päivänä luokseni ja lähdettiin sitä viemään lääkäriin. Kun sieltä kotiuduin ja kissa haudattiin minun kuluneessa villapaidassa pitsilakanoihin, ajattelin, etten koskaan voisi ottaa kissaa itselleni. Oli kamala luovuttaa terve kissa sateenkaarisillalle, mutt silti koin, ett tuon kissan kuolema oli kauniimpi kuin monien meidän ihmisten. Tuotakin kissaa oli saattamassa kolme ihmistä ja sitä siliteltiin ja sille juteltiin viimeiseen hengenvetoon asti. Niin monet meistä ihmisistä joutuu lähtemään täältä yksin ilman että kukaan on saattamassa :'(.
Ukkelikukkeli tuli kotiin, joten pitänee lähteä seurustelemaan. Palaillaan :wave:! Toivottavasti vähän iloisemmissa aiheissa.
