Tertsius olkkariin:wave:
Ja het ekaks; "Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..PAAAAAAALLLLLJJJJOOOONNNNN ONNEEEEEEEEAAAAA
*mur-mur*, Paljon ONNEA VAAAAAAAAAAANNNN
! Ääni ei oo puhtaimmasta päästä, vaan aatos sitäkin lämpimämpi:xmas:!
Kävin tänään vaklausreissulla töissä, etten ihan kylmiltäni sinne mee huomisaamulla, 3:n viikon tauon jälkeen.. Oli kiva käydä ja huomata, että iloisia tervehdyksiä ja tervetulotoivotuksia sain..Hienoa porukkaa, ja kiva taas palata sinne..
Sitte oltiin tänään myös lasten kanssa uimahallissa ja oon niin ylpiä ittestäni, kun viitsin ja jaksoin tunnin vesijuosta:saint:! Sen jälkeen ihan hitonmoinen väsy ja nälkä; perheelle tekasin 2 pellillistä pizzaa, mutta itselleni vain hedelmälautasen, jau!!
Noista vuodoista ja niiden kestosta ootte jutskanneet; mulla aika napakasti kulkee tasaseen tahtiin, mutta justiinsa silloin juhannuksen aikaan heitti parilla/kolmella päivällä pitkäksi.. Nyt taas huomaa, että ovis taitaa olla kohillaan, kun elli-etana taas pöksyihin löytänyt, huhhuh..Ja onpa sitä aika vilkkaana tuo mielikuvituskin , jotta "tanssitunti" vaakamamboa vois olla taas tänä iltana paikallaan
!
Niin,
Kastis, saapi kysyä ja jos en tykkää kyssäreistä, niin jätän vastaamati..Mutta juu..Meillä oli maaliskuussa 2011 semmonen tilanne, että muutaman tunnin ajan olin tietämätön, että onko mun lapseni elossa vaiko kuollut..Tilanne päättyi hyvin, vaikka lapsi olikin sitten 7 vrk;tta sairaalassa, ja tuli elinikäistäkin muistoa tuosta jutskasta, mutta periaatteessa kaik ok.. Ja mä olin koko ajan töissä ihan normisti, tosin myöhästyin tovin, kun vein lapsen sairaalaan ja siltikin lähdin töihin:O! Olin kai jotenkin epävakaassa tilassa, kait?? Sitten kun tilanne tokeni, ja lapsi oli jo kotona ja jatkohommat sovittu yms.yms, niin mä romahdin ihan totaalisesti ja älysin sentäs hakea apu..Siinä vaiheessa tilanteesta oli kulunut muutama viikko ja olin jo hoikistunut vajaat 10 kiloa, kun en pystynyt syömään, en muuta kuin korkeintaan kirsikkatomaatteja..Ja tilanne vaan jatkui; mä en voinut syödä, kuvotti niin hirveästi ja oli kai sisäisesti niin huono olla..Olin sairiksella muutaman viikon ja sain keskusteluapua ja pillereitä, ja siitä sitten lähdin pikkuhiljaa toipumaan..Mutta en ole edelleenkään se entinen minä; paljon jäi mielen päälle surua ja semmoista oloa, että AINA tulee olemaan minä ennen ja jälkeen sen tapahtuman.Mun pahin pelko toteutui silloin, eikä se mee pois mielestä. Mistään itsari-hommasta tai semmosesta ei oo kyse; onnettomien tapahtumien sarja, vois kuvata sitä asiaa parhaiten.. En enempiä halua asiasta netissä puhua, en ole puhunut siitä oikeassakaan elämässä, kuin muutaman luotto-ystäväni kanssa. Ja en mä ole edes ton kokemuksen jälkeen silleenkään valaistunut, että osaisin nyt jotenkin nauttia enemmän elämän pikku-iloista tai jotain..Kakkanmarjat; samalla lailla kyrsiinnyn ja kiukuttelen, ku ennenkin
Nyt ilosempiin aiheisiin, kertokaas jotakin mukavaa; vaikka tämän kesän ikimuistoisin, ihana tuokio!!! Ottakaatte haaste vastaan ja jakakaa ihana hetkenne meiän olkkarissa
Iloista illanjatkoa; se on viikonloppu ny!!
Lilleriina:wave:
