Pääpilvissä, jos on verenpaine pysyvästi koholla, niin ei missään nimessä saa lykätä lääkityksen aloittamista. Mulla on lähipiirissä kaksi ikävää tapausta (nelikymppisiä ), jotka yrittivät sinnitellä ilman lääkkeitä. Noh, molemmille tuli aika piankin aivoinfarkti (tai aivohalvaus, kun mulla menee ne sekaisin). Toiselta meni puhekyky, mutta sitkeällä kuntoutuksella on päässyt osa-aikaisesti takaisin työelämään. Toinen taas ei tiedä oikein mistään mitään, on kotona, mutta vahdittava koko ajan, sillä voi lähteä ovesta millloin vaan.
Eilen oli ultra ja kyllä niitä folleja on siellä sisko poikineen, yli parikymmentä jos huonosti käy.
Laatu on sitten taas sutta ja savea. Lisäksi hyperi pelottaa, mulla meinasi toisen hoidon jälkeen se tulla ja oli aika inha olo. Mulla on vaan jotenkin niin kova vaste noihin lääkkeisiin vaikka tätä ikää jo on. Ilmeisesti on niin, että nuorempana ei olisi ollut mahdollista mitään hoitoja tehdä. Pöh, on tämä monimutkaista.
Muuten on ihan jees. Töitä tuli vähän lisää ja piristää. Mnähän olen siis kotona tuon 1-vuotiaan kanssa, mutta teen vähän työkeikkaa siinä sivussa. Välillä tuntuu silleen huonolta ihmiseltä, että niin kovasti haluaisin lisää lapsia, mutta samalla kotonaolo ahdistaa ellen vähän pääse aivoja käyttämään. Tykkään aivan sairaasti työstäni.
Noh, nyt tuli tilitystä vähän asian sivusta :ashamed:
Jaksuja kaikille :heart: