40+ so what (vol. 3)

pyrstötähti
Matsalun hyvät kuulumiset, nyt ollaan onnellisten tähtien alla tällä viikolla on ihmeiden aika ja heitetään ilmaan suuria ja pieniä toiveita ja jaeaan pinossa paljon positiivista energiaa keskenämme. Ja keillä vähänkään oilin läheisyyttä niin ekstra annos romantiikkaa ja kaikki naiseliset viehätysvoimat käyttöön kammarin puolella. Ja valtava plussasade ropisee pääsiäiseen päästyä pinoomme. Hienon viikon vielä mahtavampi viikonloppu alkakoon! Päikki ja Matsalu ovat pikkuruisten aarteitten vaalijoina ja se jatkukoon halloweeniin saakka. Halauksin pyrstis
 
Matsalulle :flower: onnistuneesta alkioiden siirrosta! Nyt vielä varpaiden kippurat ja sormenpäät kohti taivasta, että Kondrad ja Hedvig tarraavat kiinni ja asettuvat paikalleen(mahtavat nimet). Äidille ja isälle mielenmalttia jos vaan pystytte. Mutta, miten se lääkäri sanoikaan? Että kiinnittymistä ei voi nyt edesauttaa.. joten hermoilu on turhaa ja täytyy teidän odotella VAIN 14 päivää.

Nillanilla kysyi kanssa apuja kiinnittymiseen. Olen kuullut myös greippimehun tehosta ja parissa kierrossa sitä kokeilin. Vaikuttaa ilmeisen positiivisesti kohdun ja emättimen limakalvoihin? Tässä kierrossa en juo mehuja, vaan ihan kokonaisia greippejä pistän menemään. |O Tulenpa sitten kertomaan miten vaikuttaa itse hedelmän syönti limailuihin.

Olen saanut päähän sellaistakin, että elimistöni happo-emäs tasapaino olisi väärällään ja vaikuttaa limakalvoihini ja sitä voisi korjauttaa ruokavalion avulla. Olen välillä käyttänyt Lactalia ja alapäähän tarkoitettuja C-vitamiinitabuja, mutta luin Lactal-lääkkeestä että ei saa käyttää jos yrittää raskautua, koska siittiöt ei pääse etenemään sen käytön aikana. Mutta nämä minun kokeiluni ovat sellaisia yhden kierron kokeiluja ja sitten jo heitän menemään ja eipä mikään ole vielä ainakaan tehonnut.

Plätälle toivon voimia ja jaksamista vaikeaan aikaan, koko perheelle!

Miten Starin pitkä kierto, jokos menet mittaamaan labraan?

Kaikille ++plussia++ ja onnistumisia!! Se ken oireilee, tulkoon kertomaan =)
 
Voi ihanaa Mari, ONNEA! Olenkin välillä miettinyt, mitä sinulle kuuluu.

Tarrasukkia Matsalulle. Jospa nuo voimakkaat nimet ennustaisivat hvyää lopputulosta. Greippimehua olen minäkin juonut ja Solakka Silakan tavoin samaan aikaan syönyt myös greippejä.

Plätälle ja perheelleen voimia.

Oivikille kovasti punaväriä toiseenkin viivaan. Hyvä asenne tuo rktt.

Meillä on tilanen ollut kiikun kaakun. Punktio meni hyvin ja vaikka se olikin vähän kivuliaampi kuin ensimmäinen, ei mitenkään kestämättömän kivulias. Tänään menen hakemaan meidän ainokaisemme kyytiin. Soitin juuri klinikalle ja varmistin, että ainokaisemme on siihen valmis, eilen ei vielä osattu varmuudella sanoa. Helpotti niin, että itkuhan siinä tuli, kun kuulin positiiviset uutiset.

Lomailijoille, lomaa odottaville ja kaikille muillekin iloista mieltä!

 
Plätälle :hug: kovasti voimia. Elämä on välillä niin kovin äkkinäinen ja yllättävä käänteissään.

Matsalu, hyvä että siirtoon pääsitte. Lääkäri on meille sanonut, että nuo luokitukset ja jakautumiset on kumminkin vaan sellaisia asioita, jotka näkyvät päälle ja nykytietämyksellä ei kumminkaan osata sanoa mikä alkio se on joka lopulta loppuun asti jaksaa.

Saara
, onnea myös sinne siirtoon pääsystä. Ja teille molemmille roppakaupalla peukkuja jatkoon!

Oma napa kävi tänään ultrassa. Mulla on taas sama vanha tilanne, soluja on tulossa aika paljon (parikymmentä ainakin) vaikka alotettiin piikitys vasta 4,päivänä. Eli, kun niitä tulee paljon, niin ovat huonolaatuisia ja hyperin uhka on taas olemassa. Se tietty on kiva, että vaihdevuodet ei vielä kuulemma kolkuttele ovelle, että munasarjat toimii hyvin.. Niin, ja kohdun limakalvo oli hyvä, kuin oppikirjasta taasen. Voi, kun saisi yhdistettyä hyvät alkiot ja limakalvon...

Kaikille lumista ja mukavaa viikonloppua :heart:
 
Matsalulle ja Saaralle onnenpotkuja! Tämä on niin jännittävää, että hyvä, että penkillä pysyy.

ON: Inhottava alavatsakipu jatkuu. Onneksi ei ole kuitenkaan vuotoa. Muistaakseni onnistuneessa raskaudessa oli sama kuvio, että alavatsakivut jatkuivat aika pitkään raskautta.
 
pyrstötähti


Sisua ja tsemppiä Saaralle. Päikille kuppi yrittiteetä rauhoittamaan mieltä ja luottamaan että kaikki sujuu parhain päin. Ja plättä, muistoja ei poismenokaan himmennä. Kovasti toivon koko teidän perheelle voimia tuleviin kuukausiin.
 
Matsalun kaksosille voimia ja kiinnittymishaluja ihan valtavasti! :heart:
Jos jotenkin kiinnittymistä voi edistää niin edistämällä kohdun verenkiertoa: jalkakylvyillä, kevyellä jumpalla/liikunnalla ja pitämällä jalkansa lämpimänä. :heart:

Hienoa, kun teidän pinossa myös iloisia uutisia. Marille isot onnittelut maaliin pääsystä ja Päikille paljon onnea taipaleelle!

Anteeksi palstallenne tunkeutuminen, mutta samassa veneessä ollaan ;)

Talvisen kaunista viikonloppua plussapuhurein pinoonne,
Hillevi
 
Jippii Matsalu, ihanaa!!! Kondrad ja Hedvig, mitkä nimet, wow! Nyt toivomme sitten tuplaihmettä, jotta saisittekin kerralla kaksi vaaleaa ja vantteraa viikinkipoikaa! :) Oisipa siinä sitten leikkikaverukset. Tai jos Hedvigistä tuleekin Helga, niin eipä haittaa! Luin jo aamusta ihanat uutisesi, en vain heti ehtinyt kirjoittaa, ja silloin tuli taas tippa linssiin.. :'( (mä olen tällainen, onnestakin liikutun). Ja anteeksi eilinen malttamattomuuteni, :ashamed: enhän mä lainkaan muistanut, että teillä hääpäivääkin juhlittiin! Mutta olipa hieno hääpäivälahja!

Ja Saarakin saa pikkukyytiläisen, onnea ja pitoliimaa teillekin! Täällähän nyt on niin jännittäviä aikoja tulossa, että mitenköhän sitä malttaa odottaa!

 
lumeton, toivottavasti säkin pääset punktioon ja siirtoon, vai mitä tuo paljon soluja tarkoittaa?

Ja oivikki, ihan liian aikaisin testasit, alkiollahan voi mennä viikkokin ennen kuin kiinnittyy... joten toivoa todellakin on!

Päikki, ihania raskauspäiviä sulle! Nauti meidänkin edestä!

äitijo :hug: tädin tulon johdosta! mutta nyt saat vielä kanssamme jännätä hetken pidempään! (jos nyt hyviä puolia pitää etsiä...)

star! mikä tilanne? Sulla jo tosi pitkällä kierto...

nillanilla, kiva kuulla sustakin vihdoin! Ja hienoa, että seuraavaksi uskaltaudut järeämpään (ja toivottavasti tuloksekkaaseen) hoitoon! Tsemppiä sulle oikein kovasti! Mä en vielä ole uskaltanut tuota IVF:ää harkita, tai siis, rahaa säästän, mutta vielä en halua (uskalla). Pelottaa ne hormonikuurit, kun mun kroppa herkästi reagoi lääkkeisiin. Niin, ja kun tää elämäntilanne on tässä välillä muuttunut. Mutta ehkä sekin on vielä edessä tänä keväänä!

Mä olen välillä varma että olen raskaana, vaikkei mitään oireita olekaan... :xmas: Tai no se rintojen arkuus jäi pariin päivään, yleensä kestää menkkoihin asti (mutta muistaakseni näin on ollut joskus ennenkin). Ja aika liukasta on alakerrassa, vaikkei miestä ole ollut lähimaillakaan (tai ehkä just six ;) ) Niin, ja sitten olen ollut kumman onnellinen! Se kyllä voi johtua ihan siitä, että olen nyt ekaa kertaa elämässäni päässyt luomusti yrittämään lasta. Se on jo sinänsä todella ihanaa!
No joo, sitten taas välillä aattelen, että ois kyllä tosi ihme, jos näin ekasta luomuyrityksestä tärppäis. Joten henkisesti tätiä oottelen, vaikka välillä haaveissani olenkin.
Ai niin, ja sitten mulla on uusi pinoraskausoire: en millään malttais oottaa menkkoja, vaan tekisi mieli testata! =) Noiden viime vuoden inssien jälkeen ei ollut mitään vaikeuksia oottaa kuukautisia, jotka sitten kiltisti tulivatkin ajallaan... :(
 



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

äitijo2x (45)................kp1/28...........yk?...........3.
velmuliina74 (34).......kp3/24-30..........yk5.........6. /1.yhteinen
Minni007 (44) ............kp4/28.............yk8...........2./1.yhteinen
pyrstötähti (48)..........kp4/28.............yk11...........4/1.yhteinen
haave3 (39)................kp6/28.............?................3.
tirulii (40) "tuubat pois"......kp7/?............1. /1.yhteinen
Solakka Silakka (39)...kp7/25-27........yk5............1.
OnniMaija (41).............kp9/30..........yk1..........5.
lumeton (39)...............kp10/?................?................2.
Taikakuu (40).............kp13/27-32..........?..............2./1.yhteinen
babo67 (41) piuhat katki..kp14/29-31..PAS 1/09..5./1.yhteinen
nillanilla (42)...........kp15/28-33...........yk4.............1.
Plättä (44)...................kp15/28-30.........?................7.
Matsalu (44).............kp16/24-25........IVF 2/09.......1.
touhu tenava (46).......kp19/27-30.......y3v............6.
oivikki (40).................kp19/23-28............yk3...........1.
anjamarita (40)..........kp20/32-36...........yk2............2.
Saara10 (41)...............kp20/28.............yk?............1.
sinisyys (42)................kp22/25-28.......yk?............3.
Inia (42)...............kp24/26-29......yk4......1.
pääpilvissä (46)..........kp27/25-43.......?..........1.yhteinen
ikiemo (44).................kp32/20-50...........y?............4.
liiza (42).....................kp33/28............yk7.............4.
AinoEmilia (44)...........kp39/31-34.......?................4./1.yhteinen
star-67 (42)................kp 39/26-27.........yk1..........3.



Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/27 = 8,91 Pino alkanut 21.2.2008 --> 20.1.2009 mennessä "tavoite" = 8 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, reilusti "alaikäiset" ja poistuneet)



Piinalijat ja muut jännääjät
Inia (42)..........dpo12
oivikki (40)..........pp9
sinisyys (42)..........dpo7
Matsalu (44)..........pp1
Saara10 (41)..........pp0
[/i]


(Roskis)haamuilijat
star-67 (42)..........kp29




Plussanneet

eli yrjöklubilaiset:




torpeedo (42)..17.4.2008/kp24...yk1..poika 30.12.2008

Mari66 (41)......9.6.2008/kp37.....y1,5v....poika 5.2.2009

päivänkakkara67 (41)..11.7.2008/kp40......................

mimuli (42).....30.7.2008/kp29..........yk4..LA 8.4.2009

äittä-67 (40).......15.9.2008/kp29.....yk1......................

Päikki (40).....16.2.2009/kp28.....y1,5v.....LA 26.10.2009




Mukana myös:
Taustajännäilijät kenzie64, lapsellinen67, Karpalo67, äippä67, Pilvenpyörä, vilmaville, ikiemo, Pömppöli ja baby5



Pinon jättäneet:
Nuusku, mimmimamma, einiinvaan, Rva Pikkumyy, gitte, Pennanen, annastiina, Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61


[/b] [/color]


40+ SO WHAT (VOL. 2)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1091269
YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1. http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636


 
Ja vielä: mietimme miehen kanssa yhteenmuuttoa, tai siis mietitty on jo pidempään. Mä vaan vielä vähän epäröin, ehkä kun olen niin pitkään sinkkuna elellyt, niin jotenkin ahistaa ja pelottaa... Toisaalta sitten on rasittavaa nykyinenkin kamppeiden roudaaminen eestaas...
Mutta tuli mieleeni tehdä tällainen kalluppi: (ken haluaa vastata)
Kuinka kauan etenkin te aikuisiällä (ainakin fyysisesti ;) ) kumppanin löytäneet olette seurustelleet ennen yhteenmuuttoa?
 
Pikaisesti vielä ennen lähtöä piipahdin onnittelemaan Saaraa. Ei iihen muuta tarvita kuin se yksi! Pakko kysyä nyt tässä alkiotohinassa, että monisoluinen oli teidän ainokaisenne siirrettäessä ja monennelleko luokalle ylsi? Meillähän siirto tehtiin pika pikaa jo kaksi päivää punktiosta siinä toivossa, että heikot alkiot eläisivät kohdussa, vaikka pitempää labraviljelyä eivät kestäisikään.

Hillevi, kiitos vinkeistä! Mulle tuo jalkojen lämpimänä pitäminen onkin haasteellista, kun on niin huono ääreisverenkierto.

Inia, Hedvig on tyttö... Ja vastaus gallupiin: seurusteltiin noin vuosi ennen yhteen muuttamista.
 
Upeeta B) Mahtavaa :D Matsalu ! :hug: Yhtä upeeta Saara ! Nyt pidetään peukut ja nenätkin pystyssä, jotta kaverukset pysyvät kyydissä !

ON: Tätiä ei vielä näy, mutta tuntuu kyllä siltä, että vetelee jo takkia ylleen tuolla.. :/

Yritän tässä opetella elämään verenpainelääkityksen kanssa. Oli vihdoin pakko hakea lääkkeet, ei tätä samperin päänsärkyä kukaan hullukaan jaksa joka päivä. Paineet jatkuvasti keikkuu 170/107, eli ihan liikaa. Nyt jo toinen lääkemerkki kokeilussa kun eivät tehoa.

Niin tuohon gallup kyselyyn vastaus: Me seurusteltiin n. 5 kuukautta ennen virallista yhteenmuuttoa, tosin asuttiin käytännössä yhdessä jo ennen sitä, rakkautta ensisilmäyksellä, joka on jatkunut ja jatkunut :heart:

Ihanaa viikonloppua kaikille, pitäkää toisianne hyvänä !
 
Gallupiin, me seurusteltiin varmaan sellainen vuosi ennenkuin virallisesti muutettiin yhteen. Mutta ei siinä kovin pitkää aikaa (ehkä parisen kuukautta) mennyt kun käytännössä asuttiin saman katon alla.

Inia, se on periaatteessa hyvä, että tulee paljon soluja. Silloin on valinnan varaa. Mutta silloin kun meikäläiseltä punktoitiin yli 20 munasolua, joista 17 hedelmöittyi, niin ne kaikki kupsahtivat :'( Sillä kertaa kun 7 hedelmöittyi niin yksi jaksoi loppuun asti.
 
Vai on Hedvig tyttö, no enpä tiennyt... :ashamed: Sitten toivomme vaalea viileää viikinkipoikaa ja tummaa tulista viikinkityttöä! (jotenkin mulle tulee noista nimistä viikingit mieleen...)

Saara, miten sun siirto meni?

lumeton, toivon että nyt myös teillä joku alkio jaksaisi ihan loppuun asti!

Kaikille ihanaa viikonloppua ja onnellisia ajatuksia!
 
Gallup: ei yötäkään erillään ensimmäiseen 2 vuoteen heti eka treffeistä, tosin kamppeet muutettiin saman katon alle vasta 2 vkn jälkeen ja yhteinen talo ostettiin noin puolen vuoden jälkeen...

Mulla edelleen täti kateissa, mutta eiköhän se jostakin nurkan takaa vielä yllätä. Kp en muista edes mitä se jo on mutta kohta alkaa olla menkat 2 vk myöhässä. Negaa vaan näytti aamulla toi netistä tilattu "erittäin" herkkä liuskatesti OneStep:kin edelleen, tosin viivanpaikan antoi jo tänään, mutta mulla oli se yksi selkeä roskishaamukin( tosin vahvistui niin siniseksi psytyviivaksi sitten kuivuessaan että-jotta, mutta ohuen malliseksi) jo kp 29 bongattu CB testistä, joka on edelleen tallessa, mutta en osaa kuvia laittaa... :kieh: :kieh: Tosin kuollut sekin alkio jo tietysti on aikaa sitten ollut jos jotain ohimenevää merkkasi.. En tiedä täytyykö tästä ultraan alkaa hakeutumaan ettei ole mitään muuta vakavampaakin kuin raskaus ku ei TÄTIÄ tule, nyt alkaa sitä jo oottamaankin kun haluaisi jo uuden yk:n pikkuhiljaa. Tissit on vielä turpeat samoin kuin alavatsassakin melkoista painetta alkaa olemaan. eli RKTT edelleen.

Luin tossa myös mielenkiintoista vanhaa palstaa, ja suosittelen kaikille joilla menkat myöhässä antamaan turhaakin turhempaa toivoa :LOL: :LOL: Koska jotkut ovat plussanneet vasta raskausviikolla 7+ ihan todistetusti saaneet negaa siihen asti ja ultrassa raskaus on kuitenkin ollut plussatess jo noita viikkoja. Mut enhän mä voi olla joku ääritapaus, enhän mä ole voittanut lotossakaan koskaan. Tosin en ole lotonnutkaan.
 
http://kaksplus.fi/keskustelu/t763796,150#m14727060

oli siis se osote sinne missä myöhäisiä plussia ollut valtoimenaan...

Ja tietenkin Matsalulle myötätuulta raskautumiseen ja kaksosille mahdollisimman pitkää elämää... :attn:
 
Hei pitkästä aikaa!

Arvaatkaa kuka sai plussan ovistikkuun äskön? No minä,mutta arvatkaa milloin pääsee pupuilemaan vasta..No Sunnuntaina..Viikonloppu on töitä ja sitten alkaa viikon loma.Viimeksi on pupuiltu Maanantaina.(Mies asuu eri paikkakunnalla). Eilen kävin gynellä ja minulla on kuulemma kaikki niin hyvin kuin vain voi olla.Mies pitäis saa tutkimuksiin.. :eek:
 
Matsalulle ja Saaralle tosi paljon onnentoivotuksia.

Inian Gallupvastaus, seurusteltiin 2 vuotta, ennenkuin muutettiin yhteen.

Star-67. Mä kans luin viimeviikonloppuna kaikki mahdolloiset myöhään plussanneista, joka ei nyt sit napsannut. Toivotaan että sulla olis nyt tässä se lottovoitto ja tulis myöhä plussaus.

Taikakuulle tsemiä viikonloppuun.

Itse kävin tänään otattamassa kierronalun verikokeet, nyt pitäisi sitten odotella ovisplussa, sitten loppukierron verikokeet ja sitten tsekataan tilanne.
 
Menestystä elämään Matsalun ja Saara10:n alkioille. Olkoon elämänsä pitkä ja värikylläinen.

Silmä kiinnittyi verenpainelääkitykseen, josta pääpilvissä mainitsi. Oletko puhunut lääkärille vauvatoiveistasi, ja miten niitä on kommentoitu tuon perussairauden valossa? Minä en uskalla mennä lääkäriin okein mistään vaivasta, ettei vaan tulisi sellaisia diagnooseja, jotka kyseenalaistaisivat normaalin raskauden mahdollisuuden. Minulla on esimerkiksi melkoinen diabetesriski. Toistaiseksi olen ollut terve, mutta seurantaa tarvittaisiin. Silti pidän taudin mieluummin piilevänä niin kauan kuin olen valmis luopumaan vauvahaaveista. :saint: Toisaalta olen ymmärtänyt, että vaikka minulla olisikin diabetes, sen hoitona olisi ensi vaiheessa liikunta ja painonpudotus, ja ne ovat asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Verenpaine on vähän eri juttu.

Me tavattiin miehen kanssa toisemme heinäkuun alussa vuonna 1990. Naimisiin menimme elokuun viimeisenä. Vuoden päästä meillä oli jo vauva.

Yhtenä iltana nukkumaan mennessä minua itketti tuo anopin juttu. Mies sitä ihmetteli, että onko se sinun äiti vai minun. Mitä ihmeen väliä sillä on? Joskus en ymmärrä tuota miesten ajattelua.
 
Inialle galluppiin.Olen seurustellu nykyisen miesystävän kanssa vappuna -09 tulee 5-vuotta täyteen,eikä vieläkään asuta yhdessä.Olen puhunut miesystävälle aika paljokin yhteen muutosta.(Mies asuu eri paikkakunnalla.) Nyt kun tyttöni pääsee ysiltä ja lähtee opiskelemaan,niin silloin pitäis päätöksiä asumisen suhteen alkaa syntymään..
 

Yhteistyössä