35v+ odottajat, vol 2

Hei kaikille!

Meillä vaavi on nyt 11 viikkoa. Painoa reilu 6 kg ja pituutta 62 cm. Pituus huitelee kokoajan yläkäyrillä eli on tavallista pitempi tyttö. Vielä kun metrin kasvaa niin on äitinsä pituinen, hah! Hymyilee paljon ja jokeltelee. Kirjoista tykkää kauheasti, luemme hänelle paljon ja aina kun sivun kääntää niin hän on kuin lentoon lähdössä, potkii ja huitoo käsillään kauhesti, huomaa että on ihan innoissaan. Vielä ei tee elettäkään että kääntyisi vatsalleen mutta mitenpä hän voisi oppiakaan kun tuntuu että aina häntä kannetaan sylissä. Vieläkin joka päivä ajattelen miten suuri lahja hän on meille!!

Arvatkaa voinko kulkea yhdenkään mekkohyllyn ohitse... Meillä kun on kaksi poikaa ennestään niin minusta on ihanaa ostella kaikkea tyttömäisiä vaatteita, sukkahousuja yms. Vieraat ovat myös tuoneet paljon mekkoja, ei niitä kaikkia ehdi edes pitää.

Päivät menee oikein hyvin, vauvalla on säännöllinen rytmi. Pari tuntia hän jaksaa olla yhtäsoittoa hereillä ja sitten pitää taas ottaa tirsat. Yhdet pitemmät, neljän tunnin päiväunet nukkuu vaunuissa (toki käyn laittamassa tuttia suuhun 15 minuutin välein ja heiluttelemassa vaunuja muutaman kerran). Yöt menee myös suht mukavasti, hän laittaa nukkumaan klo 21 ja seuraavan kerran syö noin 2-3 maissa ja sitten loppuyön tissuttelee parin tunnin välein tuohon aamu 10 asti. Minä olen kieltämättä hieman väsynyt mutta se johtunee siitä kun itse en malta laittaa nukkumaan kuin vasta puolilta öin. Jos laittaisin yhtäaikaa vauvan kanssa niin saisin heti nukkua putkeen tuon 6 tuntia. Mutta olen aina ollut tällainen yökyöpeli, illan virkku ja aamun torkku.

Ihania kissoja ja koiria teillä!! Meillä on kaksi melko isoa, pitkäkarvaista koiraa. Ovat pääosin sisäkoiria. Turkin matkassa kulkee kiitettävä määrä hiekkaa ja roskaa sisälle. Eli ensimmäisenä aamulla käyn pölymopilla makkarin ja keittiön lattian läpi. Olenkin sanonut ystävilleni että muistuttavat minua tuosta asiasta sitten kun näistä koirista aika jättää ja haaveilen uudesta koirasta! Meillä koirat olivat kirjaimellisesti hulluina kaksi ekaa viikkoa kun vauva tuli taloon. Välillä tuli epätoivoinen olo niiden kanssa, tuntui ettei meidän yhteiselosta tule mitään. Toinen yritti hypätä hoitopöydällekin! Kai ne luulivat että heille on tullut uusi koira tai kissa leikkikaveriksi. Pari viikkoa tuota hulluutta kesti ja sitten rauhoittuivat. Nyt eivät reagoi vauvaan oikeastaan ollenkaan.

Kyllä täytyy teille hattua nostaa joilla on useampi alle kouluikäinen lapsi ja pieni vauva siihen lisäksi. Meillä kun on nuo kaksi murkkuikäistä ja tämä yksi vauva ainoastaan niin tuntuu etten ehdi päivisin mitään tekemään, perunatkin palaa pohjaan.

Apua, nyt pitää kai mennä nukkumaan, vauva herää parin tunnin päästä syömään...

Mukavaa tiistaipäivää teille! Kai se tiistai on tänään, päivistäkin olen jo sekaisin=)

miina70
 
Huomenta Miina70 Kiva kuulla vauvakuulumisia, kovin tutulta kuulostaa yöimetyksineen. Pian se on edessä taas, odotan sitä. :heart:

Muuten kun vauva tulossa, kannattaa ottaa jo laitokselta joku vauvan tuoksuinen vaate ja tutustuttaa koirat vauvan tuoksuun, ennen kuin lasta tuo kotiin. Näin koirat tottuvat vauvan tuoksuun, eivätkä pidä outona tunkeilijana niin helposti. Tällaisen ohjeen olen saanut jostain. Uudet hajuthan ne koiraa kiehtovat ja varmaan ihmeissään ensin, että mikä tuo otus on, kun vauva tulee. Kyllä ne tottuvat aika pian kuulemma.

Heräsin aikaisin, kun mies lähti aamutuuriin 5 aikaan, en saanut enää puoli 6 jälkeen nukuttua, ei vaan väsytä. Oon yökyöpeli myös ja usein vauva heräs syömään 12 maissa yöllä ja itse en ollut edes kerenny nukkumaan. Kuopus söi lähes joka yö samoin eli klo 24, 3 ja 5 ja melkein kellosta sai katsoa, koska heräsi ja ajat toistuivat lähes säännöllisesti. Tarkka tyttö. Saa nähdä miten tällä tulevalla menee. Esikoisella myös melko tarkka rytmi.

Oikein ihanaa vauva-aikaa teille! :heart: :)
 
Ihana lukea Miina70:n vauvakuulumisia. Tuohon on vielä niin pitkä aika, ettei malttaisi millään odottaa. Nevi tuossa jo kyselikin kuulumisia, kiitos kysymästä, ja täytyy sanoa, että olo on ollut ihan tosi huono koko ajan. Pahoinvointia aamusta iltaan, ja juoksulenkit ovat jääneet vaan haaveeksi. En ole edes jaksanut kirjoitella tänne, vaikka seurannut olen keskusteluja joka päivä... kun vaan ajattelinkin sanaa raskaus, olo huononi entisestään... Onko jollakin muulla ollut sama juttu? Ja jos, niin koska tämä pahoinvointi oikein loppuu? Edellisissä kolmessa raskaudessa en muista ollenkaan voineeni näin huonosti, pahoinvointia oli vaan silloin tällöin.

No, nyt tosin ehkä jo valoa tunnelin päässä, sillä pahoinvointi alkoi eilen kunnolla vasta iltapäivällä :), ja tännekin kirjoittelu tuntuu oikein mukavalta. En ole käynyt ultrassa enkä neuvolassakaan vielä, jälkimmäinen on nyt perjantaina, ultra viikon kuluttua perjantaina. Sitten tiedän jo vähän enemmän, että onko tuolla masussa ihan oikeasti joku. Tänään yritän joka tapauksessa löytää mammahousut yhdestä erikoisliikkeestä, kun Henkan ja Mauritzin mallit ei istunut mulle ollenkaan. Eli tiukkaa tekee jo masun seudulla, vaikka kilot on onneksi vielä pysyneet kurissa... Raskauspäivä on nyt 9 + 6.

 
Onpa teillä ihania lemmikkejä :) Meillä ei ole mitään eläimiä, vaikka tykkäänkin tosi paljon sekä kissoista että koirista. Aina välillä iskee kamala koirakuume, mutta kun saadaan miehen tyttären chihuahua hoitoon pariksi päiväksi, niin se koirakuume kyllä katoaa aika nopsasti :LOL:

Mä olen tämän päivän kotona sairastamassa, viikonloppuna iski kamala flunssa :( Viime yönäkään en saanut kunnolla nukuttua, kun päätä särki ja nenä valui jatkuvalla syötöllä, joten päätin suosiolla jäädä kotiin lepäämään. Töissä olis vaikka mitä kiireellistä tehtävää, mutta pakko ajatella vauvan parasta ja yrittää parantua mahd. nopeasti.

Mulla on kuitenkin työkone kotona mukana, niin pystyn sentään lukemana sähköpostit ja edistämään työasioita sen kautta :D Jospa nyt kuitenkin lysähtäisin tuonne sohvan nurkkaan kirja kädessä, jos vaikka unikin tulisi, vihdoin ja viimein!
 
Huomenta

Neeanäiti; vau miten ihana masukuva! Kyllä odottavan äidin vatsa on niin uskomattoman kaunis!

Tuohon koirajuttuun palatakseni, me tollot oletettiin että kyllähän meidän koirat hyväksyvät vauvan tuosta noin vain mutta eipä asia mennytkään niin. Tosiaan, olisi pitänyt ensin tuoda laitokselta joku vauvan tuoksuinen harso tms kotiin. Jospa sitten olisi mennyt paremmin.

Yksi korvaamaton esine meille vauvan hoidossa on nenäfriida (ja keittosuolatipat). Meillä vauvalla on jostain syystä tosi tukkoinen nenä ja lähes päivittäin nenä pitää imeä tyhjäksi. Tänäänkin aamu kuudelta alkoi nenä olemaan niin tukossa ettei vauva voinut imeä tuttia. En tiedä onko meillä sitten liian kuiva huoneilma, pitäis kokeilla ilmankostutinta. Neuvolassa sanoivat että rintaa imevällä lapsella on usein nenä tukossa ja tuonikäinen hengittää pääosin nenän kautta joten tukkoisuus kuuluu asiaan. En vain muista että muilta lapsilta olisi ollut ihan noin tiheästi tukossa.

Ninu; Vanhemmasta lapsesta mulla kesti pahoinvointia viikolle 24 asti, se oli ihan kauheaa. Toivottavasti sinulla loppuu se aikaisemmin. Tästä tyttärestä huonoa oloa oli vain yhden viikon ajan mutta migreeniä olikin sitten tosi tiheästi.

Raskaanaolevat; Onko teillä mitään mielihaluja? Mulla oli tuoremehu. Sitä piti saada ensimmäisenä aamulla ja sitä meni varmaan pari purkkia päivässä. Ja kun vauva syntyi niin se mielihalu loppui välittömästi. Aika jännä juttu!

Nyt aamukahvin keittoon!

miina70
 



MARRASKUU 2008
sarppa70....37v....ensimmäinen....la 01.11.2008

Kisse....37v....neljäs (t-00, p-01, p-07)....la 20.11.2008 TAYS

Neeanäiti....41 v....kolmas (p-03, t-06)....la 25.11.2008 SeKS

Czarina....40v....ensimmäinen....la 26.11.2008....poika tulossa TAYS

minnihiiri68.... 39v.... ensimmäinen.... la 28.11.2008....tyttö tulossa PS


JOULUKUU 2008
leeloo....36v....ensimmäinen....la 2.12.2008 KÄT

nevi....40v....viides (t-89, p-92, t-95, t-06+lainat-93)....la 23.12.2008 K-HKS

akkamänty....40v....ensimmäinen....la 26 tai 27.12.2008 TAYS


TAMMIKUU 2009
janttu672....35v....ensimmäinen....la 02.01.2009

tuttelitar....39v....kuudes (p-97, t-98, p-05, p-06, t-07)....la 13.01.2009

sini-sissi....35v....toinen....la 15.01.2009....poika tulossa

nokko....36v....kolmas....la 20.1.2009

lilli70....38v....ensimmäinen....la 21.01.2009


HELMIKUU 2009
bonbon....36v....toinen (t-07)....la 06.02.2009

mantana....40v....toinen (t-04)....la 06.02.2009 KHKS

riitu68....40v....toinen (p-06)....la 16.02.2009

nimiko....36v....ensimmäinen....la 17.02.2009

prilli....37v....kolmas (-01, -02)....la 25.02.2009 VAS

Seranzu....37v....kolmas (p-94, t-97)....la 27.02.2009 HYS

päivänkakkara67....41v


HUHTIKUU 2009
Lis69....39v....toinen (p-07)....la 07.04.2009

mimuli....neljäs....la 08.04.2009

Ninu....39v....la 08.04.2009



TOUKOKUU 2009
maijamette....38v....toinen (t-04)....la 01.05.2009

4-kerroksen väkeä....35v....neljäs (-00, -01, -03)....TAYS

Aurora72





TOUKOKUU 2008
vappuvauvan äiti....toinen.... :heart: syntynyt tyttö 04.05.2008 :heart:


KESÄKUU 2008
Miina70....kolmas (p-94, p-96).... :heart: syntynyt tyttö 17.06.2008 :heart:

ansku71....kolmas (p-01, p-06).... :heart: syntynyt poika 18.06.2008 :heart:


HEINÄKUU 2008
anjamarita....ensimmäinen.... :heart: syntynyt tyttö 25.07.2008 :heart:

ELOKUU 2008
säihke ....kolmas(t-01, p-03).... :heart: syntynyt poika 12.08.2008 :heart:

Äiti-66....41v....neljäs (t-98, p-00, t-05)... :heart: syntynyt poika 20.08.2008 :heart:





Menetyksen kokeneet;

:hug: diddlina :hug:

:hug: Lumi-Marja :hug:

:hug: Rouva Pikkumyy :hug:
 
Huomenta Hämeestä :wave:

Hienoa Miina70 että kaikki sujuu hyvin =) Pieni kasvaa ja kehittyy :heart:
Hurja kaipuu tuli omaan pikkuiseen kun luin kirjoitustasi. Etenkin sitä ihanaa vauvan tuoksua ja pientä tuhinaa.
Vaan kyllähän vauvan hoitoon kuuluu muutakin kuin vaaleanpunaiset unelmat. Niin ihanaa kun onkin ruokkia omaa lasta ja hoitaa häntä, ei yöheräämisiä, kakkavaippoja, huolia yms saa millään unelmien kategoriaan :/
Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan käyttänyt tuota nenäjuttua, kuten en esim rintapumppuakaan.

Pitelen Neeanäiti vielä jonkinaikaa näitä virtuaalipeukkuja pystyssä, että särkysi kunnolla poistuisi.
Itse olen jo 19v kärsinyt heikosta selästä ja jatkuvista noidannuolista sekä iskiassäryistä. Nyt pitää ihan koputtaa maalaamatonta puuta, sillä meinaan kehua miten hyvässä kunnossa selkä onkaan viimeaikoina ollut.
Upea vauvamaha sinulla =)

Ninu tsemppiä pahoinvointiin :hug: Minulla kesti noin viikoille 12-13 tuo pahin huono olo.

Minnihiiri68 virtuaalista mustaherukkamehua, mandariinejä ja kuumaa hunajateetä tarjoilen täältä :hug:



Nevi ja Vilttitossu rv 25+0
 
Hei,

Täältähän löytyy odottajillekin tämä 35+ oma palsta. :D Sepä mukava yllätys.

Plussasin eilen :D :heart: :D

Kierto oli tosi pitkä kp44 tuli plussa ja kp32 tikutin oviksen. Jos hedelmöityksestä lasken niin laskettu aika olisi 21.5. Ultrassa selviää sitten viimeistään.
 
Tervetuloa Aurora72 :wave:

Lämpimät Onnittelut Plussasta :flower:

Tuolta kuumeilijoiden puolelta jo vakoilinkin sinun tilannettasi :D hienoa kun löysit tänne. Jospa laitan sinut tuonne listaan toukokuulle ja tarkennetaan sitten kun saat tarkan päivän.
Ilmoittele mitä muita tietoja haluat esille.



Nevi ja Vilttitossu rv 25+0
 
Kiitos miina70 ja nevi on tuo vatsa kasvanut koko ajan, vaikka pientä vauvaa ennustelevatkin. Eihän sitä vielä tiedä minkälaisen kasvupyräyksen tekee, vaikka olisi vielä 4-kiloinen syntyessään. :D

Miina70 meillä tuo vanhin eli poika oli 2-kuisena 6790 g ja 61,5 cm. Eli hyvin samankokoinen kuin teidän tyty. :) Puolivuotiaana olikin melkein 10 kg. ;) Mulla oli silloin ihan mukavat hauikset kanniskelusta. :D Nenäfriidan, sen halvemman mallin, hommasin tytön aikana ja pojalla oli se pieni nenäpumppu käytössä. Isompana ei nenäfriidaa enää antanu neiti laittaa nenäänsä ja suolatipat olleet molemmilla kovin tarpeelliset.

Kiitos nevi peukutuksesta. Selkäkipu on helpottanut, enää tuntuu vaan aralta ne kohdat mistä mies eilen hieroi. Yönkin nukuin suht hyvin, kolmen aikaan kävin veskissä ja puoli 6 nousin, unta vaan ei sitten enää riittänyt. Meninkin jo klo 23 nukkumaan, se on mulle aika varhain. :)

Lapset pääsivät eilen naapurin traktorin kyytiin ja kyllä oli juhlaa ajella. Pienempikin halus vaan lisää ajelua, ei yhtään pelänny kyytissä. Rohkea neitokainen. Oli vasta ekaa kertaa traktoriajelulla ja kivaa oli. :D

Neiti nukahti äsken sohvalle.

Mukavaa päivää teille kaikille! Huomenna taas neuvolaan.
:heart: Neeanäiti ja Pikkukolmonen rv 29+0 :heart:
 
Upea masu, Neeanäiti! Kaunis ja hienon muotoinen =) Ostin äsken ekat mammahousut ja pari yläosaa - ne näyttäisivät tosi hyviltä tuommoisen vatsan kanssa ;)

Huh, aika rankkaa sinulla Miina70 on ollut, jos tällaista pahoinvointia kesti 24 viikolle asti! Rohkenen toivoa, että tämä oma pahoinvointini loppuisi Nevin tyyliin jo viimeistään parin kolmen viikon kuluttua...

Ja vielä mielihalugalluppiin vastaus täältä suunnasta: paahdettu ruisleipä, päällä tavallista edamjuustoa. Viili (en ole syönyt varmaan kymmeneen vuoteen...) ja appelsiinituoremehu... Nam. Täytyy hakea heti lasillinen, jääpalojen kera!
 
Tervehdys kaikillen

Olen kyllä käynyt lukaisemassa kirjoituksianne, mutta aika ei tunnu riittävän kirjoitteluunkin.
Piristää kummasti päivää, kun käy pikaisestikin kurkkaamassa mitä tänne kuuluu.

Pahoinvoinnista;
Huomenna alkaa vko 16 ja olo on jo kutakuinkin siedettävä. Eli huono-olo alkaa vasta illalla. Musta tuntuu, ettei toi vatsa oikeen toimi ja vedä normaalisti ja siksi ehkä "kerää painetta" iltaa kohti. Kaikenlaista oon kokeillu, mutta ei tunnu auttavan. Närästyskin vielä kalvaa illalla enempi. Ja väsymys pahentaa oloa, mutta kun oon kans sellanen yökyöpeli,niin ei millään malttais mennä ajoissa petiin.

Nyt oon jo tuntenu muutaman kunnon tölväisyn, joita ei voi enää sekoittaa ilmavaivoihin. Vähän jo jännittää minkälainen masuasukki tämä pieni on. Esikoinen hikkasi mahassa lähes päivittäin ja hikka on hänellä usein vieläkin. Kuopus tanssi hiphoppia mahassa ja teki ties mitä voltteja. Ja sama meno jatkuu yhä, unissaankin pyörii niin ettei sängyssä meinaa pysyä.

Sokereita joudun seuraamaan. Ruokavaliolla tuntuisi toistaiseksi pysyvän arvot ok. Mutta kiellettyjen herkkujen listalle ovat tähän mennessä joutuneet mm. Makea Marjapiirakka Höttöpohjalla, Mansikkakiisseli ja Perunamuussi. Onneks keitetyt perunat kohtuudella ei näyttäis mulle sokereita nyt nostavan. Potut on mun herkkua.
Paastoarvot oli pielessä parina aamuna, mutta luultavasti johtuivat vaan edellisillan huonosta olosta ja oksentelusta.

Oon jo käynyt läpi isosiskojen pikkuruisia vauvavaatteita. Ihan alkuviikoille löytyy miltein kaikki tarpeellinen. Mutta sitten vähän isommalle ei paljon olekaan, sillä melkein kaiken olen myynyt tai lahjoittanut pois. Jäljellä olevat vaatteet ovat kaikki kovasti tyttömäisiä. Jos tuleekin poika, on paljon tavaraa taas kirpputorille vietäväksi.

Mites muut? Tytöistä en aikonaan halunnut tietää, mutta nyt aion ultrassa kysyä kumpi on nyt tulossa.

Tämmöstä täällä tällä kertaa

Prilli ja Sisu 15+6
 
Terve täältäkin pitkästä aikaa !!

Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne. Lukemassa olen kyllä käynyt melkein joka päivä, kun tuntuu että kaipaa ajatuksia ja kokemuksia "samassa tilassa" olevilta. Itselläni ei ole lähipiirissä ketään raskaana olevaa ja joskus ihan ahdistaa, kun haluttaisi niin puhua näistä asioista, mutta tuntuu, että muilla ei välttämättä kiinnosta raskaana olevien hömpötykset.

Aika tuntuu pitkältä eli välillä tekisi mieli jo lähteä synnyttämään, odotan niin paljon tätä uutta tulokasta. Tämä on toinen lapsi, joten nyt osaa jo ajatella, mitä kaikkea on tulossa.
Ajatukset pyörii mahan ja raskauden ympärillä ja työmotivaatio on heikohko (minulla on oma yritys..). Pitäisi suunnitella sijaisen palkkaaminen ja muutkin käytännön asiat ennen äitiyslomaa (laskettu aika 18.2.09).
Takana on istukkatutkimus ja nopea helpottava vastaus jo 4 päivän päästä tutkimuksesta. Olin myös niin utelias, että kysyin sukupuolenkin. Minusta helpottaa niin paljon vaate yms. hankintoja, että päätimme kysyä. Poikahan on sieltä on taas tulossa. Edellisessä raskaudessa jouduin ramppaamaan äitiyspolilla sikiön kokoseurannassa kahden viikon välein ja sukupuoli paljastui väkisinkin jatkuvissa ultrissa. Niinpä ajattelin päästää itseni jännitykseltä, kun ajattelin, että tod.näk. joudun jälleen tähän kokoseurantaan, saapa nähdä miten käy.

Olen ollut tosi huonovointinen (väsymystä, etovaa oloa iltaisin, päänsärkyä, mielialavaihteluita) ja hemoglobiini on ollut alhainen 108. Lisäksi jouduin taas sokeriseurantaan, kuten edellisessäkin raskaudessa ja kaiken lisäksi pitkään vaivannut kurkkukipu paljastui angiinaksi. Nyt kun viikkoja on täynnä 17, niin alkaa pikku hiljaa helpottamaan ja elämä normalisoitumaan.
Raskausaika ei siis ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta kyllä se lopputulos sitten palkitseekin !! Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Miten teillä muilla nämä raskauteen liittymättömät asiat sujuvat? (työ, kodin kunnossapito ym).....
 
Kiitos Ninu =)

Kysyisin sultariitu68, että minkäkokoinen sun eka oli, kun sulla sitä sikiön kasvuseurantaa?

Mulla sama juttu, painoa tullu ittelle n. pari kiloa vasta ja kohdunkorkeus alakäyrillä. Vauva hieman normaalia pienempi. Kävin viime viikolla ultrassa ja kaikki hyvin, virtaukset ym. Ensi viikolla sikiön sykekäyrä otetaan äitipolilla ja seuraavat vauvan kasvua.

Selkäkipu parantunut vihdoin!

Neeanäiti ja Pikkukolmonen rv 29+1 :heart:
 
Meneehän tuo kodin- ja lastenhoito tässä, miehen painaessa hommia. =) Olo meinaa välillä olla raskas, mutta lapset leikkivät paljon keskenään ja teen mitä jaksan. Välillä lepoasentoon, kun väsyttää. Nyt olo kuitenkin melko energinen. :heart: :)
 
Myöhäistä huomenta :wave:

Sain kerrankin auton käyttöön päiväksi ja lähdinkin kuopuksen kanssa heti aamusta hoitamaan asioita. Vein vihdoin ja viimein näytteen labraan, kun se jokin u-Prot näytti viimeksi neuvolassa (3 viikkoa sitten :ashamed: ) yhtä plussaa. Samalla käytiin viemässä KELAan hakemukset. Huomasinkin hakemuksia täyttäessäni, että saan äitiysrahaa samoilla tuloilla kuin tuosta kuopuksesta, koska la ennenkuin hän täyttää 3v. Enpä tiedä nouseeko tuo summa mitenkään, kun tein silloin vain osapäiväistä työtä koululla. Mutta hienoahan se olisi jos vähän vaikuttaisi.

Oli varmaan kivaa lapsillasi Neeanäiti kun pääsivät noin kivalla kyydillä. Kyllä olisi meidän pikkuneiti innoissaan jos traktorin penkille pääsisi. Nyt oli sunnuntaina isänsä kanssa paikallisessa asematapahtumassa höyryjuna Ukko-Pekan kyydissä ja siitä on riittänyt vaikka miten paljon kerrottavaa. Hän on muutenkin paljon kiinnostuneempi autoista ja koneista kuin nukeista, vaikka niilläkin leikkii. Isältään remontin aikana oppi 'työkalujen' käyttöä. Nyt kulkeekin huoneesta toiseen 'remppaamassa' milloin muovilusikalla, milloin rumpupalikalla. Kyllä oli yksi päivä nauru pitelemässä, kun typykkä selitti isosiskolleen; 'Isi remppaa hieno keittiö, äiti laittaa uusi rätti' (vaihdoin uuden erivärisen tiskirätin käyttöön) Yritin sitten kovasti selitellä, että kyllä äitikin osallistui remontin tekoon. Mutta samoin kuin auto on aina 'isin auto' on kaikki remonttitulokset ihan selvästi isin ansioita :D

No voi 4-kerroksen väkeä :hug: Onpa harmi kun sinulla on noita repimiskipuja jo noin paljon. Taitaa kohtu siellä jo kovasti olla kasvamishommissa.

Onpa kivaa Prilli kun jo aikaisessa vaiheessa tunnet liikkeitä. Vaikka ne sitten loppuajasta voivatkin olla jo aikamoinen koettelemus, on ne aivan ihania ja rauhoittavia alussa =)
Me kysyttiin, sekä edellisessä että tässä raskaudessa sukupuoli, eikä ole kaduttanut yhtään. Viimeksi pidettiin miehen kanssa tieto ihan kahdenkeskisenä, mutta tällä kertaa kerrottiin myös muksuille. Molemmilla kerroilla on ultraaja sanonut asian olevan hänen mielestään 100% selvä tapaus. Edellinen piti paikkansa, enkä usko etteikö veikkaus mene nytkin ihan oikein.

Samanlainen tilanne täälläkin riitu68 Ei ole ketään tuttava- eikä sukulaispiirissä joka olisi samassa tilanteessa. Vaikka tämä onkin jo viides lapsi, kaipaa sitä kuitenkin ihmisiä, joitten kanssa jakaa tuntemuksia.
Onnittelut hyvistä istukkatutkimustuloksista :flower: Ihanan nopeasti sait vastauksen.

Jaaha, kello käy, ja ruoka- sekä uniajat lähestyvät.
Kirjoittelemisiin :wave:



Nevi ja Vilttitossu rv 25+1
 
Täällä taas!

Tiskit odottaa. Olkkari on mullinmallin ja näkisittepä lasten huoneen! Sinne on joku heittäny kranaatin. Jotenkin aika vaan tuntuu karkaavan käsistä. Ja kun hommaa olis ihan älyttömästi, niin turhautuu, eikä saa edes aloitettua. :(
Onneks mies on ollu ihana ja ymmärtäny, etten jaksa kaikkee. Enkä aina ehdikään, kun omaa aikaa on päivällä 3-4 tuntia ja sitten tytöt tulee jo touhottaan. Mieskin on töitten jälkeen aika poikki, mutta kiltisti on jaksanu kuunnella mun kiukuttelua ja natkutusta ja ollu likkojen kans sekä tehny kotihommia.
Oon ollu nyt juhannuksesta asti kotona. Välillä keittää yli, kun täällä kaiken roinan ja sekasotkun keskellä päivänsä viettää. Sokereitten takia oon yrittäny käydä joka päivä edes jonkulaisella lenkillä. Ja tuulettaahan ulkoilu vähän pääkoppaakin. =)
Eilen tuli erityisäippälomastä päätös ja laskelmat. Vähän kututti, kun jäi parista sadasta eurosta kiinni, että laskelmat olis tehty viimeisen puolen vuoden mukaan. Nyt siis saan rahat viime verotuksen mukaan ja siks tulee hieman vähemmän. Seuraavaks täytyy vielä hakee äitiysavustus ja varsinainen äitiys- ja vanhempainloma.

Mites ootte ajatellu; jäättekö kotiin pitkäksi aikaa?
Meillä isommat meni hoitoon, kun olivat 1v4kk ja 2v9kk. Nyt aattelin olla niin pitkään, kun talous kestää. Sikäli erilainen tilanne, että nyt mulla on vakipaikka odottamassa. Viimeks oli pakko mennä töihin, kun kivan paikan löysin.

Kun esikoisen kanssa lähdettiin sairaalasta kotiin, oli jotenki semmonen tunne, että "aikaako noi hullut tosiaan antaa tän nyytin MEILLE mukaan". Tätä seuraavaa odotan jo ihan innolla. Tietää jo että hyvin menee ja pärjätään. Ehkä on sitten enemmän aikaa olla vaan ja nauttia. Kai tää on sitä iän tuomaa viisautta

:LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:

Hillitöntä loppupäivää
Prilli ja Sisu 16vk
 
Heipskukkuu kaikille tasapuolisesti ja tervetulemasta uudet mukaan joukkoon :wave:
Täällä on pyöräytetty koneellinen vaaleanpunaista vauvanpyykkiä, kun lääkäri niin sanoi, että meille olisi "rinsessa" tulossa :LOL: jos tulee poika niin täällä on vaatepaketti myynnissä marraskuussa ihanan vaaleanpunaisia rinsessa vaatteita....

Täällä on kova kaappien siivous käynnissä, kun ensi viikonloppuna tulee meidän taloyhtiön pihaan lava ja sinne saa heittää kaikkea turhanpäiväistä ja osan toki vien UFF:n laatikkoon.

Mulla taitaa vauveli olla vielä perätilassa, kun potkut ja venytykset tuntuvat niin mojovasti tuolla alavatsalla. Huomenna on sitten taas yksi etappi edessä, kun tulee täyteen tasan 30 viikkoa :heart:

Mies meni hakemaan sitä meidän uutta autoa ja vihdoista viimein ei olla, kun sillit suolassa, kun tulee 7 hengen Toyota Verso niin täytyypä miestä kiusata illalla, että yksi lapsihan mahtuu vielä autoon :LOL: ei varmaan huumori riittäisi....

Kisse ja Hipsukka 29+6 :heart:
 
Viime yö meni loistavasti ja näin jopa niin rauhoittavan unenkin, jossa mulle lääkäri vakuutteli, ett kaikki masukilla hyvin ja poika tulossa :saint: ... uskalsin käydä sitten tänään ostamassa ihanat äitiysfarkut... nykyään kun on niin ihania farkkuja odottaville, että niitä tekis mieli ostaa yhdet jokaiselle päivälle :xmas:
viime yönä eikä tänäänkään ole ollut repimistä, nukuin oikein levollisesti ja hyvin...
 

Yhteistyössä