35 v + odottajat, vol 5

Marianne73 (ollaan muuten samaa vuosikertaa) ja Frangipani tervetuloa! Itse odottelen 3. lasta. Just mietin, että se 1. raskauskolmannes meni tosi hitaasti, mutta keskimmäinen vain hävisi jonnekin, ja nyt olen sitten siirtynyt juuri viimeiselle kolmannekselle.

Helvi-10, jänskä juttu, meidän lapset (juuri 4-v täyttänyt tyttö ja 6-v poika) ei ole oikeastaan kertaakaan esittäneet toiveita, kumpi olisi kivempi, pikkusisko vai pikkuveli. Kumpikin odottaa kyllä innolla vauvaa, välillä kyselee, koska se vauva syntyy... Ei olla kerrottu kumpaa odotetaan, pidetään salassa kaikilta loppuun asti, sitten nähdään, pitikö ultran näkymät paikkansa.

kurkkunaamio ja kolmonen 29+2
 
Tervetulo Marianne ja Frangipani! :wave:

Mulla on rakenneultra nyt ylihuomenna, keskiviikkona. Kovasti jännittää jo. Meillä tuo juniori on niin nuori 2v ettei ymmärrä vielä tulevasta vauvasta mitään. Esikoinen 7v toivoo kovasti, että tulis tyttö. Haluaisi kuulemma vaihteeksi pikkusiskon. No toivotaan, että ylihuomenna selviää myös sukupuoli. Täytyy rehellisesti sanoa, että kolmas poika tuntuisi varmaan pikkuruisen hetken verran pettymykseltä, niin kamalalta kuin tuntuukin tuo sanoa. Mutta tiedän että se tunne haihtuu hyvin nopeasti. Yksilöitähän nämä lapset kumminkin ovat. Meidän nuo kaksi poikaakin ovat niin erilaisia, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Ja ah niin rakkaita molemmat.

Kaikkein eniten toivon, että lapsi olisi mahdollisimman terve, ettei rakenteissa olisi mitään ainakaan kovin järisyttävää vikaa. Potkuja ainakin satelee joka päivä, tosin aika heikkoja vielä, mutta kumminkin tietää, että joku pieni siellä potkuttelee :heart:

Muuten on raskausaika menny ihan hyvin. Närästystä on ajoittain. Iho kuivaa, esim. rinnat ja rinnanpäät kutiavat kauheasti, liekö kuivuvasta ihosta tai hormoneista johtuen. Liitoskivut vaivaavat, välillä enempi välillä vähempi, mutta onneksi liikkumaan pääsee yhä. Istumisen jälkeen kun nousee, on aina kaikkein kivuliainta noiden liitoskipujen kanssa. Nenä on koko ajan tukossa, yöllä nukun suu auki ja varmaan kuorsaan siis kauheasti, aamuisin kurkku on ihan kuiva ja välillä kipeäkin kuivumisesta. Väsyttää aika paljon. Mutta pieniä vaivoja nuo kaikki kumminkin on. Tai kaikkien kanssa pärjää. Kunhan nyt loppuraskauskin sujuisi ok.

Koralli & Tähkä 19+5
 
Koralli minullakin on koko talven ollut iho kuivempi kuin normaalisti, kasvoihinkin on saanut käyttää normaalia tuhdimpita tuotteita. On tietysti ollut kovat pakkaset ja kuiva ilmakin, johtuuko sitten siitä, vai raskaudesta. Myös hiukset rasvoittuvat paljon vähemmän.

Väsymys tuntuu taas vaan lisääntyvän, vaikka nyt olenkin saikulla ja saan nukkua päivisinkin.

kurkkunaamio ja kolmonen 29+3
 
Tervetuloa :wave: Marianne ja Frangipani!

Korallille tsemppiä rakenneultraan, kerrohan kuulumiset???

Kurkkunaamio mullakin on taas väsymys pahentunut, olen tosin nyt ollut muutaman päivän saikulla ja se on auttanut vähän kun on nukkunut 24h vuorokaudessa... ehkä tää tästä... sitten enää parisen viikkoa töitä ja sit pääsee mammalomalle ihan virallisesti.

Toukkiksella kaikki hyvin, kokoarvio oli viime viikolla 1400g, eli ei mitään jättivaavia toivottavasti tulossa. Olen vähän jo alkanut kaivella edellisten vanhoja vaatteita kaappien kätköistä ja muutenkin laitella juttuja valmiiksi. Neliöt ei vaan meinaa riittää kaikille tavaroille... mut ehkä tää vielä jotenkin sumplaantuu.

Aurinkoista keskiviikkoa!!!=)

Jambo ja Toukkis 31+jotain
 
Kiitos tervetulotoivotuksista!

Tulin just np-ultrasta ja olo on niiiiin helpottunut. Kaveri oli nokosillaan ja käänsi jopa selkänsä meille, että saisi huilata. Heräsi kuitenkin vilkuttelemaan ja mitat saatiin. Pituutta 4,7cm + jalat ja turvotusta asteikon alarajoilla. Kävin silti vielä verikokeissa.

Mies ei meinannut saada silmiään irti kuvista, jotka saatiin mukaan.:heart:

F 10+3 (tai mittojen mukaan 10+4, mutta näillä mennään :D)
 
Tervetuloa uusille :wave:.

Täällä ei ihmeempiä kuulumisia. Kaikki on saatu toipumaan viime viikolla jyllänneestä vatsataudista. Minä onnekas en sitä kyllä edes saanut. On on tässä omassa olotilassa ollut ihan ilman vatsatautiakin olemista. Etova olo on kyllä nyt selkeästi alkanut helpottamaan. Inhompana oireena tällä hetkellä ilmavaivat. Sain vatsaa hieman kuriin kun kiristin ruokavaliotani ja siirryin kokonaan gluteiinittomaan ravintoon. Minulla ei ole todettu keliakiaa, mutta vatsani ei yksinkertaisesti tule toimeen noiden viljojen kanssa. Jotain on ollut pakko tehdä. Nyt tuntuu vähän paremmalta. Mitä nyt menin eilen sekoittamaan oman laktoosittoman maiton (minulla siis myös laktoosi-intoleranssi) luomu-maitotölkin kanssa. Yllättävän pienet oireet sain siitä että hörpin sisuksiini tuota väärää maitoa :whistle:.

Irmeli ja Eila 8+6
 
Rakenneultran kuulumisia. Keskiviikkona siis käytiin ja tyttölupaus saatiin. :heart: Meillä siis ennestään 2 poikaa eli kiva saada prinsessa joukkoon.

Mutta vähän ristiriitaisin miettein polilta miehen kans ultran jälkeen lähdettiin. Vauvalla oli lakimitta pieni, 38,7mm (juniorilla oli päivää aiemmin 48,8mm) ja tietokone laski vauvan vastaavan rv19+0 (eikä 19+6 mikä tuli menkoista laskettuna). En tiedä sitten mitä tuollainen kapea pää merkitsee, vai onko vaan yksilöllistä kasvua jne. :confused: Sitten toiseksi lapsiveden määrä näytti jostain kuvakulmasta varsin vähäiseltä, toisesta kuvakulmasta taas normaalilta. Kätilö miettiki antaisiko meille seurantaultra-ajan tuon vedenmäärän seuraamiseen, mut päätti sitten ettei sitä tarvitse.

Soitin tänä aamuna neuvolaankin ku halusin terkan kans jutella mitä mieltä se on. Ja hän oli kyl vakaasti sitä mieltä, että kun kerran ultraaja ei pyytänyt toisen asiantuntijan tulkinta-apua tai antanu seurantaultraa niin ei hän kovin huolissaan ollut kumminkaan ollut. Joten kaipa tässä sitten uskaltaa ajatella, että kaikki on ok. =)

Koralli & Tähkäpää 20+2
 
Koralli Onnittelut tyttöuutisista! Ymmärrän, että kaikki vähänkin normaalista poikkeavaan viittaavaa alkaa huolestuttaa. Onneksi tuo 6 pv ei nyt kuulosta ihan hirveältä heitolta. Mullakin taisi heittää inssiajankohdasta laskettuna rakenneultrassa 3 pv myöhemmäksi, en tiedä minkä perusteella. Ultraaja vain totesi, että vauva on pieni, mutta ei mitenkään jäljessä. Esikoisen kanssa taas sanottiin, että reisuluu ei vastaa viikkoja, mutta ei sekään merkannut mitään muuta kuin sitä, että pojalla on pitkä selkä ja lyhyet mutta vikkelät jalat. Ja esikoisen kanssa mulla oli myös vähäinen määrä lapsivettä, mikä oli yksi osatekijä siinä, ettei perätilaa lähdetty kääntämään. Jos asia huolestuttaa, niin yritä saada vielä yksi ultra lisää kuukauden parin päähän.
 
Nostellaanpas pinoa vähän. Mitäs muille kuuluu?

Mä varasin ajan 3d ultraan. Jäi kumminkin vaivaamaan tuo rakenneultra ja on kai se 3d-ultra kumminkin hieno kokemus sitten vaikka kaikki hyvin olisikin. Ajattelin vain, että jos vauvassa jotain on, niin haluan tietää sen ennen synnytystä ja 3d:ssä rakenteiden kai pitäs näkyä paremmin. Toukokuun 2. päivä tuo ultra vasta on, joten saa ootella vielä kuukauden päivät.

Kun en sinne sokerirasitustestiinkään ole vielä päässyt niin ostin itselleni oman mittarin. Viime raskaudessahan mulla oli lievä raskausdiabetes. Olen tässä nyt sit testaillut ja ihan normiruokavaliolla arvot pysyy vielä kuosissa, mut heti ku herkuttelen (karkki, kakut tai sipsit) niin sokerit kyl nousee yli rajojen. Eli sokerinsietokyvyssä on selvästi ongelmia. Antaa motivaatiota jättää herkut syömättä. Varsinainen rasitustesti on kait siellä n. Rv 25. Viime raskaudessa karppasin, aion ruveta siihen nytkin, jos näyttää siltä, ettei normiruokavaliolla pysy sokerit kurissa.

Koralli&Tähkäpää 21+5
 
Minun kuulumisia, että olen nyt sairaslomalla äitiysloman alkuun asti, mikä alkaa vapusta. Jatkuva heikotus ja pyörrytys, en vaan pystynyt enää olemaan töissä. Kotona nyt sitten ihmettelen, kuinka päivät vain vilahtaa ohi, nukun pitkät päiväunet ja lapset on vielä tämän kuun hoidossa. Täällä kotona vointi on kyllä onneksi parempi, kuin mitä töissä oli. Vauva voi mitä ilmeisemmin hyvin, nytkin pitää jotain jumppaa masussa. :heart:

kurkkunaamio ja kolmonen 31+2
 
Tervehdys!

Onpahan tämä pino hiljentynyt uhkaavasti, toivottavasti kaikilla edelleen pulleat massut ja kaikki hyvin!!

Pääsin vihdoin mammalomalle :) Nyt pitäisi sitten vihdoin laitella tulokkaalle tavaroita ja systeemejä valmiiksi. Hieman harmittaa kun miestä ei voisi vähempää kiinnostaa. Onneksi isommat muksut ovat ihania ja avuliaita! Muutama puuttuva juttukin pitäisi käydä vielä hankkimassa, mutta muutoin onneksi selviää jo pyykinpesulla ja siivoamisella. Kämppä on muutenkin ihan hurrikaanin jäljiltä kun meni viimeiset viikot töissä aikamoiseksi pyöritykseksi enkä kotona ehtinyt juurikaan tehdä mitään muuta kuin nukkua. Voisiko joku lainata mulle sellaista kotona viihtyvää miestä joka tekisi kotihommia??? Täällä vaikuttaa nyt siltä että mies heitti hanskat tiskiin ja lakkasi tekemästä yhtään mitään kodin eteen... näin on käynyt jokaisella äitiyslomalla eikä mikään puhe ole siihen auttanut :(

Hauskaa pääsiäistä kaikille!!!

Jambo ja toukkis 35+?
 
Jambo Kivaa, että mammaloma alkanut!
Ja onpas tylsää, että mies heittää hanskat tiskiin kotihommien suhteen! Mulla ei onneksi samaa tilannetta, vaan mies hoitaa esim. kaupassa käynnin melkein yksin, niin ei tarvi kasseja kanniskella. Täytyy tosin tunnustaa, että meillä käy siivooja. Se on ollut kummasti elämää helpottava asia, kun molemmilla on pitkät työpäivät, niin ei viitsi vapaa aikaa tuhlata imurin varressa.

Täällä vatsa kasvaa ja vauva potkii, joten olettaisin kaiken olevan hyvin =)

Hyvää pääsiäistä ja kesän odotusta kaikille!
 
Hei
Minäkin uskallaudun liittyä tänne mukaan. Raskaus on vasta alullaan. Oman laskun mukaan la 18.12 eli jouluvauva olis odotettavissa. Pitkän yrittämisen jälkeen tätä ei vieläkään tahdo uskoa todeksi.
Meillä uusi tulokas on meidän kolmas pieni iltatähtemme.
 
Tervetuloa tääl taas :wave: ja paljon onnea masuasukista :flower:!!! Hyviä puhureita sinne päin että masuasukki pysyy kyydissä ja saatte pikkuisen joulutontun onnellisesti kotiin :whistle:

Täällä pääsiäinen sujunut suursiivouksen parissa, alkaa vähitellen näyttää siltä että saatetaan jopa saada tulokas mahdutettua jonnekkin nurkkaan ;)

Auringon paistetta kaikille!!!

Jambo ja toukkis 36+1?
 
Enpä ole tainnut käydä tänne kirjoittelemassa moneen viikkoon :O Eli aloitetaan onnitteluista Helville ja Korallille tyttölupauksista! Toivottavasti Helvin esikoinen on jo tottunut ajatukseen ;)

Tervetuloa myös "uusille"... =) Ja onnea hyvistä np-ultrauutisista niitä saaneille! Tääl taas:ille tarrasukkia :heart:

Ja Jambolle mukavaa äitiyslomaa, vaikka joudutkin piiaksi siinä sivussa : / Helvi, meilläkin käy siivooja, joskin vain joka toinen viikko, niin että kyllä sitä joutuu itsekin siivoamaan. Onneksi siivooja siivoaa niin hyvin, että omina siivousviikkoina homma on sieltä helpommasta päästä =)

Omaan napaan ei kuulu mitään sen ihmeellisempää, liitoskivut kyllä pahenee jo tässä vaiheessa. Aikaisemmissa raskauksissa muistelen kuitenkin, että se kesti vähän myöhempään : / Vaavi potkii minkä kerkiää, muttei vielä kipeästi. Tuntuu itse asiassa olevan aika paljon poikittain, ja kyljissä se potkinta ei satu/tunnu yhtä ikävältä kuin palleassa ja keuhkoissa... Eilen en meinannut päästä ylös saunan lauteilta selältäni kun selkään sattui niin, ja tänään oli sama ongelma puutarhakeinun kanssa. Vähän pelkään loppuraskauden selkäkipuja, siis, olen tähän asti kummassakin edellisessä raskaudessa saanut noidannuolen tai kaksi, ja se oli siis todella hirveää. Elin toivossa, että tällä kertaa olisin välttynyt, mutta ei taida käydä niin hyvin :(

Siobhan ja Plutte 25+5
 
tääl taas Onnittelut plussasta! Hieno juttu!!! Peukut pystyyn, että pikkuinen pysyy matkassa =)

Siobhan Joo esikoinen on jo tottunut ajatukseen siitä, että saa pikkusiskon eikä -veljeä. On suurimman osan aikaa kovin suloinen ja kiltti äidin kanssa, mutta välillä iskee ikään kuuluvat kiukkukohtaukset...

Jokohan sitä voi ruveta laskemaan viikkoja äitiysloman alkuun... Tänään rv 29 tasan. Kovasti toivon, että vauva ymmärtäisi kääntyä oikeaan asentoon, etten joudu sektioon, kuten esikoisen kanssa.
 
Pikaisesti kurkkimassa, tääl taas, ihan mielettömästi onnea ja tarrasukkia! :heart:

Kävin siellä 3d:ssä, edelleen oli sikiön pää pieni, lakimitta ei ylettynyt normaalikäyrälle, päänympärys juuri ja juuri alakäyrälle. Joten eipä tässä huolet vähentynyt. OYS:iin kontrolliin kuukauden sisällä. Eipä tässä vaiheessa muuta voi tehdä kuin seurata kasvua. Tyttö on muutenkin pikkarainen, joten toivon, että tuo pieni pää on vaan yksilöllistä kasvua eikä merkkaisi mitään ikävämpää. Kyllä tässä elokuulle asti todennäköisesti saa kumminkin jännittää.

Koralli & Tähkäpää rv 26+0
 
No voihan kökkö Koralli! Mullekkin muuten sanottiin että vaavin pään mitta on alakanttiin, mutta miksköhän ne ei kuitenkaan laittaneet lähetettä mihinkään??? Tosin kaikilla meidän muksuilla on kyllä menty alakäyrillä noissa päänmitoissa... mene ja tiedä, toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin!!!

Helvi-10: mun masuasukki älysi kääntää päätänsä alaspäin vasta reilu viikko sitten, elikkäs toiveita on!!! Kunhan ei vaan mene jumittamaan peppuaan alaspäin ;)

Siobhan: toivottavasti kivut hellittää, mulla on aina mennyt vähän paremmaksi loppua kohden, johtuisko siitä että masuasukki painaa lopussa jotenkin eri kohtaan?

ON: Nyt on alkanut tulla tanakampia suppareita, toivottavasti myös tekevät tehtävänsä että pääsisi vaikka piakkoin jo jakautumispuuhiin... Muutoin väsymys on aivan järkyttävä! Voisin vaan nukkua, nukkua ja nukkua....

Jambo ja toukkis 37+4 :)
 
Koralli: Voi kurjuus. Toivotaan, että kaikki on hyvin ja vauva vain on pieni ja pienipäinen. Kurja aina odotella sitä seuraavaa ultraa.

Jambolle tsemppiä loppusuoralle! Ei enää paljon ole jäljellä.

Itsellä olo kohtalaisen hyvä. Ei kai sitä nyt elämänsä kunnossa voi olla enää (rv 30+4), mutta vielä jaksan ihan normaalia elämää. Yöt vaan menee välillä aika huonosti, kun täytyy rampata pari kolme kertaa vessassa ja sitten sitä herää aina, kun pitää kääntää kylkeä. Ajoittain on selkäkipu alkanut vaivata, mutta toistaiseksi on lähtenyt samana päivänä pois kuin on tullutkin. Huomasin, että pahin asento on leikkiä esikoisen kanssa lattialla, siitä ei selkä tykännyt. Ja mies valittaa, että olen alkanut kuorsaamaan. Sama juttu oli esikoisen raskausaikana, mutta onneksi se kuorsaaminen loppui synnytyksen jälkeen. Mulla on ultra 2,5 viikon päästä niin näkee sitten vauvan kasvun ja asennon.
 
Helvi, mussa on kanssa tuota raskaana kuorsaajan vikaa ;) Onneksi ei vielä ole alkanut (miehen onneksi siis...)

Kurjalta kuulostaa Korallin tyttären pieni pää. Olen asiasta lukenut myöskin tuolla elokuisten ketjussa... toivotaan kuitenkin, että kaikki meinisi loppujen lopuksi hyvin ja että saat "vain" pienikasvuisen tytön. Ja jos pää kuitenkin on ihan käyrien sisällä, niin eiköhän kaikki kuitenkin ole hyvin. Eikä ne käyrätkään mitään täyttä totuutta kerro, aina on normaaleja lapsia jotka ovat käyrien ylä- tai alapuolella.

Jambolle tsemppiä loppuviikoille! Hyvin olet ajoittanut, ei tarvitse kesähelteillä enää kärvistellä raskaana ;)

Siobhan ja Plutte 27+4
 
Kiitoksia kaikille tsempityksistä =) täällä vielä yhtenä kappaleena eikä mitään ennakoivaa edes ilmassa... Edelliset on tulleet suunnilleen näihin aikoihin, mutta nyt alkaa pahasti näyttää siltä että tällä masuasukilla ei ole mitään kiirettä massun toiselle puolen... Toivottavasti olen väärässä!

Kurkkunaamio oletko jo jakautunut? Eikös sullakin ala jo olla lähellä loppusuoraa?

Aurinkoista päivää kaikille massunkasvattelijoille!!! :)

Jambo ja toukkkis 38+2
 
Jambolle tsemppiä viime metreille! Mulla tosiaan noilla mun pojilla on ollu ihan reippaan kokoiset päät, joten siksikin kai halutaan tutkia, ku tämä kasvaa nyt eri tahtia. Ja tosiaan se lakimitta ei tällä pikkuneidillä ulotu ees käyrille ja kai se pitää siis tutkia tarkemmin. Sulla lienee eri asia, kun edellisetkin lapset on ollut pienipäisiä, se on silloin vaan teidän suvun piirre.

Helvi: mulla on sama tuo, että herään joka kerta ku pitää kääntää kylkeä. : / Väsyttää sit koko ajan ku yöt on niin pätkittäisiä.

Mä oon huomannu ite asias, että töissäki jo ajatus vähä pätkii ja oon ruvennu luistamaan ylimääräisistä hommista, teen vaan tarvittavan. Vielä pitäs 4 viikkoa jaksaa töissä. Enkä siltä mun neuvolalääkäriltä ainakaan mene sairaslomaa vaatimaan, sinnittelen vaikka hampaat irvessä tämän loppuajan.

OYS:ista tuli soitto tänään. Tutkimukset ens viikon tiistaina,eli 17.5. Soitto tuli perinnöllisyyspoliklinikalta ja se vähä ihmetytti, luulin että menisin normiäitipolille. Ja kaksi lääkäriä kuulemma on sit paikalla. Vähä jännittää jo...

Lueskelin tänään netistä down-jutuista. Aattelin että pitäs kai täs henkisesti koittaa valmistautua kaikkeen, ettei tulis sit täystyrmäystä synnytyksen jälkeen. Mies ei suostu ajattelemaan edes sitä mahdollisuutta, että tulis down-lapsi. Se ottaa tämän vielä kovemmin. On yleensä meistä se optimisti, ja nyt on tilanne ihan päinvastoin.

Koralli & Tähkäpää 26+5
 

Yhteistyössä