Lauantaista iltaa! Tänään on ollut vähän vaikeampi päivä noiden sivuoireiden kanssa eli aikamoista hikoilua, huimausta ja heikotusta. En jaksanut millään edes siivota miehen kanssa, vaikka sovittiin siitä aamulla. Noh, hän aloitteli tänään ja huomenna jatketaan.
Eipä kiittelemistä
Relish, mä tiedän, mitä sä tarkoitat. Ulkopuolisten on vaikea tajuta, miten kipeä asia tämä on. Olen itse kokenut kaikenlaista aika isoakin koettelemusta elämässä, mutta mikään ei ole ollut näin kova ja syvältä sattuva juttu kuin tämä lapsettomuus. Oletteko muuten muut ärsyyntyneet siitä, miten ihmiset helposti tarjoaa adoptiota itsestään selvänä vaihtoehtona? "Voittehan te adoptida" - kuinkahan monta kertaa meillekin on tuo sanottu. Ei siinä mitään, adoptio on todella arvokas ja varteenotettava vaihtoehto, mutta ensinnäkään se ei koskaan voi korvata oman biologisen lapsen kaipuuta. Tällä en tarkoita, etteikö adoptiolapsesta voisi tulla aivan yhtä rakas, mutta biologisen lapsen kaipuu on jotain niin syvälle naisten geneettiseen perimään koodattua, että siitä ei pääse mihinkään. Oman lapsen kaipuu on niin syvällä meissä biologisina, psykologisina ja sosiaalisina olentoina, että sen toteutumattomuus on eittämättä traumaattista. Sitä paitsi, kaikki eivät koe adoptiota itselleen oikeaksi ratkaisuksi. Mikä oikeus ulkopuolisilla on sitten "tyrkyttää" sitä kaikille lapsettomuudesta kärsiville? Se on kuitenkin hyvin iso ja henkilökohtainen päätös, ei mikään pakollinen "korvike".
Relish, vielä siitä Pregnylistä, todellakin apteekissa osaavat neuvoa parhaiten. Toivon teille inssin onnistumista. Niillä voi todellakin tulla raskaaksi, niin meillekin kävi.
Sharlin, minullekin on tuttu tuo asenne "ähäkutti, saat syyttää itseäsi lapsettomuudesta, kun et ole aikaisemmin yrittänyt tulla raskaaksi". Tuo asennehan näkyy aika ajoin julkisessakin keskustelussa ja jopa päätöksenteossa. Minulle yksi työkaveri vihjaili asiasta aikansa, autuaan tietämättömänä, että olen käynyt jo vuosia sitten hoitoja läpi ja alkanut yrittämisen joskus 32-vuotiaana, tuskin sentään silloin olin liian vanha. Mikä kukaan muutenkaan on arvostelemaan toisen elämää? Kaikki on niin yksilöllistä ja asiat eivät mene aina sillä tavalla ja siinä järjestyksessä kuten toivoisi tai yleinen mielipide olettaa. Kyllähän sitä miettii, että olisinpa tavannut nykyisen mieheni jo 25-vuotiaana, meillä voisi olla teini-ikäinen lapsi nyt. Itse asiassa juuri tänään puhuimme asiasta. Mutta elämä menee kuten menee, ja kaikella varmasti on kuitenkin tarkoituksensa, niin uskon. Onko sitten parempi, että saa lapset 20-vuotiaana ja haikailee koko ajan menetettyä vapautta ja nuoruutta. Miettii, että opinnot jäi suorittamatta, seikkailut seikkailematta ja ylipäätään kaipailee baareihin ja yöelämään. Eivät kaikki nuoret tietenkään ole sellaisia, mutta tiedän monia, jotka ovat. Viihteelle on päästävä joka viikonloppu ja isovanhemmat hoitavat lapsia. Itse ainakin tiedän, että olemme miehen kanssa juoksumme juosseet nuorena ja nyt kaipaamme vain tavallista rauhallista perhe-elämää. Olemme jo kypsiä ja riittävän aikuisia vanhemmiksi. Lapsenmielisiä ja leikkimielisiäkin olemme, joten lapsen ei tarvitse pelätä saavansa tylsiä ikäloppuja vanhempia. Eiköhän se ole enemmänkin persoonasta kuin iästä kiinni, kuka on sopiva vanhemmaksi? Uskon monien teistä ajattelevan samalla tavalla kanssani.
Seinäkukkanen, pidetään vielä toivoa yllä, jooko?
Soulmamalle onnea uuden työpaikan johdosta ja toivottavasti hoidot lähtee hyvin rullaan Jyväskylässä!
Stella R, mulalkin on nyt ensimmäistä kertaa Synarelat menossa, tänään oli 9.päivä sumutteluja. Oireet on kai yksilöllisiä, kuten kaikissa näissä hormoneissa. Mutta mulla ollut lähinnä huimausta, heikotusta ja sitten hikoilua ja "kuumia alltoja". Mitään raivareita en ainakaan vielä ole saanut, vaikka juuri niistä pyydettiin miestä varoittamaan.
Iines, mulla on kanssa tullut useampi kilo kuluneen vuoden aikana. Uskon noiden hormonien vaikuttavan. Toisaalta itse olen jaksanut liikkua vähemmän. Yritän nyt taas kerran karistaa niitä pois.