Heissan tytöt pitkästä aikaa! Olen tosiaan pitänyt vähän taukoa kirjoittelusta, joskus on hyvä ottaa (yrittää ottaa) etäisyyttä näihin asioihin. Olen sumutellut Synarelaa nyt kahdeksan päivää ja selvinnyt ainakin toistaiseksi hyvin vähillä sivuoireilla, pientä huippausta ja heikotusta on ollut ja hikoilukohtauksia. Kontrolli on 26.pvä eli viikon päästä perjantaina ja sit pitäis toivon mukaan aloitella piikitykset.
En pysty tässä nyt kaikille kommentoimaan millään näin piktän ajan jälkeen. Jotain kuitenkin.
Lämpimästi tervetuloa vaan kaikki uudet, Relish, Anja ja muut!
Relish, miten monta inssiä teille on suunnitteilla? Toivotaan, että tämä kerta onnistuu ja uutta ei tarvita! Oletteko hoidossa julkisella vai yksityisellä?
Xaara, tuo sun vuoto ei mitenkään voi olla vielä kuukautisvuotoa jos on pp 4. Toivotaan, et se olis jotain ihan muuta, piinailu vasta alussa. Peukut pystyssä!
Villiheinälle kovasti kovasti onnea! Mä ymmärrän kyllä, miltä susta täytyy tuntua. Jos mä vielä tulen toistamiseen raskaaksi, pelkään kyllä kanssa varmasti ihan eri lailla keskenmenoa kuin ekalla kerralla.Voiko 30.3. vielä näkyä ultrassa mitään? Milläs viikolla sä menetkään? Muistelen muuten, että lugeja käytettiin johonkin viikolle 9-10 asti.
Seinäkukkanen, peukutan kovasti sun testille. Ja komppaan Aurinkoa siinä että alkuraskauteen hyvin monella kuuluu vuodot.
Iinekselle halit, kurjia vaivoja sulla ollut, Stella R kirjoitti kauhean kivasti. jokainen päivä surua ja odotusta on yksi lähempänä onnea. Koitetaan uskoa siihen.Lopulta onni vielä kääntyy, ei aina voi mennä vain alamäkeä ja kun sitä on ollut pitkään, ei onni voi olla enää kaukana.
Anja, niin monet meistä taistelevat noiden samojen tunteiden kanssa. Välillä on vähän helpompaa ja välillä ihan liian raskasta kestää. Jotenkin on myös niin, että niitä todella synkkiä tunteita ei jaksa käsitellä määräänsä enempää. Mulle aiemmin (ekan hoitosession aikana) lapsettomaksi jäämisen ajatuskin oli maailmanloppu. Ei enää. Sen asian hyväksymiseen on mennyt vuosia. Tottakai se kauhistuttaa mua edelleen ja yritän kaikkeni saadakseni lapsen, mutta jos se ei silti onnistu, niin sitten on vaan pakko elää sen asian kanssa, vaikka se varmasti aina tuleekin sattumaan, kipu ei vaan ole niin pinnassa, tai ei nouse sinne niin usein. Uskon, että puhe yrittämisen lopettamisesta ja sen myötä raskautumisesta on suureksi osaksi uskomus. Ihmiset muistavat ja mainitsevat ne kuulemansa tapaukset, joille niin on käynyt. Tai ehkä lapsen saaneet itse ovat kertoneet siitä avoimemmin. Ne jotka jäävät lapsettomiksi hoidoista ja yrityksen lopettamisesta huolimatta, eivät puhu asiasta tai heitä ei noteerata, ihmiset rakastavat onnellisia loppuja ja kertoilevat niitä mielellään. Muakin on ottanut päähän monien mulle hokema "et saa stressata." Siinä vähän kuin syyllistetään lapseton: aiheutat tuon itse, koska kärsit lapsettomuudestasi ja hoidoista. Ja siitä stressaamisen välttämisen väkisin yrittämisestä vasta stressiä helposti tuleekin. Itse olen kyllä koittanut hallita stressiä siinä määrin kuin se on mahdollista, mutta ola myös syyllistämättä siitä stressitä, jolle ei mitään voi itseäni, sillä väkisinkin sitä on hoidoissa käyvillä. Noh, totta puhuen, uskon, että siinä voi kuitenkin jotain perää olla, että ahdistavista hoidoista luopuminen, periksi antaminen, voi joillakin olla se viimeinen palanen, joka loksahtaa kohdalleen ja raskaus alkaa. Itse tunnen tällaisia tapauksia useampiakin. Myös klinikalla mainittiin, että niitä jonkin verran on. Stressin vaikutuksista tiedetään kovin vähän, mutta kyllä stressihormonin eritys vaikuttaa muihin hormoneihin. Tuskin kuitenkaan hoidoissa, joissa hormonitoiminta on täysin manipuloitua, eikä oma elimistö siihen vaikuta samalla tavoin kuin muuten.