+- 30v. ja vauvakuume

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kristiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mukavaa pitkää viikonloppua Marjalle!

Jos nyt vielä toksoplasmoosista puhutaan niin enempikin mua kiinnostaisi selvittää, olenko minä joskus saanut tartunnan. Tartunnastahan saisi elinikäisen suojan. Sehän ei terveelle ihmiselle ole pientä flunssaa kummempi eli eihän sitä välttämättä huomaisi. Eipähän ainakaan tarvisisi pelätä jos sen jo joskus ois sairastanut. En nyt tietenkään tarkoita sitä, että senkään jälkeen alkaisin tinkimään kissanvessa hygieeniasta!!!!!!

 
Apua, ollaan tippumassa vallan väärälle sivulle! :)

Ensinnäkin: onnittelut Meemulle! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka.

Täällä ollaan koetettu bongata ovista, mutta turhaan. Nyt on jo kp 20 meneillään...saa nähdä, miten pitkä kierto tästä oikein tulee! Ajoissa nimittäin ainakin aloitin tuon testaamisen, joten siitä ei ainakaan ole kiinni. Tällä hetkellä on sellainen olo, että ihan sama vaikka ne menkat sieltä alkaisivat, kunhan vaan saisin varmuuden siitä että ovuloin, että olisi edes toivoa!

Näissä positiivisissa tunnelmissa, hyvää viikonloppua kaikille!
 
Vieläkö ehtii ketjuun mukaan? Ikää on kohta 34 ja aviomiehellä on 33 mittarissa. Onnellisesti naimisissa on oltu jo muutama vuosi ja kihloissa vuodesta -97.

Ulkomailla asuminen ja työkiireet ovat lykänneet vauvahaaveita vuosi vuodelta, mutta nyt jätin uuden pillerireseptin hankkimatta! Miehellä on tolkuton vauvakuume, mutta itse tässä vielä ihan vähän kauhistelen.
Mutta se on enempi semmoista positiivista kauhistelua tulevaa elämänmuutosta ajatellen...

Onko muilla moisia onnen ja kauhun sekaisia tuntemuksia? Tänne kirjoittavat kun ovat jo kerenneet elellä muutaman vuosikymmenen ilman jälkikasvua...

Onnittelut Meemulle (sinähän siirryt tuonne seuraavalle palstalle vauhdilla!) ja kyllä se vauveli pysyy varmasti masussa ja vauhdissa mukana!
 
Hooliganille kyssäri: Olen itsekin yrittäjä, mutta pääsääntöisesti ulkomailla (Suomessa OY, mutta vain pieni sivukonttori).

Ihan uteliaisuuttani olisin kysellyt, mitä etuuksia saa yrittäjä Suomessa jos jää äitiyslomalle jne.; onko teitä yrittäjämammoja huomioitu mitenkään palkansaajiin verrattuna?

En ole Suomeen tulossa, mutta olisi mukava vertailla systeemejä kansainvälisesti...

 
Reissu-Elli, valitettavasti en osaa vastata kysymykseesi: asun ulkomailla, joten noista Suomen järjestelmistä ei ole tietoa. Teen töitä kotoa käsin, ja villi unelmani on sellainen, ettei mun tarvitsisi lainkaan ottaa äitiyslomaa jos joskus olisin raskaana...vähemmän tulisi varmasti hommia tehtyä, mutta näin optimistinen siis olen :)

Täältä löysin vähän infoa: http://www.yrittajanaiset.fi/uutiset.php?aid=3441

 
Ok, jätetään kissat ja toksoplasmoosit eläinpalstalle, mutta niinhän se taitaa olla, että aina kun kissa/koira/muueläin -ihmiset tapaavat toisiaan vaikka netissä, niin juttu alkaa siirtyä näihin karvaisiin kavereihimme. :)

Itselläni alkaa kierron puoliväli olla käsillä, saa nähdä tärppääkö jo ensiyrittämällä. Mitään kiirettä ei kyllä vielä ole, ""kattellaan"" vaan. MM-kisalähetykset kyllä toimivat myös tehokkaana ehkäisyvälineenä, mies seuraa niitä ahkerasti ja minä taas iltaunisena menen aikaisin nukkumaan. Onneksi myös aamuisin on aikaa.. ;)

Aurinkoista ensi viikkoa kaikille, ja tervetuloa myös te uudet haaveilijat!
 
Joo, taitaa meidänkin perheessä viedä mm-kisat voiton. Itse tässä olen vielä odottavalla kannalla, eli kuukautisten pitäis alkaa tänään, mutta ei oo kuulunut. Yritän tässä olla vauhkoilematta ja odottelen muutaman päivän ennenkuin testailen, koska ennenkin on ollut pientä heittoa. Nyt kun sais vielä ajatuksetkin jonnekin muualle!
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
No niin, nyt on sitten lomat lomittu ja palattu takaisin työelämään ... vaikka tuntuukin siltä että niin mielelläni olisinkin kotona laps(i)en kanssa.
(Loman aikana 2,5 vuotias kummityttömme kävi pikkusiskonsa kanssa kylässä, ja ai että kun toivon että lapsia ""pyörisi"" jaloissa aina).

Otolliset hetket osuivat sopivasti loman ajalle ja yrityksen puutteesta ei ainakaan voi puhua ...
Loppuviikosta sitten viimeistään selviää onnistuimmeko projektissamme. Vatsa on tosin ollut muutaman päivän kipeänä ja pahoin pelkään että se tietää sitä mitä jokainen kuukausi aikaisemminkin.

No. toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Kovasti paljon onnea tärpänneille !!!
 
Moi kaikille!

Haluaisin jakaa teidän kaikkien vauvaa yrittävien kanssa oman stoorini, joka toivottavasti antaa uskoa vauvahaaveisiin.

Olen itse 37v, mies 31v. Itselläni on vauva-ajatuksia ollut parisen vuotta, ikäkin alkaa olla kriittinen ja tuntui että töiden sijaan haluaisi asettaa omat toiveet joskus etusijalle. Mies on ollut ehdottomasti sitä mieltä, ettei ole vielä valmis sellaiseen elämänmuutokseen! Asia on siis jäänyt siihen. Lisäksi asumme eri paikkakunnilla. Yhdessä on oltu 5v ja aina on puhuttu, että naimisiin mennään ja lapsia hankitaan ""sitten joskus"". Itseäni tässä iässä on tuollainen ""sitten joskus"" -ajattelu ärsyttänyt hirveästi, ja olen kyllä kumppanilleni iästäni muistutellutkin. Olen kuitenkin kunnioittanut hänen mielipidettään. Pillereitä en ole käyttänyt pariin vuoteen, vaan olemme käyttäneet kondomia ja laskenet ""turvallisia"" päiviä.

Heinäkuussa sitten raskausoireiden vuoksi tein testin - plussaa! Vuoto oli tullut normaalisti, joten en osannut oireita lukuunottamatta edes ajatella mahdollisuutta. Rintojen kipeys ja turvotus laittoi kuitenkin hälytyskellot soimaan. Olin suurinpiirtein järkytyksestä sekaisin! Samoin oli mies hänelle kerrottuani. Vaikka kiertoni ei ole ollut aivan säännöllinen, on ajoitus edelleen mielestäni täysin mahdoton ja mysteeri.

Meidän tapauksessa otti ilmeisesti kohtalo ohjat käsiinsä, muuta en osaa ajatella! Alusta alkaen olen ollut asiasta onnellinen, ja ymmärrän erityisesti miten vaikeaa tässä iässä on tulla raskaaksi. Miehellä on ollut vaikeampaa, hän on edelleen sitä mieltä ettei ole valmis isäksi, mutta alkaa kuitenkin vähitellen olla iloinen asiasta. Hän on ollut aivan kultainen minulle viime aikoina. Itsellä on tunteet vaihdelleet onnellisuuden puolelta huoleen siitä, kestääkö tämä raskaus (rv 9 nyt) ja miten tulevaisuuden kanssa jne. Jotenkin kaikki huoli tulevista asuin- ym. järjestelyistä tuntuu pieneltä tämän suuren asian rinnalla. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy, pakko uskoa niin!

Vaikka kaikkiin teihin kirjoittajiin verrattuna olen ikäloppu ;-), niin omasta näkökulmastani 30v on vielä nuori nainen. Itse en ollut vielä siinä iässä valmis äidiksi, mutta nyt asia tuntuu oikealta. Monet ovat valmiita paljon aikaisemmin ja ymmärrän kyllä, että tilanne voi tuntua epätoivoiselta. Ehkä ei kuitenkaan kannata joutua paniikkiin asiasta, se ei varmaan edesauta tilannetta. Jotenkin uskon siihen, että kun aika on oikea, asiat tapahtuvat.

Toivon teille kaikille parasta onnea vauvan saamiseksi! Käyn varmasti silloin tällöin kurkkaamassa miten asiat edistyvät...
 
Tervetuloa uusille ketjulaisille, mukavaa, että liitytte joukkoon.

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, tässä kierrossa suhtaudun tähän meidän vauva-asiaan tekemisenä ja projektina. Joku sanoi, että vauvoja ei tehdä, niitä saadaan, mutta kun me ei saada, niin pitää sitten alkaa tehdä niitä ;)

Kotona siis odottaa valmiina ovulaatiotestipaketti. Kunhan kierto vielä vähän etenee, niin sitten testataan ja ajoitetaan petipuuhat tarkemmin.


[siis nostohan tämä, kun pudottiin tuonne kakkossivulle]
 
Moikka,

Ilmottauduin tähän ketjuun mukaan jo joskus aikaisemmin, mutta nyt siis uudestaan kun kesälomilta ollaan palattu töihin ja töidenteko ei kiinnosta... Tausta vielä uudestaan eli itse olen 28 ja mies 32 ja keskenmenon (viikolla 13) jälkeen ensimmäinen ""yritys"" kierto on menossa. Ensimmäinen raskautuminen tapahtui nopeasti ilman yrittämistä, joten ollaan päätetty että yrittämistä ei ainakaan vielä tässä syksyn aikana aloiteta eli tulee jos on tullakseen.
 
Ei niin kovin hyvää huomenta kaikille!

Tuo aloitus johtuu siitä että aamulla huomasin että en nyt sitten kuitenkaan olekaan ""pieniin päin"" sillä vuoto alkoi kuin alkoikin toiveistani huolimatta.

Viime viikosta asti vatsani on ollut kipeä mikä ei ole mitenkään normaalia ja elelin toiveissa että josko nyt vihdoin - mutta ei sitten kuitenkaan.

Tämä pettymyskerta tuntuu pahemmalta kuin kaikki aikaisemmat kerrat tässä vuoden aikana. Tällä kertaa oli jotenkin erilainen olo ja kun vuoto vielä myöhästyi pari päivää, niin toiveet olivat korkeammalla kuin aiemmin.

Olen varmaan tuomittu olemaan ilman lasta.
Ja taivaskin tuntuu surevan kanssani kun vettä sataa ja tuulee.


 
Minullekin sanottiin aikoinaan, että raskaaksituleminen on vaikeaa. Mutta silti piti ensin viedä koulutus loppuun, mennä naimisiin, hankkia vakituinen työ ja ostaa talo ynnä muuta mammonaa. Nyt olen 31-vuotias ja ollaan yritetty lasta jo 2 vuotta eikä mitään ole tapahtunut yhtä km lukuunottamatta. Olen viimeaikoina huomannut työmotivaationi laskeneen ja olen alkanut kaipaamaan tavallista ""kotielämää"".
 
Voi ei. Olen pahoillani, että teillä ei tälläkään kertaa onnistunut.

Koskaan ei saa kuitenkaan vaipua epätoivoon, vaikka olisi menettänyt kaiken toivon. Jaksamista siis sinnepäin.

Oletteko te jo hakeutuneet tutkimuksiin?
 
Nyt on jo parempi olo vaikka taas jouduinkin pettymään.
Harmaa ilma vetää mielen myös harmaaksi.
Täytyy vaan yrittää sitkeästi, jos vaikka tällä kierrolla olisi vihdoin meidän vuoromme ...

Tarkemmissa utkimuksissa en/emme vielä ole käyneet.
Viimeksi gynellä käydessäni ei hän edes ehdotellut sellaista, sanoi vaan että painoa kannattaisi pudottaa (olen nimittäin lievästi ylipainoinen) ja katsotaan sitten myöhemmin.

Painon pudotus ei ole jostain syystä onnistunut vaikka motivaatio on suuri. Syömisiäni en enää oikein voi vähentää, mutta liikuntaa voisin lisätä ja sen olen ajatellut tehdäkin. Toisaalta, jos nyt sitten lähdenkin laihtumaan niin sehän voi sitten taas hankaloittaa raskautumista.

Putoaa paino tai ei, niin tämän vuoden puolella olen aikonut mennä gynelle kyselemään että mitä vaihtoehtoja meillä on kun vauvaa ei luonnollisin keinoin ala näkymään.
 
Mun mielestä tutkimuksiin kannattaisi kyllä lähteä, vaikka olisikin vähän ylipainoa, kun se syy saattaa olla jossain muuallakin. Ja kun tiedossa on useitakin ihmisiä, jotka reilusta ylipainosta huolimatta ovat tulleet raskaaksi. Yritystä teillä on takana jo niin kauan, että saatte heti lähetteen.
 
Täytyy puhua miehen kanssa joka kyllä haluaa lapsia mutta aikalailla kammoksuu lääkäreitä ja sairaaloita.

Me kun ei kumpikaan enää mitään kovin nuoria olla ja aika tuntuu kulkevan liian nopeaan.
(Mieheni on joskus todennut että enää 4-kymppisenä hän ei ala lapsia hoitamaan ... ensi vuonna hän täyttää jo 39).

Katsotaan vielä tämä kierto ja jos ei sittenkään mitään tapahdu niin sitten täytynee ryhtyä ottamaan tekniikkaa luontoäidin avuksi.
 
Me ollaan mun miehen kanssa käyty tutkimuksissa viime keväänä. Jos se yhtään helpottaa keskustelua (lue: miehen rohkaisua), niin suurin osa tutkimuksista on naisen tutkimista. Lähetteen hakemisen lisäksi eka ja viimeinen käyntikerta meillä oli sellaisia, että miehen läsnäoloa toivottiin, muuten kävin aina yksin. Kaikkiaan aikaa kului puolisen vuotta - vain saadaksemme tiedon, että mitään selittävää syytä lapsettomuuteemme ei ole.

Miehille nää on isoja asioita, välillä tuntuu siltä, että jopa isompia kuin naiselle. Sen pohtiminen, että omassa itsessä voi olla vikaa ja asian käsittely mahdollisen vian löydyttyä, vie aikaa ja rasittaa parisuhdettakin melko tavalla. Kun se oma miehisyys on koetuksella...

Olen kanssasi samaa mieltä, että jos molemmat haluavat lapsia, eikä niitä luonnon menetelmällä ole tullakseen, niin lääketiede vain avuksi.
 
heippa taas pienen tauon jälkeen

Ei siirrytty täälläkään odottajien kastiin tässä kuussa, eli tulihan ne kuukautiset sieltä niinkun vähän uumoilinkin. Siltikään se ei estänyt elättelemästä toiveita, että jos kuitenkin...
Nyt on pahimmat pettymyksen tunteet ryvetty ja välillä kyllä käy mielessä, että heittäis hanskat tiskiin, mutta kyllä sitä aina noustaan ja pää pystyssä kohti uutta yritystä.

Tiedän oikein hyvin Nette miltä susta tuntuu. Täytyy vaan yrittää olla positiivinen ja jaksaa uskoa, että jonain päivänä tärppää.

Itse tässä pohdiskelin, että vuoden vaihteessa lähdetään kyllä hakemaan jotain apua tähän. Pitäis saada myytyä toi ajatus vielä tolle ukkokullalle, joka aika naiivisti koko ajan puhuu, että lapsia saa tulla jos on tullakseen ja ei niitä tekemällä tehdä. Joo ihan ok, mutta jos niitä ei oo tullakseen, niin täytyy vähän ruveta ""tekemään""

No joo, olihan tässä ryöpytystä kerrassaan. Tsemppiä kaikille ja uskotaan, että niitä plussia tippuu tähänkin ketjuun.
 
Niin, tuohon viimeviikkoiseen tunteenpurkaukseeni, pettymyksen lisäksi, oli varmaankin aiheuttajana myös sateinen ja matalapaineinen ilma.
Nyt tuntuu jo paremmalta, ja kohti uutta yritystä mennään.
Koitan olla stressaamatta ja liikaa asiaa ajattelematta.
""Kyllä se aurinko paistaa myös risukasaan""
 
Käykö meidän keskustelulle niin, että se hyytyy ihan kokonaan?

Tänne kuuluu hyvää. Tänään aamulla näytti ovistesti kahta viivaa, joten illalla on sitten petipuuhia tiedossa. Toivottavasti ukkokulta on suostuvainen...
 
Eihän tämä keskustelu mihinkään hyydy, on vaan ollut sen verran kiireitä ettei tänne palstalle ole ehtinyt.

Toivon sydämestäni että teillä onnistuisi tällä kertaa!

Itse aion ryhtyä tikuttamaan tuossa viikonlopun paikkeilla ja sitten taas ryhdytään toivomaan parasta ja pelkäämään pahinta.
 
Onko teillä kellään koskaan seksin jälkeen sellaista tunnetta, että olette juuri pakottaneet miehenne seksiin?

ja oikeastaan itsenne siinä sivussa?

Osa minussa huutaa, että tää vauvajuttu pitää lopettaa just nyt, kun se aiheuttaa sen, että sekstaillaan kalenterin mukaan.

Ahdistaa. Paljon.
 
Aikaisemmin mulla oli sellainen olo että mut on ""pakotettu"" seksiin, vaikka mieheni aina ensin kysyi että haluanko. Sanoin haluavani vaikka ihan aina en sitä halunnutkaan.

No, nyt kun sitten minäkin haluan lapsen ja koitamme oikein ajoittamalla ajoittaa oikeaan ajankohtaan, niin tuntuu siltä että koko homma on työtä josta tulee stressi.

Ja stressihän ei tunnetusti auta tässä projektissa ...

Lapsihan pitäisi olla tulos iloisesta ja onnellisesta yhdessäolosta.

 
Hei!
ei nyt vielä hyydytä, kohta tulee sata viestiä täyteen!

Minäkin olen kyllä ollut ""hyydyksissä"" tämän palstan suhteen, kaikki ärsytti, harmitti ja otti päähän monena päivänä, eikä huvittanut tehdä yhtään mitään. Tuttu tunne...? Aivan oikein, menkat alkoivat eilen.. Minulla ainakin e-pillerit tasoittivat tuota pms-ryytymystä, ja tuntuu että mahakivutkin ovat taas kovempia ja vuoto runsaampaa..

Eli ei siis tärpännyt ensi yrittämällä, mikä oikeastaan tuntuu nyt ihan hyvältä, olin kyllä aika stressaantunut siitä, että jos nyt sitten ihan ""aikuisten oikeesti"" tulenkin raskaaksi. Kalenteria selaillessa huomasin, että emme edes tainneet olla kauhean aktiivisia ovulaation aikoihin, mutta jos kierron pituus nyt pysyy suunnilleen samana, niin seuraavaalla kerralla voisi koettaa vähän ahkerammin.

Yritän kuitenkin välttää vielä liikaa kalenteriin tuijottelua, ettei ala maistua puulta jo tässä vaiheessa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!
 

Yhteistyössä