Tervehdys ja kiitokset kaikille tuesta! En jaksa kirjoittaa samoja asioita moneen kertaan, joten kopsaan tämän saman viestin jonka kirjoitin kesäkuu -keljuun.
Mulla siis alkoi kirkas vuoto sunnuntaina, kun raskausviikkoja piti olla 8+0. Vuotoa kesti vaan pari tuntia ja loppui kuin seinään, kipuja ei ollut. Ajattelin toiveikkaana, että jospa se johtuisi vaan kuukautisten ajankohdasta.
Maanantaiaamuna kuitenkin soitin terkkariin ja pääsin lääkärille, joka kirjoitti mulle lähetteen naistenklinikalle ultraan ""keskenmeno?"". Naistenklinikalla hoitaja sitten puolestaan ohjasi meidät kätilöopistolle... Nkl:kin olisivat ultranneet, mutta mahdollisessa keskenmenossa kaikki tapaukset hoidetaan kuulema kätilöopistolla. Lisäksi olisin voinut mennä kättärille suoraan, ilman lähetettä, jos olisin tiennyt. Tuollaisissa tapauksissa ei kuulema tarvita lähetettä, eikä ajanvarausta! (Tiedoksi kaikille helsinkiläisille!!!)
Kättärillä pääsin heti ultraan, jossa lääkäri ei meinannut löytää koko kohtua ensin. Oli niin vaikeassa asennossa. Sitten piiiiitkä hiljaisuus (ei oo muuten kiva odotella siinä, kun lääkäri on vaan hiljaa ja tutkii...). Lopulta kysyi ihmeissään, että paljonko niiden viikkojen piti olla?? Hetken ehdin jo toivoa, että raskaus olisikin pidemmällä kuin luulin, mutta lääkärin mukaan vastasi korkeintaan viikkoja 6. Toinenkin lääkäri siihen sitten haettiin ihmettelemään, joka löysi oikean paikan heti ja näytti ja selitti monitorista tosi tarkkaan meille kaiken. Mies oli ihana, istui vieressä ja silitti mun päätä ja oli ihan kauhuissaan mitä mulle tehtiin... (kertoi jälkeenpäin, että miten häntä hirvittää tuo, mitä naiset joutuvat kestämään ja että miksi sen opiskelijankin piti olla mukana..)
Niin, siis tuulimunaksihan se paljastui. Pelkkä sikiöpussi, muttei alkiota..

Ja verta kohdussa. Huomenna joudun sitten takaisin lääkkeellisen tyhjennykseen. Onneksi mies tulee mukaan. Olin tosi surullinen ja itkin, mutta paha olo helpotti tosi nopeasti. Ehkä mua lohduttaa se, että meidän vauva ei kuollut mun sisään, sillä mitään alkiota ei koskaan ollutkaan. Luonto vaan huijasi meitä ja olin tavallaan ""valeraskaana"". Onko tää kauhean kylmästi ajateltu teistä?? Kun mies ja ne pari ystävää jotka tiestivät raskaudesta ovat olleet ihmeissään ""kuinka hyvin mä tän otan"".
Ehkä se pahin olo iskee tajuntaan vasta huomenna sen hoidon yhteydessä. Pitää vaan toivoa, että se tepsii enkä joutuisi kaavintaan.
Nyt olen onnellinen, etten ehtinyt kertoa vanhemmilleni vaikka olisin niin halunnut aikaisemmin. Siskoni sai vasta keväällä keskenmenon, juuri kun oli ehtinyt kertoa kaikille rv 12, joten en vaan halua aiheuttaa turhaan pahaa mieltä. Tiedän, että ne murehtisivat ja huolehtisivat itsensä kipeiksi.
Nyt paljon tarrasukkia kaikille teille, että pikkuiset pysyvät kyydissä!
Kyllä täältä perässä tullaan, se on ihan varma!