...kaikille, jotka ovat täällä nyt kertoneet ikäviä uutisia. Joko tädin vierailusta tai keskenmenosta. KOittakaa jaksaa ajatella positiivisesti, vaikka se ei todellakaan ole helppoa...
Olen tosi yllättynyt miten paljon tämä kuumeilu ja siis eritoten se, ettei raskaaksi niin vain tullakaan, tuo paineita elämään. Se on kamala olotila, kun jossain vaiheessa jo jonkin aikaa lasta yrittäneenä tulee mieleen, että mitä jos minussa onkin jotain vikaa...? Tai miehessä, sekin on tottakai mahdollista. Ei pitäisi antaa näiden asioiden painaa mieltä, se saattaa vaikeuttaakin raskaaksi tulemista, mutta on niin vaikea vain olla möllöttää ja yrittää pitää huolestuneet ajatukset poissa mielestä. MInulle ainakin aikas mahdotonta....
Hannele on täysin oikeassa, pitäisi vain ajatella, että ensimmäisen vuoden aikana useimmat tulevat raskaaksi, että pitäisi pitää mielialaa korkealla. Ehkä kannattaisi myös tehdä itselleen "deadline", eli antaa itselleen aikaa yrittämiseen esim 6-8 kk ja sen jälkeen tutkimuksiin. Olen kuullut useammaltakin suunnalta, että ihan vuotta ei kannata tämän ikäisenä odottaa tutkimuksia, kannattaa mennä aika nopeasti, jos on tietyn ajan yrittänyt. Ajattelin tänään puhua miehen kanssa ja sopia meidän oman deadlinen. Se olis joskus syys-lokakuussa. Tietenkin pidän sormet ja varpaat ja korvannipukatkin ristissä ja lausun toiveen iltarukouksissa, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan, että tärppäisi ennen tuota dedistä.... :flower:
Ihan hirvittävää, mutta tästä lapsen saamisesta riippuu niin paljon. Lapsi parka, kovat paineet nyt jo niskassa, vaikka et ole vielä edes aluillasi. (tai, ehkä oletkin, toivotaan!!! :heart: )