*3-KYMPPISET ENSIKERTALAISET 2007*

Iltaa naiset!

En ole ehtinyt tällä viikolla keskusteluun osallistua, mutta oon käynyt kyllä kuulumisianne kurkkimassa monesti.

Kaikkea hyvää itse kullekin siihen, mikä nyt on meneillään: työnhakuun, oviksen löytymiseen, pahanolon nujertamiseen, tupakasta luopumiseen, sydämen sykkeen löytämiseen, RASKAUTUMISEEN, avoimiin munanjohtimiin ja seinän maalauksiin! Ja ennen kaikkea: kaikenlaiseen odottamiseen!!(olipa eka kerta kun toivotan kenellekään avoimia munanjohtimia - hih!)

Lauraleille kuitenkin nyt erityisesti kaikkea hyvää täältä toivottelen! Onneksi selvisit säikähdyksellä! Tuntui varmasti kamalalta. Ehkä voi kuitenkin sanoa, että "onneksi" raskaudenaikainen vuoto on ilmeisesti tosi yleistä ja iso osa raskaanaolevista kokee sen jossain vaiheessa. Aika kylmähermoinen saisi kuitenkin olla, jos sen pystyisi ottamaan jotenkin rauhallisesti.

Itselläni täällä lähestyvät viime viikon syväanalyysini vaiheet 4 ja 5 (vai miten se nyt menikään) eli ovulaation heikkopäinen metsästys ja (löytymisestä seuraavat)hauskat päivät.

Aion tällä kertaa kuitenkin lähteä metsästysreissulle ilman järeimpiä aseita eli ovistestejä. Olen todennut testeillä että useimmiten ovuloin ja se saa nyt riittää. Eli tuntemuksia ja limoja täällä sitten vaan tarkkaillaan - ja vähän tietysti kalenteria. Tuota O:ta odottelen alkuviikolle.

Hyvää loppuviikkoa!


:wave:
 
Huih, Lauralei! Kylläpäs tosiaan viestisi alku säikäytti, mutta onneksi kaikki on kuitenkin hyvin :hug: Voin vaan kuvitella sitä hädän määrää, kun puhelimessa vaan todetaan ettei voi muuta kuin odotella... Ihanaa että pääsitte kuitenkin yksityiselle tarkistamaan tilanteen. Toivotaan todella että jatko sujuu hyvin!

Neferin puolesta hurja jännäys täälläkin päällä... bd ja kirsille kanssa tsemppiä edelleen!
 
Bantsku
Lauralei, Sydän sykkyrällä luin viestiäsi, mutta onneksi päättyi hyvin. Nyt täytyy vain odotella ja toivoa että jatkuukin yhtä hyvin...Niinkuin joku aiemmin mainitsikin, yhtä odottamista tämä naisen elämä!

Mariska, Nou hätä, en niin viestiäsi tulkinnutkaan. Olen itsekin ollut kerran aiemmin, kauan sitten puoli vuotta polttamatta ja sen jälkeen sortunut. Joten kyllä tässä tekemistä on, etenkin kun tuo vaaka uhkaavasti näyttää uusi lukemia......Mutta hoen aina sitä 30 % hedelmöittymiskyvyn alentumista, se on toimii minulle!

Kerrassaan omituiselta vaikutta tämän kuun ovulaationi. Tai siis oletettu sellainen. Normaalisti olen tuntenut oireita pari päivää ja bongannut llimat kerran. Nyt ensimmäiset lauantaina ja viimeiset ke-iltana. Lämmöt on aiemmin nouseet kerralla nopeana piikkinä asteella, nyt pikkuhiljaa jo kolmatta aamua. En edes tiedä, olisiko tämä nyt hyvä asia vai huono, noin niinkun hedelmöittymisen kannalta. Mitäs luulette?
/Bantsku
 
Lauraleille piti tulla taustalta kovasti antamaan jarrusukki ja liimaa mukaan, ihanaa että pikkuinen sielä köllötteli :heart:

hups, taidan häipyä ku oon vielä lähempänä kahtakymmentä (23)ku kolmeakymmentä :D
 
Antoisaa alkavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti viikonloppu olisi oikein keväisen aurinkoinen ja mukava kaikille.

Mariska75 ja Kati231: Mulle se aukiolotutkimus oli ihan hirvittävän kivulias, vaikka munanjohtimet olikin ihan auki. Tämä ei tarkoita sitä että se olisi teilläkin kivulias, mutta varmuuden vuoksi kannattaa ottaa tutkimuspäivänä ihan rennosti ja ne buranat kannattaa ottaa vaikka epäilyttäiskin.

Mulla siis tänään tehty se aukiolotutkimus ja vieläkin ihan kuoleman kielissä. Muuten kaikki kunnossa, mutta mulla ilmeisesti endometrioosi ja sen takia raskautuminen ei ole onnistunut. Mieli on vähän maassa.
 
Rentoa perjantai-iltaa!

Äh, taas tökkii, mutta yritän saada viestiä liikkeelle...

Lauralei, hui miten järkyttäviä hetkiä olet elänyt :eek:
Onneksi pääsit pian ultraan ja kaikki näyttäisi olevan hyvin.
Itsekin joka kerta vessassa käydessä tulee syynättyä paperia ja apua, jos siihen jotain punertavaa ilmestyy. Onneksi ei ole vielä ainakaan ilmestynyt. Tuon menkka-ajankohdankin ohitin onneksi ihan vuodoitta. Olisko sulla voinut olla se ajankohta myös?
Mähän varasin sen alkuraskauden ultran myös ja mies sanoo sitä hauskasti esikuvaksi. Sitä sanaa on viljelty meillä ahkerasti :D
Sanoin, että jos siellä ultrassa joku kaveri kuvassa näkyy, niin mies saa keksiä sille jonkun "työnimen", kun tuntuu tuota mielikuvitusta riittävän.

Pötkylä, työkaverilla on ollut paha endo (leikattukin joskus) ja kuitenkin kolme raskauttta takana. Eli yritä ajatella kuitenkin positiivisesti.
Muutenhan näyttikin hyvältä, kun johtimet kunnossa.
Pikaista toipumista tutkimuksesta!

Ihanaa kuulla, että Emmalla ja Kirsikalla masussa kaikki myös hyvin. Saisinpa itsekin pian tuon tiedon, mutta reilu viikko vielä kärvisteltävää.

Bantsku, en osaa hirveästi auttaa tuossa lämpöasiassa, kun en niitä oikein ikinä ole mittaillut, mutta lh-huippu näkyy tikuissakin yleensä n. kaksi-kolme päivää ainakin mulla, jos se nyt tähän mitenkään liittyy. Hyödyntäkää kaikki päivät kuitenkin :)

Hurrrrjasti peukkuja kaikille tasapuolisesti!


<br><br>
 
Ai joo, piti niistä äitiysvaatteista sanoa, että mä oon vilkuillut niitä kaupoissa salaa, mutta ei jotenkin uskalla edes koskea, ettei vaan kukaan näe :eek:

Sama homma, kun olen yrittänyt ostaa jotain Odotus tms. -lehteä ja en vaan uskalla kävellä sen kanssa kassalle.
Osittain taikauskoa ja osittain tuota pelkoa siitä, että joku näkee ja sit paljastuisi.

:LOL:

Onko muilla samaa vai oonko mä ainoa vainoharhainen?

Parit resorivyötäröiset housut olen kuitenkin ostanyt ja mukamas "olisin muutenkin tällaset ostanut". Onhan niissä sit vähän tilaa paisua...
 
Danan yksinpuhelu, osa 3 :LOL:
Vähän liikaa aikaa, kun mies lähti kaverille kokeilemaan uutta Xboxia...
Kyseli, josko meillekin sellanen tulisi. Sus siunaa! Melkein 700 euroa kaikkine kilkkeineen. Eipä taida..
Sorry, jos joku teistä on just ostanu sellasen.

Piinasin itseäni lueskelemalla tuulimunaraskauksista. Heti aloin diagnosoimaan itselleni sellaista... :/

Vastapainoksi lueskelin myös oireettomista raskauksista ja se vähän helpotti ja onneksi mulla sentään vähän on oireita.

Jep, nyt pois täältä!
 
Minä myös
pahoittelut Lauraleille, aika järkyttävän päivän olet kokenut, toivottavasti kaikki edelleen kunnossa?

Ja Danalle ja kukas vaatteista kyselikään, olen touhuillut ihan samaa! Pientä hypistelyä ja yhdet resorihousut olen ostanut, "olisin ostanut muutenkin" :)) Jännä muuten että muoti on noissa joissakin housuissa tuollainen, todella käteviä..
Niin ja ostinpa yhdet oikein tiukatkin farkut, käänteistä psykologiaa nääs. Toiveikkaana ajattelen, josko nyt raskautuisi kun on kalliit, kireät ja hyvän näköiset housutkin ostettu :}

kp 28/29-32, enkä meinaa pysyä niissä uusissa housuissani :D
Toivon, mutta yritän pitää jalat maan pinnalla myös. Tunne on sellainenkin, että ellei nyt tärppää, jätän haaveet vähäksi aikaa ja keskityn muihin asioihin. Sitten saa vauva tulla jos on tullakseen, mutta en usko että aktiivisesti yritämme (jospa vaavi tulisi siten helpommin;)

Tsemppiä kaikille!
 
:wave:
Ajattelin minäkin ilmoitella olemassa olostani....Kaikki aika tahtoo mennä noihin rakennuspuuhiin, taustailemassa ehtii käydä mutta harvoin jaksaa alkaa kirjoittelemaan mitään.
Mutta mukana keikutaan silti.....Meillähän yrittäminen alkoi 1/2007 ja yrittäminen jatkuu edelleen.
Kuinkas se muuten menikään, aloitetaanko kp laskeminen tuhrusta vai kunnon vuodosta? Mulla kun alkoi viime sunnuntaina tuhru, mutta kunnon vuoto alkoi vasta keskiviikkona. Eli kummastakos nyt sitten lasken :/

Rentouttavaa viikonloppua kaikille, tää naikkonen lähtee nyt töihin =)
 
Kiitokset myötäelämisestä. Täällä onneksi (nyt pitää koputtaa puuta) ei ole näkynyt punaseen vivahtavaakaan edellispäivän jälkeen, joten toivotaan, ettei toiste enää tarvitsekaan noin kovin pelästyä. Mitä nyt on lukenut niin tuollainen alkuraskauden vuoto on ilmeisen yleistä, mutta kun si tulee omalle kohdalle niin tottakai on vakuuttunut pahimmasta vaihtoehdosta ja haluaa heti selvyyden että missä mennään. Onneksi nyt tuo hartiapistos ilmeisesti tosiaan johtui ainoastaan jumissa olevista lihaksista ja viime päivien mahatuntemukset ovat normaaliin raskauteen kuuluvia. Ei vain voi tietää kun ekaa kertaa näitä on kokemassa. :)

Vähän samaa olen tehnyt kuin Dana ja Minä myös. Eli äitiysvaatteita olen vähän vilkuillut, mutta mä en ole niitä uskaltanut vielä edes koskea. Pakko kyllä myöntää, että jo tämän talven aikana on tullut ostettua muutama vaatekappale, josta on miettinyt, että tämä sopii malliltaan myös sitten jos on joskus raskaana. Itseasiassa sellaisia vaatekappaleita taitaa mulla olla jo 3-4. Onneksi muotikin on tällä hetkellä osittain sellainen, että tavalliset vaatteet sopivat varmaan johonkin asti vauvamahankin kanssa. Ollaan menossa pääsiäisenä reissuun ulkomaille ja netistä jo katselin paikallisia mammavaateliikkeitä, koska siinä kohtaa mennään 10. viikolla ja meinasin silloin johonkin liikkeeseen jo uskaltaa, koska josko ulkomailta löytyisi jotain kivaa mitä ei suomesta saa. Silloin tuskin vielä on mitään tarvetta niille vaatteille, mutta tulevat sitten varastoon odottamaan tarvetta. Mulla kun ei ole ollut mitään turvotustakaan, joten nykyiset vaatteet eivät kyllä ole vielä yhtään pienentyneet muusta kuin siitä syystä, että mulle on tullut pari kiloa tässä syömispuuskassa lisää. :(

Ja noista vauvalehdistä. Niitä on tullut osteltua jo viime kesästä asti. Ja tosiaan aina pitää vilkaista ympärilleen ennen kuin sen 'uskaltaa' mennä maksamaan. ;) Ehkä osana oli se, että tuntui tyhmältä ostaa niitä kun ei vielä ollut aihettakaan ja nyt vaikkei ympärillä olevat tiedä mun yhtään sen enempää olevan raskaana niin ihmeesti niiden ostaminen on nykyään helpompaa. ;)

Nefer ja Minä myös:jännään täällä teidän puolestanne ja toivon parasta!

 
Huuuuuuuiiiiiiiihhhhhhh! Tein aamulla testin, kun vieläkään ei tätiä kuulunut kylään. Uskomatonta, mutta totta, se näytti plussan. Kiitos siis kaikille teille peukutuksista! :flower:

Ollaan kyllä miehen kanssa oltu kuin puulla päähän lyötyjä, miten tämä näin nopeasti tuli? No, en tietysti ole pettynyt, päin vastoin.

Mulle taisi tulla heti fyysisiä oireita, nimittäin on aika huono olo - varmaan jännityksestä. Alavatsaan sattuu edelleen, niin kuin on tehnyt jo useamman päivän, toivottavasti se kuuluu asiaan. Marssin kohta apteekkiin ostamaan uuden testin (ekan tein Mammiksen testillä) ja meinaan varmistaa tilanteen.

Nyt en pysty kirjoittamaan enempää, olo on sen verran sekava ja kädet tärisee. Toivottavasti Minä myös pääsee pian testailemaan plussan. Puhaltelen plussatuulia myös kaikille muille sitä tarvitseville.
:whistle:
 
Onnea, ihanaa ! . N E F E R :flower:

________________________

ps. tehän saatte kohta tuonne odotuspuolellekin ">30v esikoisenodottajat" -ketjun. Houkuttelette sitten meitä täällä olevia mukaan :) Mutta älkää nyt ihan kokonaan täältä poistuko, kuulumiset pitää käydä kertomassa säännöllisen epäsäännöllisesti!<br><br>
 
Dana pikana
ONNEA ONNEA NEFER!! :flower:

Olisiko tämä nyt sen uuden plussa-aallon alku?

Käytiin tänään taas(!) autokaupoilla...
Vielä ei jäänyt mitään haaviin, mutta kaksi koeajoa tuli tehtyä :D

Ihana ilma, meen vielä ulos...
 
Iltavuorossa lepäilemässä raskaista rakennushommista!!! :D

Nefer ONNEA!! ONNEA!! ONNEA!!! :flower: :hug: Toivotaan että tämä on uuden aallon alku!!!!

Lauralei Onneksi selvisit säikähdyksellä!! Kyllä sitä varmaan asiat haluaa varmistaa ja selvittää pohjia myöten ja varmistaa että VARMASTI kaikki on kunnossa!!!

Tiitu75 Rakennuspuuhissa myös?? Meillä alkaa loppusuora häämöttää, taitaa aikataulu hieman pissiä kyllä... Ei vietetä vappua vielä uudessa kodissa! Naistentautien pkl:n lääkäri kehotti kp:n laskun alottaa ensimmäisestä KUNNON vuotopäivästä.

Emma & Kirsikka Kiva kuulla että masujenne asukeilla on kaikki kunnossa!!!

Bantsku Se painon nousu tasottuu kyllä!!!! Älä anna periksi!!!!

Oma napa: Kp 21/27-28. Ei sitten minkäänlaisia tuntemuksia... Odottelulinjalla...


:wave:
 
Minä myös
Hurjasti onnea, Nefer!! Upeaa!

Ja kiitos tsempistä, toivotaan, edelleen..
Tänään minulla ehkä ihan normaaleja tuntemuksia, kuten ennen menkkojen alkua. Siksi ehkä, etten ole kuitenkaan ihan varma ~:)
Mutta, järkevänä ja jalat maassa -tyyppinä (heh heh) ajattelin testata vasta pisimmän kierron mukaan kp 32 eli ensi keskiviikkona, tai torstaina........
Siis jos on syytä, silloin en kaiken järjen mukaan saa niitä ärsyttäviä haamuja tai muuta vastaavaa, joiden tulkitsemisessa sitten menisi hermot :)

Onnea tasapuolisesti kaikille yrityksiin, niin vällyjen alle kuin jännäämiseen :)
 
Laitoin Nefer sut rohkeasti jo plussapuolelle :)

Oliko se 3. kierto, josta tärppäsi, niinkuin päättelin?
Laitetaan se LA sitten, kun ehdit sellaista miettiä :) Ja ne LA:t sit päivittyy pikkuhiljaa, kun homma etenee.
Tiedän täysin tuon tunteen, kun kädet tärisevät ja mulla oli ihan samaa huonoa oloa, joka mulla ainakin oli jännityksestä.
Ihanaa!

Peukkuja Minä myös!
 
Mariska75 Kiitos, nyt tiedän miten nuo tän kuun kp laskeskelen :)
Meillä todellakin on rakennuspuuhat käynnissä, tosin me ollaan vielä ihan alkutekijöissä. Eli parhaillaan on perustusten teko käynnissä ja huhtikuun alussa tulee talopaketti vihdoinkin. Loppuvuoteen jos valmiiksi saadaan niin kiva olis =)
Vielä kivempi tietty olis jos siihen perään tulla tupsahtais se odotettu esikoinen :D

Kovasti näyttää plussatuulia tässä jonossa taas olevan, tarvinee vaan imaista itsensä siihen samaan imuun :)
 
Kiitos kaikille onnitteluista! :heart: :heart: :heart:

Olen vieläkin aika ulalla. Apteekin testi näytti vahvan plussan, sen Mammiksen testi oli melkein haamu.

Kuinkahan pystyn pitämään huomenna töissä peruslukemat naamalla ja ennen kaikkea, kuinka saan hillittyä itseni kaikelta vauvahömpältä, vielä ei kai ole aika ostaa pinnasänkyä, sitteriä tai syöttötuolia... :LOL: Ajattelin kyllä huomenna jo varata neuvola-ajan - olen päättänyt olla maalailemaatta piruja seinälle esim. mahdollisen kooämmän suhteen.

Onpas tämä nyt pelkää omaa napaa, mutta toivottavasti sallitte sen tällä kertaa.

Voi kunpa vetäisin mahdollisimman monta mukaan tähän plussajunaan. Pidän teille peukkuja.
 

Yhteistyössä