<3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *maaliskuussa*

Naene Ihan uskomatonta, ei voi uskoa, mutta upeaaaa!! Miehen kanssa tässä ihmetellään, miten voi olla mahdollista sen pienemmän kohdalla :O. Mutta on tänä päivänä Suomessa lääketiede ihan huippuluokkaa =).
 
Joo mäkin ihmettelin että miten ihmeessä se selvisi!! Tosin pitää korjata vähän tietoja ettei se ole vielä päässytkään sairaalan keskoskaapista, törmäsin isääni joka korjasi huhun. Naistenklinikalla on ollut muistaakseni nyt viime syyskuusta lähtien kasvamassa. Tosi, tosi tomera poika! Syntyi niin käsittämättömän pienenä ettei voi käsittää että sellainen voi nykyään selvitä. Sille piti muistaakseni leikata ainakin melkein heti aluksi sydän siten, että verenkierto menisi oikeaan suuntaan kun se aluksi kiersi väärään suuntaan (miten noin pieni selviää leikkauksesta!!) ja sitten sille piti suolisto leikata, olisko ollut niin että suolisto oli jäänyt kropan ulkopuolelle ja asia korjattiin kirurgisesti. Leikkauksissa se tuskin painoi 500 grammaa. Mutta kyllä, aivan uskomatonta! Se poika voi hyvin :) Sen vanhemmatkin jotenkin uskoivat alusta lähtien että kyllä se siitä. Pitivät kastetilaisuuden tosi nopeasti tietysti syntymän jälkeen, mutta painottivat ettei kyse ole hätäkasteesta. Ei siitä ole kehdannut kysyä tarkempia tietoja, mutta on mukava aina kuulla kuulumisia että miten pieni jaksaa ja mitä merkittäviä askeleita on nyt otettu. Kyllä oli ilo kuulla esimerkiksi että hengitys onnistuu itse :) Ilman lääketiedettä ei olisi mitään toivoa noilla pikkuisilla!
 
Viimeksi muokattu:
Huomenia kaikille =)

Naene Mieletön selviytymistarina sillä pikku herralla kerrottavana elämästään :heart:

(.) Heräsin yhden jälkeen ekan kerran, törkee päänsärky, otin 1g Panadolin.. Ei se auttanut ja pitkin aamuyötä pyörin sängyssä, tuossa seiskalta sit nousin ja päätä vaan jomottaa :(. Olin eilen tosi väsy ja kävin nukkuu jo kympiltä.. taas väsyttää. Piiiiiiiitkä päivä tulossa, huhhhuh! Josko lähtis suihkuun heräilee.. Mies makaa varmaan pitkään ja lähteekin sit iltavuoroon. Täällähän mä taas yksin pojotan. Oonkohan millon viimeks tuntenut oloni näin yksinäiseksi, kun nyt viime aikoina kotona pojottaessani..?

Nelli&Rusinante 28+4 :heart:
 
Meillä on neuvolalääkäri tosi ihana. :) on hoitanut miestäkin jo ihan naperosta asti kun samalla paikkakunnalla ollut jo iät ja ajat. :) ja meidän esikoisella oli kans tämä samainen lääkäri. Meidän kunnassa on vaan 2 neuvolalääkäriä uudelleensynnyttäjällä.. sillon n. 10 ja 36 viikolla.
Neuvolatätitkin ollu mukavia.. välillä on paljon sijaisia niin aina saa alottaa vähän niinkun alusta kaikki, mutta kaikki on ollu tosi ystävällisiä onneksi.

Me käytiin ostamassa jo vaunut. Oltiin menossa tilaamaan niitä, mutta niittä olikin tullu just kuormallinen lisää, joten pitihän ne ottaa jo sitten mukaan. :) ja tosiaan ostettiin ne mitkä aijottiinkin eli gessleinin visionit.

Mulla välillä tuikkii ja vihloo tonne alas melko kipeestikkin, jos esim kumartelee tai tekee jotain kiertoliikkeitä. Mutta oon aatellu, että ne kiinnikkeet siellä vaan kipuilee. Supistuksia ei oo ollu, kun ehkä pari kivutonta harkkaria. Esikoisesta taisi olla ihan samoja oireita. Paitsi sitten joskus viikon 34 jälkeen alko tulemaan niitä harkkasupistuksia enemmänkin kun kävelin paljon, viimeisimmässä lääkärineuvolassakin joskus rv 36 esikoinen oli jo ihan lähtöpaikoillaan ja kiinnittynyt, joten luulen että kävelylenkeillä oli osuutta asiaan ja esikoinen syntyikin sitten jo 39+1.
Pitää ruveta kävelemään tästäkin enemmän kunhan ilmat paranee :)
 
Paljon on eri käytäntöjä noissa neuvola-lääkärikäynneissä. Meidän kunta tarjoaa yhden lääkärin rv 26-28, liittyyen laajaan terveystarkastukseen, joka aloitetaan/tehdään neuvolakäynnillä rv 22 about. No mulla jäi tuo tarkastus pois, kun kävin KYSillä, missä ihan ultrattiin tietty ja muutenkin katsottiin tilanne.. Ja tosiaan perusnneuvolakäynnit olleet mulla korkeintaan 6 vkon välein tähän asti.

Mä ulkoilin äsken, keli mitä loistavin, +-0C ja aurinko paistaa. Päänsärky niin järkyttävä, että diagnosoin hapenpuutteeksi.. ei ainakaan tunnin ulkona olo auttanut. Mutta muuten ei tehny ees kauheen pahaa, kun iha hissukseen pienen lenkin kävelin =)
 
Ihanaista lauantaita naiset ja masuasukit!

Täällä herättiin taas aikasin Iso-Iitan potkuihin. Mies helli ja jutteli masulle monta tuntia. :heart:

Iltapäivällä lähdetään miehen veljen 40-vuotis synttäreille. Kohtaan ensimmäistä kertaa "mieheni toisen veljen noita-akka vaimon", jonka kommentti tähän raskauteen oli "Miksette tee aborttia, hullut." No jos akka tulee mulle jotain sanomaan, niin kerron kyllä mielipiteeni hänestä ja sanottakoon, että mielipiteeni ei ole mikään mieltä kohottava. Akka oikeasti vihaa miehensä sukua ja esim.meidän häissämme haukkui mieheni mun sukulaisille.

Supistelut ovat helpottanee, hyvä niin. :) Iso-Iita on edelleen poikittain ja tuntuu, että maha pienentynyt, kun siirtyi perätilasta koko leveyteen.

Poikani askateli 79 pajunkissaa siskonsa kanssa huomista varten. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Nopea kommentointi vaan vauvan asentoon liittyen. Katsoin neuvolakorttia esikoisen odotusajalta ja siinä tyttö oli 27+5 perätilassa ja 31+6 kääntynyt pää alaspäin ja siinä pysyi synnytykseen saakka. Nyt tämä kaveri oli 26+5 perätilassa ja ens tiistaina on neuvolalääkäri niin mielenkiintoista, mitä sanoo asennosta. Mylläys on ainakin kova ja liikkeet välillä jopa sattuu..

Aurikoista päivää kaikille! :flower:
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Hyh näin kamalaa unta että mulla meni kesken tämä raskaus nyt tässä vaiheessa :/ Sieltä tuli kaikkea verta ja klönttejä ulos ja sormi, siis sellainen aikuisen sormi ulos. Ja joku naislääkäri kuunteli stetoskoopilla mahaa ja sanoi että joo ei siellä mitään vauvaa ole vaikka tunsin että se liikkuu. Mutta tunsin varmaan vauvan oikeesti liikkuvan unen läpi koska heräsin sitten ja se liikkui mahassa edelleen :)

Täällä ei vissiin ole erikseen mitään neuvolalääkäriä vaan vain tarpeen vaatiessa. Ei olla ainakaan kertaakaan tehty sisätutkimusta tms. enkä ole tavannut lääkäriä muuten kuin ultrassa. Mitä siellä neuvolalääkärikerralla oikein tehdään erilaista verrattuna normikäyntiin?
 
MiiJane Mahtava masu sulla =)!

Miltsu Tolla rv 26-28 lääkärillä lääkäri katsoo kohdunsuun tilanteen, palpoiden mahan päältä arvioi tarjonnan, lapsivedenmäärän, vauvan koon, sf-mitta.. Ja tarvittaessa tässä varataan aikaa synnytystapa-arvioon, jos esim. vauva pt tai iso tmv. miksi tilanne kannattaisi katsastaa rv 36 tienoilla.. Keksiikö joku vielä jotain muuta? Th tekee ennen sitä perusmittaukset (rr, paino, pissan kattoo..). Tosta tarkastuksesta löytyy netistä tarkka thl:n suositus, mitä siinä kuuluu olla ;) (että jos on ihan urpo lääkäri, on jotain, mihin vedota)!

18andpregnant voisko kohtu painaa ja liitokset jotenkin vihloa siellä alaselällä? En kyllä tiedä. Mutta muuttuuhan se painopiste mahan kasvun takia ja käy alaselkään useammalla..

Mulla on ollut mieli matalana, tekee mieli vetäytyä omaan kuoreensa, miehelläkkään tuskin muutamaa sanaa enempää tänään puhuin enen ku se töihin lähti :(. Mä odotan, että aikaa kuluisi ja voisin hyvillä mielin alkaa liikkumaan tuolla kylillä.. kelit lämpiäisi ja masunkin saisin takin alta "piilosta" pois esille =). Musta tuntuu, että olen nyt tän hankalan olon kanssa niin yksin. Olen ruma, lihava, läski ja huonoa seuraa.. en edes halua nähdä ketään. Nukuin äsken 3,5 h, varmaan viime yöstä univelkaa. Josko mä lähtisin niitä piäsiäismjulkkuja nyt ees kaupasta hakee, jos sattuu naapurin muksut virpomaan huomenna.. Ainakin omat virpoo, kun kotii tulee, niille isot!
 
Mä oon käynyt tähän mennessä kolme kertaa neuvolassa, joista yksi oli tarkoitettu vain ensisynnyttäjille, mutta th oli vahingossa antanut ajan mullekin ja kerran lääkärissä. Eli oikeesti mun olisi pitänyt käydä nevolassa vain rv 8 ja rv22. Aika vähältä tuntuu, varsinkin kun puhelinpalvelut ovat nykyään niin kököt. Eli soittavat talaisin, kun ehtivät, mutten voi kesken asiakastapaamisten alkaa omaan puhelimeen vastaamaan. Kaksi lääkäriä on rv 26 ja rv 36. Viimisellä kerralla ultraavat, mutta kovin luottavainen en ole, mikäli esim. Istukan virtauksissa olisi häikkää ei sitä huomattaisi varmastikaan.

Voi NelHM, toivottavasti huomenna on parempi päivä. Ainakin se on yhden vuorokauden lähempänä kesää ja vauva on taas hiukkasen vahvempi ulkomaailman haasteisiin.
Jaan täysin vitutuksen tunteesi, vaikkei mulla liikuntakieltoa olekaan. Eilen oli ihan ok päivä, vaikka hermo meinasi mennä kaupoissa, kun etittiin paksumpia kevätkenkiä kuopukselle. Niitä ei yksinkertaisesti ollut kuin yhdet liilat ja neiti on päättänyt, ettei suostu sen värisiä käyttämään.

Tänään sain leikkipuistossa ihme heikotuskohtauksen, jalat ja kädet tärisi. Kilsan kotimatka tuntui loputtomalta. Vapina poistui protskuilla ja juomisella, olo on ollut huonon koko päivän. Eilen oli fyysisesti ok olo, mutta söin vähän ja huonolaatuista ruokaa. Heti jos syön säännöllisesti ja terveellisesti (rd ohjeiden mukaisesti), niin olo on huono.

Huomenna ollaan lähdössä tukholmaan neljäksi päiväksi ja käyrää nostattaa jo valmiiksi se, etten tiedä jaksanko nauttia lasten seurasta. Nytkin odotan vain, että,saadaan ne nukkumaan ja pääsen tuijottamaan apaattisena telkkaria. Täytyy varmaan lainata positiivisen asennoitumisen abc kirjastosta.
 
Elselli No ei ole teidänkään kunnassa kovin kummonen seuranta. Mulla vaan jäi soimaan sen KYSin lääkärin sanat, kun sanoi, että pitäisi olla 1 x kk käynnit ja nyt loppu tietty tiheemmin.. ja vaikka ois kymmenes raskaus. Ne on näitä säästöjuttuja kai..
Ja kiitos lohdutuksen sanoista :hug:. Tuntuu, että olen oikea negatiivisuuden perikuva ja en osaa muuta kun valittaa.. en mä yleensä tällainen ole :ashamed:. Väsyttääkin koko ajan, ja janottaa.. nää hormonit :stick:. Onneksi pystyn ja todella iloitsen vauvasta, päivääkään en kadu tätä raskautta! Odotan niin kovasti sitä, että pieni pötky on tuossa tissillä, lähellä... :heart:.

Ei tässä oikeasti ole meillä kellään enää pitkää aikaa.. tuonne toukokuun puoleen väliin kun pääsee, niin silloin puolet on jo todella voiton puolella. Sit päästään jännittämään, kuka lähtee, millon lähtee, kellä tulee limatulppa, kellä supistaa.. :D. Ei malta odottaa ja onneksi tietää, että nuokin me täällä jaetaan ja jännääjiä on paljon!

Ja evamaria Kaunis massu sullakin!!!

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille :wave:
 
Mä oon ihan paniikissa ajankulusta kyllä! Onneksi oli lauantai, tämän päivän olen lastenhuoneesta riisunut vanhoja tapetteja. Tähän meni ihan koko päivä ja vasta puolet huoneen seinistä valmiit AAAAAARRRRRGHHHsaaaatana!!! Mies ryypiskeli eilen joten ei ole tänään tehnyt yhtään mitään. Ja kun alkaa taas maanantai niin kaikki arkipäivät menee niin että kotona ollaan vasta nukkumaanmenoaikaan, joten viikonloppuna pitäisi tapahtua hiki hatussa remppaa että mikään edistyisi.

Pääsiäiseksi me lähdetään Pietariin minilomalle, ja vaikka ajatus on oikeastaan että no voihan perkele kun sekin remppa-aika menee vituiksi, niin ehkä se on ihan hyvä että pari päivää olisi vaan ja ottaisi iisisti. Mä luulen että mun kohdalla alkaa olla vähän vannetta pään ympärillä, pahoittelut kirosanoista :kieh:

Mulle tuli mieleen tuolla lattianrajassa kun pitää tietty tökkiä tapetteja kanssa irti ja irrottaa listaa, että vauva on tosi ahtaalla ja osoittaa mieltään ihan reippaasti. Voikos tosta olla jotain haittaa? Mä oon vaan jatkanut siitä huolimatta, hölmö minä.
 
Huomenta

Menipä yö taas ihan vatuiks. Päänsäryn vuoksi heräsin ekan kerran puoli yksi, minkä jälkeen ole nukkunut ihan nimellisesti vain joitakin hetkiä. Kolmen maissa otin taas 1g panadol, ei apua. Asentoakaan ei meinaa sopivaa löytää. Kyllä ottaa aivoon |O. MIKSI!!? AAARGH!

Nelli&Rusinante 28+5 :heart:
 
nelHM: Vaihda ihmeessä terkkaria! Joillekin ehkä sopii se, että neuvolassa käydään vain mittauksissa, mutta suurimmalle osalle ei. Kyllä terkkaria pitäis asiakkaan asiat kiinnostaa...

Joku sanoi, että yölläkin on nälkä... Mun piti tänäänkin jo seittemältä nousta, kun maha kurni. Yleensä joudun viimestään 5-6 aikoihin heräämään vessaan.

Tää raskausaika on mennyt ihan yllättävän hyvin. Sen alun rankan pahoinvoinnin ja väsymyksen jälkeen ei oo ollu mitään vaivaa. Toivottavasti ei tulekaan mitään, pitäis nimittäin jaksaa olla toukokuun loppuun asti koulussa (tyttösen on paras pysyä masussa siihen asti ainakin!)... Harjottelu loppuu viikon päästä ja sitten on onneksi kaksi viikkoa lomaa välissä ennen kevään viimeistä opiskelurutistusta. Ensi keväänä vielä pari kuukautta harjoittelua ja valmistun.

On myös vähän epävarma olo. 10 viikkoa ja tulokas on täysiaikainen! 10 viikkoa! Ollaanko me sitten valmiita ottamaan se suuri vastuu?! Tuo mieheke ei oikein ala puhumaan tuntemuksistaan, niin sille on vähän hankala puhua :(

Ja se sukupuoliasia epäilyttää kans. Ihan kumpi vaan on siis tietenkin tervetullut, mutta kun olen niin sopeutunut ajatukseen, että tyttö se on, niin entä jos se onkin poika. Jollekin oli raskauden useammassa vaiheessa ultraaja sanonut, että tyttö tulee, mutta poika sieltä sitten loppujen lopuksi syntyi...

Hellioz ja "Helmi" 28+0 :heart:
 
Sukupuolista ultrassa: Tässä kuva tytöstä ja pojasta. Jos saa näin selvät kuvat, erehtymisprosentti on ihan olematon. Ja jos ei taas osaa tulkita ultrakuvia, ni se on sit toinen juttu.

Tyttö n.rv 20

http://twinpossible.com/wp-content/uploads/2011/04/baby-girl-gender-shot.jpg

Poika n. rv

20 Weeks Gestation - Ultrasounds from the 20th Week of Pregnancy

Oikeesti, en tajua miten tonttu pitää olla et noi sekottaa (puhumattakaan nyt 4D kuvista). Itse olen kyllä huomannut heti kumpi siellä köllöttää. Toki tarvii olla tollanen ns. "gender shot" tai "potty shot", et on luotettava. Ja nää kuvat on siis pyllistyskuvia sikiöistä. Tytöllä näkyy kolme viivaa (häpyhuulet ja vagina) ja pojilla noh, poikien vehkeet.
 
Hei vaan kaikille. Olen käynyt aina lukemassa teidän kuulumisia ja päätin nyt ilmottautua joukkoon. Eli tulossa on kolmas pojan pallero, la on 14.6 ja kaksilla synnytän.
Raskaus on mennyt hyvin. Ainoastaan liitoskipuilua on vasemmassa jalassa ja sen takia oon nyt saikulla.

Neuvolakäynneistä on ollu puhetta. Minulla on ollu n. 5vko välein neuvolat. Lääkärikäyntejä on ollu alkuraskaudesta ja nyt pari viikkoa sitten. Viimeksi ultrassa möllykkä oli viikkoa isompi, niin käyn parin viikon päästä uudestaan tarkastuksella. Edelliset on myöskin olleet isompia ja eka poju ei meinannut sopia syntymään ja toinen sit käynnistettiin rv38. Saa nähä miten nyt menee.

Hapsiainen ja möllykkä
 
NelHM no oli pakko laittaa kun tuntuu, että aina joku on sanomassa että on tullut sitä ja tätä vaikka on luvattu sitä tai tätä. Minusta olisi vain hauska nähdä ne ultrakuvat, joissa on pieleen menty. Tai sitte ultraaja on vain heittänyt arvauksen sen enempää sinne jalkoväliin katsomatta. Toki napanuora VOI näyttää ohimennen katsottuna pippeliltä, mut sit saa jo tosi ohimennen katsoa.

Eli jos sillä sukupuolella on väliä (tyyliin kalustatte kaikki sävy sävyyn ja maailma murtuu jos tulokas on toista sukupuolta) niin varmistakaa. :heart: Meillä kätilö sai tuollaisen kuvan kun tuossa ylinpänä, vielä pysäytti ja näytti meille "tytön osat" kun en meinannut uskoa. (odottelin poikaa, mukamas) Yritti vielä kuvata ¤D:llä, mutta tyttöpä laittoi jalat ristiin ja ei näkyny mitään. Kätilö lupasi että 99% tyttö. :D Ja nauroi päälle, että ei sille kyllä pippeliä kasva.

Tervetuloa hapsiainen ja onnea pojanpalleroista :flower: Tänne mahtuu. Onko meitä nyt sitte 100?

Tuulentyttö ja Pompula 26+4

Ja huomenna neuvolaan...! Sitten onkin hauskat viikot edessä kun ensin on lääkärintarkastus yksityisellä ja sitten vielä kokoarvio kunnalla. Eli pääsen tiiraamaan beibeä ihan urakalla :heart:
 
Joo-o. Eikä ne neuvolakäynnit loppua kohden mitenkään tiivisty. Käynnit on viikoilla 32, 38 ja 40. Lääkäri viikolla 36. Kyllä on kovasti täällä Helsingissä näistä tingitty. Kahdessa edellisessä raskaudessa käyntejä oli viimeiset 10 viikkoa ensin joka toinen viikko ja viimeinen kuukausi joka viikko. Samanlailla mentiin oli sitten ensi tai uudelleen synnyttäjä. Onneksi meillä on ollut sama th jo kuusi vuotta, niin on helppo jutella ja kysyä tyhmiäkin, kun luottamussuhde on jo olemassa hänen ammattitaitoaan kohtaan. Toista olisi jos olisi uusi th tullut tähän raskauteen, en hitaasti lämpiävänä varmaan olisi puhunut mitään käynneillä.

Onneksi tänään on parempi päivä, vaikka yöllä ei uni tullutkaan vessareissun jälkeen. Alapään vihlomista on mullakin ollut viime päivinä. Optimistisena ajattelen, että kyse on siitä, että vauva mallailee päätään kiinnittyäkseen. Kuopus ei kiinnitynyt ollenkaan ja synnyttämään piti mennä ambulanssilla, ettei napanuora luiskahda pään väliin.

Ihania mahakuvia teillä. Tervetuloa hapsiaiselle!
 
Elselli tuo varmasti helpottaa, että on tuttu th. Mä oon vaan ton edellisen raskauden täällä asunut ja nyt sit tämä, th:t vaihtunu siinä välissä ja tää mikä mulla on, on vissiin kuulu kylmyydestään.. paska mäihä. Ajattelin seuraavan neukun viel käydä sillä, jos menee samalla tavalla kun edellinen, yritän saada loppuajaksi toisen th:n. Tolle mä en ees viitti soittaa, jos joku huoli on, soitan suoraan toiselle th:lle.

Mä oon ku zombie :snotty:. Näytän ihan kamalalta ja tää päänsärky ei ota laantuakseen. Tokihan mua väsyttää, kun en ole nukkunut kahteen yöhön kun muutamia tunteja yhteensä.. Ei ole paljoa panadolista apua :(. Pitää tiistaina kysyä lääkäriltä, oisko neuvoa, ku non cervix kontrolli.. pelottaa vaan vielä yksikin valvottu yö! Poika jää talvilomalle tarhasta ens viikoksi, ois ollu myös mun lomaviikko töistä.. jos mä tällanen olen, niin poju parkaa :(.
 
Aurinkoista sunnuntaita! :)

Tsemppiä ja halauksia kaikille joilla vaivoja sekä synkkä mieliala! :hug: :heart:

Kovasti tullut taas tekstiä... Käynyt aina vilkaisemassa, mutta ei ole kerinnyt nyt kommentoimaan. Täällä juhlittu vloppuna minun "aikuistumista" eli 30v juhlia! :D Oikein kaksipäiväiset olivat, kun perjantaina kävi kavereita juhlimassa ja pitihän niille boolia juottaa vaikka itse ei pystykään juomaan... ;) Eilen sitten kävi omaa perhettä ja sukulaisia kahvilla. Kyllä oli perjantai-iltana ja eilen alaselkä tulessa kaikesta siivoamisesta ja leipomisesta, että tämä päivä pitänyt ottaa ihan rennosti. Viime yönä kylkeä kääntäessä vihlaisi tosi kovaa alamahaltakin, että ihan säikähdin... :( Onneksi huominen vielä vapaapäivä... Mutta ihana vloppu oli ja ihana oli nähdä kaikkia kavereita kerralla! :heart: Mieheltä sain lahjaksi 30 ruusua ja lahjakortin valitsemaani kohteeseen kotimaassa, siinä oli hotelleja ja kylpylöitä! :heart: Ajattelin, että toukokuun lopussa vois olla hyvä aika ennen vauvan tuloa, kun meillä 10v päivä miehen kanssa... Lahjakortti oli siis kahdelle hengelle, vaikka kyllä mies meinas että saan ottaa kenet haluan... :LOL:

Täällä alkaa olla vauvanhuone aika hyvällä mallilla! :heart: Käytiin tosiaan kaverin kanssa Ikeassa ja sielä tarttui mukaan pinnis ja hoitopöytä yms. :) Pistin miehen sitten torstaina ne jo kokoamaan ettei juhlissa ole vaan pahvilaatikoissa... Äitiyspakkauskin tuli viime viikolla! :heart:

Tuulentyttö me saatiin just tuollainen ultrakuva pojusta, että alhaalta päin otettu... Perätilassa siellä oli, niin helppo oli ottaa, eikä ollut jalat mitenkään ristissä. ;) Meilläkään ei voi kyllä erehtyä on niin selkee! :LOL:

Lopuksi vielä kuva perjantailta! Huomenna sitten neuvola pitkästä aikaa... :)
Juliet 25+5 :heart:
 
28+0 POKS!
Kovasti on noissa neuvolakäynneissä eroa kuntien väleillä. Täällä käyty neuvolassa keskiraskaudessa noin 4 viikon välein ja nyt tulee eka kolmen viikon tauko ja loppuaika sitten menee kahden viikon välein. Lääkärikäyntejä on yhteensä 3. Ekan käynnin skippasin kun kävin yksityisellä, toinen kerta oli tällä viikolla ja sitten vika rv 35-36, jos sinne saakka päästään. Noi neuvolalääkärit on vaan aika onnettomia täällä, että mietin käynkö tota vikaa kertaa ollenkaan ja tilaan taas ajan yksityiselle (tein näin esikostakin). Täällä kun ei ultrata lääkärin yhteydessä, niin haluisin jotain suuntaa antavaa kokoarviota. Ja toi meidän lääkäri ei oikeesti siihen kykene :( Tän viikon käynti meni käytännössä niin, että kysy multa tiedänkö kuinka päin vauva siellä on ja etti sen mukaan paikan mistä ottaa sykkeet. Sf-mittaa ei saanut mitatuksi ollenkaan, sanoi vaan että on kasvanut hyvin. Onneksi mulla edellisellä viikolla 4 d, niin pystyn olemaan rauhallisin mielin. Ja se sisätutkimus: "Mulla taitaa olle aavistuksen verran liian lyhyet sormet, vähän on ehkä paikat pehmenneet mutta ei paljoa. Näkyvyys on aika huono, kun paikat on sen verran turvoksissa." Että näin.

Terese ja pikkutyttönen 28+0
 
  • Tykkää
Reactions: nelHM

Yhteistyössä