kadak: Saas nähdä että mihin ratkaisuun päädytään talon suhteen. Pitää nyt vielä kerran tarkkaan harkita ja laskeskella, tää kun olis meidän kohdalla yks niistä "once in the lifetime" -jutuista. Onneksi myyjä on mukava ja antoi reilusti harkinta-aikaa.
nannuli: mun mielestä sinun neukkatätisi vouhottaa ihan suotta. Mulla esikoisesta näillä viikoilla jopa paino tippui, eikä täti ollut siitä huolissaan lainkaan, pistettiin turvotuksen vähenemisen piikkiin. Ja sf-mitankin kasvu hiipuu ja voi pienentyäkin jo näillä viikoilla, jos vauva on vaihtanut tarjontaa tai esim. laskeutunut aikaisemmassa vaiheessa. Älä siis huoli! :hug: Ja sitä paitsi minusta ainakin vaikuttaa että syöt ihan hyvin, eihän sitä ihminen määräänsä enemmän saa nassuun ruokaa ahdettua!
Solina: oletko kokeillu selkäkipuun lämmitettävää kauratyynyä? Minulla ainakin helpottaa ihanasti sekä alaselän- että niskahartiaseudun kipuihin. Nykyään lämmitän kauratyynyn aina nukkumaan mennessäni, eikä selkäkivut pääse estämään unen tuloa
.
Synnytystä enteilevät vuodot ja tuntemukset: minulla esikoisen kohdalla
n. viikko ennen synnytystä huomasin valkovuodon olevan vähän limaisempaa kuin normisti (vrt. ovislima). Ei kuitenkaan mitään limaklönttejä.
Kolme päivää ennen synnytyksen alkua lähti limatulppa, muutamassa satsissa yhden päivän aikana. Se erottui kyllä selvästi tuosta muusta vuodosta, oli semmosta kiinteää ja niitä ohuita veriviiruja oli joukossa. Sitten tuli pikkuhiljaa niitä menkkamaisia jomotuksia selkään ja massuun, muistelen että
n. 12h ennen kunnon supistusten alkua vaikersin että ihan niinku menkat alkais (mulla normaalisti voimakkaat menkkakivut). Näin siis mulla esikoisen kohdalla, mutta kovastihan nämä kokemukset odottajilla vaihtelee
.