Mä pääsen ekaa kertaa aitioon katsomaan peliä lauantaina =) mies sai työpaikalta kaksi lippua, on kuulemma kaikilla herkuilla, eli luultavastikin syömiset ja juomiset.. tai sitten on munkki plus kahvi lippu Ekaksi mennään lauantaina mun isälleni syömään mun työpaikalta saamani joulukinkku(juu siis pakkasessa on ollut koko ajan) ja kuulemma imellettyä perunalaatikkoakin on joulu on taas joulu on taas Likka jää sinne sitten pelin ajaksi ja ainakin minä menen suoraan pelistä takaisin sinne ja jään likan kanssa yöksi, miehestä en tiedä, jos menee työkavereiden kanssa juomaan tai tulee humalaan pelissä niin menee kotiin nukkumaan.
Ennen viime viikkoa olen ollut lätkäpelissä kun esikoista vartosin, eikä mieskään ole ollut tällä kaudella kait kun tuossa yhdessä pelissä. Joten taitaa olla viimeinen "yhteisreissu" ennen vauvaa. Mutjuu, nyt esikoisen kanssa iltapesuille, saa nähdä koska nukahtaa kun oli miehen kanssa kolme tuntia pulkkailemassa ja oli nukahtanut autoon, olivat siis jossain järkkymäessä lähikaupungissa.
jaahassu ja sammo 37+2