<3 HEINÄMASUT Huhtikuussa <3

Raskausarvista: Mulle ei ole vielä tullut raskausarpia. Esikon aikana niitä kyllä tuli runsaasti ja näkyvät vaaleina masussa. Maksaläiskiä huomasin tässä yksi päivä, ei ollut poikia odottaessa.

Napa täälläkin ulkona ja lisäksi vaalea ympyrä siinä ympärillä. Se on kyllä ollut mun syntymästä asti hiukan pullollaan. Napanuora jätetty liian pitkäksi. > syynä voi tietenkin olla se et on ollut kierteellä kun synnyin..

Lapsivakuutusta en ole ottanut yhdellekään ja eikä kyllä ole ollut tarvetta.

Onko jollain muulla ollut toisessa jalassa pakotusta reiden kohdalla etupuolella? Aivan kuin olisi jokin suonenveto. Vetää ikävästi. Vai johtuuko vain turvotuksesta?
Sanotaan et iskias saattaa vetää jalkoihin, mut selkä mulla ei ole ollut kipeänä. Noita lonkkakipuja kyllä on..

Ostin toissa päivänä jumppapallon ja sillä olen istunut pari iltaa ja täytyy sanoa et lonkkakivut on helpottaneet jonkin verran..

Hankinnat alkaa olla loppuvaiheessa. Pinnasängyn patjan ajattelin ostaa Ikeasta, kun sinne olis muutenkin asiaa. Kaipa ne on hyviä.
Tuttu tossa soitteli ja sanoi et nyt olis joutilaana alustalla oleva turvakaukalo autoon. Mulla on siskolta saatu turvakaukalo, mut se on vanhaa mallia. Siinä ei ole ollenkaan aurinkosuojaa (sellaisen varmaan osaisi itekkin tehdä), mutta on alustalla oleva kaukalo turvallisempi..

Ai niin, erosin kirkosta. Laskeskelin etten hyödy ollenkaan siitä summasta mitä verotus vie (1,35%). Mies eronnut kirkosta jo ennenkuin me alettiin olemaan.
Mites muuten on, nyt kun erosin kirkosta niin seuraako lapsi vanhempaa maistraattiin? Vanhempi poika meillä on kastettu, mut nuorempaa ei.

Tarkistutin veron äippärahoja varten, niin hiivatti nousi.. Aikaisemmin oli 20%, nyt maksan 23%. :/

Jospa sitä veis pojan huomenna kävellen eskariin ja ottaisi pyörän mukaan, voisi pyöräillä sitten takaisin. Pakkasta kyllä luvannut yöksi, joten saa nyt nähdä..
 
Veroprosentti: Kävin tänään verotoimistossa ja laski, että mulle riittäisi 15,5% . Halusin sen kuitenkin olevan 17%, etten vain saa mätkyjä.. Luulin, että se on automaattisesti sen 20 tai päälle.

Äitiyspakkausta ei ole VIELÄKÄÄN kuulunut... Aaargh.. :|

Mureena ja papu 28+1
 
Sedrik, juu ihan cittarista muitten rasvojen joukosta löyty. Ja just vaikkei repeytymistä estäiskään, ni ainaki helpottaa siihen vattan kutinaan ja kuivumiseen.

Daria79 mä ostin kanssa viime vuonna jumppapallon, ja täytyy kyl sanoa, et olis ollu huomattavasti enemmän niitä kivun takia valvottuja öitä, jossen olis sen päällä kattellut iltaohjelmia.. Ja se on hyvä ihan sillainki, kun polvillas on ja makaa pallon päällä (jos on hyvä tissipäivä :) ) ja siinä keikuttelee, tai on hierottavana!! Varsinkin alaselän hieronta on ihan taivaallista kun saa pikkasen keikutella samalla..

Ja Mureena, ihan tosi, saako sitä laskettua?!! Koko viime äippärahakauden kiukuttelin kun meni toi 20%!! :kieh: Tarvii sit kyllä ittekin käydä kysäsemässä..
 
ämpee: kysymässä kannattaa käydä! Jotenkin noi liitty mun alkuvuonna tekemiin työtuloihin, eli siis ilmeisesti olen maksanut reilummin veroa työtuloista ja nyt sit pienempi prosentti riittää loppuvuoden sosiaalietuuksiin. Ja tuohon ei ollut laskettu vielä edes esim. korkovähennyksiä yms, joilla olisin saanut prosentin vieläkin pienemmäksi. Se 20% menee kuulemma automaattisesti, jos ei toimita uutta verokorttia kelaan. Käy siellä verotoimistossa, niin selittävät kuinka se sinun tapauksessasi menee.
 
Heipä hei!

Minä oon myös luullut että ihan automaattisesti menee se 20% veroa äp-rahasta. :eek:
Aika kiva jos niin ei olekaan! Mutta missäs vaiheessa se uusi verokortti sitten kantsii hommata, ennen kuin päätös kelasta tulee vai sen jälkeen? Mä kun en näistä oikein mitään tiedä... :xmas:

Suonenvetoon mulla on auttanut villasukat. :) Ei ole niinä öinä ollut vetoja kun oon sukat jaloissa nukkunut!

Vakuutuksista, miehen äiti varmaankin hommaa tälle tulevallekin moisen, alalla kun on. Pojan kanssa ollaan tosin "hyödytty" ko. vakuutuksesta tasan kerran ja ikää jäbällä on pian 6 vuotta, mut eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee, hyvähän se on olla. :)

Raskausarpia tuli pojan odotuksessa muutama alavatsaan, tosi ahkeraan itseäni rasvailen että iho pysyy joustavana, tiedä sitten onko sillä merkitystä mutta iho tuntuu kimmoisalta ja pehmeältä.

Synnytyksestä/kivusta on myös ollut puhetta, mä oikeastaaan odotan jo että pääsen tositoimiin, pojan synnytyksestä jäi oikein hyvä mieli, kesti 7h joista 3h olin sairaalassa. :)
Ja nyt kun tietää millaista se kipu tosiaan on niin luulen että osaan paremmin varautua ja olla rennommin, ainakin se ois "tavoitteena" mulla, saa nähdä miten muijan käy.. :D

Olikohan nyt muuta.. Viikonlopun aikana mulla oli jonkun verran selkäkipuja ja muutama supistuskin tuli, maha oli melko pinkeä ja kuten terkka sanoikin niin nää on ne ns. tukalat viikot kun tuntuu että hengästyy tosi pienestä ja vatsa on korkealla, juuri semmoinen on olo tässä ollutkin! Pikkuinen muksii tosi kovasti ja maha muljuu edelleen ihan hassusti. :D
Varmaan tässä jossain vaiheessa ois syytä soitella tutustumisaikaa synnärillekin, kivaa!

Eipä kai muuta, mukavaa alkanutta viikkoa kanssaodottajille ja voidaan hyvin! :wave:

illuusia&pirpanainen rv 29+5 :heart:
 
Tässä on lupaamani sivu tays:n synnytysvalmennukseen. Eli se järjestetään vain ja ainoastaan netin kautta, koska porukka ei ole saapunut sairaalan järjestämiin valmennuksiin, he päättivät tehdä sen nettiin... Kiva juttu! :(
http://www.pshp.fi/default.aspx?nodeid=11375&contentlan=1
Tuolla kannatta käydä kattelemassa sivuja, vaikka ei Treella synnyttäisikään...
=)

Veroprosentista - eikö verohallinnon nettisivuilla voi ite laskea veroprossat? Sieltä mä ainakin haen uuden korttini jos jostain haen. En mä viiti lähteä sinne jonottelee - en ees tiiä missä se toimisto on. :p Tulee meinaan aika nopeesti se kortti kotiin - ehkä pari päivää niin se on jo luukusta tippunut.

Mä sain viime synttärilahjaksi jumppapallon, mut en oo hoksannut ottaa sitä aktiiviseen käyttöön, kun se on siellä kotona. Kiitos vinkistä - pitääpä alkaa käyttää sitä! :)
 
Kiitos suonenveto vinkeistä :flower: täytyykin kokeilla heti ens yönä villasukkia...

Vauvavakuutus otettiin lähivakuutuksesta, kun meillä on muutkin vakuutukset siellä. Pojillekin(4v. ja 2v.) otettiin ne samat aikoinaan, mutta harkitsen niiden irtisanomista koska kertaakaan ei olla ko.vakuutuksia onneksi tarvittu ( tai on käytetty mehiläisessä molempia jonkun kerran, mutta kuitit on hukkuneet ja siten jääneet toimittamatta :ashamed: )

.... täytyykin muistaa kaivaa jumppapallo esiin :)


-MiNiA ja masu 27+5
 
Heips.

Vero jutuista itse en ole koskaan viittinyt vaihtaa pienempään veroprosenttiin koska mielummin olen ottanut jouluna palautuksia kuin mätkyjä.
se ei kuitenkaan niin hirveesti minun mielestäni vaikuta kuukaudessa saamaan tukeen että viittis nähä vaivaa ja riski siis nuista mätkyistä ei ois kiva..

nytkin tulee 300? palautuksia kuopuksen ajoista :)

Mun piti muka olla kaukaa viisas ja hakee ajoissa äitiyspakkaus jotta saisin vanhan vielä, mutta enpä sitten vieny liitteitä ajoissa niin on uusi pakkaus tulossa.. et jos joku on saanu vanhan ja haluis vaihtaa ni voi ottaa yhteyttä, mielellään ei kyl kovin kaukaa ku sitte noi postarit voi tulla aikas kalliiksi.

) . ) Yöt nukun tosi huonosti, tuntuu että joka paikkaa kolottaa..päivisin ei mitään ongelmaa mutta yöt on ihan hirveitä.
Torstaina ois aika neuvolalääkärille, johon siis menen vasta ekaa kertaa tän raskauden aikana. muutenki noi neuvolakäynnit on mulla ollu tosi vähäsiä, ultrassa olen käynyt kolme kertaa ja neuvolassa saman verran..ehkä se johtuu siitä että on jo kolmas tulossa tai sitten säästetään ahkerasti..

wiivi84 & JOKERI 26+5
 
Kuulumisia täältäkin. Aamulenkki lasten kanssa takana, pakkasin nuhanenät puoli kasilta tupliin ja tehtiin reipas kävelylenkki ihanan lämpimästä aamuauringosta nauttien. Tuli taas kivan keväinen olo :)

Lapsivakuutuksista on ollut juttua. Meillä on kummallakin vanhemmalla lapsella ja myös tälle uudelle tulokkaalle otin. Esikoisella siitä ei oikeastaan ole ollut vastaavaa hyötyä, mutta nuoremmalla on hoidettu lukemattomat korvatulehduskäynnit yksityisellä, saatu antibiootit maksuun sekä korvien putkitus ja risojen poisto hoidettu myös yksityisellä. Kunnallisella puolella operaatioihin olisi saanut odottaa pitkään, yksityiselle saatiin leikkausaika parin viikon päähän vuosi sitten ja nopea helpotus pikkumiehen korvakierteeseen.

Napa ei ole pullahtanut ja tuskin tulee pullahtamaankaan ainakaan jos voi kahden ekan raskauden perusteella mitään olettaa. Myöskään maksaläiskät tai raskausarvet ei ole olleet mun harminani koskaan saati jalkojen suonikohjut, onneksi. Suonenveto vaivaa, mutta siihen on auttanut villasukkien pukeminen yöksi. Oikealla kyljellä nukkuminen on hankalaa myös täällä, hetken kuluttua alkaa aina oikeaa lonkkaa särkeä. Muutenkin yöt on yhtä pyörimistä ja pissalla ramppaamista. Muutaman viikon päästä lakkaa onneksi pissalla ramppaaminen kun alkaa yösyötöt :D Enää kahdeksan viikkoa ja kolme päivää niihin raskausviikkoihin kun nuoremmasta meni lapsivedet, päivä enemmän niin syntyi! Laskettuun aikaankin "vaan" 11 viikkoa. Elelen toivossa ettei ainakaan yli sen m menisi ;)

Synnytys/kivut ei juuri pelota, oikeastaan mietityttää vain jos vauva olisikin perätilassa tai jouduttaisiin sektio tekemään, muuten ei ole mitään suurempia kammoja jäänyt aikaisemmista synnytyksistä. Olen todennut, että parempi kun ei etukäteen liian tarkkoja suunnitelmia synnytyksen etenemisestä tee vaan elää sen hetkisten tuntemusten mukaan ja kätilön ammattitaitoon luottaen. Ekasta sain epiduraalin kun kunnon kivunlievitystä pyysin (synnytys käynnistettiin ja supistukset pääsi vähän liian rajuiksi), toisessa synnytyksessä spinaalin ja hyvät muistot jäi kummastakin synnytyksestä. Ekalla kertaa leikattiin välilihaa ja sain muutaman tikin. Haava parani hienosti, tosin alakerta oli kipeä pari kolme viikkoa ja tuntui, että istua ei voinut normaalisti. Tokasta tuli pieni repeämä joka ei tarvinnut ompeleita ja sekin parani hyvin eikä jälkikäteenkään ollut mitään kipuja, olo oli kuin ei ikinä olisi synnyttänytkään!

Nyt aamupalalle ja sitten harkitsen tämän poppoon ulkoistamista kaupungille näyteikkinaostoksille. Jaksuja kaikille!

Katja ja masukki rv 29+0
 
Neuvolassa on nyt sit aamusta käyty! Kaikki oli hyvin - sf 24 ja painon nousu oli ollut hillitympää kuin aikaisemmin. Lapsen liikkeet ++ niin kuin yleensä ja sydänkin pamppaili totuttuun tapaan 145 tietämissä. Verenpainamittarin sain kotikäyttöön - ku on ollut niin kovasti huimausta iltaisin. Aamun paineet olivat normi tasolla, mut olin juonut kahvia juuri ennen mittausta, joten tulos ei pitänyt paikkaansa yhtään. Äitiyspolilta odotan nyt soittoa, et mitä he kommentoivat minun verenpaineeseen... Viikon päästä olis sinne lääkärille aika.

Katja81 - vähän sinä oot reipas, kun jo aamusta lenkkeilit!! =) Ole onnellinen, että pystyt lenkkeilee. Ulkona on niin mahtava keli, että siellä olisi nyt ihana olla. Ei oo helppoa kantaa masua ja työntää tuplavaunuja, voin vain kuvitella. Minulla se ei nyt onnistuisi. Yritin eilen kävellä 1,5 km lenkin, meinasi jäädä lenkki kesken supistusten ja huimauksen takia, mut ei auttanut kuin hiiren askelilla astella takaisin kotiin.

Neuvolassa tätskä epäili, että alkaa olla kohta aika, jolloin jäisin lopullisesti töistä pois. Lääkrihän sen päätöksen sit lopulta tekee. Mulla olis vielä töitä oikeesti sinne kesäkuun puoleen väliin asti.

Minkälainen teillä on muuten neuvolan tätskä? Mulla on niiiiin mahtavan ihana, että oikein harmittaa, että joudun hänestä muuton takia luopumaan. Meillä on tapaamisissa aina niin huisin hauskaa, että naureskellaan vain. :LOL: =) Ja sit niin ymmärtäväinen. Täydet 10 pistettä annan!
Nuutti 27+1
 
Nuutti79: Olen ollut saikulla jo toista kuukautta suppareiden takia, mutta nuo kävelylenkit kerran päivässä on ne mistä olen yrittänyt pitää kiinni kun enää ei tule liikuttua pitkin päivää kuten töissä tuli kun piti ravata osastoa eestaas 8 t päivässä ja työmatkat vielä päälle. Tosin tuo lenkkimatka ei ole nykyisin yhtä pitkä kuin ennen raskautta ja vauhtikin on loppua kohti aina hitaampi, mutta saa edes raitista ilmaa sen kolmen vartin ajan ja lähtee veri kiertämään. Mielelläni käyn heti aamusta kun olo on vielä ok, iltaisin jos menen, on vauhti vähän hitaammoinen eikä vaunujen työntely enää silloin kyllä onnistu. Esikoinen painaa kuitenkin jo 18 kg ja nuorempi 14 + vielä brion tuplien paino, ylämäet kieltämättä on aika "mielenkiintoisia" haasteita jo aamuisin täysissä ruumiin voimissa :LOL: Pari kertaa viikossa käy kyllä yksinkin lenkkeillessä niin, että pitääkin palata melkein samantien takaisin kun alku jo on niin tuskaista eli ei tässä enää niin hirmuliikkujia olla.

Itse olen asioinut oman terkan kanssa kerran tai kaksi ja muilla kerroilla on ollut opiskelija, tarkemmin yhteensä jo kolme eri opiskelijaa eikä terkka käy edes käynnin päätteeksi huoneessa katsomassa oliko kaikki ok. On vähän sellainen olo niinkuin terkkaa ei pätkääkään kiinnostaisi mun raskaus tai vaivat. Kai se luottaa siihen, että kun on kolmas raskaus ja vielä alan koulutus itsellä niin osaan itse ohjata sen opiskelijatkin käynneilläni :headwall:

Nyt on pakko saada ruokaa!

Katja taas
 
Heips!

Suonenvetoa täälläkin silloin tällöin öisin ja nimenomaan pohkeissa. Hirveä tunne ja pohjelihas monta päivää tosi kipeä sen jälkeen. Esikoisesta oli enemmän tätä, luulen, että nyt on auttanut se, että juon vettä niin hirveitä määriä (oma oletus).

Raskausarpia ei tässä ole vielä tullut, mutta kun entiset ekasta raskaudesta on niin järkyt, niin ei tarviskaan tulla lisää! Rasvailen mahaa tavallisella perusvoiteella, mutten kovin ahkerasti.
Esikosta rasvasin joka ilta ja silti tuli mieletön seepran nahka.

Synnytys jänskättää kyllä ja en ole sitä vielä hirveästi ajatellut, mutta huomaa kyllä, että mitä pitemmälle raskaus etenee, niin sitä useammin synnytys on mielessä. Eka synnytys meni hyvin, eikä jäänyt mitään "traumoja", mutta silti se jännittää.

Mulla supistukset ehkä hieman laantuneet, mutta nyt on välistä inhottavia pistelyjä ja viiltelyjä tuolla alapäässä, mitä lie... Viikon päästä taas neuvolalääkäri, toivottavasti paikat kiinni jne.

Tänään ostin sitten ekan "isomman" hankinnan, eli turvakaukalon vauvalle. Käytettynä. Vaunujakin on nyt käyty kattelee ja vertailtu vähän mutta ei vielä päätöstä tehty.

Väsyttää sikana, viime yö on kuunneltu pojan kitinää ja itkua, kun on kuulemma korva kipeä. Käytin lääkärissä aamulla, mutta selvää tulehdusta ei ollut. Kova nuha ja yskä kyllä. Toivottavasti ens yönä nukutaan...

Pirteätä viikon jatkoa! :)

Pikkumuksis rv 26+2
 
Heipat vaan kaikille!

Tänään oli sitten tuo lääkärineuvola ja olipahan kyllä mielenkiintoinen käynti. Lääkärinä oli sijainen ja sen takia vähän epävarma fiilis jäi.
rv 29+6
paino +600 gr/vko (yhteensä nyt tullut noin 10 kg)
RR 114/66
Sf-mitta 27 cm
Liikkeet ++
Pissa puhdas
turvotus -/+
Vauvalle saatiin kokoarvioksi 1,8 kg mikä suoraan sanoen hirvittää :/ Tosin epäilen tuota arvion paikkansapitävyyttä ja joudunkin parin vkon päästä uudelleen menemään lääkärille kun kohdunsuu oli pehmeä ja kaulaa jäljellä 1,5 cm :whistle: Tekevät uudelleen tuota kokoarviota sitten... Ja nyt sitten pitäis lepäillä ettei ala paikat enempää aukeamaan. Mitenkähän onnistuu näiden muksujen kanssa!

Raskausarvista oli puhetta, mulla tuli ekassa raskaudessa rintoihin ja lantiolle muutama, mahaan ei ole tullut ollenkaan - mikä on kyllä ihan kiva. Minä rasvailen ihoa normaalistikin aika paljon ja nyt sitten tuota bodyshopin kaakaovoita olen käyttäny massuun, rintoihin ja reisiin ja on kyllä sitten mainio tuote! Vielä ei uusia arpia ole näkyny =)

Lapsivakuutuksista, me ollaan otettua aina nuo vakuutukset sitten kun vauva on 2 kk ikäinen. Ekassa raskaudessa ei olisi ollut mahdollista saadakaan ennen vauvan syntymää kun silloin oli tuo raskausdiabetes. Tälle kolmosellekin sitten otetaan kun on syntynyt.

Yöt on ollu aika vaikeita täällä, noita kipuja on alaselässä nimeomaan öisin ja pari vkoa on supistellu kipeää - siksi varmaan nuo paikatkin sitten noin hyvin kypsyneet. Lenkillä oon kyllä ahkerasti käyny, tuntuu vaan että pakko päästä liikkumaan vähän, ettei ois niin norsuolo koko ajan! Ruokahalu on ainakin ollut loistava.... :whistle:

Nyt tekemään ruokaa perheelle, moi moi :wave:
katta2 ja mörö rv 29+6
 
kyl tuntuu ihanalta pitkästä aikaa tuntee ittensä onnelliseks! koko päivä on menny aiva loistavasti tähä saakka. koulussa saatiin tenttejä takasi ja voi herranjumala mitä tuloksia sain :) yhen kympinki! oon järjettömän ilonen ja iha mahti fiilis tällä hetkellä! ainoo asia, joka potuttaa nyt on tuo pyykinpesukone, joka kettuilee meikäläiselle. ehkä käyttäjässä vika? tekis mieli pistää palasiks tuo kone!

vakuutuksista: en aio ottaa, en oo edes ajatellu koko juttua eikä oo tullu puheeksikaan kenenkään kanssa. oon vaa kuullu paljo semmosii kokemuksia, ettei sitä oo tullu tarvittuu koskaa. pärjään varmaan ihan ilmankin :)

raskausarpia ei oo tullu. rasvaan iltaisin suihkun jälkeen body shopin vadelmavoilla mahan ja jenkkakahvat. reisiä en oo ees älynny rasvata! :D vois alkaa niitäki vähäse. meinaa tää mun maha on aivan tajuttoman ihanan upean sileä ja pehmeä ku silittää :)
suonikohjuja ei ole, mutta suonenvetoja öisin kyllä. sukilla en tykkää nukkua ku tulee niin nopeesti kuuma ni en saa sit sen vuoksi nukuttuu.

hei, kuka käyttää autossa semmosta turvavyösysteemiä, joka on tarkotettu raskaana oleville? toivottavasti joku tajus mitä tarkotan :D:D se on semmone pehmuke jonka päälle mennää istuu ja sit se turvavyö pujotetaa semmose taskun läpi joka estää sitä vyötä painamast tota alamassua. on meinaa nerokas keksintö! remmi ei tunnu yhtää epämukavalt enää.

mulle on taas uus vaiva tullu, selkäsäryt. alkaa jo tuntumaa tää jättimaha, joka roikkuu täs ees. oon nii pieni ja ku tuossa melkei pari kiloa roikkuu ni selkä huutaa armoo, varsinki pitkän päivän jälkee ei tekis mieli yhtää kävellä tai seistä. sit loppuillan vaapun ku pingviini.
mitäs heinämammoilla on suunnitteilla vapuksi? :)

jedvenna ja poju rv 28+5
 
tervehdys kaikille!
täälläkin ollut supistuksia oikein kunnolla ja selkää särkee, saa nähdä pystyykö töissä olemaan siihen äippäloman alkuun. vielä olis reilu kuukausi, nyt kyllä alkaa jo käymään rankaksi 8 tunnin seisominen... meidän beibi on ihan hirmuisen kova potkimaan, oikeen pahaa tekee välillä :)
hankinnat suurimmalta osin jo tehty, oon ollut aika malttamaton ja halunnut kaiken heti :LOL:
mä oon myös miettinyt tuota alapään siistimistä, vielä jotenkin onnistuu, ainakin sinne päin... mutta kai se täytyy luovuttaa jossain vaiheessa ja antaa rehottaa ;)
mistä muuten tiedän että mikä on normaali määrä harjoitus-supistuksia? kun musta tuntuu että niitä on välillä tosi tiheään, en viikolla on kyllä neuvola täytyy siellä viimeistään kysellä.
tulipa taas omaa napaa, mutta piti ainakin toivottaa uudet tervetulleeksi :wave: ja muuten toivotella kaikille hyviä vointeja!

toivova ja nyytti 27+6 ( ajatelkaa kuinka nopeasti aika on mennyt, kohta meillä jo nyytit sylissä)
 
Oli puhetta siitä kirkosta eroamisesta ja sit mihin lapsi kuuluu syntymän jälkeen. Minä kuulun kirkkoon, enkä aio erota siitä, mut mihin lapsi menee syntymän jälkeen niin se kulkee äidin kirjojen mukana. Eli olipa sitten maistraatissa tai kirkossa kirjoilla niin lapsi kulkee äidin mukana. Synnärillä sitä voi kaiketi ehdottaa, että kirjat menisivät johonkin toiseen rekisteriin kuin äidin kirjat ovat. Meillä asia tuli esiin, koska asumme eri paikkakunnilla ja haluan lapsen heti jo isän paikkakunnalle neuvolahoitojen takia, jonne toki itsekin muutan kirjani myöhemmin. Siihen en osaa vastata, voiko lapsen laittaa kirkon kirjoille jos itse on maistraatissa kirjoilla.

 
Taas olisi ihana keli ulkoilla! Aurinko paistaa ja tuntuu lasin läpi, että siellä on aivan lämmintä. Kohta suuntaan töihin, pysäkillä saa vähän aikaa nauttia lintujen laulusta ja auringon paisteesta. Ihanaa kevättä!

Katja Oliko sulla ne supparit niin pahoja, että alkoi paikat avautumaa? Mulle tulee ajoittain niitä suppareita ja sit en tiiä, missä vaiheessa olisi syytä huolestua. Kun sinulla on aikaisemmin lapsia niin varmasti saat ajan kulumaan pikkusta odotellessa. =) Minä saisin ajan kulumaan värkkäämällä noita käsitöitä - nyt töissä ollessa ei enää illalla tahdo jaksaa alkaa tekemään edes käsitöitä. Ja kaikkee kivaa olisi kiva saada valmiiksi. Alkaa 8-9 tunnin työpäivät jo tuntumaan, sen päälle puolituntia bussissa suuntaansa.

Nauttikaa keskiviikosta ja tästä ihanasta kelistä! :heart:
 
Tammikuisille synnyttäjillekkin on jo oma pino tehty.. Apua, kun aika menee nopeesti... :heart:

Tänään pitäisi muistaa lopettaa syöminen ja juominen klo 20:00. Aamulla klo 8:00 sokerirasitustestiin. Sain sen riunattua itselleni. Vaikka neuvolatäti oli sitä mieltä, ettei tarvitse, kun en ole lihava :eek: Mä sanoin, että mielelläni menen sinne vauvan hyvinvoinnin maksimoinniksi, koska mun tyttärellä on 1-tyypin diabetes ja isälläni on 2-tyypin diabetes, joten mulla on aika suuri riski myös sairastua. Vaikkei nämä kaksi sairautta liitykkään toisiinsa. Kummallista, kun ihan terveitä laitetaan sinne rasitukseen ja mä en olis automaattisesti joutunut.. Ei se mukavaa ole, mutta saapahan ainakin yhden asian pois päiväjärjestyksestä.

Mureena ja papu 28+3
 
Nuutti79: Mulla on kohdunkaulakanava lähtenyt lyhenemään, mutta sitä oli kuitenkin vielä niin hyvin jäljellä, että ei mitään ehdotonta lepoa kuitenkaan määrätty. Pitkän aikaa mulla oli suppareita jo ilman mitään vaikutuksia ja kakkosta odottaessahan mulla oli niitä kanssa pitkään eivätkä tehneet muutoksia kunnes sitten 37+3 viikolla meni lapsivedet yhden vaunulenkin päätteeksi. Nyt vielä verenpainekin on ollut kohoamaan päin ja siihen liittynyt kovaa päänsärkyä ja näköhäiriöitä, joten ihan hyvä juttu, että en ole töissä enää, saa levätä kun siltä tuntuu (siis sen verran kuin lapset yleensä antaa levätä, heh). Jos vielä olisin töissä, en kyllä varmasti jaksaisi enää töiden lisäksi tehdä yhtään mitään kotihommia saati laittaa nenääni pihalle! Lapset kyllä pitää täällä kotona huolen siitä, että päivässä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita B) Onneksi hankinnat alkaa olla aika hyvin kasassa. Häkkisänky ja hoitopöytä odottaa, että joku ne meille raahaisi, rintapumppu, rasvat, talkit ja sen sellaiset vielä pitäisi muistaa kauppareissulla poimia mukaan, samoin itselle siteitä jälkivuotoa varten. Ja kantoliinasta olen haaveillut, pitäisi vaan valita mikä olisi mieleinen.

Nyt pukeutumisessa on tullut ongelma: Mitä päälle lenkille? Ilmeisesti odottavien äitien ei ole ajateltu harrastavan tähän aikaan vuodesta lenkkeilyä ollenkaan, sillä sisäliikuntavaatteita kyllä löytyy, mutta ei ulkoiluvaatteita. Kesällä sitä pärjää ohuemmillakin, mutta tämä aika vuodesta on inhottavaa kun ohuemmissa paleltuu ja toppahousut taitaa olla vähän liikaa :LOL: Miehellä on kyllä L-kokoiset adidakset joihin mun maha mahtuu vaikka muuten reilut ovatkin, mutta ne valuu mahan päältä pois ja koko matkan saa nyppiä housuja ylös. Onneksi pian jo on tarpeeksi lämmin että tarkenee kevyemmälläkin vaatetuksella, en kyllä ala mitään 42-kokoista tuulipukua hankkia vain siksi että sen sisään maha mahtuu, koska se on synnytyksen jälkeen auttamattomasti liian iso!

Väsymys on alkanut painaa täälläkin taas, johan olo oli suht pirteä kuukauden päivät. Parin tunnin päiväunet nukun melkein joka päivä ja siltikin olen jo kahdeksalta ihan valmis unten maille!

Nyt ruuanlaittoon että naperot saavat ruokaa nenän eteen kun nälkä iskee.

Katja ja masukki rv 29+1

 
Moi

Vappu suunnitelmissa pihan laittoa. Muutettiin viime kesän lopulla uuteen omakotitaloon ja piha täysin laittamatta :ashamed: Vapuksi saadaan kaivinkone tontille joten kantojen raivausta + pihamaan tasoitusta yms. tiedossa.

Neuvolassa kävin tänään. Samalla sain maanantaisen labrakäynnin tulokset: sokerirasitustesti ok -streptokokki Agalactie viljely positiivinen - ilmankos supistelee ( se hoidetaan sitten antibioottitipalla synnytyksen yhteydessä ). Paino noussut alusta nyt yhteensä 5,4kg. Kaikki ok. Hb:tä ei tosin otettu, viimeks se on tarkistettu rv.22.

Villasukkia en oo vieläkään muistanut kokeilla.... raskausdementiaako :saint:

Ja väsymystä täälläkin taas.... eikös se oo yks tän viimeisen kolmanneksen vaiva ?

Kukas se puhuikaan että enää joitakin viikkoja aikaa kun synnytykset tässäkin pinossa alkaa lähestymään. Aika on mennyt todella nopeaan :eek: :) =)

Hyviä vointeja kaikille :hug:

-MiNiA ja masu rv.28+0 :heart:
 
Tervehdys kaikille! Huomasin kanssa tammikuisten pinon, niilläkin varmaan kohta aktiivisempaa kuin täällä, taitaa olla heinäkuiset mammat huilailemassa :)

Tulin just pikku kävelyltä, pakko ees yrittää jotain pientä ylimäärästä, kun muuten pelkään et jään vaan makaamaan, ja sit meen kuitenkin huonompaan kuntoon taas. Nivuset ollu nyt niin kipeenä, et ei auta kyl jumppapallot eikä panadolit, itku tulee öisin kun tarvii kylkeä vaihtaa :'( Eikä yhtään auta, kun tietää, ettei tää tästä helpota vielä muutamaan kuukauteen! Mut niinä hetkinä mä ajattelen sit vaan, et sit ne lapset on tehty eikä tarvi enää koskaan olla raskaana.. Kuitenkin josain hormonihuuruissani saan päähäni syksyllä alkaa pakertaa uutta pikkusta, ja sit se on taas menoa :LOL: Ei vaan, kyl ihan tosi mulle riittää kaksi pikkusta kullannuppua!

Synnytyspeloista ootte jutellut, mulla on ihan kauhee paniikki kohta, et mites mahtaa mennä tällä kertaa.. Joka päivä vaan tulee ajatelleeks asiaa enemmän. Päätin kyl jo, et vaik olisin kuinka ja kipee, haluun oksitosiinin sit heti tippumaan et saan epiduraalin, ni sit ei ole mitään välii enää. Viimeks ei kätilö suostunut antaa oksitosiinia, kun olin niin kivuissani ja vaan puol senttii auki, ja sit tuli semmonen noidankehä, et epiduraalii ei voida antaa enneks oon kaks senttii auki.. Se oli kyl ihan kauheet kaks päivää. Mut edelleen, mitä en lapseni eteen kärsis :)

Huomenna aamupäivällä olis sit neuvolalääkäri, saan sit vissiin lähetteen niihin ylimääräsiin ultriin ton rd:n takia. Muutenkin ihan kiva sit kuulla, et kaikki toivottavasti on vielä ihan hyvin..

Eikä edelleenkään Kelasta papereita, ja eks nyt ollu joku ulosmarssikin hidastamassa Postin toimintaa.. Et ei varmaan ennen kesäkuuta tule päätöstä päivärahoista :headwall:

Mut vointeja kaikille, ja nauttikaa näistä ilmoista!!

Ämpee 26+5
 

Yhteistyössä