<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 vol.3

Heippa taas kaikille!
Kiireessä kirjoitellaan taas, mutta vastataas nyt ainakin gallupeihin ja onnitellaan ovislaisia toivottavasti osumista :) murmeli88 kuiskaan onnittelut hiljaa... :)
Sairauksia ei ole, mitään diagnosoituja, selkä on luonnostaan huono ja polvet muljahtelee nivelten yliliikkuvuuden takia, mutta en mä niitä laske :LOL:
Valkovuodosta täytyy sanoa, että menkkojen jälkeen oli kuiva kausi ja taisi normia kuivempaa olla ennenkin niitä.

ON: Mun kropassa tapahtuu kaikkea outoa :rolleyes: siis sellaista mihin en pillereitä popsiessa tottunut enkä oikein nyt tiedä milloin tässä on tärppiajat ja milloin ei kun kaiken maailman oireita on koko ajan. Viime viikolla alkoi tiistaina runsaat valkovuodot (silloin kp 11) ja pienet kuvotukset sekä alavatsan nipistelyt. Sitä kesti lauantaihin(kp 15) saakka. Sunnuntai oli ns. rauhallinen päivä, ja eilen alkoi kipuilemaan vasen puoli alavatsaa (nythän on siis kp 18 tänään). Kipuilee edelleen tänään ikävänpuoleisesti. Kuvotusta ei ainakaan nyt pariin päivään enää ole ollut... Viime kierron mukaan oviksen pitäisi olla vasta torstaina, mutta sehän oli eka kierto, joten saattaa varmasti kiertoaika muuttua vielä...
Mites diagnosoitte tämän ? :D
 
Moi taas! Pari päivää oon viettänyt jotain alkukierron radiohiljaisuutta, mutta oon toki käynyt lukemassa teidän pulinoita monta kertaa päivässä :D

MyDream Oikein onnellista odotusta toivottelen sulle! :)

Gabrielle Ei ollut mulla mitään allergiaongelmia, vaan se oli t84! :)

Nannie Tärppionnea sulle!

AnniMu Kurjaa tuo jatkuva vuotelu. Toivottavasti olis vain pillereiden lopetuksesta johtuvaa eikä sun tarvitsis siitä enää pitkään kärsiä.

taiska87 Sama juttu täällä. Joka paikassa on isoja mahoja, vauvoja, lapsia... :D Mutta niinhän se on, että kun nuo jutut pyörii koko ajan mielessä, niin niihin kiinnittää huomiotakin ihan eri tavalla kuin ennen.

tiuhti_ Pikaista paranemista! Kuulostaapa ikävältä tuo alopecia. Varmasti tuo epävarmuutta tuommoinen, mutta varmasti ajan kanssa helpottaa :hug: Ja tosiaan, nykyään nuo peruukit taitaa jo olla kehittyneitä, ettei niitä todellakaan voi kovin helposti peruukiksi edes huomata. Mulla ei mitään perussairauksia ole. Iho on atooppinen, mutta ei oo enää vuosikausiin onneksi ollut kovin pahassa kunnossa. Toki näin pakkasten aikaan iho kuivuu ja alkaa kutista heti, mutta se on pientä.

t84 Ihanaa, sulla on piinapäivät meneillään :) Pidän kovasti peukkuja, lähettäisin sut jo mielellään tonne odotuspuolelle!

Memelisa oli saanut mahtavia uutisia, ONNEA! :flower: Ja kovasti plussatuulia teidänkin suuntaan :whistle:

iloksi Tervetuloa takaisin :hug: Hui miten jännää, nyt siis alkaa vihdoinkin tapahtua! Toivon teille oikein stressitöntä viimeistä luomukiertoa, jospa se toisi jo plussan tullessaan :heart: Ja jos ei, niin tsemppiä hoitoihin!

mimmu1984 Hienoa, että oot saanut vertaistukea! Tuota PCO:ta oon itsekin alkanut pyöritellä mielessäni eli siis en yhtään ihmettelis, vaikka mullakin olis tuo. Nyt on tietysti vielä paha sanoa noista kierroista, kun vasta neljäs yk menossa, mutta täytyy seurailla tilannetta. Muuten kyllä löytyy just ylipainoa, vähän turhan paljon karvoja (vaikken ihan hirsutismiksi sanoisi vielä ainakaan) jne. Aikaisemmin, kun pidin pillereistä taukoa, oli sama juttu kuin nyt kun jätin ne pois: karvankasvu lisääntyy selvästi esim. navan alapuolella... Todella ärsyttävää, vähän väliä saa olla nyhtämässä pois.

Limagallupiin Mulla ei kyllä oletetun oviksen jälkeen oo ollut mitään kuivaa kautta... Päinvastoin. Menkkojen jälkeen on jonkin aikaa kuivempaa, mutta ainakin noissa kolmessa yrityskierrossa on ollut muuten sangen kostea meininki :D

Murmeli88 Huisin jännää! Tuu heti kertomaan, kun taas testailet – toivottavasti viiva vahvistuu :)

karoliina87 Tervetuloa takaisin lyhyen palstaloman jälkeen! :D
 
t84
murmeli Eli se tosiaan taitaa mennä niin että sillon kun sitä ei yritä niin sehän tulee :) Sellaset tosi varovaiset onnittelut! (miten sä maltat olla testaamatta heti tänään uusiks!? :D)

karoliina87 tervetuloa takasin reissulta! Toivottavasti vietitte oikeen kunnolla kahdenkeskisiä hetkiä ;) Olispa muuten ihana kun vauva sais alkunsa jollain romanttisella matkalla :heart:

Limoista Mulla tulee ja menee ihan miten sattuu. Välillä ei mitään, välillä niin että kuvittelen jo menkkojen alkavan... Eikä mitään järkevää kaavaa.

ON: dpo10! Mulle tuli tänään ihan sellanen olo että ei mahassa mitään oo, en tiedä miks. Edelleen on toinen tissi kyllä kipee (siis mikä ihmeen vaan toinen!?) toinen ihan normi. Toi tuntuu jos makaan mahallani, tai jos vien käden vastakkaiselle sivulle niin että se painaa tosta rinnasta. Tää on kyllä ollu mun mielestä oviksesta lähtien että liekö vaan mies kohdellu niitä vähän kovakourasemmin kun pupuiltiin :D
Muut oireet oon varmaan kuvitellu... Eikö vois hypätä yli nää seuraavat pari päivää että pääsis testailee jo!
 
Hyppy: Kiitoksia :) Täytyy vaan tässä ootella tuo täti kylään ja sit alotella ihan rennolla touhulla. Uutiset kuulostaa niin hyvältä että melkein itkettää. Nyt tosiaan on tuo kolme munasolua
kasvanu ni ei voi tässä kierrossa ottaa riskiä.

Mimmu1984: No mullahan tuo mies on kans ollu hieman vastarannan kiiski.
Ei sen kanssa oo mitenkää ollu helppo keskustella näistä asioista, sillä
on sellanen ajatusmaailma et "luonto korjaa". Mut eihän se aina näin mene.
Ite tosiaan kulin gynellä jo pari kuukautta ja asiasta sille vihjailin, ei
ottanut asiaan mitään kantaa kunnes lääkäri sen sinne sit passitti. Oltiin
siis väestöliiton ensikäynnillä ja saman tien varasi siitä sit ajan. Sika
väitti vielä ettei ollu kuullukkaa siitä et lääkäri ois suositellu miehen
tutkimista ensin. :LOL: Mun miehellä suurin kynnys oli mennä sinne lääkäriin
luovuttamaan se näyte, sen ku pitää olla mahd. tuoretta ja lämmintä.

Gabrielle: joo ne clomit toimi ihan liiankin hyvin, kypsyttivät ekassa
kierrossa heti kolme munasolua, ja siitä tuli sit seksikielto ettei tule
kolmoisraskauden riskiä. Vaikuttavat vielä ens kierrossa, toivottavasti ei
enää noin montaa tulis niin sais ruveta oikeesti sit kokeilemaan. Toivotaan et nuo
clomit anto sysäyksen omalle kropalle ja se alkas toimimaan tasaisemmin.

Murmeli88: varovaiset onnittelut täältä. Tää lastentekohomma on rankkaa
parisuhteelle, varsinkin jos lasta ei ala kuulumaan. Toivottavasti nyt tulevan
plussan kanssa myös parisuhde rauhottuisi :)

ON Aika seesteistä aikaa elellään. Oottelen tuota tätiä kylään et pääsis uuteen nousuun :) Olotila on kaiken suhteen rauhottunut, ja olo on paljon positiivisempi. Pieni etäisyys näihin kaikkiin asioihin + tutkimuksien eteneminen on ollu kyllä hyvin isossa kuvassa tässä. Mutta tästä on nyt hyvä jatkaa. Odottelen jo kovasti tuon viimesen aukiolotutkimuksen tekemistä :)

-Memelisa-
 
Heippa kaikille! Saako teidän haaveilijoiden joukkoon liittyä? Olisi ihanaa jakaa tämä jännittävä aika muiden haaveilijoiden kanssa. :) Olen 22-vuotias tyttönen ja olemme kihlattuni kanssa suunnitelleet, että lopetan e-pillerit ja alamme odottelemaan, josko meille suotaisiin vauva. Itselläni on ollut vauvakuumetta jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt miehenikin on näyttänyt vihreää valoa asialle ja olemme molemmat yhtä innoissamme! <3 Mieheni valmistuu keväällä ja istelläni ovat opinnot loppusuoralla, joten aika perheenlisäykseen tuntui sopivalta. Viimeistä pillerilevyä on jäljellä kaksi viikkoa. Varmaan kesken ei kannata lopettaa, vai mitä sanotte? En kyllä millään malttaisi odottaa, että päästään yrittämään! :D
 
Omaa napaa sen verran näin pikaisesti, että täällä menossa kp 5. :/
Perjantai-iltana mukavasti pikkujouluissa päätti täti kurvata kylään. Nooh, tästä onkin hyvä sitten lähteä uuteen yritykseen. :)

Illalla jos kerkeäisi lukemaan paremmin muidenkin kuulumisia. :)

iseeyou kp 5/25-29, yk 5
 
hei!

Täällä olis uus esikoisesta haaveileva ketjun jatkeeksi :D Itse päätin että nyt kun ukon kanssa uudestaan vauvasta ruvettii haaveilemaan niin, että teen sen sitten viimisenpäälle testien kanssa ja nyt eilen se sit tuli se ovis bongattua ja peitot on heilunu. Nyt täytyy toivoa parasta.
 
En malttanut olla testaamatta ja kyllä sieltä tuli taas haamu plussa, jonka erottaa ihan ettei tartte missää valon alla käännellä. Mutta ei se mikään super vahvakaan ole.. Hui.. Toivon sydämeni pohjasta, että viiva vahvistuu ja pienokainen tarrautuisi kiinni oikein lujasti.. Jotainhan siellä kohtusessa tapahtuu, kun on antanut kaksi samallaista haamua saman päivän aikana! Testaan huomenna aamulla taas ja tulen kertomaan! :)
 
The Esikoisesta Haaveilevat TI 23.11.2010



soleigh................kp 41/28..............................5/10
yina....................kp 31/33-35.........................yv 1,5



Memelisa.............kp 25/?..............................yk 5
t84.....................kp 23/28............................yv 2
Gabrielle..............kp 23/26............................yk 3
Skooby................kp 23/28-31.......................yk 2
Arminen...............kp 22/28............................yk 2



Hyppy.................kp 19/28.............................yk 2
Äipäksi91.............kp 19/30.............................yk 6
horrorpop.............kp 19/27-34........................yk 4
pöppinen..............kp 19/28-30........................yk 1
Karoliina87............kp 19/28............................yk 6
Taiska87..............kp 18/??.............................yv 2
Zophie.................kp 18/34.............................yk 2
AnniMu.................kp 14/32............................yk 2
HelenaM...............kp 14/48.............................yk 2
Nannie.................kp 13/26.............................yk 3
mimmu1984...........kp 13/31-35........................yk 6
Iloksi....................kp 13/32............................yv 4+
AnniSofia..............kp 11/35-37........................yk 3
Jomi.....................kp 10/27-35........................yk 4



tiuhti_..................kp 9/28...............................yk 2
Chiba...................kp 8/30-35..........................yk 7
Ella83...................kp 6/34..............................yk 3
iseeyou.................kp 5/25-29.........................yk 4
helitys..........................................................
Lilli88............................................................
Jonna_91......................................................
Salpe............................................................





HAAMUJENGI/RKTT


Murmeli88.............kp 27/27............................yk 4

TAUSTALLA KUUMEILEE


An-nie
Shih
BlueNote




Plussanneet :heart::heart::heart:




EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
Supuliini 20.9.2010 yk 2
haaveilija87 22.9.2010 yk 2
Otokka 28.9.2010 yk 1
susse83 9.10.2010 yk 3
Valkokulta 10.10.2010 yk 10
Mary Jane 13.10.2010 yk 3
niuku 20.10.2010 yk 14
MyDream 22.10.2010 yk 10
Arianna 28.10.2010 yk 5
Keiju123 31.10.2010 yk 1
Dreamangel 1.11.2010 yk 2
NiQ 6.11.2010 yk 4
anu84 8.11.2010 yk 26
Anna-79 11.11.2010 yk 1+6
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan!

Murmeli, varovaiset onnittelut täältäkin! Toivottavasti viiva vahvistuu, pidän varovasti peukkuja jo täällä. :heart:

t84, mulla oli ihan sama viime kierrossa. Jossain vaiheessa vaan tuli olo ettei siellä mahassa mitään ollu, oli semmonen positiivinen mieli että no ens kierrossa sitte katotaan uusiksi asiaa. Niinhän se täti sitte tuli ajoissa paikalle. Mikä taas oli positiivista, että pääsee ajoissa taas kokeilemaan onneaan. :)

Ja jotenkin onkin nyt kovin positiivinen mieli sinällänsä, että pääsee kokeilemaan joskos meillä jo tärppäisi. Okei kyllä välillä ärsyttää joku vauvamahainen, varsinkin kun juuri alkanut menkat ja sitten joku rantapallomaha tai ihan pienen vauvan kanssa pölähtää kaupassa vastaan, niin ei se mieltä kauheasti piristä mutta toisaalta taas tulee olo, että perkele meillekin tuommonen nyt ja heti. On se naisen mieli välillä vähän hölmö. :)

Edit: Piti vielä mainita, ettei Tuksu olekkaan raskaana! Haha, keksitty juttu. :D
 
Viimeksi muokattu:
Murmeli88 Varovaiset onnittelut täältäkin suunnasta! :flower:

Omanapailenpa TAAS Kp 14/32 ja tuhruvuoto senkun jatkuu.. Soitinpa tänään sitten neuvolan tädille. Sano että seurataan seuraaviin menkkoihin, jos niiden jälkeen tulee vielä vuotoa niin sit pitää ultrata et mikä mättää. Ois muuten ultrattu jo nyt, mutta vasta joulukuun puolivälissä on se henkilö paikalla joka ultraa.. Mutta luulisin, että ei tässä mitään vakavaa, varmasti on kroppa aivan sekasin ku 4 vuotta kuitenki pillereitä söin ja välillä kaks liuskaa putkeenki.. :/ Ovistestejä oon hurjana tehny, tänään tuli jo aika vahva viiva, mutta ei kuitenka yhtä vahva ku toinen.. Toivotaan että ovuloisin kuitenkin :) Peittoja heiluteltiin onneks sunnuntaina ja jospa saisin ukon innostumaan vielä tänäänkin, vuodosta huolimatta..

Paljon plussatuulta ja kaikille! Muistakaahan heilutella peittoja oikein urakalla niin päästään kaikki pikaisesti plussailemaan ;)
 
Heippa vaan kaikille pitkästä aikaa!
Aivan mahtavaa, että on porukkaa siirtynyt plussanneisiin!!
Ja tervetuloa uusille!:wave:

Täällä on ollut niin kauheesti kaikkee sähläystä taas työelämän parissa, et vauvakuumeilukin on jäänyt taka-alalle. Sinänsä hyvä et on saannu muuta ajateltavaa ettei liian yrittämiseksi mene, mut kun asiat vaan on sellasia et vie halutkin miettiessä... Ja hyvin todennäköisesti tulee työpaikan vaihdos lähiaikoina. Mut en anna sen hidastaa vauvahaaveita, joku täällä tuskailikin samantapaisen asian kans.

Nyt en itseasiassa ole edes itse laskuissa mikä kiertopäivä on, mut eipä ole kyllä mitään oireiluakaan ollut. Enkä oo muilta huolilta ees ovista bongannu... Et eiköhän tuota parin viikon sisään tätiä odotella. Eli tämä kierto taisi mennä taas sivu suun.

Tupakoinnista: Itse en ole lähemmäs 10 vuoteen polttanut ja mieskin yrittää lopetella. Lähinnä viihteellä ollessa sauhuttelee ja kiroaa sit kurkkukipeetä seuraavat päivät... :p

Limagalluppiin: Eipä ole mitään kovin kuivia päiviä täälläkään oviksen jälkeen, tasaisesti tulee oikeestaan koko kierron ajan.

Toivottelen taas oikein paljon plussatuulia kaikille ja menkäähän peiton alle omien murujen kans hempeilemään ja pakkasia piiloon!
 
Huomenia! Täällä mä hengittelen syvään ja en tiedä uskonko noihin testeihin, mutta sieltä tuli taas hailea plussa. Haen tänään ClearBlue digitalin, ni ei tartte hermoilla itteänsä ulos nahkoista..
Se ainakin antaa oikean vastauksen!
 
Murmelille varovaiset onnittelut :heart:

Hei, ajattelin kysellä teiltä joululahjavinkkejä :) Mitä te ootte ostaneet mummoillenne lahjaksi? Pitäis keksiä miehen mummolle, 85 vee, lahja...mummo on aika huonossa kunnossa fyysisesti (ei jaksa kokata tai siivoilla itse, hänellä käy siivooja esimerkiksi). Asuu kuitenkin kotonaan...ois kiva ostaa joku oikeasti virkistävä ja hyödyllinenkin lahja, mitäköhän se vois olla? Mummolla toimii pää kuitenkin ihan hyvin, eli rajoitteet on fyysisiä terveydessä...
 
pöppinen
Heipä hei kaikille!
ja heti aluksi varovainen onnittelu Murmeli88:lle :heart:

Oman navan tuijottamista aluks; alavatsa kipeä, että odotellaan näköjään menkkoja etuajassa saapuvan vaikka yleensä vuoto alkaa heti kun kipu on alkanut, mutta nyt ei tuu ku tuhrua, ei yhtään samanlaista ku normimenkkojen aikaan .... :( muutenkin ihan ihmeellinen olo, aamukahvi ei edelleenkään maistu ja nenä on tukkoisen oloinen, taitaa pukata jottain hemmetin flunssaa nyt itelle ku ukko sen vasta sairasti...

Limagalluppiin: samanlaista aina, tietenki nyt eri asia ku pillerit jääny pois.. menkkojen jälkeen aina kuivaa sellaisen vuorokauden verran ja sit tasottuu.. on asiaan vaikutusta tietenki miehelläki joka on aika innokas noissa petipuuhissa :LOL:

pikavisiitti näin aamulla mutta paljon plussatuulia kaikille !!! :) :heart:
++++++++++++++++++++++:whistle:
 
Viimeksi muokattu:
pöppinen
AnniSofia, jos mummun pää toimiipi niin ehdottomasti aisteja stimuloivat lahjat on hyviä :) hänen ikäisensä ei paljoa osaa vaatia, onhan hän kuitenkin pula-ajat nähnyt. Kokemuksesta tiedän että hänen ikäisensä nauttivat mm. jalkahoidoista ja käsihoidoista. Mutta sinun mummoasi en tunne, joten hankala neuvoa lahja-asioissa..
 
Huomenta! Niinhän siinä sitten kävi, että en malttanut syödä pillerilevyä loppuun! Nyt on parempi mieli kun tietää, että vauvalla on mahdollisuus saada alkunsa. Vauvajutut pyörii koko ajan mielessä, eikä oikeen mihinkään voi keskittyä. Onko kellään vinkkiä miten rentoutua, jos se on hankalaa? Ajattelin jopa, että jos hotjoogassa alkaisi käydä pitkän tauon jälkeen. Stressaaminenhan luonnollisesti vaikeuttaa raskaaksi tuloa, niin rentoutuminen olis paikallaan.
 
t84 Oijoi, tsemppiä sulle piinailuun! Tuo kierron loppupää on kyllä aina vähän semmoista aikaa kuin olis tulisilla hiilillä :D

Lilli88 Tervetuloa mukaan! :flower: Itse söin kyllä viimeisenkin pilleriliuskan loppuun, kun luin jostain täältä Kaksplussalta, että liuskan kesken jättäminen saattaa pistää kierron ihan sekaisin. Mutta toisaalta oon myös lukenut, että ihan normaalisti on homma edennyt, joten pidentään peukkuja, että näin käy sullekin :)

iseeyou :hug: tätipahalaisen vuoksi ja onnea uuteen kiertoon!

helitys Tervetulotoivotukset! Toivotaan tärppiä, ainakin teillä on hyvät ”aseet” käytössä:D

Murmeli88 Voi miten jännittävää :) Varovaiset onnittelut ja toivotaan nyt täysillä, että digitesti näyttää ”Raskaana” :heart:

Chiba Vai ei ole Tuksu raskaana... Olipas ylläri! ;) No, erittäin hienoa varmaan meidän kaikkien mielestä, että olikin vain keksitty juttu. Tässäkin pinossa soisin kyllä ihan jokaiselle plussan ennen Tuksua, voi jee...

AnniMu Hyvä, että soitit neuvolaan. Jospa se vuotelu loppuisi tähän kiertoon tai jos ei, niin toivottavasti on jotakin harmitonta ja siihen saadaan stoppi ultran jälkeen.

AnniSofian lahjagalluppiin on hankala sanoa mitään, kun ei ole kokemusta lahjojen ostamisesta tuon ikäisille. Multa on jo kaikki isovanhemmat kuolleet, viimeisestäkin on jo aikaa useampi vuosi.

ON Edelleen, ovista odotellessa. Puuh, on nää alkukierron päivät oikeesti niin pitkiä ja tylsiä. Huonosti on sitä peittoakin heiluteltu eli nyt täytyis ryhdistäytyä. Mies vaan on virkeimmillään ja innokkaimmillaan yleensä juuri silloin, kun mä olen jo aivan rättipoikki ja menossa nukkumaan. Eilen illallakin se yritti lämmitellä mua, kun olin jo silmät ristissä peiton alla ja vielä jonkin sortin migreenikohtauksen kourissa... Mietin hetken, että oliskohan seksi auttanut päänsärkyyn, mutta olo oli niin huono, ettei huvittanut kokeilla. Mutta mies onneksi ymmärsi tilanteen ja kun valitin, että nälkäkin on, niin se paineli omatoimisesti keittiöön paistamaan mulle vielä pekonia ja munia :D :heart: Osaa se välillä olla kyllä ihana. Syöminen helpotti särkyä sen verran, että sain nukahdettua ja nyt on pääkoppa taas suhteellisen normaali :p
 
Murmelille Pienen pienet onnittelut! Tuu kertoo meille heti ku oot testannu digin. :flower:

Oon vähän huolestunu, tissit ei oo yhtään kipeet ei mitään menkkaoireita. Venyyköhän mun kierto nyt sit pitkäksi ku ei mitään menkkoihin viittaavaa? Nyt kuitenki kp 20... ja luultavasti Dpo 4.. En haluis yhtään et kierto venyy, mut sehä on enemmän ku tavallista et venyy ku lopetin nuo pillerit vastottain. : /

Jomi alkupäivän kierto on kyllä tooooodella hidas, tylsä. :D mutta sitten sitä kohta huomaa et onki jo kierto lopuillaan, heh..

Lilli tervetuloa!! toivottavasti ei tarvii olla täällä pitkään! :D

Annisofia Ja suklaa on ihana joululahja myös. Jotkut just hyödylliset lahjat on kyllä mitä parhaimpia varsinkin sen ikäisille. Kerro sit ku keksit lahjan, haluun ihan kuulla mitä olette ostanu :)
 
Murmeli, jeeee :heart: :D :flower: Onnea ihan mielettömästi!! Toivotaan että kaikki menee hyvin!

Onnea myös muille plussanneille ja tervetuloa uusille, kun en ole vähään aikaan tänne kirjoitellut.

).( Tänään kp23/28 ja dpo 9? ja aamulla-päivällä tuli paperiin pyyhkiessä hieman vaaleanpunaista limaisensekaista vuotoa joka on nyt jo loppunut - kiinnittymisvuotoako? Myöskin on hieman aaltoilevaa pahoinvointia... Olisko tää nyt sitä? Jotenkin en jaksa kauheasti uskoa mutta toivon kuitenkin! Ja eipä pitänyt innostua tässä kierrossa liian aikaisin mutta tässä sitä nyt ollaan :ashamed:
 
Murmeli Onnittelut ja :hug: (tai toivottavasti jo uskaltaa onnitella) :) Ihania uutisia tuollaiset!!

jomi Voi kun kiva mies :D Mä saisin ite kokata vaikka olis millanen migreeni menossa. Toki johtuu siitäkin,että ukko ei koskaan kotona.. :)

annisofia oiskohan mitään ideaa ristipistotöistä? Sais aivojumppaa ja siinä ei paljon fyysistä kuntoa tarvitte :) En kyl tiedä,kun en tunne henkilöä :D

ON: Eilen näytti ovis-testi kahta viivaa!! ja vahvaa viivaa vieläpä! ja mikä parasta! Ukko on vielä kotona! lähtee vasta huomenna jatkamaan hommiaan. Voi miten hienosti tää kierto on menny ;) Vielä kun sais kaikki menemään loppuun asti oikein.. Alan kuitenkin jännäämään jo ylihuomenna että millon saan testailla ja kuvittelen kaiken mahollisen ymsyms. Sit jos ei tästä(kään) kierrosta onnistu,niin sitten varmaan täytyy passittaa jo ukkokin testeihin. Mut peukut pystyyn,viel tänää voidaan pupuilla, joten jospa.. ;)
 
Iltoja! :)

Murmeli, ihana uutinen! Toivottavasti pienokainen pysyy matkassa loppuun saakka, paaaljon onnea! :)

Arminen Kuulostaapas oireet lupaavalta, pidän peukut pystyssä!

Lilli88 Ihana juttu, että sielläkin on jo "yrittäminen" aloitettu. Mahtavaa ;)

ON: Kp 15/32 ja ovistestiin tuli vaan haaleenhaalee viiva :( Toivotaan että ovis ois ollu eilen, nimittäin sainpa ukon eilen illalla ja vielä tänään päivälläkin lämmiteltyä tositoimiin ;) Ärsyttävää tämä vuoto tosin tollaisissa hommissa :( Ja tänään vuoto on muuttunut kokkareiseksi, äsken tuli vessassa käydessä aivan tupakan purujen näköistä ruskeaa höttöä. :eek: Piti ihan tarkkaan tutkia et mitä hittoa se on! Hyi. Mutta onneks mieltä lämmittää nyt tieto, että jos tätä jatkuu niin ei oo ku neuvolaan soittaa ja varata aika, niin saapahan sitten selville et mitä tää on.

Onpas aika paska ilta ollut, anopin kanssa jutustelin meidän vauvatuumailuista, ja aiemmin se on ollu enemmän innoissaan ku mä ite.. Viikottain höpötellyt miten kiva ois päästä jo mummiks.. Tänään kuitenkin se tokas noin vaan et "Joutais teidänkin vauvahaaveilut laittaa vielä pariks vuodeks jäihin.", loppuaika olinki sit aika hiljaista seuraa. Miten se ilkeää!!!! Rahasta siis oli kysymys, ei kuulemma meidän tuloilla mitään lapsia elätellä. Äsh, kun ärsyttää tommonen kommentointi. Ei kai me nyt lasta edes yritettäis jos oltai NIIIIN köyhiä. :( Ja minäki aion valmistumisen jälkeen jotain pätkätöitä etsiä parhaimpani mukaan.. Ei hänen tarvii meidän raha-asioista huolehtia. ARGGH, pilas mun illan!

No mutta toivottavasti teillä muilla on ollut vähän mukavempi päivä, onneks ootte täällä mun seurana jutustelemassa! :)
 
Murmelille hurjasti onnea :)
Jomilla on kyllä kiva mies, tuollainen palvelu lämmittää aina mieltä :)
annisofia miten olisi jokin ristikkolehden vuosikerta tai jokin yksin pelattava lautapeli, jossa joutuisi tekemään kunnon ajatustyötä? Ristikot ainakin on loistavaa aivojumppaa!
pöppinen eikös alkuraskaudessa monesti myös ole nenä tukossa ja nuhan oireita...? Ettei vain olisi sitä oireilua...?
t84 Toivottavasti nyt tärppäisi :)
Lilli88 Tervetuloa joukkoon kuumeilevaan :) Itsekin tuore tapaus täällä, en kyllä jaksa vielä mitään stressiä ottaa, ts. itkua ei pääse jos menkat alkaa, mutta toiveissa toki nopea toiminta :LOL:

Huoh, omaa kroppaa ihmettelen edelleen...kuten tuolla aiemmin selitin, ma oli kovaa kipua vasemmalla, edelleen jatkui eilen, mutta loppui iltaa kohden. Kuivaa oli eilen, ja tänään on taas lorissut ja pienenpieni nipistys alavatsalla. Ota siitä nyt selvää, oliko ovulaatio sitten viime viikolla, jolloin pienet kuvotukset sekä alavatsan nipistelyt. Vai maanantaina, vai nytkö sitten kun taas lorisee valkovuotoa...Viime kierron mukaan ovis olisi huomenna, mutta muista oireista päätellen koska vain välillä viime viikon tiistai ja huominen :rolleyes:
Mielipiteitä ja omia kokemuksia? Testitikkuihin en vielä sorru :D
 
AnniMu Älä välitä tuommosista! on tainnu anopilla olla paha päivä...:stick: :D Suomeks sanottuna me ollaan ihan persauki, ei rahaa mutta laskuja senki eestä. Mutta en anna sen häiritä, voi olla että jos nyt lykkään vauvantekoa esim 5 vuoden päähän, niin entä jos sittenki oon köyhä tai köyhempi. Sitäkun ei koskaan tiedä. Ja mulle on pääasia et oon valmistunu jo ajat sitten ja mies kans, että on mahollisuus päästä töihin tienaamaan.
Itellä varsinkin on semmonen ala josta töitä löytyy jos ei vaan nirsoile ;) mutta, ollan tähänki päivään asti eletty ilman nälänhätää niin miks ei jatkossakin, vieläkun on kolme napaa ruokittavana, elukat siis... =)

Hoksasin äsken että mullahan on vaan noin viikko aikaa menkkoihin!! Kohta mä pääsisinki testailee! Olo on kyllä tosin ihan normaali, lukuunottamatta oireettomuutta -ei niin mitään mihinkään viittaavaa- ainut oli vaan vko loppuna vasemman alamahan kipu, oisko sitä tunnin verran kestäny.. (?) mutta katsellaan ja kuulostellaan.

JA JOO, huippulahja ois älytehtävät mm, ristikot ja ajatuspelit.. Jotain näpräiltävää, ja siitä varmaan tulee mummollekkin hvä mieli jos onnistuu ratkomaan jonkun tehtävän ;)
 

Yhteistyössä