Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Punaposki

  1. Punaposki

    SexConfessions

    Vaimon paras kaveri... Olimme kesällä -05 viettämässä juhannusta isolla joukkiolla ja meille tapahtui siinä humaltuessa se aika klassinen juttu. No, minkäs teet kun himot yllättää, mutta vähän absurdia oli väkisin hoitaa homma loppuun, kun vaimo huhuilee saunan ulkopuolella. Toisaalta hemmetin...
  2. Punaposki

    peruna-allergiaa??

    peruna on kuulema oikein kovastikin allergisoiva (allergologin mukaan). Meillä se on yksi pahimmista ihottuman aiheuttajista, mutta onneksi meille löytyi bataatti sen tilalle. Tyttö on nyt 10 kk ja maissi, bataatti, kukkakaali, lammas, hirvi, tattari, hirssi ja ruusunmarja sopivat. Monen...
  3. Punaposki

    nutramigen

    Meidän vauvalle on nutramigen käynyt ihan hyvin, joskin alussa oli muutaman viikon vielä ihottumaa. Nyt sitä on käytetty 3-4 kk. Makua vierasti tosi paljon, eikä juo vieläkään niinkuin almironia. Saatiin lisä-kalkkia sitten.
  4. Punaposki

    Kertokaas taas yliluonnollisia kokemuksia!

    Olen tämän kertonut aikaiseminkin samanmoisessa ketjussa,mutta kerron taas: Oli tammikuu 2001 ja pappapuoleni oli OYS potilaana (syöpä) hänen nimensä oli Erkki. Erkki oli sotaaikana ollut aviossa äitini äidin kanssa ja tämä vaimo häneltä kuoli 1956..he olivat tosi rakastuneita. Erkki oli...
  5. Punaposki

    viikko/kuukausiraha

    5? saapi viikossa 10v poika.
  6. Punaposki

    Muita kuntosalilla kävijöitä?

    3x15 sarjaa ja aloitan kuntopyörällä noin 15-20min sitten rinta,vatsa,reidet,selkä.. treenikohteena. Käyn salilla 3 kertaa viikossa 60min kerta.
  7. Punaposki

    MÄMMIN pointsit?

    2dl Kymppimämmiä? paljonko menee?
  8. Punaposki

    40 kiloa pois vuodessa näin!

    Serkkuni jonka paino oli viime vuoden maaliskuussa melkein 100kiloa sain kropastaan 40kiloa pois näin: *********** Aamulla: kaurapuuroa (veteen keitetty)tuoremehu ja ruisleipää jossa kinkkusiivua,lasi rasvatonta maitoa. kahvi. Päivällä: 2 perunaa ja keitettyjä kasviksia.lasi rasvatonta...
  9. Punaposki

    Meidän tarina ADOPTIOSTA

    :hug:
  10. Punaposki

    posket kuin mansikat!?

    ei hätää :hug: meidän pojalla on aina ollut talvisin punaiset posket.niissä on aivan punaiset ympyrät,oon kysyny lääkäriltä ja se sanoi että joillain on vaan sellaiset.erityisesti ne näkyy jos oltu ulkona ja joskus jos lapsella on kuuma.
  11. Punaposki

    G: Elämäntilanne vauvan syntyessä

    ite vietin railakasta ja erittäin kosteaa ja mömmöistä opiskelijaelämää ja mies vielä kosteampaa elämää kun sitten saatiin selville että poitsu on tulossa. ja siihen paikkaan lopetettiin. nyt mies opiskelee ja minä olen töissä ja poika on hoidossa välillä. ja hyvin menee... ei valittamista. olin...
  12. Punaposki

    Voiko olla totta?

    \ eikös se ole vähän helpommin sanottu ku tehty ????
  13. Punaposki

    Teiniraskauksista.

    1. Ikäsi?-----20 2. Sivilisääty?--------avoliitossa 3. Milloin sai lapsen/milloin saa?------------19 vuotiaana 4. Onko mahdollinen kumppanisi lapsen isä?---------jo vain! 5. Isän ikä?-------------26 6. Miten asut/asutte?----vuokralla kerrostalossa 7. Oliko raskaus suunniteltu? Miksi?---------ei...
  14. Punaposki

    hoitoon menosta?

    miten teidän lasten käyttäytyminen ja oleminen on muuttunut kotona kun ovat menneet n. 1-1,5 vuoden ikäisenä hoitoon?

Yhteistyössä