Hakutulokset

  1. Lilith

    Suru, jossa ei ole järkeä (vai onko sittenkin)?

    Mieheni molemmat vanhemmat ovat kuolleet aikoja sitten. Äiti 14 vuotta sitten, miehen ollessa 23-vuotias, ja isä siitä reilu vuosi myöhemmin. Mies on aina puhunut vanhemmistaan ja lapsuudestaan kauniisti, mutta ei kuitenkaan mitenkään ylistäen. Enemmänkin niin, että vanhemmat ja miehen lapsuus...
  2. Lilith

    Autokoulu ja ahdistus

    Kylläpä ihminen saa itsensä järjestettyä epämiellyttäviin tilanteisiin. Olen siis 25v ja aloitin autokoulun muutama kuukausi sitten. Tähän asti olen keskittynyt lähnnä pelkäämään liikenteessä, sekä itseäni että niitä kaikkia muita. Yhdessä vaiheessa oli jopa kausi, jolloin en suostunut...
  3. Lilith

    Kelan etuuksista

    Olen ihan pihalla! Ensinnäkin, saanko mä kahdesta lapsesta lapsilisää yhteensä 115,13 euroa? Vai ensimmäisestä tuon satasen ja toisesta 115 - eikai se voi niin paljonkaan olla? Saan nyt esikoisesta kotihoidontukea, mutta entäs sitten, kun olen äitiyslomalla ja saan äitiyspäivärahaa -...
  4. Lilith

    Mountain Buggy Duet- rattaat. Kokemuksia?

    Siinäpä se tulikin. Näiden hyvä puoli olisi se, että toisin kuin mitkään tähän mennessä vastaan tulleet tuplarattaat, nämä maihtuisivat taloyhtiön hissiin. Se on niin suuri plussa, että valinta on melkein tehty, vaikken ole koko rattaita vielä nähnytkään. Kaipaisin silti kokemuksia näistä...
  5. Lilith

    Uhkola, Riihimäki?

    Millainen paikka Uhkola on asua pienten lasten kanssa? Onko puistoja, kerhotoimintaa, avointa päiväkoti jne. lähettyvillä tai ylipäätään olemassa? Mietityttää :)
  6. Lilith

    Diabeetikon ruokavalio

    Millainen on diabeetikon ruokavalio? Mitä saa syödä ja mitä ei? Kuinka usein, millaisia määriä ja ylipäätään miten tarkkaa se on?
  7. Lilith

    Sysimetsä

    Onko joku tai jonkun lapsi sattunut lukemaan tämän? Mietin tätä joululahjaksi lukemisesta pitävälle 11-vuotiaalle. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta silti jäin miettimään onko se kuitenkin liian jännä tai pelottavakin. Minkä ikäiselle suosittelisit? Sysimetsä - Colin Meloy -...
  8. Lilith

    Päänsärky uimahallista?

    Käydään lapsen kanssa vauvauinnissa, ja olen tässä syksyn aikana huomannut, että niinä iltoina, jolloin uintia on, mun päätä särkee ihan tajuttomasti. Päätä särkee kyllä satunnaisesti muulloinkin, mutta ei niin voimakkaasti. Jomottava särky alkaa yleensä uinnin jälkeen, joskus jo saunassa...
  9. Lilith

    Runo - tytön vai pojan nimi?

    Otsikossa se kysymys onkin. Ja tiedän, joidenkin mielestä se ei ole nimi ollenkaan ;) En osaa päättää mitä mieltä olisin. Soinniltaan se mun mielestä kuulostaa tytön nimeltä, mutta toisaalta taas jotenkin näyttää enemmän pojalle sopivalta. Onko tällaiseen edes olemassa mitään ns...
  10. Lilith

    Epäsosiaalinen äiti - huono äiti?

    Olen luvannut itselleni, että aktivoidun. On pakko alkaa käydä jossain muuallakin kuin omalla pihalla ja ystäväni luona leikkimässä. Vaikka kuinka hermostuttaisi ja tuntuisi epämukavalta, lapsesta ehkä ei tunnu samalta. Tällä viikolla ollaan joka päivä oltu menossa avoimeen päiväkotiin muksun...
  11. Lilith

    Syntymäpäivä

    Mulla on tänään synttärit. Istun palstailemassa, mies ja muksu nukkuvat, ja kaapista loppui kahvimaitokin. Milloin näistä juhlapäivistä on näin ankeita tullut? Täytin sentään vasta 25v. Eikai tämän vielä tässä vaiheessa pitäisi tuntua ainoastaan kuormittavalta?
  12. Lilith

    Lauantaidisko, missä missä?!

    Ettekös ole vielä tehneet ketjua lauantai-illan ratoksi? Just kun mä sain läppärin yhdistettyä telkkariin, näkee palstailla ja kiskoa viiniä :D
  13. Lilith

    Turvallista matkaa Biltemasta...

    Ei herranjumala... :laugh: Varmasti äärimmäisen laadukas turvakaukalo. Lievästi ironinen mainos. Kuinkahan moni tuollaiseen todella istuttaa lapsensa...
  14. Lilith

    Tältä tuntuu olla köyhä

    Tältä tuntuu olla köyhä – Suomenkuvalehti.fi Tosi hyvä ja asiallinen juttu. Osui ja upposi. " Moni uskoo, että köyhyys on tavalla tai toisella itse aiheutettua. Julkinen keskustelu on kovaa ja syyllistävää. Puhutaan tuhlaamisesta, ajattelemattomuudesta, holtittomasta ylivelkaantumisesta...
  15. Lilith

    Kaljamaha vai kalja ja maha?

    Feissarimokat – Raskauskuva Noniin.. Kyllä on taas hienoa :headwall: Kävi kyllä mielessä josko kyseessä olisi vain mauton vitsi, tosin eipä ole sitten kakaroiden huumorintajussakaan kehumista. Mistä näitä oikein sikiää?
  16. Lilith

    Astianpesukoneen pohjalla vettä eikä lähde käyntiin?

    Voi perkelesaatana!! Astianpesukoneen pohjalla on vettä, sihti yms puhdistettu, mutta vesi lilluu edelleen koneessa. Virta ei mene päälle ollenkaan. Mä olen kuumeessa kotona, keittiö puolillaan tiskejä enkä saa tohon mitään eloa. Me hukutaan tiskeihin viimeistään iltaan mennessä...
  17. Lilith

    Arkikin tuntuu juhlalta, kun...

    - nauttii miehen kanssa pitsaa ja skumppaa iltapalaksi - kahvi on aamulla valmiiksi keitettynä - lapsi lopettaa yösyönnin yhdessä yössä, ja nukahtaa itsekseen ilman kitinöitä - opintoohjaaja lähettää sähköpostin, jossa kehottaa nauttimaan lapsen kanssa olosta - opintooikeutta on jäljellä...
  18. Lilith

    Vuodan kuiviin!!

    Mulla on ihan maailmanlopun kuukautiset, voi jumalauta!! :mad: Koko päivän on heikottanut ja ollut huono olo. Pyöryttää heti, kun vähänkin nousee ylös, kumartuu jne. Vessassa saa luonnollisestikin juosta jatkuvasti, melkein jo harkitsin tunkevani nuo vuoden ikäisen vaipat jalkaani :D Olen...
  19. Lilith

    "Missä on Toni, 37?"

    Apulanta-yhtyeen laulaja Toni Wirtanen on kadonnut. Asiasta kertoi ensimmäisenä YleX. Bändin Facebook-sivuille ilmestyi tänään keskipäivällä viesti: ”Laulajamme on kadonnut. Että jos joku näkee, niin pyytäkää ilmoittautumaan. Lahdessa olisi perjantaina nimittäin keikka.” YleX:n...
  20. Lilith

    Kustantamoiden kirjalistat?

    Tietääkö kukaan mistä saisi kustantamoiden syksyn kirjalistat paperiversioina? Netissä nuo siis ovat, mutta kun olen niin vanhanaikainen, että haluaisin selata ne hiirenkorville ihan oikeasti :D Nettiversio ei vaan tunnu samalta. Onkohan niin, ettei niitä enää edes saa, kun "kaikki...

Yhteistyössä