K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä tiedän aivan tasan tarkkaan mitä tarkoitat. Olen itse aika samanlainen.

Sivusin tätä vähän aiemmin, jos luit eilisiä (oliko se eilen, en ole ihan varma ) juttuja, niin kirjoitin viestejä nimimerkillä vihreä karva (ja siis just sen takia, kun joku luuli jonkun muun kirjoittamaa viestiä minun kirjoittamakseni). Mutta siitä tulee vaan mulle itselle paha olo loppupeleissä eikä se sitä vastapuolta kiinnosta tippaakaan. Jotkut pystyy ilkeilemään ja puhumaan pahaa muista ihan rajattomasti kärsimättä siitä itse ollenkaan, ja mäkin luulin olevani sellainen, mutta kyllä se muhun vaikuttaa ja paljonkin. Oon tehnyt hirveästi työtä tän asian parissa viime aikoina koska oon sen velkaa itselleni.

Mua on auttanut se (ja tämä on muuten paljon helpompaa keskustelpalstalla kuin livenä, mutta "oikeassa elämässä" kynnys puhua ilkeästi muille on onneksi vähän korkeampi), että ennenkuin vastaan pahasti jollekin, otan pienen paussin ja jäsentelen mielessäni sen tilanteen, ja yritän katsoa sitä asiaa sen toisen näkökulmasta. Ja mietin myös sen, että ehkä sillä toisella on sillä hetkellä paha olo, niinkuin mullakin usein. Jos en siitä huolimatta ymmärrä mistä kenkä puristaa, niin seuraava askel riippuu omasta olotilastani sillä hetkellä. Jos mulla on huono päivä, tai jotain parempaa tekemistä, niin annan olla. Lähden tilanteesta (tai palstalta) pois. En mä ole kenellekään mitään velkaa. Muutoin yritän puhua sille vastapuolelle mahdollisimman neutraalisti ja suuttumatta, tai siis ainakin näyttämättä suuttumustani parhaani mukaan, ja samalla yritän selittää häntä loukkaamatta omaa näkökulmaani. Aika monesti asia selviää sillä. K*sipäitä on kuitenkin maailma täynnä, ja jos vastapuoli sattuu lukeutumaan heihin, palaan tuohon "pahan olon" ratkaisuun eli jätän heidät kiukkuamaan itsekseen.

Ei tämä multa aina onnistu, mutta koen kyllä että mun elämä on nykyään paljon helpompaa kun en käytä niin paljon energiaa aivan tyhjänpäiväiseen väittelyyn ja stressaamiseen. Koska se ydinsyy mun käytökseen on tietysti se, että mä olen herkkä ihminen ja annan muiden mielipiteen minusta vaikuttaa ihan liikaa omaan olooni. Luultavasti sen takia, että mullakaan ei ole ollut ihan helppo ja ruusuinen lapsuus ja nuoruus, ja en ole saanut riittävästi tukea ja pyyteetöntä rakkautta vanhemmilta silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut.

Hitto kun tää kuulostaa ihan joltain "paremman" ihmisen saarnalta siitä, miten kaikkien pitäisi käyttäytyä. Mut oikeasti mä en sitä aja ollenkaan takaa. Toisaalta haluaisin itsekkäästi jotenkin palauttaa ketjuihin sen kivan ilmapiirin mikä meillä joskus oli, mutta myös siksi että samaistun suhun Aito (ja siis, olen Käärijäfani joka on oikeasti ottanut itseensä joskus aika tavalla sun kirjoituksista), ja haluaisin että sullakin olisi joskus hyvä olla ja voisit tuntea itsesi hyväksytyksi.

T. Vihreä karva
Luin nyt vasta tuon lopun ja siis olipa ksuniisti kirjoitettu. Joo, mäkin toivoisin sitä. Siis nimenomaan se, että mulla ei ois jotain hyväksymättömyys triggeriä. Että mulla ois itsessä luotto mun hyväksyntääni vaikka ulkoapäin kokisin toisin. Mun äitihän siis horjutti sitä aivan kaikessa, vaikka mun mieli olisi ollut hajoamassa hänen silmiensä edessä niin a) ei sitä tajunnut edes ja b) jatkoi horjuttamista (en varmaan ollut hänelle kaikilta osin mieleinen syistä, joiden en (enää) usko johtuvan itsestäni.)
 
vierailija
No sitä just. Valitettavasti olin itsekkin jo näkevinäni sen yhtäläisyyden jostain kuvasta kun tuota Hirviniemeä on tänne tuutattu niin ettei siltä ole voinut välttyäkkään.
No siinä yhdessä suuauki hymyilyssä voi olla jotakin samaa, mutta ilkeää tuollaista on tulla vauvan ketjuun huutelemaan tai huudella K:ta uuno turhapuroksi. Jos ei ole muuta sanottavaa, voisi olla hiljaakin.
 
vierailija
Siis mikä alkaa? Niin, että A tulee vihaisena paikalle. Ei niitä muita nimimerkkejä jatkuvasti ole kaivattu.
Ei vaan analyysi miten on A ajanut ne muut pois ja heitä kaivataan jne. Yleensä skippaan ne. Osaa kiinnostaa kuka kirjoittaa mitäkin ja että on jotain luuta ja lihaa ja persoonaa siellä kommentin takana. Eli itse kirjoittajat kiinnostavat eikä pelkkä kommentti.
 
vierailija
Joskus aikoja sitten (varmaan viime kesänä tai syksynä) kommentoin A jotenkin että jos jättäisit nimimerkin käyttämisen pois tai olisit reagoimatta niin saattaisit saada kirjoitella rauhassa. Muistaakseni jonkun aikaa se toimikin/teitkin niin kunnes tilanne jotenkin räjähti uudestaan.

Olin niitä joita vtutti viimekesäinen poistelumayhemi ja olin varma että viestit lähtee jo ihan ip-osoitteen perusteella. Kaikki mitä laitoin aiheesta kuin aiheesta niin poistui miltei hetkessä. Lähdin sitten lenkille ja palattuani selailin että oliko kaikki tosiaan lähtenyt. No ei, yksi! samperin viesti oli jäänyt vauvalle. Nyt se jo huvittaa mutta ei silloin.
 
vierailija
Ei vaan analyysi miten on A ajanut ne muut pois ja heitä kaivataan jne. Yleensä skippaan ne. Osaa kiinnostaa kuka kirjoittaa mitäkin ja että on jotain luuta ja lihaa ja persoonaa siellä kommentin takana. Eli itse kirjoittajat kiinnostavat eikä pelkkä kommentti.
Ei kyllä enää vähään aikaan ole näkynyt, en ainakaan muista ja ketjussa olen päivittäin? Uskon, että voi jotakin kiinnostaakin joo.
 
vierailija
Ja siis oon nykyään väleissä mun äidin kanssa, eikä hän enää vaikuta minuun negatiivisesti. Mutta hän ei ole ikinä suostunut myöntämään mitään tehneensä mikä ois satuttanut minua ja se hiersi kauan, kauan, minua. Oli käsittämätöntä, miten ihminen joka samaan aikaan välittää sinusta on satuttanut sinua vuosien ajan omalla käytöksellään, eikä hyväksy ajatusta, että näin on käynyt. En tiedä onko siinä mun itsearvottomuuteni pohjakokemuksen syy. Kun ei äitini voinut minua arvostaa, miten kukaan muukaan voisi?
Joku voi ihmetellä miten sitten raivoan muille, eikö mun pitäisi olla hajalla oleva haavanlehti. Mietipä omalle kohdalle 18 vuoden taistelutreenit sinua vastustavan kanssa. Siinähän se raivolihas kehittyy. Eikä se tee ihmiselle kokemusta, että oma arvo ei riipu muista.
Aito
 
vierailija
Oletko koskaan miettinyt, että se aito huutelukin saattaa olla trollausta? Se että jotakuta syytellään aidoksi, saa itse aidon reagoimaan + että se aidoksi syytetty saattaa närkästyä siitä aito huuhtelusta. Sen jälkeen kierre on taas valmis…
Niin eli ne tunnistajat on ongelma. Monin tavoin. Sehän minun ajatukseni tuossa oli. Eikä ihmiset tunnistele edes mitään pelkkää aitoa vaan tunnistellaan mitä milloinkin enkä kirjoittajat taida olla aina tosiaankaan mitään trolleja. Niin kiire vaan reagoida etei oikein ajatella
 
vierailija
Nuo tietäjät on muuten myös ärsyttäviä. Koitan keskustella fandom palstalla ja oletat, että voit oikoa selityksissä kun tiedät ihmisten tunnistavan muutenkin vaikka jonkun kappaleen tms. Siihen tulee joku TIETÄJÄ hirnumaan miten et tiedä ja tunne asiaa ja sekoilemaan jotain ihan ihmeellistä. Skippaan ne nykyään. Ei jaksa. Näillä varmaan elämä tosi nuivaa kun pitää päteä jossain anonyymillä fandom palstalla jossa yli 90 prosenttia ihmisistä tietää ne asiat joista korjailevat.
 
vierailija
Näin kerran Dr. Philissä silmiäni avaavan jakson, jossa jokin äiti oli siellä lapsensa kanssa, koska lapsi valitti, että äiti raivoaa ja huutaa. Äiti sanoi että ei tee niin ja syytti lasta että tämä ei tottele.
Perheen kotiin asennettiin valvontakamerat ja sitten niiden saamaa kuvaa katsottiin lähetyksessä. Kävi ilmi, että äiti tosiaan raivosi ja karjui lapselle, muistaakseni työnsi jonnekin komeroon tai mitä teki. Tyttö sanoi ohjelmassa, että hänen tekee mieli oksentaa, kun tilanne on niin kamala (kun se on meneillään).
Niin se äiti tajusi vasta, kun näki itsensä huutamassa siinä kameroilla kuvatussa nauhassa, että miten hirveä hän on.
Mä kävin silloin terapiassa ja mun terapeutin mielestä on mahdollista, ettei mun äitikään ollut ikään kuin ”ollut tietoisesti läsnä” huutaessaan mulle, tai ei ollut ikinä hyväksynyt (eli katsonut silmiin) omaa käytöstään ja sen takia hän vain väitti mulle, kun olin pienempi ja aina myös myöhemmin, kaikkeen, mitä sanoin hänelle jonkin asian satuttaneen mua, ettei ollut tapahtunut.

Pidin sitä mahdollisena selityksenä. Se tuntui karulta, mutta oli parempi selitys kuin ei selitystä ollenkaan.

Itse oon mielestäni tietoinen kun raivoan, mutta en ole ikinä saanut (rakastavaa) palautetta huutamisestani, että mitä sen kohde kokee, koska kun huusin tälle äidilleni lapsena, hän huusi vain takaisin. Hän ei siis ”välittänyt”, kun mä huusin hänelle lapsena, koska hänellä oli täysi työ huutaa ensin mulle ja huutaa mulle viimeinen sana ja huutaa mulle se viesti, mitä hän ikinä siinä halusikaan viestittää.
 
vierailija
Siis ei mun mielestä olisi välttämättä kuulunut, aina välillä itsekin vastaan muiden välisiin keskusteluihin ja vasta jälkikäteen tulee mieleen että olisi ollut parempi laittaa selvennys että olin eri ihminen. Ja mä luen kanssa palstaa usein kiireessä ja/tai häiriötekijöiden kera (sori mies, lapset ja koirat ) jotka kehtaa häiritä mun palstailua, siinä herkästi menee jotain tähdellistäkin ohi, saati sitten sanamuotoja.

Mun mielestä olisi hirveän kiva, jos me kaikki palstailijat voisimme suhtautua toisiimme vähän vähemmän kärkkäästi. Aika usein jos kaikki osapuolet pysyy neutraalina ja puhuu asioista nätisti, selviää että ei se toinenkaan osapuoli ollut tahallaan ilkeilemässä, vaan taustalla oli joku väärinkäsitys.

Jos sä olet Aito (en siis oleta mitään, mutta tiedän miten hän tähän vastaisi), ja koet että sua on kohdeltu ilkeästi, ja se on sun mielessäsi joka kerta kun palstailet ja et kerta kaikkiaan kykene uskomaan että se vastapuoli saattaa olla ihan kiva ihminen, niin muistuttaisin sua siitä että meillä on ollut täällä ja muilla palstoilla ihan mukavia ja hedelmällisiä keskusteluja silloin, kun sä olet avautunut niistä syistä minkä takia reagoit asioihin niinkuin teet, ja vastapuoli on nimenomaan yrittänyt ymmärtää sua, teilaamatta sun mielipiteitä heti. Toisaalta sä (edelleen, jos olet A, mutta jos et niin tämä kuitenkin pitää pitkälti paikkansa ihan kaikenlaisissa vuorovaikutustilanteissa) olet ollut aika kärkäs ja negatiivinen keskustelija aika pitkään sen jälkeen kun loukkaannuit siitä, miten sua kohdeltiin, ja moni on kokenut sen tosi raskaaksi seurattavaksi ja tää on kuitenkin ollut varmaan alunperin kaikille sellainen hyvän mielen yhteisö, jonne on tultu vähän karkuun arkea ja vaikeuksia omassa elämässä, ja tämä jännite on tavallaan "myrkyttänyt" sen yhteishengen. Ainakin osalla meistä muistakin on ollut rankka elämä ja kaikki ei ehkä pysty käsittelemään neutraalisti konfliktitilanteita, eli reagoivat sitten voimakkaasti ihan kuten sinäkin. Ja toisaalta kukaan ei halua kuulla nälviviä ja loukkaavia juttuja ihmisestä, jota fanittaa. Ihan samalla tavalla kuin sua loukkaa Bojanin dissaaminen, me Kärtsäfanitkaan ei haluta palstalla, jonne olemme tulleet pääasiassa sen takia koska tykkäämme Kärtsästä, lukea häntä dissaavia tai vähätteleviä kommentteja.

Eli olisi kiva jos me kaikki pystyttäisiin tekemään parhaansa ollakseen vähän suvaitsevaisempia ja mukavampia toisillemme. Ja jos joku juttu sattuu tuntumaan pahalta, niin puhua siitä loukkaantumatta heti verisesti. Väärinkäsityksiä tapahtuu aina.
Hyvin sanoitettu, kiitos tästä ❤
 
vierailija
Mä tiedän aivan tasan tarkkaan mitä tarkoitat. Olen itse aika samanlainen.

Sivusin tätä vähän aiemmin, jos luit eilisiä (oliko se eilen, en ole ihan varma ) juttuja, niin kirjoitin viestejä nimimerkillä vihreä karva (ja siis just sen takia, kun joku luuli jonkun muun kirjoittamaa viestiä minun kirjoittamakseni). Mutta siitä tulee vaan mulle itselle paha olo loppupeleissä eikä se sitä vastapuolta kiinnosta tippaakaan. Jotkut pystyy ilkeilemään ja puhumaan pahaa muista ihan rajattomasti kärsimättä siitä itse ollenkaan, ja mäkin luulin olevani sellainen, mutta kyllä se muhun vaikuttaa ja paljonkin. Oon tehnyt hirveästi työtä tän asian parissa viime aikoina koska oon sen velkaa itselleni.

Mua on auttanut se (ja tämä on muuten paljon helpompaa keskustelpalstalla kuin livenä, mutta "oikeassa elämässä" kynnys puhua ilkeästi muille on onneksi vähän korkeampi), että ennenkuin vastaan pahasti jollekin, otan pienen paussin ja jäsentelen mielessäni sen tilanteen, ja yritän katsoa sitä asiaa sen toisen näkökulmasta. Ja mietin myös sen, että ehkä sillä toisella on sillä hetkellä paha olo, niinkuin mullakin usein. Jos en siitä huolimatta ymmärrä mistä kenkä puristaa, niin seuraava askel riippuu omasta olotilastani sillä hetkellä. Jos mulla on huono päivä, tai jotain parempaa tekemistä, niin annan olla. Lähden tilanteesta (tai palstalta) pois. En mä ole kenellekään mitään velkaa. Muutoin yritän puhua sille vastapuolelle mahdollisimman neutraalisti ja suuttumatta, tai siis ainakin näyttämättä suuttumustani parhaani mukaan, ja samalla yritän selittää häntä loukkaamatta omaa näkökulmaani. Aika monesti asia selviää sillä. K*sipäitä on kuitenkin maailma täynnä, ja jos vastapuoli sattuu lukeutumaan heihin, palaan tuohon "pahan olon" ratkaisuun eli jätän heidät kiukkuamaan itsekseen.

Ei tämä multa aina onnistu, mutta koen kyllä että mun elämä on nykyään paljon helpompaa kun en käytä niin paljon energiaa aivan tyhjänpäiväiseen väittelyyn ja stressaamiseen. Koska se ydinsyy mun käytökseen on tietysti se, että mä olen herkkä ihminen ja annan muiden mielipiteen minusta vaikuttaa ihan liikaa omaan olooni. Luultavasti sen takia, että mullakaan ei ole ollut ihan helppo ja ruusuinen lapsuus ja nuoruus, ja en ole saanut riittävästi tukea ja pyyteetöntä rakkautta vanhemmilta silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut.

Hitto kun tää kuulostaa ihan joltain "paremman" ihmisen saarnalta siitä, miten kaikkien pitäisi käyttäytyä. Mut oikeasti mä en sitä aja ollenkaan takaa. Toisaalta haluaisin itsekkäästi jotenkin palauttaa ketjuihin sen kivan ilmapiirin mikä meillä joskus oli, mutta myös siksi että samaistun suhun Aito (ja siis, olen Käärijäfani joka on oikeasti ottanut itseensä joskus aika tavalla sun kirjoituksista), ja haluaisin että sullakin olisi joskus hyvä olla ja voisit tuntea itsesi hyväksytyksi.

T. Vihreä karva
Sivusta vaan kommentoin että fiksua tekstiä!
 
vierailija
No sitä just. Valitettavasti olin itsekkin jo näkevinäni sen yhtäläisyyden jostain kuvasta kun tuota Hirviniemeä on tänne tuutattu niin ettei siltä ole voinut välttyäkkään.
Oon joskus ennenkin kommentoinut tätä, että eihän siinä Aku Hirvinemen ulkonäössä ole mitään vikaa. B on paljon, paljon komeampi, mutta Aku H on ihan ok ulkonäön osalta. Eli jos heillä olis jotain pientä yhdennäköisyyttä jonkun mielestä, niin miksi sitä joku yrittää käyttää lyömäaseena? 😀
 
vierailija
Oon joskus ennenkin kommentoinut tätä, että eihän siinä Aku Hirvinemen ulkonäössä ole mitään vikaa. B on paljon, paljon komeampi, mutta Aku H on ihan ok ulkonäön osalta. Eli jos heillä olis jotain pientä yhdennäköisyyttä jonkun mielestä, niin miksi sitä joku yrittää käyttää lyömäaseena?
Kummatkin rumia varsinkin kun naama vääntyy virneeseen!
 
vierailija
Nimimerkillisistä kun nyt on ollut puhetta niin viikonloppuna satuin kaverin mökille, jossa kaverin lapsi oli nimennyt yhden lähellä elävän eläimen Imatran koskeksi 😁 Tuli hyvä, lämmin, hellä olo. Eli vaikka tykkään anonymiteetistä täällä, tykkään myös siitä kun on jotain "tuttuja".
 
vierailija
Olishan se hauska asua samassa kaupungissa. Mikäpä sen mukavampaa, kun jossain kauppareissullakin saattais tulla joksut vastaan. 😄
Mä olin siellä just kun ne tais olla tiiviisti studiolla (ja sit oli toki se aikainen radiohaastattelu jota en käynyt stalkkaamassa vaikka lupasin agentoida 😁), eli en siis nähnyt heitä, mutta kaupunki on tosiaan pääkaupungiksi hyvin pieni. On ihan todennäköistä että tulevat joskus vastaan. Olin Ljubljanassa noin 2 viikkoa ja menin sinne bussilla/junalla. Eli kun joku oli hokannut ettei lentomatka olekaan pitkä, niin tähän mielelläni lisään että myös maitse pääsee näppärästi sinne. Ja ihan siinä lähellä on valtavasti nähtävää, upeita luontokohteita ja suloisia pikkukaupunkeja, joihin pääsee bussilla tosi hyvin. Meillä oli vuokra-auto osan ajasta ja sillä tietty oli vielä helpompaa. Slovenia on aivan mielettömän upea maa, suosittelen kaikille!
 
  • Rakkaus
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Vähän epäilen tai sitten on kyllä palstan sitkein huutelija. Tätä on jatkunut varmaan jo vuoden. Toki välillä noin varmasti voi ollakin.

Ja jos jotain voi yläpeukuista päätellä niin jo NT aikaan nämä aito-analyysit saivat parikymmentä tai enemmän yläpeukkuja ja ehkä pari vaivaista alapeukkua. Sama homma on mielestäni edelleen. Ei tuosta voi muuta päätellä kuin että suuri osa tykkää keskustella aiheesta ja/tai A kanssa. Tuskin suurin osa mutta monet kuitenkin. Yläpeukkuja voi toki tehtailla mutta alapeukkuja ei saa pois.

t. eri
Ihan Ohis, mut kyllä ne trolleja selvästi on. Jokunen normi keskustelija tykkää keskustella/kuittailla aidolle, mut kyllä ne pääasiassa on trollien käsialaa.
 
vierailija
Mä tiedän aivan tasan tarkkaan mitä tarkoitat. Olen itse aika samanlainen.

Sivusin tätä vähän aiemmin, jos luit eilisiä (oliko se eilen, en ole ihan varma ) juttuja, niin kirjoitin viestejä nimimerkillä vihreä karva (ja siis just sen takia, kun joku luuli jonkun muun kirjoittamaa viestiä minun kirjoittamakseni). Mutta siitä tulee vaan mulle itselle paha olo loppupeleissä eikä se sitä vastapuolta kiinnosta tippaakaan. Jotkut pystyy ilkeilemään ja puhumaan pahaa muista ihan rajattomasti kärsimättä siitä itse ollenkaan, ja mäkin luulin olevani sellainen, mutta kyllä se muhun vaikuttaa ja paljonkin. Oon tehnyt hirveästi työtä tän asian parissa viime aikoina koska oon sen velkaa itselleni.

Mua on auttanut se (ja tämä on muuten paljon helpompaa keskustelpalstalla kuin livenä, mutta "oikeassa elämässä" kynnys puhua ilkeästi muille on onneksi vähän korkeampi), että ennenkuin vastaan pahasti jollekin, otan pienen paussin ja jäsentelen mielessäni sen tilanteen, ja yritän katsoa sitä asiaa sen toisen näkökulmasta. Ja mietin myös sen, että ehkä sillä toisella on sillä hetkellä paha olo, niinkuin mullakin usein. Jos en siitä huolimatta ymmärrä mistä kenkä puristaa, niin seuraava askel riippuu omasta olotilastani sillä hetkellä. Jos mulla on huono päivä, tai jotain parempaa tekemistä, niin annan olla. Lähden tilanteesta (tai palstalta) pois. En mä ole kenellekään mitään velkaa. Muutoin yritän puhua sille vastapuolelle mahdollisimman neutraalisti ja suuttumatta, tai siis ainakin näyttämättä suuttumustani parhaani mukaan, ja samalla yritän selittää häntä loukkaamatta omaa näkökulmaani. Aika monesti asia selviää sillä. K*sipäitä on kuitenkin maailma täynnä, ja jos vastapuoli sattuu lukeutumaan heihin, palaan tuohon "pahan olon" ratkaisuun eli jätän heidät kiukkuamaan itsekseen.

Ei tämä multa aina onnistu, mutta koen kyllä että mun elämä on nykyään paljon helpompaa kun en käytä niin paljon energiaa aivan tyhjänpäiväiseen väittelyyn ja stressaamiseen. Koska se ydinsyy mun käytökseen on tietysti se, että mä olen herkkä ihminen ja annan muiden mielipiteen minusta vaikuttaa ihan liikaa omaan olooni. Luultavasti sen takia, että mullakaan ei ole ollut ihan helppo ja ruusuinen lapsuus ja nuoruus, ja en ole saanut riittävästi tukea ja pyyteetöntä rakkautta vanhemmilta silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut.

Hitto kun tää kuulostaa ihan joltain "paremman" ihmisen saarnalta siitä, miten kaikkien pitäisi käyttäytyä. Mut oikeasti mä en sitä aja ollenkaan takaa. Toisaalta haluaisin itsekkäästi jotenkin palauttaa ketjuihin sen kivan ilmapiirin mikä meillä joskus oli, mutta myös siksi että samaistun suhun Aito (ja siis, olen Käärijäfani joka on oikeasti ottanut itseensä joskus aika tavalla sun kirjoituksista), ja haluaisin että sullakin olisi joskus hyvä olla ja voisit tuntea itsesi hyväksytyksi.

T. Vihreä karva
Oletko koskaan miettinyt, että ne toisten viestit saattavat susta tuntua ilkeilyltä, koska sulla itselläsi on paha mieli ja silloin herkästi tulkitsee asiat väärin? Osa sun saamista viesteistä oli täysin asiallisia, mutta silti menit puolustuskannalle niistä.
 
vierailija
Kummatkin rumia varsinkin kun naama vääntyy virneeseen!
No mielipiteensä kullakin. Hoksaat varmaan itsekin miten kaunis mies B on, se kai sua ärsyttääkin ja pitää sitten yrittää etsiä virheitä. Siinä vaan menee vikaan että jos hakee kiiltokuvan kaunista ihmistä, jonka piirteet on täysin säännölliset, niin siitä usein puuttuu sellainen persoonallisuus, mikä tekee kasvoista mielenkiintoiset. Ainakin mun mielestä se usein menee niin. B:llä on kasvoissa sellaista viehättävyyttä mikä aika monelta kauniiltakin ihmiseltä puuttuu. Sinä voit toki pitää oman mielipiteesi.
 
vierailija
Näin kerran Dr. Philissä silmiäni avaavan jakson, jossa jokin äiti oli siellä lapsensa kanssa, koska lapsi valitti, että äiti raivoaa ja huutaa. Äiti sanoi että ei tee niin ja syytti lasta että tämä ei tottele.
Perheen kotiin asennettiin valvontakamerat ja sitten niiden saamaa kuvaa katsottiin lähetyksessä. Kävi ilmi, että äiti tosiaan raivosi ja karjui lapselle, muistaakseni työnsi jonnekin komeroon tai mitä teki. Tyttö sanoi ohjelmassa, että hänen tekee mieli oksentaa, kun tilanne on niin kamala (kun se on meneillään).
Niin se äiti tajusi vasta, kun näki itsensä huutamassa siinä kameroilla kuvatussa nauhassa, että miten hirveä hän on.
Mä kävin silloin terapiassa ja mun terapeutin mielestä on mahdollista, ettei mun äitikään ollut ikään kuin ”ollut tietoisesti läsnä” huutaessaan mulle, tai ei ollut ikinä hyväksynyt (eli katsonut silmiin) omaa käytöstään ja sen takia hän vain väitti mulle, kun olin pienempi ja aina myös myöhemmin, kaikkeen, mitä sanoin hänelle jonkin asian satuttaneen mua, ettei ollut tapahtunut.

Pidin sitä mahdollisena selityksenä. Se tuntui karulta, mutta oli parempi selitys kuin ei selitystä ollenkaan.

Itse oon mielestäni tietoinen kun raivoan, mutta en ole ikinä saanut (rakastavaa) palautetta huutamisestani, että mitä sen kohde kokee, koska kun huusin tälle äidilleni lapsena, hän huusi vain takaisin. Hän ei siis ”välittänyt”, kun mä huusin hänelle lapsena, koska hänellä oli täysi työ huutaa ensin mulle ja huutaa mulle viimeinen sana ja huutaa mulle se viesti, mitä hän ikinä siinä halusikaan viestittää.
Ihmismieli on kyllä jännä. Katsoin joskus yhden ohjelman, missä seurattiin sairaalloisen lihavan ihmisen syömisiä. Hän ei ymmärtänyt, että miksi on lihava. Hänen kotiin asennettiin kamera ja laitettiin pitämään ruokapäiväkirjaa. Selvisi että hän ei merkannut siihen päiväkirjaan puoliakaan syömistään ruuista + hän arvioi syömänsä määrät alakanttiin. Tällä ei ole tarkoitus syyllistää ylipainoisia, koska ylipaino voi johtua niin monesta seikasta, mutta esimerkkinä vaan yksi tapaus siitä, miten ihmismieli toimii.
 
vierailija
Mä olin siellä just kun ne tais olla tiiviisti studiolla (ja sit oli toki se aikainen radiohaastattelu jota en käynyt stalkkaamassa vaikka lupasin agentoida ), eli en siis nähnyt heitä, mutta kaupunki on tosiaan pääkaupungiksi hyvin pieni. On ihan todennäköistä että tulevat joskus vastaan. Olin Ljubljanassa noin 2 viikkoa ja menin sinne bussilla/junalla. Eli kun joku oli hokannut ettei lentomatka olekaan pitkä, niin tähän mielelläni lisään että myös maitse pääsee näppärästi sinne. Ja ihan siinä lähellä on valtavasti nähtävää, upeita luontokohteita ja suloisia pikkukaupunkeja, joihin pääsee bussilla tosi hyvin. Meillä oli vuokra-auto osan ajasta ja sillä tietty oli vielä helpompaa. Slovenia on aivan mielettömän upea maa, suosittelen kaikille!
Lähditkö siis Suomesta maata pitkin? Kiinnostavaa!
 
vierailija
Ihan Ohis, mut kyllä ne trolleja selvästi on. Jokunen normi keskustelija tykkää keskustella/kuittailla aidolle, mut kyllä ne pääasiassa on trollien käsialaa.
No tästä mä sitten vaan oon eri mieltä. Ehkä se alkuperäinen huutelija voi vaan heittää sen huutelunsa sinne mutta niitä jatkokommentteja tykätään lukea peukutuksista päätellen. Itse en ja nakkailen ihan periaatteesta alanuolta ja ohi vaan. Muutenkaan en usko mihinkään trolleihin. Koko sana on kärsinyt inflaation vauvalla.
 
vierailija
Oon joskus ennenkin kommentoinut tätä, että eihän siinä Aku Hirvinemen ulkonäössä ole mitään vikaa. B on paljon, paljon komeampi, mutta Aku H on ihan ok ulkonäön osalta. Eli jos heillä olis jotain pientä yhdennäköisyyttä jonkun mielestä, niin miksi sitä joku yrittää käyttää lyömäaseena?
On kai totta tuokin vaikkei ihan omaan makuuni olekkaan. Joku heitti myös siitä K purentajutusta jotain ja yritin etsiä jopa sitä että missä näkyisi kunnes onneksi tajusin että iso virhe! Jos alkaa huomata sen niin kohta ei muuta näekkään.
 

Yhteistyössä