Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kiinnostavaa ja hyvää keskustelua siitä, minkä tai kenet kukakin kokee kuumana ja miksi. Myös tosielämän ihmisissä itselleni on aina kuumuudessa/hyvännäköisyydessä ollut tärkeintä kokonaisuus, jossa persoonallisuus on The Juttu. En väitä, ettei kasvoilla, hiuksilla, vartalolla ym olisi mitään merkitystä. Mutta en ole koskaan osannut nimetä mitään "tyyppiä", että olisi vaikka tietynväriset hiukset tai tietyn pituinen ihminen. Olen jopa hämmentynyt siitä, että joku toivoo vaikka mahdollisen kumppanin olevan esim. vaalea ja itseä pidempi - vaikka tämä tietenkin on täysin ok toivomus, mutta itselleni vieras näkökulma.
 
vierailija
Joo, toki kukaan ei ole missään 5 min fanitapaamisessa kaikkein omimmillaan, mutta tosiaan minusta se viba oli tismalleen sama, jonka olen saanut Janista videoiden läpi, keikoilla ja niiden ulkopuolella, vahvempi vain (toki hän on keikoilla usein lämmin esim. Nacen kanssa, mutta kokonaisviba on etäinen). Kylmyydellä nimenomaan tarkoitan sellaista "aktiivista etäisyyttä", että ikään kuin selvästi vetäytyy pois (joka tosiaan monille välittyy enemmän kiehtovana salaperäisyytenä) ennemmin kuin sitä, että on jotenkin tunteeton tai ankea ihminen. Esim. Kris on minulle "jäänyt hieman etäiseksi" mutta sillä tarkoitan enemmän sitä, että en jotenkin hahmota hänen persoonallisuuttaan kunnolla, se ei liity viboihin sinänsä mitenkään. Uskon kaikkien Joksujen olevan tosi mukavia tyyppejä.
Joo, ymmärrän mitä tuolla etäisyydellä tarkoitat. Bojan ja Nace ovat siinä suhteessa erilaisia, vaikuttavat siltä että kohtaavat vieraammatkin ihmiset aika välittömästi. Krisistä tulee sellainen ystävällinen mutta asiallinen vaikutelma ja Jure on vähän siltä väliltä, tavallaan hyvin välitön, mutta sellainen tunnepuoli pysyy yksityisempänä, minusta hänellä on sellainen tietty raja mihin asti toisen päästää, ehkä Joksuista kaikkein eniten. Ja nämä pohdinnat on siis vain haastattelujen ja muiden heidän somesisällön pohjalta, en ole tavannut heitä livenä. Siitä olen täysin samaa mieltä että kaikki vaikuttavat mukavilta ja ystävällisistä tyypeiltä. Kenestäkään ei tule edes vähääkään sellaista nihkeää fiilistä, että onkohan tuo vähän hankala tyyppi.
 
vierailija
Kiinnostavaa ja hyvää keskustelua siitä, minkä tai kenet kukakin kokee kuumana ja miksi. Myös tosielämän ihmisissä itselleni on aina kuumuudessa/hyvännäköisyydessä ollut tärkeintä kokonaisuus, jossa persoonallisuus on The Juttu. En väitä, ettei kasvoilla, hiuksilla, vartalolla ym olisi mitään merkitystä. Mutta en ole koskaan osannut nimetä mitään "tyyppiä", että olisi vaikka tietynväriset hiukset tai tietyn pituinen ihminen. Olen jopa hämmentynyt siitä, että joku toivoo vaikka mahdollisen kumppanin olevan esim. vaalea ja itseä pidempi - vaikka tämä tietenkin on täysin ok toivomus, mutta itselleni vieras näkökulma.
Ihan samaa mieltä tästä.
 
vierailija
Nämä kenet kukakin näkee kuumana ovat todella makuasioita, ja niitä on ihan kiinnostavaa lukea. En tiedä, olenkohan jopa ainoa, joka on viihtynyt puutarhassa ja laivalla alusta saakka, mutta jonka mielestä K ei ole ollut ikinä tippaakaan kuuma. Yksinään. B:n kanssa todellakin. K on sen sijaan mielestäni sympaattinen, nokkela, avarakatseinen, monipuolisesti taitava, sopivan kunnianhimoinen ja rohkea persoona, jota on ollut mukava seurata pian vuoden päivät. Mutta yksikään K:n kuva tai video ei ole saanut häntä tuntumaan kuumalta. Joksuista olin ensin Janisti, sitten Bojanisti ja nykyään sujuvasti molempia, mutta ennen kaikkea K/B shippaaja.

Jonkun verran olen seurannut myös Måneskinia. Ehdoton hottis siellä mun makuun on Ethan, mutta ymmärrän hyvin ylisanat Damianosta. Hän uskaltaa olla lavalla häpeämätön, tuo rohkeasti esiin sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä ja osaa liikuttaa vartaloaan *kröhöm* ihan kiitettävästi. Lavan ulkopuolella Damiano on ilmeisesti aika ujo introvertti, mikä näkyy monille ylimielisyyytenä (tällaisen lapsen äitinä moinen tulkinta on hyvin tuttua).
Silti jotenkin B on tolla laajemmalla skaalallaan mun silmissä kiinnostavampi ja hurmaavampi.
Meitä on siis kaksi, jotka eivät näe K ta ollenkaan kuumana. Muista syistä olen sitten keikoillaan käynyt monta kertaa. Mulle se on energia, joka K sta tulee ensimmäisenä mieleen. B on mulle ykkönen, en oikeastaan ole kiinnostunut muista joksuistakaan kenestäkään toista enemmän. Jännä nähdä kun maaliskuussa olen ensimmäistä kertaa menossa joksujen keikalle ystävän kanssa. Tämä henkilö ei heistä tiedä muuta kuin ne videot, joita olen lähettänyt hänelle. Yritän saada hänet myös kärtsän keikalle mukaan.
 
vierailija
Pakko huomauttaa kanssa, että tämä kuumisteluhan on vain sinänsä fantasiaa, koska ainakin mulle tosielämässä polttaminen on niin ehdoton ei, että kaikki kuumuus- ja kiinnostuspisteet nollautuu saman tien. Mutta onneksi ei tule koskaan olemaan sellaista vaaraa, että tupakankäryinen Bojan pyytäisi mua ulos, niin ei tarvitse sellaista dilemmaa tuskailla vaan voin jatkaa kuumistelua rauhassa täällä.
Sama täällä! Bojanin kuvat on ❤🔥 mutta vihaan tupakkaa ”oikeassa elämässä”.
 
vierailija
Olen ujo ja introvertti ja mullekin on sanottu että vaikutan ylpeältä ja että minuun on hankala tutustua. Luulin että se johtuu vain minusta, mutta näköjään useilla muillakin introverteilla on sama "ongelma".
 
vierailija
Bojan tykänny K:n ja E:n uusimmasta kuvasta instassa <3 Se oli näköjään todella myöhäisherännäinen ku ei eilen illalla näkyny vielä tykkäystä
Saako sanoa, jos ei pidä ollenkaan. Puhun nyt itsestäni. Joskus on annettu sellainen neuvo, että silloin on parasta vaieta. Sekään ei aina toimi, jos yrittää perustella, koska kommentista saattaa tulla aika ikävä, vaikka se olisi rehellinen ilman taka-ajatuksia.
 
vierailija
Jos vaikka siltä näkymästä katsotaan kenen kanssa lähtis treffeille jos olisi mahdollista niin omalla kohdalla ehkä Nace tai Kris ovat sellasia tyyppejä joiden kanssa lähtisin. Molemmista saanut sellasen kuvan että ovat rauhallisia mutta saavat keskustelua aikaan ja vaikuttavat vähän samantyyppisiltä mitä itse olen (lukuunottamatta känni Krisiä :D) ehkä näistä kahdesta Nace olis sellanen vähän enemmän mun tyyppinen
 
vierailija
Mulle myös Måneskinin Victoria tekee asioita, vaikka ihan heteronaisena itseäni pidän. Mutta se vaan on tosi cool, rock, sexy ja häpeämätön!!

K&B kuitenkin ykkösenä, ofc, ja nimenomaan yhdessä. Erikseenkin tietty kelpaavat, mutta yhdessä heihin kumpaankin syttyy sellainen ylimääräinen x factor, jota vaan ei voi vastustaa. Kai se on se heidän välisensä kemia sitten, joka jotenkin heijastuu kaikkeen mitä tekevät ja miten olevat ja miltä näyttävät.
Sama juttu itsellä tuon Victorian suhteen ja ihan sanasta sanaan samat perusteet 😁 Ja oon kyllä miettinyt ihan heterona, että kuinkahan hetero fiilis sitä enää olis, jos oikeasti tulisi sellainen tilanne, että joku tuon tyyppinen osuisi kohdalle 🤔😳?
 
vierailija
Veikkauksia koska niitä juren kuvia oikeen saadaan :D? Damon ollut kyl pari päivää hiljaa et onkohan sillä joku muu projekti menossa (esim joksujen uuden sinkun promokuvat) vai mikä mättää 😅?
 
vierailija
Minä kävin K keikalla musiikin ja K yleisen esiintymisen takia. Ja olin tyytyväinen keikkaan sillä siellä oli enemmän biisejä kuin monella muulla keikalla on ollut. Kuumistelut tapahtuu sitten lähinnä netissä. Mulle nämä on vähän niin kuin kaksi eria asiaa. Valitsisin edelleen saman keikan vaikka joissakin muissa on tapahtunut näitä kinkyjuttuja, ruoskia jne. Mulle ne ei ole lainkaan tärkeitä verrattuna siihen että kuulen mahdollisimman paljon biisejä livenä.
 
vierailija
Meitä on siis kaksi, jotka eivät näe K ta ollenkaan kuumana. Muista syistä olen sitten keikoillaan käynyt monta kertaa. Mulle se on energia, joka K sta tulee ensimmäisenä mieleen. B on mulle ykkönen, en oikeastaan ole kiinnostunut muista joksuistakaan kenestäkään toista enemmän. Jännä nähdä kun maaliskuussa olen ensimmäistä kertaa menossa joksujen keikalle ystävän kanssa. Tämä henkilö ei heistä tiedä muuta kuin ne videot, joita olen lähettänyt hänelle. Yritän saada hänet myös kärtsän keikalle mukaan.
Mullekaan K ei ole kuuma. Rakastan just sitä energiaa ja sen heittäytymistä ja lavaolemusta, mutta se ei siis herätä mussa varsinaisia seksuaalisia värinöitä. Toisaalta sitten taas Kris on mun mielestä monessa kuvassa ja videossa aivan tosi hot, mutta jostain syystä sekään ei saa niitä samoja värinöitä liikkeelle. Bojan taas yleensä aiheuttaa mussa just sitä, vaikka se ei todellakaan ole aina erityisen kuuma. Jan on sit se, joka käynnistää mut joka ikinen kerta. Mutta mulle se sen juttu ei ollenkaan ole se etäisyys, mitä tässä moni on maininnut, vaan mä myös näen siinä vähän sellasen hitaasti lämpeävän tyypin, jolla on yleensä tosi hauskoja ja hyviä juttuja, jos niille vaan on aikaa ja tilaa (esim haastatteluissa ei yleensä ole). Kuumana pidän erityisesti sitä sen aika joustavaa sukupuolen ilmaisua. Kitaran kanssa lavalla se on supermaskuliininen, mutta sitten jossain sohvan nurkassa siitä tulee ihan pieni ja hento. Ja vähän samasta syystä kuumistelen Mäneskinin Victoriaa. Se on mun mielestä upea juuri siksi, kun on välillä epänaisellisen röyhkeä ja välinpitämätön, mutta sitten myös älyttömän kaunis ja herkkä aivan kaikkien naisellisuuteen liitettävien odotusten mukaisesti.
 
vierailija
Veikkauksia koska niitä juren kuvia oikeen saadaan :D? Damon ollut kyl pari päivää hiljaa et onkohan sillä joku muu projekti menossa (esim joksujen uuden sinkun promokuvat) vai mikä mättää 😅?
Näki Juren teroittelevan veitsiä siihen malliin, että katsoi viisaammaksi luopua ajatuksesta. 😁 Sinänsä kyllä ihmettelin silloin kuin näin tuon kokkausliven ja myöhemmin jonkun muun pätkän, miksi ihmeessä Jure noin hartaudella niitä veitsiä teroittaa? 🤔
 
vierailija
Veikkauksia koska niitä juren kuvia oikeen saadaan ? Damon ollut kyl pari päivää hiljaa et onkohan sillä joku muu projekti menossa (esim joksujen uuden sinkun promokuvat) vai mikä mättää ?
Juren kuvista on tullut niin hotteja että Kris on tullut mustasukkaiseksi. Se on nyt toista vuorokautta Damonin luona osoittamassa omaa ylivertaisuuttaan, eli Damon ei nyt ehdi mitään kuvia käsitellä.
 
vierailija
Näki Juren teroittelevan veitsiä siihen malliin, että katsoi viisaammaksi luopua ajatuksesta. Sinänsä kyllä ihmettelin silloin kuin näin tuon kokkausliven ja myöhemmin jonkun muun pätkän, miksi ihmeessä Jure noin hartaudella niitä veitsiä teroittaa?
Oliskohan ne sanoneet siinä kokkauslivessä että olisivat olleet aika tylsiä veitsiä tai jotain 🤔
 
vierailija
Vastaan itselleni... mulle kävisi varmaan suurin piirtein samalla lailla kuin K: lle B:n kanssa 😂
Mä olen ihan miettinyt elämässäni kohtaamiani samaa sukupuolta olevia, siis naisia, enkä kenenkään kohdalla ole tuntenut minkäänlaista värinää. Taidan tylsästi olla ihan umpihetero tai sitten en ole tavannut sitä mun bojania. On joitakin naisia, joita pidän erityisen seksikkäitä, mutta sekin on minusta vähän eri asia.
 

Yhteistyössä