Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No niin, mun veikkaus tuosta kuuluisasta lupauksesta. Viisuiltana on pikkutunneilla juteltu myös vakavia. Ehkä ensimmäisen kerran nostettu esiin asia, että mikäs joutuu tää meidän keskinäinen yhteys oikein on. Siinä sitten yhteistuumin todettu, että on jotain syvempääkin kuin kaveruus mutta kun toinen on varattu. Varattu osapuoli sanoo, että hänen pitää ensin käsitellä asia nykyisen kumppanin kanssa, että ei halua loukata tms. häntä koska on tärkeä ihminen. Ja tähän on sitten jääty. Vapaa osapuoli odottaa, että varattu saa tunteensa selviksi ja varattu ei halua/ehdi miettiä asiaa.

Alkaa kuulostaa hyvin klassiselta kolmiodraamalta, jossa se varattu on niin kahden tulen välissä ettei tiedä mitä tekisi, niin ei tee mitään. Olen itse valitettavasti joutunut seuraamaan tällaista kolmiodraamaa, joka kesti kymmenen vuotta! Lopulta kenelläkään ei ollut enää kivaa, mutta kun vihdoin yksi uskalsi repäistä itsensä irti (alkuperäinen petetty) ja lähteä, tuli rauha kaikille ja myös tuo petetty löysi itselleen sen elämänsä rakkauden.

Enid
 
Jotain tällaista olen itsekin ajatellut...

- Joymuffin
 
vierailija
No onhan se valtava asia jos kokonaan tuo asia rajautuisi pois jos se olisi osa omaa seksuaalisuutta. Mun mielessä tästä kauhistelusta on tosi pieni askel jos sitäkään ihan silkkaan homofobiaan. Yleisellä tasolla tuosta ymmärtääkseni keskusteltiin.
En tunnista itsessäni kyllä mitään homofobiaa, miksi edes olisin täällä palstalla. Minusta vaan ei tunnu mukavalta, että henkilölle tehdyn leikkauksen mahdollisia yksityiskohtia pohditaan ja hänen seksielämänsä vaihtoehtoja. Miksi niitä pitäisi ulkopuolisten miettiä?
 
vierailija
Ja kynnys on vielä korkeampi kun on julkkis ja sitten saattaisi tahtomattaan muuttua LGBT-idoliksi jne, vaikka haluaisi vain jatkaa elämää entiseen malliin muuten.

- Joymuffin
Jos tähän vielä lisäksi K on luonteeltaan sellainen, ettei halua loukata. Vaikka seurauksena on, että jotain osapuolta loukkaa kuitenkin, niin aktiiviset päätökset on helppo jättää tekemättä.
 
vierailija
En tunnista itsessäni kyllä mitään homofobiaa, miksi edes olisin täällä palstalla. Minusta vaan ei tunnu mukavalta, että henkilölle tehdyn leikkauksen mahdollisia yksityiskohtia pohditaan ja hänen seksielämänsä vaihtoehtoja. Miksi niitä pitäisi ulkopuolisten miettiä?
Jokaisella meistä on ainakin vähän homofobiaa (jopa queerihmisillä sisäistettyä, varsinkin jos on kasvanut konservatiivisessa ympäristössä), yhteiskunnan normit on sen verran vahvat. Se voi ilmetä esim siten että kokee kiusallisena kun leffassa / sarjassa tulee sateenkaaripareja ruudulle, tunteena että homoutta jotenkin tuputetaan, ajatuksina kuten "olkoon kaikki mitä ovat mutta minä en haluaisi että lapseni seurustelisi samaa sukupuolta olevan kanssa tai en haluaisi että minun tuttuni.." jne. En ota kantaa kommentteihisi muutoin kuin siten että homofobia on vieläkin hyvin läsnä tässä yhteiskunnassa ja se on hyvä tunnistaa.
 
vierailija
Ei se ole niin helppoa. He asuvat kaukana toisistaan ja molemmilla on keikkoja ympäriinsä, hyvinkin tiheään tahtiin. Molempien ura on lähtenyt viisujen vuoksi nousukiitoon, joten on ihan ymmärrettävää että haluavat siihen keskittyä. Tunteiden myöntäminen itselleen voi olla haastavaa, saati niiden kanssa menettely varsinkin kun on suhteessa, pitänyt itseään heterona, ja vielä se että toinenkin tuntee jotain. Jos tunteet olisivat yksipuolisia niin ehkä olisi helpompi päästää irti, antaa olla ja keskittyä muuhun. Mutta kun näin ei ole, herää kysymys mitä ihmettä pitäisi tehdä. Mielestäni tilanne on aika sotkuinen ja meillä ei ole varaa tuomita sitä ettei mitään tapahdu.

Molemmat varmasti odottavat seuraavaa tapaamista ja hetkeä jolloin saavat vain olla ja töitä ja muuta ei hetkeen tarvitse miettiä. Uskon sen olevan mahdollista että tilannetta saadaan selvitettyä puolin ja toisin kun ruusut pääsevät kunnolla puhumaan keskenään. Toivottavasti näin

Indigo
Jos saisivatkin tavata kahdestaan. Sitäkin vaihtoehtoa väläytellään kovasti, että gf tulee mukaan mahdolliselle Slovenian matkalle. Luulisi kuitenkin, että kaksi aikuista ihmistä pystyvät järjestämään kahdenkeskistä tapaamisaikaa jos pitävät sitä tärkeänä.
 
vierailija
Onkohan se oikeesti menossa sinne Sloveniaan ku on nyt ollu Bojanpulloo ja nyt taas pitkästä aikaa kommentoi Jokerien päivitystä. Viimekski kiihty kaikki tollanen ennen B:n Suomeen tuloa :D Vauvallahan heitettiin et oisko B nyt Suomessa, mut mä en kyl jaksa siihen uskoa. Sen verran rikkipoikkipuhki näytti B olleen ja K:lla vielä koko loppuviikko täynnä keikkoja.
 
vierailija
Vauvalla joo ainakin kolme ihmistä oli saanut Boitsu-etiäisiä, vaikea olla toivomatta koska olen itse menossa Kaivohuoneelle (en ole sitä kauheasti mainostanut, koska terveyteni on ollut niin huono, että en ollut ennen tätä päivää varma pääsenkö). mutta tuskinpa kuitenkaan. :) Olisi aika omien unelmieni täyttymys nähdä heidät yhdessä, mutta mieluummin täyttäkööt omia unelmiaan siellä Sloveniassa. :p

- Joymuffin
 
vierailija
Kiitos tarotar jälleen kerran 💚💚 itselleni oli ihaninta kuulla että monista esteistä huolimatta Jere kokoajan yrittää päästä näkemään Bojania ja hän on itsekin jo kärsimätön. Lisäksi toi maailma kortti jonka viesti oli että kaikki on mahdollista, ”me voimme olla mitä vaan” oli tosi toiveikas. 🌻🌻
 
vierailija
Vauvalla joo ainakin kolme ihmistä oli saanut Boitsu-etiäisiä, vaikea olla toivomatta koska olen itse menossa Kaivohuoneelle (en ole sitä kauheasti mainostanut, koska terveyteni on ollut niin huono, että en ollut ennen tätä päivää varma pääsenkö). mutta tuskinpa kuitenkaan. Olisi aika omien unelmieni täyttymys nähdä heidät yhdessä, mutta mieluummin täyttäkööt omia unelmiaan siellä Sloveniassa.

- Joymuffin
Hei huippua keikkaa! Siellä on varmasti mahtava meno :) Haluisin iteki jollekin tollaselle keikalle, ois niin eri ku joku festarikeikka :) Ja jos nyt niin käviskin et B oiskin siellä ni onnee vaan järjissä pysymiseen :D
 
vierailija
Kiitos kovasti K:n luennasta, Tarotar.

Olen täällä joskus aiemmin maininnut, että tarot on ollut minulle semmoista perus taikauskoista hömppää aiemmin, mutta näiden K&B luentojen jälkeen olen alkanut tosissani kiinnostua aihepiiristä. Jos ehdit ja viitsit niin olisi tosi kiva jos voisit vähän avata mulle noviisille tätä prosessia sen verran, että jos esim. itse haluaisin luennan omaa elämäntilannettani selventämään, niin mitä sen tekijän käytännössä pitäisi saada minusta/tilanteesta tietää? Siis ihan siinä mielessä, että kuinka tiiviissä yhteydessä pitäisi tähän henkilöön olla? En kyllä muutenkaan tiedä mistä lähteä tarot-osaajia etsimään .
Hmm, mikäköhän tähän olisi paras neuvo. Kun siis olisi hyvä että lukija tietäisi luettavasta jotain, mutta joskus jos tekijä on vaikka ystävä, heidän läheiset välit voi jossain tapauksissa estää lukijaa olemasta täysin rehellinen. Ulkopuolinen pystyy olemaan rehellisempi vastauksien kanssa, mutta tuntemattomien kohdalla on aina vaikea tietää, että kuka oikeasti tietää taroteista ja kuka on huijari. Mutta vinkkinä sanoisin, että jos lukija ei kysy luennan alussa edes luettavan syntymäpäivää ja vuotta niin hyvin suurella todennäköisyydellä kyseessä on huijari. Luettavasta täytyy tietää edes jotain. 🔮
 
vierailija
Jos tähän vielä lisäksi K on luonteeltaan sellainen, ettei halua loukata. Vaikka seurauksena on, että jotain osapuolta loukkaa kuitenkin, niin aktiiviset päätökset on helppo jättää tekemättä.
Tätä juuri samaa ajattelin! Että kun Jere käsittääkseni on kertonut olevansa ihminen jonka on vaikea sanoa ei, vaikea tuottaa ihmisille pettymyksiä. Silloin todellakin varmaan toivoo vain jotain ihmettä tapahtuvaksi, joka selvittäisi tilanteen ilman, että kukaan loukkaantuisi.
Vaikea tilanne, jota ei julkisuus helpota.
Mutta sehän tässä luennassa oli ihanaa, etteivät tunteet J :n puolelta kuitenkaan olleet välinpitämättömät ❤
Mutta meille shippaajillehan tämä siis tietää pitkää matkaa, joten taidan lähteä pakkaamaan niitä talvivaatteitakin tuonne merimieskassiin 🌊⛵

Katrina
 
vierailija
Jokaisella meistä on ainakin vähän homofobiaa (jopa queerihmisillä sisäistettyä, varsinkin jos on kasvanut konservatiivisessa ympäristössä), yhteiskunnan normit on sen verran vahvat. Se voi ilmetä esim siten että kokee kiusallisena kun leffassa / sarjassa tulee sateenkaaripareja ruudulle, tunteena että homoutta jotenkin tuputetaan, ajatuksina kuten "olkoon kaikki mitä ovat mutta minä en haluaisi että lapseni seurustelisi samaa sukupuolta olevan kanssa tai en haluaisi että minun tuttuni.." jne. En ota kantaa kommentteihisi muutoin kuin siten että homofobia on vieläkin hyvin läsnä tässä yhteiskunnassa ja se on hyvä tunnistaa.
Ihan varmasti olet oikeassa, että en pysty täysin luonnollisesti suhtautumaan homouteen. Minulla on seksuaalisuuteen muutenkin vähän vaikea suhde, en mielelläni katsele edes heteroseksiä esim. elokuvissa, riippuu kyllä siitä, miten oleellista se on juonen kannalta. En kyllä usko, että poikieni mahdollinen homous olisi minulle ongelma, ainakin näin teoreettisesti ajatellen. Nuo vauvapalstan jutut kyllä löi päälle täydellisen stopin juuri siksi, että pohdiskelu lähti liikkeelle todellisten ihmisten tilanteesta ja heitä ei voinut unohtaa lukiessa. Jos ajattelee, kuinka estynyt olen monissa seksiä sivuavissa asioissa (esim ronskit fanficit rohkeat piirrokset todellisista ihmisistä) on toisaalta vähän outoa, että pyörin täällä keskusteluissa, joissa noihin aiheisiin törmää. Hyvin paljon olen tässä oppinutkin uutta. Ehkä meille boomereille voi sallia hitaan kiiruhtamisen.
 
vierailija
No niin, mun veikkaus tuosta kuuluisasta lupauksesta. Viisuiltana on pikkutunneilla juteltu myös vakavia. Ehkä ensimmäisen kerran nostettu esiin asia, että mikäs joutuu tää meidän keskinäinen yhteys oikein on. Siinä sitten yhteistuumin todettu, että on jotain syvempääkin kuin kaveruus mutta kun toinen on varattu. Varattu osapuoli sanoo, että hänen pitää ensin käsitellä asia nykyisen kumppanin kanssa, että ei halua loukata tms. häntä koska on tärkeä ihminen. Ja tähän on sitten jääty. Vapaa osapuoli odottaa, että varattu saa tunteensa selviksi ja varattu ei halua/ehdi miettiä asiaa.

Alkaa kuulostaa hyvin klassiselta kolmiodraamalta, jossa se varattu on niin kahden tulen välissä ettei tiedä mitä tekisi, niin ei tee mitään. Olen itse valitettavasti joutunut seuraamaan tällaista kolmiodraamaa, joka kesti kymmenen vuotta! Lopulta kenelläkään ei ollut enää kivaa, mutta kun vihdoin yksi uskalsi repäistä itsensä irti (alkuperäinen petetty) ja lähteä, tuli rauha kaikille ja myös tuo petetty löysi itselleen sen elämänsä rakkauden.

Enid
Samanlaisia ajatuksia itsellänikin.. Harmi jos ei voi kysyä tarkemmin, että mistä tossa lupauksessa olisi kyse. Harmi myös kun Bojanin luennan kohdalla ei päästy ehdottamaan kysymyksiä, mutta suuret kiitokset tarottarelle taas tästäkin luennasta <33 tuntui kaikki taas tosi loogiselta ja avaavalta.
 
vierailija
Vauvalla joo ainakin kolme ihmistä oli saanut Boitsu-etiäisiä, vaikea olla toivomatta koska olen itse menossa Kaivohuoneelle (en ole sitä kauheasti mainostanut, koska terveyteni on ollut niin huono, että en ollut ennen tätä päivää varma pääsenkö). mutta tuskinpa kuitenkaan. Olisi aika omien unelmieni täyttymys nähdä heidät yhdessä, mutta mieluummin täyttäkööt omia unelmiaan siellä Sloveniassa.

- Joymuffin
No hei, hauskaa keikkaa! Raporttia varmaan saadaan?
 
vierailija
Eikö ole vielä JO päivityshehkutusta täällä!?!? Näin kesken kävelyn ja pakko oli heti rynnätä tänne 😅🥰 ja K kommentoinut heti 😭 saadaanko me B jo pian takaisin IG:hen myös??!

🌙💜
 
vierailija
Jos tähän vielä lisäksi K on luonteeltaan sellainen, ettei halua loukata. Vaikka seurauksena on, että jotain osapuolta loukkaa kuitenkin, niin aktiiviset päätökset on helppo jättää tekemättä.
Jere onkin vaaka :p eli loputon jossittelija. oma mieheni on myös vaaka ja kaikki päätökset tässä huushollissa teen minä xD jos jättäisin mieheni päätettäväksi yhtään mitään isoja asioita niin mikään ei ikinä etenisi.
 
vierailija
Eikö ole vielä JO päivityshehkutusta täällä!?!? Näin kesken kävelyn ja pakko oli heti rynnätä tänne ja K kommentoinut heti saadaanko me B jo pian takaisin IG:hen myös??!
Aivan ihana, meinasin pyörtyä. Paljonkohan mun verenpaine on nyt. Voi kun tämä some hiljaisuus päättyisi oikeasti.
 
vierailija
Sopii kyllä paremmin kuin hyvin toi luennan kohta et molemmat on tässä liian syvällä päästäksee helposti tai nopeasti pois. Kun siis jos nyt järjellä aattelee niin miksi ne enää tällä tavalla roikkuisi toistensa elämässä ja pala palalta tutustuisi enemmän ihmisiin toistensa piireissä, jos tää olisi vaan jotain normi viisukupla kaveruutta?.
 
vierailija
En tunnista itsessäni kyllä mitään homofobiaa, miksi edes olisin täällä palstalla. Minusta vaan ei tunnu mukavalta, että henkilölle tehdyn leikkauksen mahdollisia yksityiskohtia pohditaan ja hänen seksielämänsä vaihtoehtoja. Miksi niitä pitäisi ulkopuolisten miettiä?
Jos olet sama kirjoittaja kuin seuraavassa tämän aiheen postauksessa (vaikea katsoa tv:stä, et "ehkä" olisi järkyttynyt jos poika olisi homo jne) niin luulenpa että huomaat jo tässä pohdinnassasi että sitä fobiaa on sisäistettynä aika lailla. Sanon ihan kauniisti vaikka kirjoituksesi provosoivatkin minua aika pahasti. Tulit lytänneeksi minun seksuaalisuuteni aika lailla kokonaan. Mutta sekin että tiedostaa että on jostain omista kokemuksista/ muistoista / estoista jne johtuvia syrjiviä ajatusmalleja ja/ tai seksuaalisuuteen liittyviä lukkoja, on askel eteenpäin. Ääneen kauhistelu ja ällöttely tai jonkun kahden aikuisen välillä vapaaehtoisesti tapahtuvan tuomitseminen harvoin saa kovin myönteistä vastaanottoa, edes boomeriuteen vedoten. Oletko koskaan muuten harkinnut seksuaaliterapeutilla käyntiä? En kysy vttuillen vaan ihan tosissani. Siellä saa monia solmuja itsensä kanssa käsiteltyä. Kaikki me ollaan jollain matkalla, moni omaan itseen täälläkin. Kuka missäkin kohtaa matkaa.
 
vierailija
Tiedättekö mitä? Täälläkin on vielä yksi höperö, joka on myös jostain syystä ajatellut, että B on tällä hetkellä Suomessa. Kuviteltuja todisteita: K:n eilinen kuva Bojan kainalossa, Häärijän synttärit (jonne B olisi hyvin voitu kutsua), tämänpäiväinen denssivideo (onhan se nyt joka tapauksessa edes pieni viittaus B:hen ja jostain syystä puhutaan kipeästä jalasta 🤔). Ja sitten vielä Nacen Paavo Pesusieni ja Krisin kielikuva myös. Ja olihan sen B:n koomikkokaverinkin heitto aika outo. Mutta ehkäpä näillä viitataan sittenkin K:n lähitulevaisuuden Slovenian reissuun. 😉 Sitä vois tukea myös nuo K:n kommentit Joker Outin ig-kuvaan. 🙂
 
vierailija
Tiedättekö mitä? Täälläkin on vielä yksi höperö, joka on myös jostain syystä ajatellut, että B on tällä hetkellä Suomessa. Kuviteltuja todisteita: K:n eilinen kuva Bojan kainalossa, Häärijän synttärit (jonne B olisi hyvin voitu kutsua), tämänpäiväinen denssivideo (onhan se nyt joka tapauksessa edes pieni viittaus B:hen ja jostain syystä puhutaan kipeästä jalasta ). Ja sitten vielä Nacen Paavo Pesusieni ja Krisin kielikuva myös. Ja olihan sen B:n koomikkokaverinkin heitto aika outo. Mutta ehkäpä näillä viitataan sittenkin K:n lähitulevaisuuden Slovenian reissuun. Sitä vois tukea myös nuo K:n kommentit Joker Outin ig-kuvaan.
Minun päiväunissa B on Suomessa, tänään K:n keikalla Kaivarissa, ja maanantaina lentävät yhdessä (koska K ei tykkää matkustaa yksin ja muita ei tällä kertaa halua mukaan) Sloveniaan äänittämään yhteisbiisiä 🥰. A girl can dream...
 
Yhteistyössä