Oon itse analysoinut että tää juttu koskettaa mua niin paljon koska itse jätin aikoinani sen oman "kärtsärin". Hyvin samanoloisen tyypin. Ensirakkaus, teininä alkanut, ylimaallista, tähtiin kirjoitettu. Kesti useita vuosia. Kaikki tiesi ja tunsi tän tyypin, tosi erikoinen, tosi ihana, lyhyt ja tumma, outo, semmoinen joita ei vaan oikeasti ole. Niin erikoinen että hirvitti. Miten sen kanssa voi perustaa perheen? Suunnitella tulevaisuutta? Aina sai hävetä sen tempauksia. Oli kuitenkin aina sydän auki. Ja se oli suuri sydän.
Ja siihen sydämeen mahduin vain minä.
Joo, halusin jotain normaalia mielummin. Tehtiin eroa pitkään. Olisin niin paljon halunnut pitää hänet lähellä ystävänä, mutta hän ehdottomasti ei. Tietysti myös halusin kokeilla jotain muuta, en ollut koskaan ollut kenenkään muun kanssa.
Otin sen pitkän ja komean, korkeastikoulutetun, sivistyneen, hyvällä uralla ja omaisuudella, perhekeskeisen, hyvästä perheestä. Rakkaan toki.
Kävin hakemassa vikat tavarat eksältä kahden kuukauden päästä, hänellä oli jo uusi, nykyinen vaimo, joka oli heti napannut. Halattiin pitkään ja niin siinä kävi että peittoakin heiluteltiin. Kauhea morkkis ja kumpikin heti avoimesti kerrottiin nykyisille puolisoille miten pääsi käymään, ettei kumpikaan tuleva suhde (tuleva avioliitto) alkaisi valheella. Selväksi tuli että emme voi enää ikinä nähdä.
Meni kaksi vuotta ja näimme sattumalta kadulla. Halasimme. Pitkään. Kumpikaan ei halunnut päästää irti. Ex sai sanottua että hän kuvittelee mielessään kuinka mun ruumis mätänee, että se että ajattelee että mä olen kuollut, auttaa sitä jaksamaan.
Kumpikin hankittiin tahoillamme talot ja lapset jne. Soitti mulle humalassa 15 vuotta suhteen päättymisen jälkeen. Olin ihan hajalla. Sanoi että ajattelee mua edelleen joka päivä.
Sovittiin että seuraavan kerran soitetaan 2032. Osaan numeron edelleen ulkoa.
Oon kuunnellut tän BK keissin tiimoilta meidän kappaleita ja itkenyt monesti. Lähes päivittäin. Pohtinut tietysti että jos olisinkin valinnut toisin. Silti tiedän että kaiken piti mennä juuri näin.
Mulla on työmatka tuohon pohjoisen pikkukaupunkiin sattumalta talvella. Välillä pohdin, että jos sattumalta törmäisin (viestiä en ikinä laittaisi) niin en kyllä estelisi jos sattuisi saattamaan hotellihuoneeseen saakka. Enkä kertoisi kenellekään. En voisi pitää pettämisenä koska kuitenkin aivan kaikesta huolimatta, me olemme toisillemme ne ainoat oikeat, ensin toisillemme luvatut. Ja kohta juhlin 20v hääpäivää mieheni kanssa. Vittu miten naurettavaa.
Joo, lähinnä siis vaan toivoisin että BK pitäisivät toisiaan vielä edes hetken lähellään, minne elämä sitten ikinä kuljettaakaan, sitä ehkä halusin tällä kaikella sanoa. Ja yrittäisivät valita tunteella eikä järjellä.
Tällä kertaa ilman nimeä, terkut tutuille jotka tunnistaa.