vierailija
Enid, hemmetti!! Tätä et jätä tähän! Oli kyllä sellainen cliffhangeri......Mun ei pitänyt tänään kirjoittaa mitään, varsinkin kun olen ollut niin hyvällä tuulella. Mutta nuo muutamat pohdinnat siitä miten tyttöystävä ottaa tämän, sai mielikuvituksen laukkaamaan ja tietysti nuo ihanat Tarot luennat, jossa kerta toisensa jälkeen J:lle tulee näitä kahden tulen välissä fiiliksiä. Tyttöystävä on tässä ficissä joku nimetön, ja tarvittu mukaan, jotta tarina onnistuu. Tätäkään tekstiä ei ole tarkoitettu kuin fiktiiviseksi kuvauksesta ihmissuhteiden vaikeudesta ja ehkä elämän arvaamattomuudesta. Ja jostain syystä, mä en osaa eläytyä kuin tarinan Jn tunnekuohuihin.
Gregorin puhelu oli järkyttävä. Bojan oli ajanut kolarin ja taisteli hengestään teholla. Manageri oli soittanut heti sairaalasta, koska hän tiesi Jeren olevan Bojanin kaikkein rakkain ihminen perheensä lisäksi.
Helvetti, rakkain! Gregor oli seuraavaksi kysynyt oliko heillä ollut riitaa. Jere mutisi jotain vastaukseksi, mutta Gregor jatkoi, että bändin pojat olivat sanoneet Bojanin lähteneen studiolta tunnekuohussa, vihaisena ja lähtenyt pihalta renkaat ulvoen. Juuri ennen lähtöä hän oli saanut puhelun Jereltä, näin pojat olivat Gregorille kertoneet.
Vittu sitä puhelua. Se oli hänen elämänsä pahin, tai, kyllä tämä siitä seurannut oli siitäkin pahempi. Elämä oli ollut yhtä helvettiä viimeiset viikot. Tyttöystävä oli antanut viimeisen varoituksen, ystävyys tai ”ystävyys”, kuten tyttöystävä oli käsimerkein sanonut, Bojaniin on nyt loputtava. Hän kyllä ymmärsi, kun poikaystävän uskollisuutta epäiltiin ympäri Eurooppaa, kuinka se on paskamaista ja alentavaa. Hän oli yrittänyt selittää, että viisut oli kupla, jossa ulkopuolisen silmin asiat voivat näyttää erilaisilta mitä todellisuus on. Ja ne hetket yhdistää, ihan kuin inttikaverit, ikuisia aseveljiä.
Pari päivää hän oli koonnut voimia. Ja toivonut, että kaikki olisi voinut jatkua kuten ennenkin. Mutta kun tyttöystävä alkoi pakata tavaroitaan, ei ollut enää vaihtoehtoa.
Yleensä heidän puhelut käytiin FaceTimella, mutta nyt hän ei voinut näyttää kasvojaan. Kyyneleet pyrkivät silmäkulmaan jo ennen puhelua. Bojan vastasi niin iloisena, mutta mitä pidemmälle Jere selitti, sitä hiljaisemmaksi Bojan meni. Jere yritti, hän todella yritti löytää kaikki mahdolliset syyt ettei tästä enää voisi tulla mitään. Että hän oli amisjätkä lähiöstä kun Bojan oli yliopiston käynyt ja rikkaasta perheestä. Että hän kirjoitti hassuja bileriimejä kun Bojan teki sanoituksia, jotka olivat kuin runoja ja sävelsi kauniita melodioita. Että hän ei osannut kuin vähän englantia ja Bojan puhui ainakin viittä kieltä. Että kuinka he ovat ihan erilaisia, ei heillä ole mitään yhteistä.
Lopulta Bojan oli sanonut hiljaisella äänellä, ettei mikään noista ei ollut totta ja vaikka olisikin, hän rakasti silti Jereä. Jere kokosi viimeiset voimansa ja sanoi, että hän rakasti tyttöystäväänsä ja haluaisi perustaa hänen kanssaan perheen. Sitten oli pakko lyödä luuri kiinni, koska itku olisi jo kuulunut äänestä. Hän makasi lattialla ja hoki, että tämä oli oikein, tämä oli oikein, tämä oli parempi näin, ihan varmasti oli. Kunnes puhelin oli soinut.
Bojan ei saa kuolla, ei siten että Jeren viimeiset sanat hänelle olivat ettei hän rakasta. Hän otti puhelimen, seuraava lento Ljubljanaan lähtisi puolentoista tunnin päästä, hän ehtii siihen kyllä.
Taksista Jere laittoi viestin Gregorille, tulkaa hakemaan lentokentältä ja lennon numeron.
Enid
Eli toisin sanoen: kirjoitit upeasti. Kiitos tästä! Kai tiedät, että tekstisi huutaa jatkoa?
Assuuu