Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mun ei pitänyt tänään kirjoittaa mitään, varsinkin kun olen ollut niin hyvällä tuulella. Mutta nuo muutamat pohdinnat siitä miten tyttöystävä ottaa tämän, sai mielikuvituksen laukkaamaan ja tietysti nuo ihanat Tarot luennat, jossa kerta toisensa jälkeen J:lle tulee näitä kahden tulen välissä fiiliksiä. Tyttöystävä on tässä ficissä joku nimetön, ja tarvittu mukaan, jotta tarina onnistuu. Tätäkään tekstiä ei ole tarkoitettu kuin fiktiiviseksi kuvauksesta ihmissuhteiden vaikeudesta ja ehkä elämän arvaamattomuudesta. Ja jostain syystä, mä en osaa eläytyä kuin tarinan Jn tunnekuohuihin.


Gregorin puhelu oli järkyttävä. Bojan oli ajanut kolarin ja taisteli hengestään teholla. Manageri oli soittanut heti sairaalasta, koska hän tiesi Jeren olevan Bojanin kaikkein rakkain ihminen perheensä lisäksi.

Helvetti, rakkain! Gregor oli seuraavaksi kysynyt oliko heillä ollut riitaa. Jere mutisi jotain vastaukseksi, mutta Gregor jatkoi, että bändin pojat olivat sanoneet Bojanin lähteneen studiolta tunnekuohussa, vihaisena ja lähtenyt pihalta renkaat ulvoen. Juuri ennen lähtöä hän oli saanut puhelun Jereltä, näin pojat olivat Gregorille kertoneet.

Vittu sitä puhelua. Se oli hänen elämänsä pahin, tai, kyllä tämä siitä seurannut oli siitäkin pahempi. Elämä oli ollut yhtä helvettiä viimeiset viikot. Tyttöystävä oli antanut viimeisen varoituksen, ystävyys tai ”ystävyys”, kuten tyttöystävä oli käsimerkein sanonut, Bojaniin on nyt loputtava. Hän kyllä ymmärsi, kun poikaystävän uskollisuutta epäiltiin ympäri Eurooppaa, kuinka se on paskamaista ja alentavaa. Hän oli yrittänyt selittää, että viisut oli kupla, jossa ulkopuolisen silmin asiat voivat näyttää erilaisilta mitä todellisuus on. Ja ne hetket yhdistää, ihan kuin inttikaverit, ikuisia aseveljiä.

Pari päivää hän oli koonnut voimia. Ja toivonut, että kaikki olisi voinut jatkua kuten ennenkin. Mutta kun tyttöystävä alkoi pakata tavaroitaan, ei ollut enää vaihtoehtoa.

Yleensä heidän puhelut käytiin FaceTimella, mutta nyt hän ei voinut näyttää kasvojaan. Kyyneleet pyrkivät silmäkulmaan jo ennen puhelua. Bojan vastasi niin iloisena, mutta mitä pidemmälle Jere selitti, sitä hiljaisemmaksi Bojan meni. Jere yritti, hän todella yritti löytää kaikki mahdolliset syyt ettei tästä enää voisi tulla mitään. Että hän oli amisjätkä lähiöstä kun Bojan oli yliopiston käynyt ja rikkaasta perheestä. Että hän kirjoitti hassuja bileriimejä kun Bojan teki sanoituksia, jotka olivat kuin runoja ja sävelsi kauniita melodioita. Että hän ei osannut kuin vähän englantia ja Bojan puhui ainakin viittä kieltä. Että kuinka he ovat ihan erilaisia, ei heillä ole mitään yhteistä.

Lopulta Bojan oli sanonut hiljaisella äänellä, ettei mikään noista ei ollut totta ja vaikka olisikin, hän rakasti silti Jereä. Jere kokosi viimeiset voimansa ja sanoi, että hän rakasti tyttöystäväänsä ja haluaisi perustaa hänen kanssaan perheen. Sitten oli pakko lyödä luuri kiinni, koska itku olisi jo kuulunut äänestä. Hän makasi lattialla ja hoki, että tämä oli oikein, tämä oli oikein, tämä oli parempi näin, ihan varmasti oli. Kunnes puhelin oli soinut.

Bojan ei saa kuolla, ei siten että Jeren viimeiset sanat hänelle olivat ettei hän rakasta. Hän otti puhelimen, seuraava lento Ljubljanaan lähtisi puolentoista tunnin päästä, hän ehtii siihen kyllä.

Taksista Jere laittoi viestin Gregorille, tulkaa hakemaan lentokentältä ja lennon numeron.

Enid
Enid, hemmetti!! Tätä et jätä tähän! Oli kyllä sellainen cliffhangeri......

Eli toisin sanoen: kirjoitit upeasti. Kiitos tästä! Kai tiedät, että tekstisi huutaa jatkoa?

Assuuu
 
vierailija
Sanokaa mun sanoneen.

Tää somehiljaisuus johtuu siitä, että K ja B (tai JO) on tulossa yhteisbiisi. Jesse tietenkin mukana tekemässä. Hiljaisuutta myrskyn edellä ja haluavat maksimoida julkisuuden sitten kun se julkistetaan.
Tämä oli kyllä, ehehe, jokerikortti, moista teoriaa en ollu nähny missään. Toivoisin että voisit saada jonku hyväkertoimisen vedonlyöntipotin jos tää toteutuu!
Voispa muuten ryhtyäkin lyömään jossain vetoa näistä käänteistä. Olis käärijämäinen käänne kehittää tästä pakkomielteestä itselleen myös peliriippuvuus.
 
vierailija
Kiva kuulla että täällä on 59-vuotiaita keikoilla kävijöitä. Itse olen nippanappa 40 ja mietin silti kehtaanko yksin mennä. Enpä ole koskaan keikoilla käynyt joten olisi se jo aikakin. Tämähän se on että muille voi sanoa että sinne sekaan vaan, ei kukaan sinua ole tullut katsomaan vaan artistia mutta itsellähän se joku lukko on.
 
vierailija
Kyllä vaan, taistelu häpeää vastaan jatkuu. Mulla on muuten viha-rakkaus suhde käärijäänvälillä puhisen enkä voi sietää koko tyyppiä ja seuraavassa hetkessä olen jo suunnittelemassa keikkalipun ostoa. Mun poika kysyi joku aika sitten, että mikä siinä käärijässä on niin ihmeellistä, vaikka mä en ollut mielestäni häntä mitenkään hehkuttanut, kai sitten vahingossa olin. Vastasin, että energia.
Sama tyyppi tässä jälleen vastaa sulle. 🙂 Käärijän energia on kyllä omassa luokassaan. Kirjoitit tuolla aiemmin, että koitat saada kaveria mukaan keikalle. Jos et saa kaveria ja se jää siitä kiinni, niin mä lähden mieluusti seuraksi, jos ennestäön tuntematon tyyppi kelpaa ja ikäero ei haittaa. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin! Jos haluat, voin laittaa tänne bulkkisähköpostin, jonka kautta mut saa kiinni.

Tarjous on auki muillekin, jotka haluavat keikkakaverin.
 
vierailija
Kiva kuulla että täällä on 59-vuotiaita keikoilla kävijöitä. Itse olen nippanappa 40 ja mietin silti kehtaanko yksin mennä. Enpä ole koskaan keikoilla käynyt joten olisi se jo aikakin. Tämähän se on että muille voi sanoa että sinne sekaan vaan, ei kukaan sinua ole tullut katsomaan vaan artistia mutta itsellähän se joku lukko on.
Mä poikkeen tästä aika paljon, koska keikkoja on käytynä satoja. Mutta siis oon nyt parin viime vuoden sisään käyny enemmän yksin keikoilla, ku jonkun kanssa. Alkuun mietitytti, mut kyl sinne vaan sulautuu joukkoon eikä siellä tosiaan kukaan tuijottele et onpas säälittävä tapaus ku tuli yksin eikä varmastikaan kenenkään ikäkään kiinnosta. Mut ymmärrän et jos ei oo keikkoja aiemmin käytynä ni se kynnys on varmasti huomattavasti korkeempi.
 
vierailija
Haastiksessa sanoi ettei yhteisbiisiä vielä olisi suunnitteilla mutta tietty saattaa bluffata. Kyllä mulle kelpaisi joku hitsin iso balkanilainen yhteiskeikkakin jollain festareilla. 🤩
 
vierailija
Miten voi omat tunnetilat vaihdella kuin ihastuneella teinitytällä. Kauhea ahdistus että niiden välit on poikki ja nyt suunnaton helpotus kun joka tuutista tulee muunlaista vihjettä. Ah elämän suola palasi kielelleni.
 
vierailija
Sama tyyppi tässä jälleen vastaa sulle. Käärijän energia on kyllä omassa luokassaan. Kirjoitit tuolla aiemmin, että koitat saada kaveria mukaan keikalle. Jos et saa kaveria ja se jää siitä kiinni, niin mä lähden mieluusti seuraksi, jos ennestäön tuntematon tyyppi kelpaa ja ikäero ei haittaa. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin! Jos haluat, voin laittaa tänne bulkkisähköpostin, jonka kautta mut saa kiinni.

Tarjous on auki muillekin, jotka haluavat keikkakaverin.
Kiitos tarjouksesta. Mulla on nyt yksi ihminen tiedossa, joka on mahdollinen mukaan lähtijä. Missä kaupungissa muuten asut? On varmaan jo selvinnyt, että itse olen Helsingistä.
 
vierailija
vierailija
Hauska muute miten Matti virnuilee tossa vieressä flirtti ja ihastus jutuille. Sehän oli Are you iltana myös paikalla.
Oon kans hymyilly tälle! Muistelisin, että Matti virnuilee myös siinä haastattelussa, jossa K kuvaa Bn kanssa välejä "romantic"-sanalla. Ja musta siinä näyttää kans K kyllä hämmentyneeltä, vähän niinkuin joutuis myöntään jotain;)
 
vierailija
K voisi katsoa tarkkaan omia viisukuplan aikaisia kuviaan ja erityisesti ilmeitään ja olemustaan niissä yhdessä Bojanin kanssa ja sitten pysähtyisi hetkeksi miettimään, miten asiat oikeastaan ovat. Vielä Tavastian lavallakin näkyy tuo tietty sulaminen B n lähistöllä. Tästä taisi tulla vähän sopimaton viesti, kyse ehkä sitten kuitenkin ystävyydestä.
Mulla tuli jostain syystä tästä viestistä ja siitä pre party -vilkuiluvideosta mieleen myös How to carpe diem with K -klippi.


Aiemmin aattelin, että Käärijä on vaa keskittynyt/odottava, kun B vetää tilannetta, mutta on siinä mun shippauslasien läpi myös jotain taustajännitystä tai hämmennystä Kn puolelta myös tyyliin nyt ollaan vastakkain katsotaan silmiin jne. Ei niin selkeästo kuin lippuvideon hämmennys, mutta jotain siinä musta on!
 
vierailija
Jokuhan sanoi että myös B:llä on jo vähän harmaata vaikka on niin nuori. Oisko sukuvika että harmaantuu aikaisin? Oon miettinytkin että minkälaiset B vanhemmat on. Pitääpä etsiä jos löytyisi jostain kuva. Muistatko missä näit?
 
vierailija
Nyt tiedän ketä mulle tulee Juresta mieleen, on häirinnyt tosi paljon kun on ollut ihan kielen päällä mut nyt tajusin! Leffa Notting Hill, Hugh Grantin kämppis 😅 eikö olekin jotain samaa? Olin kovin yllättynyt kun Jure oli laittanut hiukset pois otsalta, näytti aivan erilaiselta ja suoraan sanoen tosi paljon paremmalta! Symppis on joka tapauksessa.
 

Yhteistyössä