Eka noihin käsittämättömiin provokommentteihin:
Raskaus on parisuhteessa yhteinen asia, vaikka nainen kantaakin sekä sen fyysiset ilot että riskit. Ja jos raskaus, joka on alkanut (munasolu ja siittiö ovat kohdanneet ja alkio on kiinnittynyt kohtuun), yhtäkkiä loppuu joko ihan tavallisen km seurauksena tai raskaudessa olevien muiden häiriöiden vuoksi, on se surun paikka ja mikäli sitä ei itse ole kokenut, kannattaa olla aiheesta kommentoimatta, koska sitä ei tosiaan tiedä, miltä se tuntuu. On varmaankin luonnollista, että nainen, jonka kehossa kaikki tapahtuu, kokee raskauden menetyksen monesti rankempana kuin mies, jolle raskaus ei ehkä ole alkuvaiheessa edes kovin konkreettinen. Ja sitä vaikeampi kokemus se on, mitä häiriintyneemmästä raskaudesta on ollut kyse, koska tällöin raskaus ja sen jälkiseuraukset uhkaavat ihan konkreettisesti naisen terveyttä ja hyvinvointia myös fyysisesti. Eikä esimerkiksi rypäleraskaus ole vain joku naisen sairaus, vaan se on yhteisesti alkuunsaadun raskauden häiriön aiheuttama tila, joka voi yhtä hyvin johtua miehen siittiöstä kuin naisen munasolusta! Ja jos siihen päälle vielä tulee rankkoja hoitoja, on aivan luonnollista, että väsyy ja masentuu ja paljon itsekeskeisempää mieheltä on olla jaksamatta tukea puolisoaan tuona rankkana aikana, jolloin ihana asia muuttuu hyökkäykseksi naisen omaa terveyttä vastaan kuin naisen surra menetystä ja pelätä oman terveytensä puolesta. Ja tosiasiassa moni rypäleraskauden takia km saanut tuskin suree vain keskenmennyttä raskauttaan, vaan mukana on pelkoa siitä, mitä tuo inhottava tauti vielä itselle voikaan tehdä ja pelkoa taudin uusimisesta jatkossa.
Mutta tässä sitten niitä omia kuulumisia ja kertaus siitä, mitä meille tapahtuikaan.
Eli minä raskauduin IVF-hoidon alkion tuoresiirrosta ja raskaudessani kehittyi jonkinlainen elävä alkiokin, jolla oli syke. Kuitenkin jo 1. ultrassa rv 7+ tiedettiin, ettei kaikki ole kunnossa. Kontrolliultrassa rv 9+ todettiin, että sikiökaikua ei enää ole ja istukka näyttää omituiselle. Oma lääkärini ei maininnut, mitä hän epäilee, totesi vain, ettei ole vastaavaa ennen nähnyt. Sain lähetteen Kätilöopistolle, jossa lääkäri ultrasi minut ja sanoi varovasti, että yksi mahdollisuus on osittainen mola-raskaus, mutta todennäköisesti kaikki on ok keskenmenoa lukuunottamatta. Mutta minut laitettiin varmuuden vuoksi kaavintaan ja HCG sekä beta-HCG arvot mitattiin ennen kaavintaa (HCG=17 000, beta=800). Muutaman päivän odottelun ja mielettömän mola-tietoon tutustumisen jälkeen pääsin kaavintaan, jonka jälkeen lääkäri sanoi, ettei hän enää epäile veriarvojeni ja kaavintatuloksen perusteella molaa, vaan kyse oli todennäköisesti ihan tavallisesta keskenmenosta. Olin todella helpottunut, vaikka tietenkin kallisarvoisen raskauden menettäminen surettikin kovasti sekä minua että miestäni.
Kuitenkin tuosta viikon päästä sain puhelun Kättäriltä ja lääkäri kertoi, että patologisen tutkimuksen perusteella kyse on kuitenkin osittaisesta molasta ja minun tulee tulla vielä samana päivänä sekä keuhkoröntgeneen että uuteen HCG mittaukseen (HCG=280). Sain myös tavata ylilääkärin, joka kertoi minulle asiallisesti taudista ja antoi jopa sen lääkäreitä varten olevan hoito-ohjeen myös minulle. Siitä kävi ilmi, että mikäli HCG laskee negatiiviseksi säädetyssä ajassa, on karenssi puoli vuotta ja jos hitaammin, niin karenssi on puoli vuotta - vuosi ja se päätetään, kun negatiiviset arvot on saavutettu.
Seuraava kontrolli ja kaavinnan jälkitarkastus oli tästä 2 viikon päästä ja HCG oli laskenut tässä vaiheessa jo 12:een. Ja jälkitarkastuksessa todettiin, että kaikki on kunnossa myös kohdussa. Tästä kahden viikon päästä HCG oli enää 1,7 (5 viikkoa kaavinnan jälkeen) ja sen jälkeen mittaamattomissa. Eikä se sieltä enää noussut. Tuohon ensimmäiseen mittaamattomaan lukemaan saakka sain aina puhelun lääkäriltä ja sen jälkeen sovittiin, että soitetaan vain, jos jotain yllättävää tapahtuu. No ei tapahtunut. Jokaisella lääkäritapaamisella ja puhelussa muistutettiin ehkäisyn tarpeesta, vaikka meillä tuo raskauden alkamisen todennäköisyys luomusti aika pieni ilmeisesti onkin. Tämän vuoksi kenties sainkin neuvoteltua, ettei mitään hormonaalista ehkäisyäkään tarvinnut käyttää. Sain todella asiallista kohtelua ja selkeät ohjeet kätilöopistolta ja tätä ketjua lukiessani olen todella onnellinen, että pääsin niin hyvään hoitopaikkaan.
Tasan puoli vuotta kaavinnan jälkeen karenssi päättyi ja menin suurin piirtein samana päivänä pakastetun alkion siirtoon ja raskaus alkoikin siitä. Nyt olen 10 viikolla raskaana. Alkuraskaus ei varsinaisesti ole ollut kovin onnellista aikaa erilaisten pelkojen takia, joista molan uusiminen oli yksi suurimmista. Molan jälkilöylyinä sain yhden ylimääräisen seurantaultran alkuraskauteen ja kävin Naistenklinikalla ultrassa jossain 7+ viikolla. Kaikki näytti olevan kunnossa. Olen senkin jälkeen erinäisten paniikkien takia käynyt ultrattavana ja ainakin tähän saakka istukka on näyttänyt olevan kunnossa. HCG:tä minulta ei ole mitattu sitten karenssin päättymisen.
Halusin päivitellä kuulmisiani ihan rohkaistakseni, että mola, tai ainakin osittainen sellainen, voi hoitua melko "helpostikin". Mutta kova koulu se mola siitä huolimatta minulle oli, varsinkin kun siihen liittyi vuosia toivotun ja hoidoilla aikaan saadun raskauden menetys ja koko tämä vuosi on mennyt enemmän tai vähemmän sumussa ensin IVF hoidon vuoksi, sitten pelokkaan alkuraskauden ja sitten maailman hetkeksi musertaneen keskenmenon ja molan toteamisen takia ja sen jälkeen taas hoitojen ja pelottavan alkuraskauden siivittämänä. Sitä en vielä tiedä, miten uuden raskauden kanssa käy, mutta kovasti toivon meille kaikille onnellisempaa ensi vuotta!