vanha nainen, nuori mies

  • Viestiketjun aloittaja madamX
  • Ensimmäinen viesti
oppilas
Kokemukseni kun olin noin 20-21v Leskirouva 43:n nurkilla. autoin hanta kaapin kotiin kuljetuksessa. Keitti kahvit ja samalla vaihtoi miltei lapinakyvaan mekkoon. Nakyi etta ei ollut rintsikoitakaan,vaan pienet alushousut.
Kahvia juodessa han alkoi kysella minulta onko minulla "morsianta", kun sanoin etta ei ole koskaan ollutkaan, han kysyi suoraan etta olenko saanut edes koskaan naida. Punaisena naamaltani vastasin etten ole sita kokenut.
Han kohta otti sangynpaadyssa olevasta kotelosta kaksi kullin nakoista esinetta.
Olinhan nahnyt niista kuvia joten tiesin mita varten ne olivat.

Han sanoi etta han se kayttaa niita pillun sisalla oleien lihasten treenaamiseen. Kysyin etta miksi niita pitaa treenata. Vastaus oli etta niilla lihaksilla on mukava puristella miehen elinta kun se on pillussa sisalla.

sitten han kysyi suoraan etta haluanko kokeilla, minulla alkoi jo olla seisokki paalla ihan housuissa kiristi. En kuitenkaan heti vastannut, nainen kaski minut seisomaan, tarttui vetoketjuun etustassani ja veti sen auki. Kaivoi kullini ulos ja naki kovan seisokin. Hei tammosella kalulla meilla on molemmilla hauskaa, han sanoi.

Kullistani kiini pitaen han taluti minut petille. Ette usko millainen kokemus nuorelle "ehtapojalle" oli kun kulliani oikein hierottiin niilla pillun lihahaksilla. Olen jalkeenpain tullut tietamaan etta sita sanotaan "ORAVAPILLUKSI" . Pidin kullia sisalla noi 6-7 senttia, jossa kohdassa tuntui naisen pudistelut parhaiten terskan kohdalla.
en tieda miksen puhaltanut mehujani hanen sisaansa vaan nautin siita tunteesta joka vallitsi koko lantioni alueella ja etenkin vatsani alaosassa, siina eturauhasen kohteilla.

Samaan aikaan nainen alkoi vapista ja huohattamaan ja sitten kiljui kuin sian porsas, ihanaa, ihanaa, han kuului sanovan kiljuntansa valissa.

Olen myohemmin koittanut opettaa nussimilleni naisille sita "Oravapillu" tekniikkaa mutta sellaista kykya en ole toista tavannut. Vaimolleni olen kehoittanut etta opettelisi sen lihasten voimistelun, mutta ei han ole oikein kiinnostunut.
Vaimoni suurin nautinto tuntuu tulevan kun laimayttelen sen takamuksia kammanellani orgasmin aikana. Joskus jopa sanoo etta lyo lujempaa. Olen nyt ottanutkin siihan sankyn lahelle nahka tohvelin ja kaytan sita silla kateeni tekee aivan kipeata se latakiminen. Hanen orgasminsa kestavat hyvinkin useita minuutteja. Han o mina 15v vanhempi.

Ehdotan kaikille naisille etta alkavat pillun sisaiseten lihasten voimistelun viipymatta.
Tallaisia kokemuksia minulla on ollut.
Kaunis kirjoitus madamixiltä, kiitos!

Seksi on kaunista yli ikärajojen ja kauneus on katsojan silmissä !

En ollenkaan edes ihmettele että kolmekymppinen rakastelee kuusikymppistä, pikemminkin sitä miksi ei rakastelisi jos tilaisuus tulisi!

Annetaan muiden kokeilla ja elää , elää elämänsä ehkä parhainta aikaa!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Opttanut..
Eeottuani viiskymppisenä muutin hesaan ja täällä ei naapurit utele kun tuom nuortakin seuraa itselleni. Kolmen vuoden aikana on ollut seuraa enemmän kun koskaan ennemmin. Nuoriakin käy kylässä usein, en tiedä onko kokeilunhalua vai äitikomleksi. Sama mulle kun on miehen vehkeet.
 
vävy
Minä paneskelen vähintään viikottain 20v. vanhempaa anoppiani. Täytyy sanoa, että on ihanaa, kun saa painella täysillä ja osaa muutenkin olla mukana. Kiljuu vaan niin kauhiasti, että kuuluu varmaan ulos asti :/ Suosittelen muillekin vanhempaa.
 
Kati
Alkuperäinen kirjoittaja säilynyt;10428364:
Itse olisin hyvinkin valmis kokeilemaan "oikean pojan" kanssa. Pitäähän sitä vanhana uskaltaa kokeilla jotakin erikoista.
hävetä

Minä olen 19v ja halun välillä samanlaisia "kokemuksia" vanhemmista miehistä. Olen mennyt toisten mukaan kun on "halunneet". Kyllä on saanut välillä monenkin kanssa yön aikana eikä hävetä ollenkaan. Kyllä saanut "kyytiä" niitten kimpassa tekemisessä.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Katille sitä

Kyllä olen saanut miesten jonosta, kokemus xekin kun saa vanhaa miestä jonossa. Kyllä joskus pidän kun kaikki nai kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Anaa(n)
Alkuperäinen kirjoittaja Katille sitä;10879869:
Kyllä olen saanut miesten jonosta, kokemus xekin kun saa vanhaa miestä jonossa. Kyllä joskus pidän kun kaikki nai kunnolla.

Olin 17v tyttö kun olin vanhan ukon kanssa, siitä sai kyllä kiksejä kun teki kaikkennsa että sai. Nyt oon tehnyt kun kati että olen useammankin kanssa, saa kiksejä kun puristelevat rintoja ja toiset naivat kunnolla. Hyvää seksiä vaikka välillä saa liiankin "isoa"kanssa (jonossa).
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Ulla
hävetä

Minä olen 19v ja halun välillä samanlaisia "kokemuksia" vanhemmista miehistä. Olen mennyt toisten mukaan kun on "halunneet". Kyllä on saanut välillä monenkin kanssa yön aikana eikä hävetä ollenkaan. Kyllä saanut "kyytiä" niitten kimpassa tekemisessä.

Laivalla menin kahden "sedän" hyttiin ja sain molemmilta isoa. Kun poikaystävänä pännii niin soitan niille ja menen kylään. Kyllä on tottunut osoon munaan kun haluavat välillä yhdessä samaanaikaan tai erikseen vuoronperäään . Kylla kerran tai kaksi kuukaudessa tulee käytyä kun kerran hyvänä pitävät.
 
Viimeksi muokattu:
Ulla
hävetä

Minä olen 19v ja halun välillä samanlaisia "kokemuksia" vanhemmista miehistä. Olen mennyt toisten mukaan kun on "halunneet". Kyllä on saanut välillä monenkin kanssa yön aikana eikä hävetä ollenkaan. Kyllä saanut "kyytiä" niitten kimpassa tekemisessä.

Laivalla menin kahden "sedän" hyttiin ja sain molemmilta isoa. Kun poikaystävänä pännii niin soitan niille ja menen kylään. Kyllä on tottunut isoon munaan kun haluavat välillä yhdessä samaanaikaan tai erikseen vuoronperäään . Kylla kerran tai kaksi kuukaudessa tulee käytyä kun kerran hyvänä pitävät.
 
Viimeksi muokattu:
Janne J. 33v.
Älkää te 20v räkänokat ujeltako täällä. Eiköhän teille sovi parhaiten ne ikäisenne
pikkutytöt. Ei ketään 30v naiskauneutta kiinnosta tuon ikäiset räkänokat :)

Hirveitä provoja täällä kun pikkupojat yrittää saada pillua 30v naisilta, buhahaha.
Ei kukaan itseään arvostava 30v seksipommi tuon ikäisiä apinoita huoli.
 
Janne J. 33v.
"Itse olisin hyvinkin valmis kokeilemaan "oikean pojan" kanssa. Pitäähän sitä vanhana uskaltaa kokeilla jotakin erikoista."

Ja tämänkin viestin takana joku anonyymipoika tyyliin 20v apina. Olipa onneton yritys :)
Koita jo tottua siihen kämmeneesi, se antaa sulle aina.
 
sohvis
Meikäläisellä joskus jostain syystä muna seisoo aivan rautakankena, miten mahtas käydä, seisosko ikäiseni, vanhan naisen kanssa? Tuskin.
Vanhoja naisia kohtaan on niin väärin, vain nuoria, kauniita naisia näytetään. Iäkkäämmät naiset, Suomessa ainakaan sellaisia ei edes saa olla.
Suomessa on ikärasismi maailman ykkösluokkaa.
Sääliksi käy vanhoja naisia. Naista pidetään kuin kukkaa kämmenellä syntymästä lähtien määrättyyn ikään asti, ja sitten tämä kaunotar joutaa roskiin.
Viiskymppinen nainen on parhaassa iässä oleva ihminen, mutta, kun on jo rupsahtanut, kuka enemmän, kuka vieläkin enemmän, edes pakkeleilla enää saa peiteltyä ruttujaan, puhumattakaan luonnettaan, ei ihme, kun ikänaiset joutuvat kärvistelemään yksin siinä missä ikämiehetkin.
Vanhat miehet eivät halua vanhaa naista vaivoikseen.
Minäkö haluaisin ikäiseni naisen saman peiton alle? Jos on samanoloonen, mikä ettei.
 
QQQQQ
Itse oon 52 eronnut nainen ja seksiuhde minulla ollut useamman 17-19 v. nuorenmiehen kanssa. Kertatreffejä...eri paikossa...usein autossa. Ihanaa ja sikäjännittävää..

Olen 60 v.. En näytä ikäiseltäni (sanovat toiset). Mieleltäni olen myös ehkä (erilainen). Viikonloppuna istuin kauppareissun yhteydessä lähiterassille.
En harrasta terasseja kovin usein, enkä tätä toistakaan ole tehnyt koskaan. (siis vienyt
heti tuntematonta miestä kotiini). Näin vain kävi. Tunteet kävivät niin vahvana.

Tapasin nuoren miehen hän oli 30v. Ei suomalainen. Hyvin kaunis mies. Kaunis myös sisäisesti. Kuinka ollakaan siinä illan kuluessa aloimme tanssia jne.

Mies pyysi minua kotiinsa. Minä sanoin mennään meille. Tulimme ja mies oli luonani koko yön.
Hän oli kiltti hellä sekä huomaavainen. Hänellä oli myös ajatuksia. En tiedä tapaammeko enää koskaan, haluasin kyllä mutta kysymys ei yksistään ole minun halustani.

Minulle jää ainakin kaunis muisto sekä hänestä otetut valokuvat. Asuu muuten lähellä minua.
Toki tiedostan ikäeromme suuruuden ja suhteen mahdottomuuden. Joskus vain voi käydä näinkin. Ottaisin uusiksi heti jos se olisi vallassani ;) Ihanaa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Ninna
[Olen vanhempi nainen ja ja eläkkeellä opettajan virasta. Minulla on monta ihanaa muistoa lukiosta jotka liittyy seksiin ja nuoriin. Ei vaan kehtaa kertoa mutta kyllä pojat tietää ja muistaa....

QUOTE=QQQQQ;10957088]Itse oon 52 eronnut nainen ja seksiuhde minulla ollut useamman 17-19 v. nuorenmiehen kanssa. Kertatreffejä...eri paikossa...usein autossa. Ihanaa ja sikäjännittävää..[/QUOTE]
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Ninnannlle ja anulle
Lähentelen kuuttakypiä ja parikympiset kapakkapanot ei kiinnosta seuraaenään. Olen etsinyt vielä nuorempia ja hyvä flaksi on käynyt. On ihana olla oikein kiihkeen pojan kanssa ja välillä kahdenkin samaan aikaan. On ainakin kiikkustuolissa muisteltavaa kun sai kunnolla ja minkä kokosta millonkin. Olen saanut orgasmeja enemmän nuorilta pojilta varsinkin kahden kanssa kun nuorena. Onko yhtä halukkait muitakin eukkoja vai olenko ainoa?
Olen lukenut juttuja ja olen pitänyt itseäni irstaana nuorten miesten kanssa varsinkin kun olen joskus humalassa että haluttaa nuoren miehen kiiihko ja pano kun saa kunnolla nauttia. On muitakin mun tuttuja jotka on välillä nuortenkin kanssa. Itse ollut ehkä kymmenen kanssa kun on suostuneet ja joskus uudestaankin. Minusta on kiihotttavaa jos jos nuorempi käy juttelemaan ja haluu seuraa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Vähän domina
Alkuperäinen kirjoittaja Näitäkin;9790126:
Tunnen yhden tälläisen miehen, jolla on ns "mother-issues", haaveilee vieläkin siitä äidin sylistä, mutta tuohon turvan kaipuuseen on sekoittunut seksi. Eli vanhempi nainen kiihottaa häntä, muttei sillä tasa-arvoisella tavalla, vaan ikään kuin että hän olisi siinä suhteessa se jota suojellaan, ja tuo suojelu -vahva vanhempi nainen- kiihottaa häntä.
Kyllä kun nuori poika mikä on melkein aikuinen on toiset alistuvaisia. Ei tarvii kun torua että seisoo ja naida niin kiihottuvat, ja saa välillä o m i a k i n halujaja tehdä kun pääsee nuoren päälle kunnolla haluja tekee. Jos kerran kiihottuu monta tuntii niin hyvä MAMMALLE ja saa molemmat mami leikkejä kunnolla.
 
Siili
Alkuperäinen kirjoittaja Vähän domina;10957992:
Kyllä kun nuori poika mikä on melkein aikuinen on toiset alistuvaisia. Ei tarvii kun torua että seisoo ja naida niin kiihottuvat, ja saa välillä o m i a k i n halujaja tehdä kun pääsee nuoren päälle kunnolla haluja tekee. Jos kerran kiihottuu monta tuntii niin hyvä MAMMALLE ja saa molemmat mami leikkejä kunnolla.

itse menetin poikuuteni 15v. yläasteella koulun hoitsutarkastuksessa. ihana 40-45v. naissairaanhoitaja kokeili siina aikaansa mun esinahan tiukkuutta ja kalu koveni. korvani punotti mutta ei hätää...kokennut hoitsu sanoi pokkana että hoidetaan tämä samalla ja runkkasi niin että laukesin hänen käsille...nauroi sitten vaan että valmista tuli ja ulos.
onneksi pääsin lukioon pakoon...
 
Pirteä ulla
[Olen vanhempi nainen ja ja eläkkeellä opettajan virasta. Minulla on monta ihanaa muistoa lukiosta jotka liittyy seksiin ja nuoriin. Ei vaan kehtaa kertoa mutta kyllä pojat tietää ja muistaa....

QUOTE=QQQQQ;10957088]Itse oon 52 eronnut nainen ja seksiuhde minulla ollut useamman 17-19 v. nuorenmiehen kanssa. Kertatreffejä...eri paikossa...usein autossa. Ihanaa ja sikäjännittävää..
[/QUOTE]

Kyllä on viiskyppisenä käydä dfeillä nuoren pojan kanssa. Ja mietitääm kun missä voitais naida, yleensä mun autossa ja jossain inva vc ssä missä paljon tilaa. Jännä antaa kesällä puistossa kun ei tiedä kuka katselee kun nuori poika panee täkää hame ylhäällä. Jännitystä elämääm.
 
Viimeksi muokattu:
aikuinen_nainen
.. kun tässä ketjussa puhutaan vanhoista naisista ja nuorista miehistä, niin minkä ikäinen on vanha ja minkäikäinen nounou vanha ?
Tarkoitan että minkä ikäinen ei enää sytytä, jos on nuorempaakin tarjolla (vai onko aina niin että nuorin vie kaiken mielenkiinnon) ? Ja mikä on se ikä kun ei enää katsota olevan soveliasta harrastaa seksiä, ehkä jo kunnonkin vuoksi ?
Olen itse keski- ikäinen vuosissa, mutta mielessä ihan jotain muuta ja vasta alan lähestyä parhaimpia aikojani, eli niitä aikoja jolloin voisi nauttia seksistäkin huoletta ja paljon,, mielellään paljon sanoo hormoonit ;D
Melkoinen paradoksi siinä että silloin kun nainen vasta kypsyy kaikinpuolin, niin miesten mielenkiinto siirtyy kaksikymppisiin, jotka ovat vielä raakileita ja estoisia.
Asiallisia vastauksia toivon.
 
Kohta 20vuotias

No vastaampa omasta puolestani että mielestäni sopiva ikä naiselle olisi 35-55, siitä yli menevät eivät enään sytytä niin paljoa, toki voihan poikkeuksia löytyä :)
 
Viimeksi muokattu:
aikuinen_nainen
30-50 on mun mielestä se sopiva ikäraja. voi toki nousta jopa 60 riippuen naisen kunnosta.
ja sun kirjotuksesta päätellen haluisit ite kokeilla nuorempaa miestä? vai oonko ihan väärässä? nimittäin täältä porvoosta löytyis yks ainaki ;)

Kiitos ny vaan tarjouksesta, mutta lapset saa mun puolesta olla. Vaikka ne lapset kovastikkin on kiinnostuneita, ihan naurattaa, ne varmaan haaveilee kiihkeistä puumista. En ole puuma, olen aikuinen nainen.
kerran olin 19 vuotiaan kanssa ja täytyy kyllä sanoa ettei innokkuus korvannut taitoja. Mutta herttaista siinä oli se melkeinpä kunnioittava asenne aikuista daamia kohtaan, sitä sai pyöritellä mielensä mukaan ja melkeinpä pyysi että saanko tulla ja mihinkä. Sanoin ettei sisälle ainakaan. Johonkin se sen sitten toimitti.
Nuorille kestävyydestä miinusta tulee minulta. Siksi ehkä vain muutaman vuoden nuorempi olisi paras, tällä hetkellä "lepään" miehistä ylipäänsäkkin.
 
sex69

en mä mitään puumaa kaipaa vaan kokenutta ja minua paljon vanhempaa naista jolle pitää vähän "alistua" ja jonka käskyjä pitää totella:)
kestävyys??? voihan sitä yrittää tehä enemmän ku kerran yhes illas?
mutta joo pidä sä sitä sun taukoo nii jaksat sitku kerran tulee joku sulle sopiva! mä jatkan ettimistä :)!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä