Vauvakuumetta

[erimielisyyksiä]

Vauvahaaveet alkavat jo olla melko kovat, mutta ongelma on siinä, että emme mieheni kanssa ole päässeet sopuun lapsen / lapsien sukunimestä, kun kumpikin haluaisi oman nimen lapselle joten emme voi vain ruveta tekemään lapsia kun on nimiasia vielä kesken ja se pitäisi saada sovittua ennen lasten tekoa. Mutta tässä ikävä kyllä on niin että jomman kumman nimi on tultava kun ei yhdysnimiä anneta lapsille. Tiedän kyllä että laki on äidin puolella mutta olisi tällainen asia kuitenkin kiva saada ihan sovittua ilman lakipykäliä ja tuskin mieheni suostuu tekemään edes lapsia jos emme pääse sopuun asiasta. Olemme siis naimisissa, mutta molemmat pidimme oman sukunimen kun naimisiin menimme.

Ei kai tässä auta kuin olla sitten tekemättä lapsia ollenkaan, huolestuttaa vain se, että olen jo 27 vuotias, joten minulla ei tosiaan enää ole kovin montaa vuotta aikaa, eikös kolmenkympin tietämillä hedelmällisyys ala jo laskemaan.

Tuntuisi vain oudolta jos lapsilla olisi eri sukunimi kuin minulla, koska minä joudun tekemään kuitenkin kaiken työn lapsen maailmaan saattamiseksi, synnytän, kannan 9 kuukautta ja lapsen synnyttyä imettäisin, jäisin äitiyslomalle, eli olisin pois työuran rakentamisesta. Miksi miehet aina vaativat lapselle omaa sukunimeään vaikka heidän ei tarvitse synnyttää, kärsiä aamupahoinvoinnista, jne, jne. Tiedän että sitten kun lapsi syntyy niin se työ vasta alkaa, mutta sitä ennen nainen joutuu antamaan oman kehonsa toisen "asuttavaksi".

Miten olette ratkaisseet ongelman joilla on vastaavanlaista? Yleensä mitä olen kuullut tapauksista niin loppuviimein on nainen antanut periksi ja lapsille tullut miehen nimi. =(

Ja mihinkään sellaiseen en kyllä ala että "vahingossa" ehkäisy pettää, silloinhan se olisi aivan turhaa alkaa enää kinaamaan nimestä, olisi jo liian myöhäistä. Eikä se onnistuisikaan koska käytämme kondomia joten en voi "vahingossa" unohtaa pilleriä.

 

[que??]

En ehkä vaan tajua, mutta mitä väliä kumman sukunimi lapsilla on? Teidän lapsiahan ne silti on.
Jos koko lapsiasia kaatuu tuollaiseen asiaan, niin ehkä parempi jättääkin tekemättä.

 

[annika]

samoin miksi moisia edes pohdit?

 

[ap]

No on sillä nyt vähän väliä kumman nimi lapsilla on. Vastaavanlaisten ongelmien kanssa painivat moni muukin, mutta täällä ei kukaan tunnu ymmärtävän asiaa. No en odottanutkaan että täällä yhtään ainutta järkevää kommenttia tulisi, se on nähty niin monet kerrat.

 

[pitkä tikku]

No ettekö voi vaikka vetää pitkää tikkua tai tehdä sopimuksen, että jos ensimmäinen vauva on tyttö laitetaan äidin nimi ja jos on poika niin isän nimi tai päinvastoin.

Itse ajattelen niin, että koska äiti saa kantaa lasta, synnyttää hänet ja hänellä on muutenkin lapseen ainutlaatuinen side, niin isän nimi lapsella on ikään kuin tunnustus isälle, että hän oikeasti on lapsen isä ja että heilläkin on yhteys. Äidistähän ei epäilystä ole.
Kun lapsen ensimmäisen kerran syliini sain, niin minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikä sukunimi lapsella on.
Ei pidä pahastua, mutta monen mielestä kuulostaa varmaan naurettavalta, että aikuiset ihmiset oikeasti kiistelevät moisesta asiasta. Eikös se nyt oikeasti ole ihan sama mikä sukunimi lapsella on. Menkää vanhan perinteen mukaan ja antakaa miehen nimi, niin ei tarvitse arpoa.

 

[hööhöm]

Miten olette ratkaisseet ongelman joilla on vastaavanlaista? Yleensä mitä olen kuullut tapauksista niin loppuviimein on nainen antanut periksi ja lapsille tullut miehen nimi. =(

Näinhän usein käy, varsinkin niissä tapauksissa joissa lapset jäisi muuten tekemättä. Useinhan naisella on suurempi vimma saada lapsia ja kiireempikin asian kanssa, joten mies voi sillä sitten kiristää. Ehkä sinun kannattaa suosiolla joko valita vapaaehtoinen lapsettomuus tai vaihtaa ukkoa, jos nimiasia on sinulle ehdottoman tärkeä.

 

[Ap]

Menkää vanhan perinteen mukaan ja antakaa miehen nimi, niin ei tarvitse arpoa.

No ei tosiaan käy minulle. Ja nimenomaan sen takia että äiti joutuu kantamaan, synnyttämään, yms. on täysin kohtuullista että lapsille tulee äidin nimi, koska äiti siinä kaiken työn tekeen. Ja minusta vanhat perinteet jotka alistavat naista ja tekevät naisesta miehen omaisuutta joutavat jo roskakoriin. En tosiaan kannata sitä että vanhat sovinistiset perinteet jatkuvat edelleen, tosin valitettavan moni sen kuitenkin hyväksyy.

 

[pitkä tikku]

No varmaan sitten kannattaa tosiaan jättää lapset tekemättä. Nimiasia on todellakin ongelmista minimaalisin vauva-arjessa, ja koska et näköjään ole valmis kompromisseihin, vaan näet asian vain ja ainoastaan omalta kantiltasi, niin ei teidän elämästänne tulisi lasten kanssa mitään. Mitäs sitten kun olette napit vastakkain jostain kasvatukseen liittyvästä asiasta??!!

Itse todellakin koen olevani oikeutettu, kun saan kokea raskauden, synnytyksen ja imetyksen. Kyllä se varsinainen työ alkaa vasta sitten kun lapsi on parin vuoden ikäinen ja siinä kohtaa ollaan kyllä hyvin tasavertaisia.
Minusta tämä nimiasia ei ole todellakaan mikään tasa-arvokysymys, enkä mitenkään koe olevani alistettu, vaikka meistä oli jotenkin itsestään selvää, että lapset saavat miehen sukunimen, kuten myös minä kun viimein menimme naimisiin. Mies oli kunniasta hyvin otettu ja ylpeä, ei suinkaan alistava ja sovinistinen.

Jotenkin minusta tuntuu, ettei nimiasia ole ollenkaan ainut asia suhteessanne, josta väännätte tässä mittakaavassa kättä. Lapsi ei todellakaan ole mikään kilpailuasetelma, eikä myöskään parisuhde. Sitäpaitsi onnellinen aviopari ei suinkaan kilpaile, vertaile tai mahtaile. Ja sitäpaitsi elämä ja ennenkaikkea parisuhde on kompromissejä ja aina joku joutuu taipumaan, eikä kyse silloin todellakaan ole alistamisesta tai alistumisesta vaan välittämisestä, empatiasta, huolehtimisesta ja rakkaudesta. Eikös rakkauden pitäisi olla pyyteetöntä?
Mies ja nainen eivät voi mitenkään olla täysin tasa-arvoisia. Kummallakin kun jo ihan lajiominaiset heikkoutensa ja vahvuutensa. Jos kerta haluat täysin tasa-arvoisesi kumppanin olisi sinun pitänyt mennä naimisiin naisen kanssa.

 

[tuutikki.]

Olen kanssasi samoilla linjoilla ja neuvonkin sinua pitämään puolesi. Kyllä lapselle kuuluu äidin nimi, jos isällä ja äidillä on eri sukunimet.

Voisiko miehesi vaihtaa oman nimensä sinun sukunimeesi niin perheellänne olisi yhteinen nimi?

 

[Bete]

Voisiko miehesi vaihtaa oman nimensä sinun sukunimeesi niin perheellänne olisi yhteinen nimi?

Tuossahan olisi täydellinen ratkaisu. Lapsenne saisi tällä tavoin miehesi sukunimen, mutta myös sinun sukunimesi. Molemmat olisivat tyytyväisiä.

Jos haluatte pitää omat nimenne, niin varmaan sitten kannattaisi valita se, kumpi on kivempi ja helpompi nimi kirjoittaa, myös ulkomaalaisille. Jos vain jommalla kummalla on ääkkösiä nimessään, niin kannattaa valita se, kummalla ei ole.

Sekin ehdotus on mielestäni hyvä, mikä täällä jo sanottiin: Sovitte, että nimi annetaan sukupuolen mukaan. Mieluiten niin, että tytölle isän sukunimi ja pojalle äidin, jotta mies ei sitten tuon takia ala toivoa poikaa ja syrjiä mahdollisesti syntyvää tyttölasta. Isän ja pojan välinen sidehän on yleensä muutenkin vahvempi, joten se kestäisi helpommin varmaan erilaisen sukunimen.

Paras vaihtoehto olisi, että olette lapsettomia niin kauan, kunnes tämä nimiasia ei enää ole lainkaan tärkeä. Eli kun kumpikin sanoo, että ihan sama. Sitten voitte vaan valita sen nimen, joka on kauniimpi tai helpompi.

 

[Ap]

Olen kanssasi samoilla linjoilla ja neuvonkin sinua pitämään puolesi. Kyllä lapselle kuuluu äidin nimi, jos isällä ja äidillä on eri sukunimet.

Voisiko miehesi vaihtaa oman nimensä sinun sukunimeesi niin perheellänne olisi yhteinen nimi?

Tätä minä ehdotinkin miehelleni että hän ottaisi minun nimen kun naimisiin menimme, kun tuli sitten puheeksi se että mikä nimi lapsille, jne. jne... Ja mies sitten sanoi että olisi kaikista selvintä jos koko perhe olisi samanniminen ja minä vastasin hänelle, että jos hän haluaa että koko perhe on samanniminen niin saa ottaa minun nimeni, koska minä en nimeäni vaihda eikä se ole minulle ongelma että äidillä ja isällä on eri nimi.

Mutta tuohonhan mies ei suostunut, kyllähän sitä nyt miehet tietää... Egon pönkityksestä tässäkin kyse mikä on niin ärsyttävää. Kun kommentiksi tuli sitten, että kaikista selkeintä jos nainen vaihtaa nimensä koska niin se on aina mennyt... Niin, kun pelkää muiden kommentteja jos mies vaihtaa nimensä ja näinollen pitää pönkittää omaa egoaan.

Eipä kukaan ole mitään ihmetellyt vaikka oman nimeni pidin ja hyvä niin, eikä kukaan ole ihmetellyt että miten meillä on eri nimi vaikka olemme naimisissa.

 

[Ap]

Tuossahan olisi täydellinen ratkaisu. Lapsenne saisi tällä tavoin miehesi sukunimen, mutta myös sinun sukunimesi. Molemmat olisivat tyytyväisiä.

Jos haluatte pitää omat nimenne, niin varmaan sitten kannattaisi valita se, kumpi on kivempi ja helpompi nimi kirjoittaa, myös ulkomaalaisille. Jos vain jommalla kummalla on ääkkösiä nimessään, niin kannattaa valita se, kummalla ei ole.

Sekin ehdotus on mielestäni hyvä, mikä täällä jo sanottiin: Sovitte, että nimi annetaan sukupuolen mukaan. Mieluiten niin, että tytölle isän sukunimi ja pojalle äidin, jotta mies ei sitten tuon takia ala toivoa poikaa ja syrjiä mahdollisesti syntyvää tyttölasta. Isän ja pojan välinen sidehän on yleensä muutenkin vahvempi, joten se kestäisi helpommin varmaan erilaisen sukunimen.

Paras vaihtoehto olisi, että olette lapsettomia niin kauan, kunnes tämä nimiasia ei enää ole lainkaan tärkeä. Eli kun kumpikin sanoo, että ihan sama. Sitten voitte vaan valita sen nimen, joka on kauniimpi tai helpompi.

No jos sen mukaan mennään että kumman nimi on kivempi ja helpompi kirjoittaa niin kyllä se on minun nimeni, kummassakaan ei ole ääkkösiä, mutta mieheni nimi pitää joka ikisessä paikassa tavata kirjain kerrallaan miten se kirjoitetaan, oman nimeni kohdalla ei onneksi ole sitä ongelmaa enkä tosiaan jaksaisi joka ikisessä paikassa tavata kirjain kerrallaan omaa saatika lapseni nimeä.

Joo, vauvahaaveita saa olla mutta haaveiksi saa kyllä jäädä vielä. En tiedä tulemmeko koskaan siihen pisteeseen että molemmille asia on aivan sama... Kyllä itse haluaisin että pääsisimme ihan sopuun asiasta eikä asiaa tarvitsisi ratkaista lapsen sukupuolella, yms...

 

[ou nou]

Mutta tuohonhan mies ei suostunut, kyllähän sitä nyt miehet tietää... Egon pönkityksestä tässäkin kyse mikä on niin ärsyttävää.

Onnea, olet mennyt naimisiin egoistisen, sovinistisen urpon kanssa. Ehkä parempikin jos löydät enemmän nykyajassa elävän miehen lastesi isäksi.

 

[öö]

Kyllä musta nimiasia on murheista pienimpiä lasten teossa, mistä tiedätte saatteko ylipäänsä lapsia?Luulen että nimi alkaa olla siinä vaiheessa aika lailla sama jos lapsen teko ei jostain syystä onnistukaan tai että siinä menee vuosia.Asiat tärkeysjärjestykseen...

 

[Ap]

mistä tiedätte saatteko ylipäänsä lapsia?QUOTE]

Olen kerran ollut raskaana mutta se päätyi keskenmenoon, kyseessä siis oli vahinko, eli kondomi meni rikki ja kalenterin mukaan oli ovulaatioaika jo mennyt joten luotimme siihen eikä tullut haettua jälkiehkäisypilleriä. Sitten kuukautiseni alkoivat mutta vuoto oli erittäin runsasta ja kivut olivat todella kovat joten menin lääkäriin missä kivuliaiden ja runsaiden kuukautisten syyksi paljastui varhainen keskenmeno.

Kun en tuolloin tiennyt olevani raskaana niin tuli juhlittua jonkun verran kun sattui vielä olemaan juuri sellainen aika jolloin oli paljon kaikenlaista, kavereilla tupareita, synttäreitä, yms. En tietenkään olisi juonut jos olisin tiennyt että olen raskaana. Ehkä alkoholi syynä keskenmenoon, tai voihan keskenmeno tietenkin tulla muistakin syistä mihin ei voi itse vaikuttaa.

 

[lapseton]

Voi kiesus teidän kanssa! Mekin ollaan alle 30-vuotiaita ja päästään pian lapsettomuushoitoihin. Mies saa päättää vaikka kaikista lapsen nimistä, jos vain meille lapsi joskus suodaan.

 

[Bete]

Mutta tuohonhan mies ei suostunut, kyllähän sitä nyt miehet tietää... Egon pönkityksestä tässäkin kyse mikä on niin ärsyttävää. Kun kommentiksi tuli sitten, että kaikista selkeintä jos nainen vaihtaa nimensä koska niin se on aina mennyt... Niin, kun pelkää muiden kommentteja jos mies vaihtaa nimensä ja näinollen pitää pönkittää omaa egoaan.

Pelkää muiden kommentteja? Voisit kysyä, että mikä mies sellainen on, joka muiden kommentteja pelkää? Eivätkö miehet olekaan rohkeita, oman tiensä kulkijoita?

"Niin se on aina mennyt" on ehkä huonoin perustelu ikinä, jonka asialle voi antaa. Jos tehtäisiin "niin kuin on aina tehty", niin ilmeisesti tyttöjä ei laitettaisi kouluun lainkaan. Nyt on nykyaika hei!

Onko miehelläsi mitään parempia perusteluja siihen, miksi hän ei halua vaihtaa nimeään (vaikka se ratkaisisi tuon lapsen nimiongelman)? Esim. itse en naimisiin mennessäni vaihtaisi nimeäni, koska koen nimeni olevan niin kiinteä osa identiteettiäni. En myöskään haluaisi, että puolisoni ottaisi minun nimeni, koska hänellähän on oma nimensä. Onhan sitten vielä yksi vaihtoehto: Vaihdatte molemmat nimenne joksikin ihan muuksi nimeksi, mutta sen on sitten oltava todella uniikki sukunimi. Eli keksitte sillä tavoin nimen myötä uuden "suvun", ja lapsillakin tulisi olemaan tuo uniikki nimi.

 

[ohdeargod]

Vaikutatte harvinaisen epäkypsältä pariskunnalta, kun olette saaneet riidan aikaiseksi lapsen tulevasta nimestä jo ENNEN lapsen syntymää!
Kannattaako teidän edes hankkia lapsia jos olette molemmat noin lapsellisia; suhteenne ei kyllä lapsiperhearkea kestä jos saatte jostain nimiasiasta noin suuren ongelman aikaiseksi. Kahden lapsen äitinä voin todellakin sanoa, että lapsen sukunimellä ei ole MITÄÄN väliä ja se on ongelmista pienin, jos edes ongelma on.

 

[Elli]

Olen kyllä ihan samaa mieltä ap:n kanssa. Itse aion pitää nimeni kun menen naimisiin ja aion antaa myös lapsilleni oman sukunimeni. En ymmärrä ihmisiä, jotka perustelevat asioitansa tuolla "näin on aina tehty" -perusteella. Perinteet vain perinteiden vuoksi on outo ratkaisu.

Itse en vielä halua lapsia, mutta avomieheni tietää kyllä kantani tästä nimiasiasta. Hänelle se on ihan ookoo. Olen samaa mieltä siitä, että jos kerran äiti siinä tekee kaiken "työn", niin kyllä minusta myös sukunimi pitäisi olla samassa linjassa. Haluan tuleville lapsilleni myös siksi oman sukunimeni, että he isommaksi vartuttuaan näkevät ettei aina tarvitse tehdä niin kuin "muut" tai "suurin osa" tekevät. He näin näkevät, että nainenkin voi jatkaa sukuaan siinä missä miehetkin.

Ja minusta on aika ikävää, että ihmiset haukkuvat ap:tä lapselliseksi tästä nimiasiasta- miten niin se on lapsellista, jos on vahva mielipide tästä asiasta? miksei niitä miehiä sitten leimata lapselliseksi, jotka haluavat vaimolleen oman nimensä?? jos aiemmat naissukupuolet olisivat olleet noin periaatteettomia, me emme saisi edes äänestää...

Mitä jos tekisitte niin, että jos lapsi saa sinun sukunimesi, niin mies saa päättää etunimen?
Tai tosiaan arvotte sukunimen, se oli ihan hyvä idea?

 

[pimpomm]

miksei niitä miehiä sitten leimata lapselliseksi, jotka haluavat vaimolleen oman nimensä??

Ne ei ole lapsellisia vaan jämähtäneitä, sovinistisia, ääliömäisiä jääriä.
Ei tässä pelkästään ap:ta ole kritisoitu, vaan ihan yhtä lailla hänen miestään. Harvoin ihminen yksinään riitaa saa aikaan. Mutta tapelkoot vaikka ap:n menopaussiin asti, jos tuollainen asia on lastenteon esteenä.
Tai voihan ap vaikka esittää suostuvansa, ja kun lapset on tehty, ilmoittaakin että kyllä tää pesue jää mun nimelle

 

[Ap]

Vaikutatte harvinaisen epäkypsältä pariskunnalta, kun olette saaneet riidan aikaiseksi lapsen tulevasta nimestä jo ENNEN lapsen syntymää!

Eikös tämä ole kaikkea muuta kuin lapsellista. Asiastahan on hyvä keskustella ennenkuin se on liian myöhäistä, eli lapsi jo tulossa, silloinhan se vain olisi jomman kumman nimi tultava lapselle, eli jompikumpi häviäisi. Ikävää jos vauva tekisi jo tuloaan eikä sopua nimestä syntyisi, tosin miehelleni olen kyllä sanonut että sukunimilaki on äidin puolella, mutta silti toivoisin kuitenkin että sopuun pääsisimme asiasta, vaikka tuskin pääsemme...

Elli: Kyllä sinä olet sitten onnekas jos miehesi ei itsekkäästi vaadi lapsille omaa nimeään vaan suostuu siihen että lapset saa äidin nimen. Voi, missä tuollaisia miehiä kasvaa?? Itse on ole vastaaviin aikaisemmin törmännyt. Aikaisempien mies/poikaystävien kanssa nyt emme lapsia ole suunnitelleet, mutta joskus jotain keskustelua syntynyt esim. tuttavien lapsista ja nimistä, niin jokaiselta mieheltä aina ollut kommenttina, että kyllä se miehen sukunimi pitää olla... ja yksikin alkoi vänkäämään kun sanoin että äitihän sen päättää ja laki on äidin puolella, niin kommenttina tuli, että "no, siitä sitten väännetään kättä, mutta miehen nimi se olla pitää".

 

[Sudenmarja]

Minulla on vakaa aikomus pitää oma sukunimeni vaikka menisin naimisiin. Lapset saavat minun puolestani isän nimen jos ollaan siinä vaiheessa naimisissa, jos ei niin saavat minun nimeni. Mies siis "joutuu" menemään kanssani naimisiin jos haluaa lapsille oman nimensä

Perinteisesti nainen on ottanut miehen nimen mennessään naimisiin sillä perusteella, että hän siirtyy omasta suvustaan miehen sukuun. Sehän oli ihan loogista silloin, kun nainen todellakin muutti miehensä (ja miehen suvun) luokse naimisiin mennessään ja usein talon tai tilan nimi oli käytännössä sama kuin sukunimi. Ja silloin myös lapset syntyivät miehen taloon ja sukuun.

Nykyään se ei kuitenkaan (yleensä) mene ihan niin, ja siitä syntyy pieni ongelma lasten nimen kanssa kun ei voida samalla tavalla selkeästi sanoa kumpaan sukuun lapset kuuluvat, vaan se joudutaan päättämään erikseen. Jos siis vanhemmilla on eri sukunimet. Ehkä tähän asiaan tulee vielä joku ihan uusi käytäntö. Esimerkiksi Espanjassa perinteisesti kaikilla on kaksi sukunimeä, yksi isältä ja toinen äidiltä. Mikä ei ole mahdollista Suomessa ainakaan toistaiseksi ja voisi olla tuskaa pitkien suomalaisten nimien kanssa.

Tunnen muuten kolme miestä, jotka ovat ottaneet vaimonsa sukunimen. Eivätkä näytä kärsineen siitä millään tavalla.

 

[Bete]

Perinteisesti nainen on ottanut miehen nimen mennessään naimisiin sillä perusteella, että hän siirtyy omasta suvustaan miehen sukuun. Sehän oli ihan loogista silloin, kun nainen todellakin muutti miehensä (ja miehen suvun) luokse naimisiin mennessään ja usein talon tai tilan nimi oli käytännössä sama kuin sukunimi. Ja silloin myös lapset syntyivät miehen taloon ja sukuun.

Nykyään se ei kuitenkaan (yleensä) mene ihan niin, ja siitä syntyy pieni ongelma lasten nimen kanssa kun ei voida samalla tavalla selkeästi sanoa kumpaan sukuun lapset kuuluvat, vaan se joudutaan päättämään erikseen.

Ihan asiaa puhut, vaikkakin minusta tuo "kumman sukuun" kuuluminen tuntuu tosi oudolta asialta miettiä. Lapsihan on tasan yhtä paljon sukua äidilleen ja isälleen! Ja riippuu ihan henkilöistä, kumman sukulaisten kanssa ollaan enemmän tekemisissä tai läheisempiä. En muutenkaan osaa hahmottaa, miten naimisiinmeneminen liittyisi SUKUUN millään tavoin, kysehän on kahden ihmisen välisestä sopimuksesta, ei muiden. Siis en hahmota sitä, että miten tuo asia voi nykyaikanakin vaikuttaa joihinkin. Ei sillä sukunimen valinnalla ole puolison tai lasten kesken mitään käytännön merkitystä mihinkään. Lapsihan on juridisesti yhtä paljon kummankin lapsi riippumatta sukunimestään, samoin avioliitto on juridisesti samanlainen, tehtiin sukunimiasiassa miten tahansa.

 

[Sudenmarja]

Ihan asiaa puhut, vaikkakin minusta tuo "kumman sukuun" kuuluminen tuntuu tosi oudolta asialta miettiä.

En muutenkaan osaa hahmottaa, miten naimisiinmeneminen liittyisi SUKUUN millään tavoin, kysehän on kahden ihmisen välisestä sopimuksesta, ei muiden. Siis en hahmota sitä, että miten tuo asia voi nykyaikanakin vaikuttaa joihinkin.

Entisaikaan avioliitto oli (ja monissa kulttuureissa on edelleen) nimenomaan kahden suvun välinen sopimus. Ja nainen todellakin jätti oman sukunsa ja siirtyi miehen suvun jäseneksi, joten hänen lapsensakin loogisesti kuuluivat isänsä sukuun.

Kyllä meillä edelleenkin lähes jokaisissa häissä isä luovuttaa morsiamen sulhaselle, siis luovuttaa siihen asti "hallussaan" ja perheensä jäsenenä olleen tyttärensä uudelle "omistajalleen". Eli perinne elää edelleen, vaikka käytäntö on toisenlainen. Miettikää sitä seuraavissa häissä

Nykyään sillä ei minunkaan mielestäni pitäisi olla mitään käytännön merkitystä, mikä lapsen sukunimi on. Ja elämämme on huomattavasti enemmän "parisuhdekeskeistä" kuin "sukukeskeistä". Mutta perinteet istuvat tiukassa tässäkin asiassa, ja kai lähinnä siksi useimmiten nainen ottaa miehen nimen ja isä luovuttaa tyttären kirkossa, koska "niin kuuluu tehdä".

Minunkin isäni saa mielihyvin luovuttaa minut häissäni, jos sellaisia joskus juhlitaan. Mutta miehen sukunimeä en ota

 

[Bete]

Entisaikaan avioliitto oli (ja monissa kulttuureissa on edelleen) nimenomaan kahden suvun välinen sopimus.

Niin, tiedän kyllä, että entisaikaan näin oli, mutta ne ihmiset, jotka nykyisin menevät naimisiin, eivät olleet syntyneetkään silloin vielä, kun "sukujen väliset avioliitot" olivat tapana.

Kyllä meillä edelleenkin lähes jokaisissa häissä isä luovuttaa morsiamen sulhaselle, siis luovuttaa siihen asti "hallussaan" ja perheensä jäsenenä olleen tyttärensä uudelle "omistajalleen". Eli perinne elää edelleen, vaikka käytäntö on toisenlainen. Miettikää sitä seuraavissa häissä

Nykyään sillä ei minunkaan mielestäni pitäisi olla mitään käytännön merkitystä, mikä lapsen sukunimi on. Ja elämämme on huomattavasti enemmän "parisuhdekeskeistä" kuin "sukukeskeistä". Mutta perinteet istuvat tiukassa tässäkin asiassa, ja kai lähinnä siksi useimmiten nainen ottaa miehen nimen ja isä luovuttaa tyttären kirkossa, koska "niin kuuluu tehdä".

En ole ikinä tajunnut tuota morsiamen "luovuttamista", koska minusta (aikuinen) nainen - tai mies - ei ole vanhempiensa omaisuutta, eikä kenenkään tarvitse millään tavoin kysellä vanhemmiltaan mitään lupaa naimisiinmenoon. Sehän on vain ilmoitusluontoinen asia.

Jos itse menen joskus naimisiin, niin en missään nimessä halua mitään häitä, koska koen ne täysin turhaksi. Saattaisin sitten jonain päivänä ohimennen mainita vanhemmilleni, yhtä lailla kuin joillekin ystävilleni ja muille tutuille, että olemme naimisissa. Se nyt ei ole mikään hirveän juhlan tai touhotuksen aihe, koska kyse on juridisesta sopimuksesta, ja itse parisuhde olisi syntynyt jo aikoja sitten. On siis täysin parin keskinäinen asia, ovatko he naimisissa vai eivät, vaikka onhan siitä tietysti ihan kiva muillekin mainita. Ihmiset saavat tietty toimia miten tahtovat, vaikka itse en oikein näe noissa perinteissä mitään järkeä.