Miten herätellä vauvakuumetta?

[Kaarina"]

Lapsettomat pystyvät todennäköisesti samaistumaan siihen ahdistukseen, väsymykseen ja muihin negatiivisiin tunteisiin mitä lapsen saamiseen liittyy,mutta eivät voi kuvitella sitä iloa ja rakkautta mitä lapsi tuo, eikä sitä voi kuvailla sanoin. Olen tavannut monta lapsetonta, jotka ihmettelevät sitä, miksi kaverit on tehneet lapsia kun sitten aina vaan valittavat ja kuulostaa olevan niin rankkaa. He vetävät siitä sen johtopäätöksen, että näiden kavereiden elämä olisi parempaa ilman lapsia, tai että he eivät sitten ehkä todella edes halunneet lapsia. Vaikka yleensä ne menee niin, että perheen onnenhetket ei näy ulkopuolisille, ja nämäkin ihmiset ovat oikeastaan aika onnellisia.

Ja totta on sekin, että elämää on ilman lapsiakin. Onnellista, hyvää ja täyttä elämää.

Minusta väittämäsi että lapsettomat eivät voivat millään kuvitella sitä sitä iloa ja rakkautta mitä lapsia tuo, on erikoinen. Mikseivät voisi? Kyllä niitä suuria rakkauden tunteita voi kokea muissakin asioissa ja sen pystyy myös kuvittelemaan. Miksi niin monella olisi niin kova vauvakuume, lapsen kaipuu ja surkea olo tyhjän sylin kanssa, jos tuota olotilaa ei pystyisi kuvittelemaan?

Toinen mielenkiintoinen asia koskee sitä, että miksi niin monet "lapselliset" aina, tai ainakin äärimmäisen usein, vain valittavat? Vali sitä ja vali tätä. Ei ihme, että siitä tosiaan tulee kuva, että elämä on yhtä p*skavaippojen vaihtoa ja huushollausta eikä se ehkä ole sitä, mitä asiaa vielä harkitseva haluaa elämältään. Ei vaikka voisi sisäistääkin ne lapsen tuovat mukavat asiat ja sen rakkauden.

Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että elämää on ilman lapsiakin. Onnellista, hyvää ja täyttä sellaista. Kaikkien ei tarvitse tehdä ja/tai hankkia lapsia, jos ei siltä tunnu. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan Suomessa on 19% lapsettomia, joista 9% on tehnyt tietoisen valinnan. Uskon että tuo tietoisen valinnan tehneiden määrä kasvaa myös koko ajan ja jos se tuntuu itsestä oikealta, se on itselle oikea ratkaisu. Vastaavasti Suomessa on myös muita pohjoismaita enemmän suurperheitä että ei täällä ihan heti olla sukupuuttoon kuolemassa, vaikka juuri sinä tai minä ei lasta haluttaisikaan "pilaamaan" itsekästä ja nautinnollista elämäämme

 

[Bete]

Hyvä pointti! Jos lapsettomat tosiaan "eivät voi kuvitella sitä iloa ja rakkautta mitä lapsi tuo", niin miksi niin monet sitten haluavat lapsia? Eikö siinä juuri ole kyse siitä, että kuvitellaan se ilo ja rakkaus, jonka lapsesta saisi? Ongelma saattaa ennemminkin olla juuri siinä, että jotkut kuvittelevat vain sen ilon ja rakkauden, mutta ei sitä huolta, vaivaa ja ajan ja rahan menoa, mikä lapsesta aiheutuu. Sitten ollaankin niin yllättyneitä, kun kaikki ei menekään kuten on kuviteltu.

Ihmisen onnellisuuteenhan vaikuttavat eniten ne asiat, joiden kanssa on tekemisissä päivittäin. Eli jos niihin liittyvät tekemiset tuottavat iloa ja tyydytystä, niin ihminen on silloin pääasiassa onnellinen. Yksittäiset huikeat tapahtumat tai epäonnen iskut eivät perusonnellisuutta heilauta kovin suuresti. Eli lapsen syntymä on tällainen yksittäinen tapahtuma, joka kestää hetken, mutta lapsen jokapäiväinen hoitaminen on se jatkuva onnen tai epäonnen lähde, riippuen siitä, nauttiiko siitä. Jos todella kaipaa sitä ja nauttii siitä, että saa huolehtia lapsen arkisista tarpeista joka ikinen päivä ja ottaa siitä vastuuta, niin silloin on oikea henkilö vanhemmaksi. Muutoin en lapsia suosittelisi. Ja sen varmaan jokainen suht hyvin tietää itsestään, millaisesta tekemisestä nauttii. Tykkäisikö siitä, että kotona asuu lapsi, josta on vastuussa?

 

[Heta.]

Mä luulen, että lapsia ei juuri syntyisi, jos ainoastaan ne jotka todella uskovat nauttivansa ja kaipaavansa sitä, että saa huolehtia lapsen arkisista tarpeista joka ikinen päivä, tekisivät lapsia. Ja siis pariskunnan molempien osapuolten tulisi tietty kaivata ja nauttia jokapäiväisestä lapsen arkisten tarpeiden tyydyttämisestä.

Ja minusta olisi todella kiva, jos lapselliset ystävät kertoisivat ihan avoimesti myös niistä vanhemmuuden varjopuolista. Miksi sen pitää olla tabu? Olen ihan varma, että jokainen joka ainoastaan hehkuttaa vanhemmuutta, valehtelee. Ei se voi aina olla pelkkää ruusuilla tanssimista. Miksei voida kertoa vanhemmuuden varjopuolista. Minusta ihmisen tulisi saada tietää koko totuus ennen vanhemmaksi alkamista. Tietenkään ei voi ennustaa miten juuri itse tuntee, mutta jos mahdollisimman moni kertoisi kokemuksistaan ihan kaunistelematta, voisi ehkä kuvitella itsensä samaan asemaan. Kyseessä on ehkä elämän suurin yksittäinen päätös, kyllä siitä pitäisi saada mahdollisimman paljon tietoa ennen kuin sen tekee.

Olen ajatellut jo pitkään, että haluan joskus lapsia. Oma äitini teki lapset hyvin nuorena, enkä itsekään haluaisi tulla vasta nelikymppisenä äidiksi. Joillekin se sopii ja se on ihan ok, mutta jotenkin tuntuu irvokkaalle ajatella itsensä viisikymppisenä kymmenvuotiaiden nassikoiden emoksi. Oma mummoni oli 50, kun minä olin 10. Olen nyt 30 ja äitini täyttää pian 50, mummoni on 70.

Mielestäni minulla on kiire. Jos joskus aion hankkia lapsia, miksen tekisi sitä mahdollisimman pian? Mutta ei vain tunnu sille nyt. En tiedä mitä odotan, jotakin täyskäännöstä, vauvakuumetta, sitä että tahtoisin kaikkein eniten vain tulla äidiksi ja saada hoitaa lasta. Sitä tuskin tapahtuu, joten mitä teen. Hankinko lapsen, kun en oikein tiedä, vai jätänkö hankkimatta. Minulla on kuitenkin erittäin hyvä ja huolehtiva mies, puitteet kunnossa jne. Liittomme voi todella hyvin ja elämä on onnellista. "Täydentäisikö" lapsi onnemme vai "pilaisiko" se kaiken...

 

[ööhös]

...Toisaalta jos olet nyt 30, eikä mitään vauvakuumetta,
sulla saattaa yllättäen 32 vuotiaana - tai ennemminkin- olla päällä aivan mahdoton vauvakuume, jonka yllättäen vaan huomaat.
Toisaalta myös voi olla, että vaikka et haluaisi olla 10-vuotiaiden äiti 5-kymppisenä,
saatat sitä olla monien vuosien yrityksen jäljiltä.

Lapsia kun ei noin vain tehdä, niitä tulee jos on tullakseen,
ja jopa 75 % niistä jotka ovat päättäneet raskautua, raskautuu vasta
n. vuoden-kahden kuluttua yrityksen aloittamisesta.
Siis poislukien ne, jotka mahdollisesti
eivät raskaudu vielä kymmenenkään vuoden kuluttua.

Älä herättele vauvakuumetta, jos ei siltä tunnu.
Tunnen herää pikkuhiljaa, ja luulen, että oelt jo matkalla siihen pisteeseen ;o)

 

[Bete]

Mä luulen, että lapsia ei juuri syntyisi, jos ainoastaan ne jotka todella uskovat nauttivansa ja kaipaavansa sitä, että saa huolehtia lapsen arkisista tarpeista joka ikinen päivä, tekisivät lapsia. Ja siis pariskunnan molempien osapuolten tulisi tietty kaivata ja nauttia jokapäiväisestä lapsen arkisten tarpeiden tyydyttämisestä.

Saanko esittää tyhmän kysymyksen: Miksi sitten niitä lapsia hankitaan, jos ei juuri tuon takia? Miksi hommata itselleen tekemistä, jos ei siitä varsinaisesti pidä? Varsinkin kun se on sellaista, jota on pakko jatkaa vuosikausia - eikö juuri olisikin paras varmistua siitä, että lapsen jokapäiväinen hoitaminen on se, mitä haluaa, koska sitä joutuu varmuudella tekemään sen jälkeen kun lapsi on olemassa. Pitää myös tietää haluavansa olla murrosikäisen vanhempi, koska sellainenhan lapsesta tulee.

Mielestäni minulla on kiire. Jos joskus aion hankkia lapsia, miksen tekisi sitä mahdollisimman pian? Mutta ei vain tunnu sille nyt. En tiedä mitä odotan, jotakin täyskäännöstä, vauvakuumetta, sitä että tahtoisin kaikkein eniten vain tulla äidiksi ja saada hoitaa lasta. Sitä tuskin tapahtuu, joten mitä teen. Hankinko lapsen, kun en oikein tiedä, vai jätänkö hankkimatta. Minulla on kuitenkin erittäin hyvä ja huolehtiva mies, puitteet kunnossa jne. Liittomme voi todella hyvin ja elämä on onnellista. "Täydentäisikö" lapsi onnemme vai "pilaisiko" se kaiken...

"Jos" joskus aiot hankkia lapsia... Miksi edes mietit tuollaista, jos et ole varma, tuletko koskaan lapsia edes haluamaan? Miksi vauvakuumetta pitäisi odottaa tai toivoa? Tai miksi sitä lapsen haluamista pitäisi yleensä ottaen toivoa? Jos olisin asemassasi, en missään nimessä tekisi lasta, enkä edes miettiä, että minun pitäisi sitä halutakaan. Jos halu myöhemmin ilmestyy, niin vielä voi yrittää, ainakin jos et ole yli 40-vuotias. Minäkin olen 30-vuotias ja mulla on hyvä mies ja puitteet kunnossa, mutta eihän se millään tavoin tarkoita sitä, että lapsi pitäisi hankkia tai lapsiperheen perustamista pitäisi haluta. En vaan keksi mitään erityistä syytä hankkia lasta, enkä toisaalta mitään erityisen huonoa siinä, että mulla ei koskaan lasta olisikaan. Eihän sitä ole tähänkään asti ollut, enkä tunne jääneeni mistään paitsi!

 

[heta.]

Saanko esittää tyhmän kysymyksen: Miksi sitten niitä lapsia hankitaan, jos ei juuri tuon takia? Miksi hommata itselleen tekemistä, jos ei siitä varsinaisesti pidä? Varsinkin kun se on sellaista, jota on pakko jatkaa vuosikausia - eikö juuri olisikin paras varmistua siitä, että lapsen jokapäiväinen hoitaminen on se, mitä haluaa, koska sitä joutuu varmuudella tekemään sen jälkeen kun lapsi on olemassa. Pitää myös tietää haluavansa olla murrosikäisen vanhempi, koska sellainenhan lapsesta tulee.

No täällä oli aikoinaan ketju syistä miksi ihmiset ovat halunneet lapsia. En muista että yksikään olisi sanonut halunneensa hoitaa lasta päivittäin. Yleisimmät syyt taisivat olla, että haluanpa vaan, haluan nähdä lapseni kasvavan ja kehittyvän, haluan, että minulla on vanhana jälkikasvua, ettei suku sammu vaan minusta jää jotakin "pysyvää", haluan saada kasvattaa ja opastaa lasta jne. Ehkä se jokapäiväinen hoitaminen ei ole sitä mitä varsinaisesti haluaa, mutta sillä jokapäiväisellä puurtamisella voi saavuttaa haluamansa. Harvapa sitä töissäkään käy siksi, että haluaa erityisesti hoitaa jokapäiväiset hommansa työpaikalla. Töissä käydään kun siitä saa rahaa, arvostusta, työkavereita, hienon uran, merkityksen elämälleen, oppii uutta jne. Samoin ei monellakaan varmaan lapsen hankinnan syynä ole se päivittäinen hoiva, vaan se mitä sillä työllä voi saavuttaa.

Mielestäni minulla on kiire. Jos joskus aion hankkia lapsia, miksen tekisi sitä mahdollisimman pian? Mutta ei vain tunnu sille nyt. En tiedä mitä odotan, jotakin täyskäännöstä, vauvakuumetta, sitä että tahtoisin kaikkein eniten vain tulla äidiksi ja saada hoitaa lasta. Sitä tuskin tapahtuu, joten mitä teen. Hankinko lapsen, kun en oikein tiedä, vai jätänkö hankkimatta. Minulla on kuitenkin erittäin hyvä ja huolehtiva mies, puitteet kunnossa jne. Liittomme voi todella hyvin ja elämä on onnellista. "Täydentäisikö" lapsi onnemme vai "pilaisiko" se kaiken...
[/quote]

"Jos" joskus aiot hankkia lapsia... Miksi edes mietit tuollaista, jos et ole varma, tuletko koskaan lapsia edes haluamaan? Miksi vauvakuumetta pitäisi odottaa tai toivoa? Tai miksi sitä lapsen haluamista pitäisi yleensä ottaen toivoa? Jos olisin asemassasi, en missään nimessä tekisi lasta, enkä edes miettiä, että minun pitäisi sitä halutakaan. Jos halu myöhemmin ilmestyy, niin vielä voi yrittää, ainakin jos et ole yli 40-vuotias. Minäkin olen 30-vuotias ja mulla on hyvä mies ja puitteet kunnossa, mutta eihän se millään tavoin tarkoita sitä, että lapsi pitäisi hankkia tai lapsiperheen perustamista pitäisi haluta. En vaan keksi mitään erityistä syytä hankkia lasta, enkä toisaalta mitään erityisen huonoa siinä, että mulla ei koskaan lasta olisikaan. Eihän sitä ole tähänkään asti ollut, enkä tunne jääneeni mistään paitsi!

Kuten taisin jo sanoa, olen ajatellut, että joskus haluaisin lapsia ja mieheni haluaisi jo nyt lapsia. Minulla on biologisesti katsoen noin 10 vuotta aikaa toteuttaa tämä asia. Jos siis kaikille ei tule koskaan mitään vauvakuumetta, ei välttämättä tule minullekaan. Odotanko siis 10 vuotta ja sitten paniikissa väännän iltatähden kun on viimeinen mahdollisuus ja vauvakuumetta ei ole kuulunut ja minua pelottaa, että alan myöhemmin katumaan etten lasta hankkinut kun se oli vielä mahdollista.

Ei tämä ole niin yksioikoinen asia. Lapsen kannalta on parempi ettei vanhempi ole ikäloppu. Miksei lapsi voisi olla enemmänkin harkittu kuin haluttu, jos sitä halua ei löydy? Eikös kuitenkin aina sanota, että omaa lastaan oppii rakastamaan? Minä vain en voi olla varma onko se niin ja mitä jos en innostukaan ajatuksesta raskausaikana tai lapsen synnyttyä..

 

[eerika.]

Olen kyllä nähnyt niitäkin liitoja, joihin pelkästä päätöksestä on hankittu lapsi, joka ei sitten osoittautunutkaan siksi kuin mitä luultiin. Liitto alkoi natista ja katkeruutta olemaan ilmassa. Ja vaikka sitä omaa lastaan oppisikin tietyllä tavalla rakastamaan olisi lapsella oikeus olla haluttu, toivottu alusta alkaen. Ei pelkästään järkisyillä hankittu, johon ei ehkä koskaan muodostukaan normaalia tunnesidettä. Näitäkin on nähty, liian paljon.

 

[Bete]

No täällä oli aikoinaan ketju syistä miksi ihmiset ovat halunneet lapsia. En muista että yksikään olisi sanonut halunneensa hoitaa lasta päivittäin. Yleisimmät syyt taisivat olla, että haluanpa vaan, haluan nähdä lapseni kasvavan ja kehittyvän, haluan, että minulla on vanhana jälkikasvua, ettei suku sammu vaan minusta jää jotakin "pysyvää", haluan saada kasvattaa ja opastaa lasta jne. Ehkä se jokapäiväinen hoitaminen ei ole sitä mitä varsinaisesti haluaa, mutta sillä jokapäiväisellä puurtamisella voi saavuttaa haluamansa. Harvapa sitä töissäkään käy siksi, että haluaa erityisesti hoitaa jokapäiväiset hommansa työpaikalla. Töissä käydään kun siitä saa rahaa, arvostusta, työkavereita, hienon uran, merkityksen elämälleen, oppii uutta jne. Samoin ei monellakaan varmaan lapsen hankinnan syynä ole se päivittäinen hoiva, vaan se mitä sillä työllä voi saavuttaa.

Aika harmillistahan se on, jos sillä jokapäiväisellä puurtamisella on vain välinearvo, sitä kuitenkin joutuu tekemään lähes joka päivä. Päivittäinen elämänrytmi siis muuttuu erilaiseksi, kun on lapsi, joten voisin kuvitella äidiksi tai isäksi haluavan edes vähän kaipaavan sellaista päivärytmiä, kun lasta toivoo.

Minun on kyllä myönnettävä, että pidän työssäni sekä niistä päivittäisten hommien hoitamisesta että siitä välinearvosta, mitä työllä saan. Olen hakeutunut sellaiselle alalle ja työhön, josta pidän. Työ on kuitenkin enemmän "pakko" kuin lasten hankinta, tuon toimeentulon takia. Töissäkäynti ainakin silloin tällöin on siis melkein pakko, ellei halua olla köyhä. Lasten hankinta taas on ihan täysin vapaaehtoista. Mutta teen kyllä ihan mielelläni töitä ja plussaa on se, että siitä vielä maksetaankin. Kotityöt, etenkin siivoaminen, ovat minulle taas pakkoa, jolla on pelkästään välinearvo: saan puhtaan kodin. En siis nauti siivoamisesta puuhana. Pointtini on siis se, että jos lapsen päivittäinen hoitaminen ei ole itsessään tavoiteltavaa touhua, niin siitä välillisesti saatavat asiat on oltava melkoisen suuria, jotta lastenhoitoa tekisi joka päivä ja sen mukaan joutuisi niin paljon elämäänsä muokkaamaan. Ehkäpä aika monille nuo "haluan nähdä lapseni kasvavan ja kehittyvän, haluan, että minulla on vanhana jälkikasvua, haluan saada kasvattaa ja opastaa lasta" ovat kaiken sen käytetyn ajan ja vaivan arvoista, vaikka aika vaikea mun on sitä tajuta...

Kuten taisin jo sanoa, olen ajatellut, että joskus haluaisin lapsia ja mieheni haluaisi jo nyt lapsia. Minulla on biologisesti katsoen noin 10 vuotta aikaa toteuttaa tämä asia. Jos siis kaikille ei tule koskaan mitään vauvakuumetta, ei välttämättä tule minullekaan. Odotanko siis 10 vuotta ja sitten paniikissa väännän iltatähden kun on viimeinen mahdollisuus ja vauvakuumetta ei ole kuulunut ja minua pelottaa, että alan myöhemmin katumaan etten lasta hankkinut kun se oli vielä mahdollista.

Ei tämä ole niin yksioikoinen asia. Lapsen kannalta on parempi ettei vanhempi ole ikäloppu. Miksei lapsi voisi olla enemmänkin harkittu kuin haluttu, jos sitä halua ei löydy? Eikös kuitenkin aina sanota, että omaa lastaan oppii rakastamaan? Minä vain en voi olla varma onko se niin ja mitä jos en innostukaan ajatuksesta raskausaikana tai lapsen synnyttyä..

Miksi tekisit tulevaisuudensuunnitelmia sen mukaan, mitä ajattelet haluavasi joskus tulevaisuudessa? Siis jos et halua sitä NYT? Ja entä sitten, jos et tosiaan edes 10 vuoden päästäkään halua sitä lasta? "Väännätkö" sen, ja jos niin miksi? Ja miksi pelkäät sitä, että alat myöhemmin katumaan? Sellaista tuskin katuu, mitä ei ole alunperin halunnutkaan. Kysymyksiä vaan herää lisää, koska en oikein tajua sitä, miksi lapsen hankkiminen on sinulle tavallaan "oletusajatus". Etkö voisi ennemminkin ajatella niin, että et vaan nyt sattumoisin halua lasta tällä hetkellä, ja tulevaisuudesta et tiedä. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi sitä tarvitsisi haluta... Ei-haluaminen on ihan yhtä oikeutettua kuin haluaminenkin tässä asiassa.

 

[Bete]

Täällä on erittäin hyviä ohjeita "aidallaistujille", eli henkilöille jotka miettivät hankkiako lapsia vai eikö: http://www.happilychildfree.com/fencesitters.htm

Hieman suomennosta:

Ensiksi pitäisi miettiä, mitkä ovat ne asiat, joita elämässään haluaa saavuttaa (mahdollisten lasten lisäksi) ja mitkä ovat omat suosikkiharrastukset. Sitten on mietittävä, auttaako lasten hankkiminen elämän tavoitteiden saavuttamisessa vai ei. Jos lapset estävät tavoitteiden saavuttamisen, onko se sinulle ja puolisollesi ok? Vai saattaisiko kaduttaa, ettei voinutkaan tehdä jotain siksi, että on ne lapsetkin siinä sen 20 vuotta?

Kannattaa lukea koko sivu, se on ihan hyödyllistä tekstiä kaikki!

 

[eerika.]

Heta. Kuulostaa siltä, että sinä tosiaan vain haluaisit haluta lasta mutta et sitä oikeasti halua. Ainakaan nyt. Ja kuka tietää haluatko sinä sitä tulevaisuudessa. Voit haluta, tai olla haluamatta. Kuten Betekin sanoi, on ihan ok olla haluamatta lapsia ja jos ei tosiaan tunnu siltä, että lapset olisivat sinun juttusi, miksi yrittää saada niitä? Kyllä ne voivat muuttaa sen "puitteet kunnossa" parisuhteenkin joksikin ihan muuksi. Kehoittaisin rehellisesti miettimään mitä SINÄ haluat juuri tällä hetkellä ja toimimaan sen mukaan. Joskus on tervettä olla itsekäs ja miettiä omia tarpeitaan ja halujaan eikä vain toimia sen mukaan miten valtaväestö.

 

[Bete]

Lapset eivät automaattisesti kuulu parisuhteeseen. Eivät edes avioliittoon, vaikka pariskunta rakastaisi toisiaan hulluna, taloudelliset kuviot ja elämä muutenkin olisi ok. Milloinkaan lapset eivät ole mikään "tietysti niitä sitten hankitaan" -juttu. Mielestäni ratkaisu lasten hankkimisesta on aina hyvin vastuullinen juttu, jossa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Se, että joskus myöhemmin saattaisi katua lasten tekemättä jättämistä, ei ole vielä mikään syy, koska on ihan liikaa ihmisiä, joiden oikeasti olisi pitänyt jättää lapset tekemättä (sekä itsensä että lapsen vuoksi). Varsinkaan en suosittele lastentekoa kenellekään, joka vielä miettii sitä, paranisiko elämä siitä vai ei. Kyllä ihmisellä pitää olla aika vahva tunne siitä, että lapsi on tärkeä juttu ja todella haluaa sitä ja on valmis ottamaan kaikki riskit, ennen kuin siihen ryhtyy. Ja tuo tunne pitäisi olla molemmilla puolisoilla.

Heta, ehkä voisit keskustella myös itsesi kanssa siitä, mitä kaikkea haluat elämältä yleensä? Silloin tuo lapsiasiakin asettuisi oikeeseen uomaansa. Noin epävarmassa tilanteessa ei missään nimessä kannata lasta tehdä, mutta voit asettaa statukseksi "ei toistaiseksi". Lapselle on pienempi paha omata häntä 40 vuotta vanhemmat äiti ja isä kuin syntyä epävarmojen tunteiden keskelle. Minunkin vanhempani olivat lähes nelikymppisiä kun synnyin, enkä ole havainnut siitä olleen mitään haittaa. Olivatpahan ainakin kypsiä vanhemmuuteen. Sen ikäinen ei ole mikään ikäloppu, jos on järkevästi elänyt siihenastisen elämänsä.

 

[heta.]

Siis en usko, että suuri osa vanhemmista ajattelee, että lapsen päivittäisellä hoivaamisella on vain välinearvoa. Ajattelen, että ne suurimmat motiivit ovat lapsen kasvattamisessa ym. pitkäjänteisemmässä, mutta kyllä varmaan suurin osa vanhemmista saa niitä ilonaiheita jokapäiväisessä arjessaan ja kokee lapsenhoidon mielekkääksi.

Ja ihan off-topic, ei töissäkäyntikään mikään pakko ole Suomessa meidän loistavan sosiaaliturvamme takia. Silti suurin osa kokee sen "pakolliseksi", luultavasti sosiaalisen paineen vuoksi. Tiedän, että on aivan hyväksyttävää olla hankkimatta lapsia, mutta ensinnäkin minulle kaikkein rakkain ja tärkein ihminen haluaa niitä. Se on hänelle hyvin tärkeä asia ja se ei onnistu hänelle ilman minua paitsi kumppania vaihtamalla. Me olemme sitoutuneet elämään yhdessä toisiamme kuunnellen tämän elämämme. En tahdo ohittaa tätä asiaa vain toteamalla etten halua. Voisinhan edes yrittää haluta, vaikka sitten vain ihanan ja rakkaan mieheni vuoksi. Hänkin tekee kaikkensa minun puolestani.

Tuo viimeisin neuvosi, Bete, on hyödyllinen kenelle tahansa. Välillä tulisi pysähtyä miettimään omia arvojaan ja mitä elämältään haluaa. Olen töhöttänyt tässä pidempään sen paremmin elämääni miettimättä, vaikka tavallisesti on minulle tyypillistä suunnitella asioita etukäteen. Voisin tosiaan miettiä mitä tältä elämältäni haluan, päivittää ajatukseni.

Moni tulee raskaaksi suunnittelematta ja päättää ristiriitaisin tuntein pitää lapsen. Mitä itse olen nähnyt tällaisia tilanteita, hyvin siinä on loppupelissä käynyt. Tiedän vain yhden ihmisen, joka on kaikessa elämässään täydellisyyden tavoittelija. Hän sai opintonsa loppuun nopeasti ja hyvin arvosanoin. Hän saavutti menestystä työelämässä ja päätti sitten vain että nyt on lapsen aika, vaikkei hän lasta erityisesti halunnutkaan. Hänellä on ollut suuria vaikeuksia sopeutua äitiyteen. Onneksi hänellä on mies, joka halusi isäksi ja joka on ottanut suurimman vastuun lapsenhoidosta. En ihan tarkkaan tiedä, mitä tämän naisen mielessä liikkuu nykyään, mutta melkoista kamppailua ja henkistä pakkokasvua hänen äitiytensä alkutaival on ollut.

Tuo linkin teksti oli hyvin asenteellinen, ja se onneksi alleviivattiinkin jo alussa. Lisäksi sen kirjoittaja tuntuu olevan kaikkitietävä ja vieläpä haukkuvan toisin ajattelevia idiooteiksi. En ihan hirveästi antaisi painoa tuollaisen kirjoittajan tekstille, vaikkakin hän tuo asenteitaan rehellisenoloisesti esille. Monet hänen argumenteistaan on aika lapsellisia ja hänen tekstistään viestittyy epäkunnioitus "aidallaistujia" ja varsinkin lapsen hankkijoita kohtaan. Hän tuntuu ajattelevan, että kaikki lasta pohtivat ajattelevat vain sokerikuorrutettuja ja idioottimaisia argumentteja lapsenhankinnan puolesta. Tuntuu, että mikä hänen elämässään on mennyt pahasti pieleen, kun hän kokee tarpeekseen levittää lapsivihaansa ja yrittää saada muutkin olemaan hankkimatta lapsia. Sama välittyy vaikkapa Ellien Vela-palstalla. Itse suhtaudun mielestäni aika neutraalisti tähän asiaan. Mietin asiaa omalla kohdallani eikä minulla ole tarvetta pyrkiä vaikuttamaan toisten lastenhankintaan tai hankkimatta jättämiseen. Mikä ihmiselle aiheuttaa sen tarpeen, että hänen pitää kannustaa muita joko hankkimaan lapsia tai olla hankkimatta niitä? Tämä elämäntapa sopii minulle, joten se sopii kaikille? Melkoista lähetyssaarnausta ja evankelisoimista.

Haluaisin saada tietoa - tai propagandaa, mitä se sitten tässä tapauksessa onkaan - kummaltakin suunnalta. Tämä on niin arvolatautunut asia, että siitä on vaikea saada puolueetonta tietoa, kun ei ihmiset suoraan edes yleensä kerro mitä mieltä ovat, vaan miten he ajattelevat että heidän pitäisi ajatella. Onkohan aiheesta olemassa hyviä tutkimuksia?

Mä olen sen verran uppiniskainen, avoin ja määrätietoinen luonne, että käytän seuraavan vuoden siihen, että yritän alkaa haluta lapsia. Katselen lapsia hiekkalaatikolla ja pakotan itseni kauniisiin ajatuksiin. Luen lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä hyviä artikkeleita tai kirjoja. Pyrin objektiivisuuteen, vaikka siihen ei täysin voine päästä tällaisessa asiassa. Hankin tietoa puolesta ja vastaan. Jos en vielä silloinkaan halua lapsia, sitten saa olla. Mutta ainakin pyrin kiinnostumaan tästä asiasta, koska se on miehelleni hyvin tärkeä.

 

[Heta.]

Neljännessä kappaleessani on lause: "Tiedän vain yhden ihmisen, joka on kaikessa elämässään täydellisyyden tavoittelija". Tiedän useampiakin tällaisia ihmisiä, mutta tarkoitin sanoa, että tiedän vain yhden ihmisen, joka on kamppaillut kovasti äitiroolinsa kanssa, ja hän on kaikessa elämässään täydellisyyden tavoittelija. Hän luultavasti hankki lapsenkin vain, koska se lisäisi hänen täydellisyyttään.

 

[Niinpä.]

Kaarina ja Bete; vanhemmuutta ei voi kuvitella etukäteen. Ei vaan voi. Sori vaan.
Ihmiset, jotka haluavat ensimmäistä lastaan, haluavat sitä mielukuviensa perusteella, mutta se tunnemaailma, raskaus, synnytys, oman lapsen hoivaaminen - se on ainutlaatuista, ja täysin erilaista kuin muiden ihmisten lapsien hoivaaminen.

Minun täytyy sanoa, että minä kyllä juuri kaipasin lapsen hoitamista. Silkkisten hiusten silittämistä kun lapsi nukahtaa, syöttämistä, pienten jalkojen pujottamista lämpöisiin ja pehmeisiin tossuihin, vettä räiskivän ja nauravan vesipedon kylvettämistä ja kaikkea sitä, mitä pienen lapsen hoito on. Vaikka kaikki siinä ei ole ihanaa, ehdottomasti suurin osa on. Pienen lapsen perushoito ei ole mikään välinearvo, vaan se on kaikki; kommunikointia, kehittymistä, kiintymystä. Siitä voi ja pitääkin tehdä mukavaa.

Sulla ois Heta siinä mielessä ihan hyvät lähtökohdat äitiyteen, että mietit niin paljon miehesi tunteita, olet selvästi empaattinen. Se on oikeastaan ainoa asia, mitä lapsen kanssa tarvitaan. Jos sinä nyt lähdet sitten miettimään asioita, niin suosittelen sulle luettavaksi kirjaston raskausajan kirjoja, kuten; Raskausajan kriisit, Rakas (raskas) raskaus, Se on poika, sekä Lapsikirjan raskausosio. Ja näitä kirjoja on monia, monia muita. Jos vietät aikaa lasten seurassa, valitse rauhallinen arki, älä juhlia, shoppailureissuja tai muita hetkiä, jotka on lapselle stressaavia. Muistele omaa lapsuuttasi, yhteisiä leikkejä kavereidesi kanssa. Koeta tavoittaa se huolettomuus ja ilo, jota silloin koit. Muistele millaista oli ihastua kiven heittämisestä veteen tai kukkien pomimisesta, mistä vaan mikä on sinulle jäänyt mieleen. Sen tunnemaailman saa nimittäin elää lapsen kanssa uudelleen. Keskustele äitisi kanssa lapsuudestasi, kysele mitä hän mietti ja miten hän koki äitiyden.
Ja sitten katso miestäsi ja koeta muistella sitä ihaninta onnen hetkeä, jonka hänen kanssaan olet viettänyt. Sitä hetkeä, kun rakastit häntä niin, ettet jaloillasi meinannut pysyä. Pistä se potenssiin tuhat, niin pääset lähelle sitä, miten paljon voit rakastaa omaa lastasi. Tämä kuulostaa nyt imelältä, kun sinulla ei vielä ole lasta. Palataan asiaan jos ja kun sinulla on lapsi, ja tajuat että tuosta lauseesta on imelyys kaukana, ja se on vaan fakta.

 

[Auts..]

kuulostaa kyllä jotenkin kamalalta tuo että päättää yrittää haluta lasta. En oikein usko että itsensä pakottamisella mihinkään saa mitään hyvää aikaan. Ja Heta. Ei sulla oikeasti ole mihinkään kiire. Älä pakota itseäsi, edes miehesi vuoksi. Aikakin voi joskus tehdä tehtävänsä ja mieli voi muuttua itsestään.

 

[Niinpä.]

Lisään vielä, että näitä kannattaa vältellä, jos mahdollista, kokonaan:

- elokuvat perheistä ja mainokset joissa esiintyy perheitä. Ne on tehty muokkaamaan mielikuvia ja myymään unelmia, johon ihmiset ei normaalisti yllä. Samalla lailla, kuin ryppyjä ei oikeasti voi estää vaikka mainoksessa ois sileäihoinen teini, ei kukaan ole täydellinen äiti vaikka ostais millaisen perheauton/kotivakuutuksen/hilavitkuttimen tahansa. Koska äitiys on niin luonnollinen osa useimpien elämää, siitä yritetään saada kaikki raha irti tuotteistamalla se....se on kaikki höttöä jota et tarvitse.

- Puheet siitä, että lapsi pilasi elämän ja parisuhteen. Jos sinä ja miehesi osaatte elää yhdessä, osaatte kommunikoida ja jokseenkin elää ihmisiksi, niin ei lapsi sitä pilaa. Pistää ehkä palikat uusiksi, mut siitä selviää. Elämä on hallinnassasi myös lapsen tulon jälkeen.

- Jutut siitä, kuinka äitiys on kapea rooli ja muut äidit kyttääviä ja syyllistäviä matriarkkoja, ja että jos et lapsen myötä tule tällaiseksi, saat heidät kaikki kimppuusi. Tämä on joku ihme urbaanilegenda, johon en itse ole tosielämässä törmännyt. Ja tunnen sentään paljon äitejä. Äiti voi olla noin miljardilla tavalla, tällä hetkellä. Olettaen että maailmassa ois nyt noin miljari äitiä, siis.

 

[Heta.]

En aio pakottaa itseäni, yritän vain. Sitä voisi ehkä verrata sohvaperunaan, joka haluaa tutustua kuntoiluun. Ehkä hän lähtee ensin väkisin liikkeelle, mutta yrittää samalla hakea sitä liikunnan riemua, josta on kuullut. Ei pakottamalla, vaan itseään kuulostelemalla ja asiaa tunnustelemalla. Voi olla, että hänestä tulee kuntoilija, ja voi olla että hän huomaa sen sohvan olevan kaikesta huolimatta kutsuvin. Voihan hän silti välillä käydä kävelyllä ystävän kanssa

Kyllä mä uskon, että elämäänsä voi ohjata haluamaansa suuntaan, asioista voi oppia pitämään ja elämänarvotkin voi laittaa uusiksi, kun vain lähtee rauhallisesti ajatusten kautta muokkaamaan asenteitaan. Ei tämä mikään kamalan vastenmielinen tutkimusmatka ole minulle, enemmänkin sellaista itsetutkiskelua että voisiko minusta olla äidiksi. En kai voi päättää "lopullisesti" tutustumatta aiheeseen ja itseeni ensin.

Lapsuuteni oli itse asiassa aika kamala. Pelkään sitä että ne muistot pitäisi elää uudelleen. Toisaalta voisihan se olla myös tilaisuus ymmärtää asioita eri kantilta. Pelkään myös, että osaanko olla hyvä äiti sellaisin eväin jotka olen lapsuudestani saanut. Ehkä tämä on myös jonkinlainen itsetuntokysymys, sallinko itselleni tunteen siitä, että voisin ehkä alkaa jonkun äidiksi. Oma äitini joskus suutuspäissään sanoi meille kun olimme lapsia, että voikun teilläkin olisi sitten aikuisena noin kamalat lapset ja sittenpähän näette mitä se on. Me lapset vastasimme ettemme koskaan hanki lapsia, emme ole niin tyhmiä.

Ehkä alkuperäinen kysymyksenasetteluni oli vähän hassu, mutta sen huomaa jo nyt, että jotain minussa on jo tapahtunut kun nämä asiat on mielessäni pyörineet. Uskon, että olen jo nyt prosessissa, jonka lopputulemana ajan kuluessa tiedän haluanko lapsia vai en On tässä nyt vuosi tai pari ainakin aikaa pohtia vielä, meinasin kiirehtiä liikaa. Eihän minun tänään sitä tarvitse tietää

Kiitokset mielenkiintoisista ajatuksistanne ja juttelen mielelläni lisääkin!

 

[Auts..]

lapsen 'hankintaa' ja kuntoilua ei voi kyllä millään tasolla verrata toisiinsa vaikka ymmärrän kyllä ontuvan vertauksesi.
Ehkä olisi parasta että saisit ajatuksesi omasta elämästäsi, kurjasta lapsuudestasi, kuntoon ennen noin suuria päätöksiä. Sehän ei tietenkään estä asioiden pohtimista. Varjopuolena hurjalle miettimiselle on vain se, että saatat rakentaa päähäsi kuvan perhe-elämästä, jota se ei sitten olisikaan. Asioita kannattaa siis pohtia, mutta pohdinnallakin on rajansa. Joissain asioissa tunteen ja järjen tasapainolla pääsee parhaaseen lopputulokseen.

 

[Bete]

En suosittelisi Heta sinua ajattelemaan vain pelkästään kauniita ajatuksia lapsista. Jos huonosti käy, lapsi voi olla sairas tai luonteeltaan hankala, tällaisia asioita ei tiedä etukäteen. Ja kuten tuossa jo varoitettiinkin, niitä ideaalikuvia perhe-elämästä ei kannata uskoa. Monikin varmasti haluaa sitä "vakaata, hyvää perhe-elämää", mutta ei se sillä tule, että hankkii lapsen. Ongelmia voi tulla monenmoisia sekä parisuhteessa että muuten. Kyllä minäkin osaan kuvitella sen idyllisen perhe-elämän ja kaikki ne hyvät puolet siitä. Pidän vaan erittäin pienenä todennäköisyytenä, että elämäni olisi sellaista, jos lapsen hankkisin. Olen kai niin realisti, että en osaa pitää yllä mitään haavekuvia.

Luettavaa:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sosio/pg/ketokivi/vapauden.pdf (tämä on tosi hyvä!)
http://www.kampus.uku.fi/gradut/2009/5096.pdf

Ihmettelen hieman, miksi täällä niin monet (äidit) puhuvat vain vauvan tai pienen lapsen hoidosta? Jos lapsen hankkii, niin onhan se jossain vaiheessa myös teini-ikäinen, ja vielä aika monta vuotta. Kai siitäkin ikäkaudesta pitäisi puhua yhtä lailla?

 

[Niinpä.]

No joo, lapsi voi olla hankala, ja koska koko lapsuus on yhtä kiivasta kehityskautta, on jokainen lapsi väistämättä joskus hankala. Mut kyllä aikuinen kestää lapsen hankaluuden, ei se nyt NIIN kamalaa ole kuin ääritapauksissa. Kasvaminen ei ole helppoa. Siksi äitien juuri onkin tehtävä niin paljon töitä itsensä kanssa, ettei sanoisi lapselleen mitään noin haavoittavaa, kuin ap:n äiti. Ettei kasvattaisi lastaan häpeämään itseään ja uskomaan, että on vääränlainen eikä pystynytkään tekemään äitiään onnelliseksi - vaikka tämä on äidin, ei lapsen tehtävä!

Vaikka oistikin kokenut kamalia lapsuudessasi, olet ollut myös ihana, lahjakas lapsi, ja tuottanut paljon iloa vanhemmillesi. Sellaisena jokainen ihminen tänne syntyy. Pystytkö näkemään itsesi sellaisena? Moni on voinut olla huolissaan sinun saamastasi kohtelusta, vaikka sinä et sitä olisikaan huomannut. Voi olla hyvin eheyttävää tajuta aikuisen näkökulmasta, millaisessa sosiaalisessa maailmassa lapsuutesi elit. Ihan vaan loppuelämää miettien.

Ihan hyvä asenne myös se, että olet avoin myös arvioimaan uudelleen näkökantaasi. Se voi olla mielenkiintoista, avartavaa ja virkistävää. Loppujen lopuksi, aika moni asia elämässä on sellainen, ettei etukäteen voi tietää aivan ehdottomasti, haluaako sitä vai ei, koska oikeastaan ei voi tietää mitä on haluamassa.

 

[Heta.]

Tarkoitin kauniiden ajattelemisella sitä, että en ajattele (automaattisesti) että v*u kun noi pennut huutaa, vaan että koitan ajatella, että lapset iloitsevat kuten heidän pitääkin, että se ääni on oikeastaan ihan kaunis. Esimerkiksi. En yritä välttää varjopuolten ajattelemista, vaan kuten sanoin, pyrin objektiivisuuteen ja omien ajatusmallieni muuttamiseen.

Mielenkiintoisia graduja linkitit, pitää tutustua tarkemmin paremmalla ajalla. Valitettavasti tuo uudempi taisi olla pelkkä kirjallisuuskatsaus, joten se heijastelee ehkä 10 vuoden takaisia asioita. Minua kiinnostaisi tutkimus, jossa kartoitettaisiin ihmisten mietteitä ja kokemuksia ennen lastenhankintaa, pian sen jälkeen ja vielä muutaman vuoden ikäisten lasten vanhempien kohdalla. Tuossa vanhemmassa gradussa tehdyt haastattelut eivät vaikuttaneet äkkiseltään kovin laadukkaille. En luottaisi tutkimukseen, jossa haastateltava johdattelee noinkin pahasti (esimerkiksi s. 45), suorastaan yrittää asettaa sanoja haastateltavan suuhun. On valitettavaa, että monet gradut eivät ole kovin laadukkaita tutkimusasetelmaltaan.

Ja tarkoitukseni ei ollut verrata lasten hankintaa ja kuntoilua asioina, ainoastaan selittää mitä haen tällä pohdinnallani, kun en osannut muuten kuvailla (ihmiset käsittivät minun pakottavan itseäni johonkin). Vaikeaa yrittää pukea sanoiksi - vieläpä kirjallisesti - mitä sitä oikein tarkoittaa hakea. Ei oo helppoo

 

[Bete]

Minua kiinnostaisi tutkimus, jossa kartoitettaisiin ihmisten mietteitä ja kokemuksia ennen lastenhankintaa, pian sen jälkeen ja vielä muutaman vuoden ikäisten lasten vanhempien kohdalla.

Minuakin kiinnostaisi lukea tämmöistä tutkimusta! En vaan ole löytänyt sellaista mistään (suomalaista siis; ulkomaisia en ole erityisemmin edes hakenut). Itse asiassa olisi kiinnostavaa, jos samoja ihmisiä haastateltaisiin ennen lastenhankintaa, pienten lasten vanhempina ja toisaalta aikuisten lasten vanhempina. Tuollainen vaatisi noin 20 vuoden aikajänteen. Toisaalta mukana voisi olla niitä lapsettomiakin (sekä tahattomasti että vapaaehtoisesti lapsettomia), niin saisi vertailukohtaa.

 

[Heta.]

Ei sen tarvitsisi edes olla pitkittäistutkimus. Kun kartoitettaisiin riittävän monien ihmisten kokemuksia, mukaan tulisi väkisinkin kaikenlaisia ihmisiä ja eri tavoin asiat kokevia. Isossa otoksessa yksilön kokeman muutoksen merkitys häviäisi, olisi vain joukko ennen ja jälkeen -ajatuksia. Toki olisi hyvä tutkia myös (vapaaehtoisesti) lapsettomia ja ajatuksia esim. noin 45-vuotiailta naisilta, joilla lapsiluku olisi käytännössä jo täynnä ja lapsettomienkin valinta olisi varmasti lopullinen. Kiinnostaisi muutenkin tietää, kuinka ihmiset kokevat elämänsä. Kaikki tekevät valintoja jatkuvasti ja avaavat ja sulkevat mahdollisia ikkunoita elämässään. Kuinka valita niin, että oma elämä muodostuisi itselle (ja mielellään myös muille) hyväksi.

Ihmisille käy käytännössä niin, että mieli väheksyy huonoja kokemuksia tai muuttaa jopa niiden muistot positiivisiksi. Kun ihmiset esimerkiksi kertovat kokemuksia jostakin tuotteesta, he voivat ladella runsaasti vikoja ja vastoinkäymisiä, mutta silti he pitävät kokonaiskokemusta erittäin positiivisena. Kummallinen tuo ihmismieli

 

[Bete]

Kiva tietää, että Heta sinäkin olet kiinnostunut tuollaisista elämänvalintakysymyksistä ja niistä tehdyistä tutkimuksista... Minua ne kiinnostavat siitä huolimatta, että mulla ei olekaan elämässäni mitään aihetta, josta miettisin mitä mun pitäisi "valita", suunta on aika selvä asiassa kuin asiassa. Nuorempana niitä pähkäilyjä oli paljon enemmän: pitäisikö muuttaa paikkakuntaa, pitäisikö seurustella vakavasti vai ei, pitäisikö mennä työpaikkaan josta ei yhtään tykkää jne.

Tuo on kyllä totta, että jokainen pyrkii näkemään menneisyyden valintansa positiivisessa valossa ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Ihmiselle on hyväksi olla sinut menneisyytensä kanssa.

Mikä muuten sinusta olisi pahin skenaario siinä, jos jäisitkin lapsettomaksi? Eli jos sinä (ja miehesi) nyt sitten tekisitte jossain vaiheessa päätöksen, että lasta ei hankita, niin mikä suuri haitta siitä voisi olla? Ne asiat ovat varmaan tunnepitoisia, mutta olisi kiva tietää. Itse valittu lapsettomuushan ei tutkimusten mukaan johda tyytymättömyyteen tai yksinäisyyteen. Tulokset on olleet jotain sellaista, että jos henkilö itse pitää lapsia onnen edellytyksenä, niin silloin ne ilmeisesti myös ovat sitä. Jos ajattelee, että onnellisuuden puolesta on ihan sama, onko lapsia vai ei, niin silloin on yhtä onnellinen myös lapsettomana.

 

[kommenttia]

Lapsia halutaan siksi, että niitä vain halutaan. Lapsen hoitaminen ei todellakaan ole joka hetki mikään loputon riemun lähde, mutta ei se mikään helvettikään ole.
Lapseton voi vain yrittää kuvitella, miltä oma lapsi tuntuu, mutta vasta vanhemmuuden myötä sen voi oikeasti tajuta. Omaa lasta -bio/adoptio- ja vanhemmuden mukanaan tuomaa onnea ei voi tajuta -eikä edes kuvitella- ennen kuin sen kokee.